Jannekin pysyi hyvin kyydissä osan matkaa!

Ajettiin vuoden ensimmäinen sunshine ride ja samalla mukavan vauhdikas coffee ride mm. Lahdentien, Alhonkulmantien ja Brusaksentien kautta Nikkilän ABC:n terassille ja Kuninkaanmäen kautta takaisin. Tai totta puhuen: vauhdista vastasivat etupäässä hyvää kevätkuntoa osoittaneet tripojat. Lisäksi oli hienoa että peräti viisi vanhaa maantielenkkiläistä oli vihdoin saanut ruuvattua pyöränsä irti trainerista ja vaihdettua homeiset juomapullonsa uusiin ja rahdattua itsensä parkkikselle, millä ei ollut mitenkään vähäinen merkitys lenkin kaikenpuoliselle onnistumiselle.

Huomenna on, kuten hyvin tiedetään, liputuspäivä, mutta lienee niitäkin joille normaaliaikataulun mukainen lähtö klo 10 on ihan passeli.