Makkara sopii vain sinne, minne olutkin.
Kaipa sitä täytyy muutama heittää reppuun mukaan kun leirille lähtee?
Hitto kun onkin hieno ajaa taas hiukan pidempää settiä. Tää oottaa. Sitä vaan funtsin, että viittiikö sinne mutapainiin lähteä sinkulalla? Eihän meillä kauheesti ole mitään kelirikkotiesiirtymää? Tarttis meinaan ajaa tolla yksvaihteisella jos aikoo sen pitkän Tahkonkin jaksaa.
Fuck e-bikes
Fuck StravaFuck tubeless
Kolme ryynäriä suklaalla, vaahtokarkit sekä maissintähkä eivät vaikuttaneet ajokykyyn ainakaan negatiivisesti...
Sitä olisi MTB-Turulla nyt sitten Tahko-pallogrillin lisäksi myös työkalusarja yhteiskäytössä:
Kiitokset Talvikilometrikisan polkijoille, tuollainen tulee tehosarjan toisesta sijasta.
MTB-Turun lenkit to klo 18 parillisina viikkoina Itäharjun Prisman tolpalta ja parittomina Impivaaran palloiluhalleilta
Tänään saatiin Vaarniemen kalliolla lisäväriä ajamiseen kun lähdettiin näköalatornilta kohti mastoa. Siinä jossain puolessa välissä matkaa on pöytä sekä penkit, niin parinkymmenen metrin päästä polusta tuprutteli savua jonkin verran. Itse en sitä noteerannut ja ajattelin vaan, että siellä on joku grillauspaikka, mutta takana ajanut kaverini sanoi että pitäisikö käydä katsomassa, kun savun ympärillä pyörii jotain nappuloita. Huomattiin että polun varressa kytee yksinään joku nuotio ja kun kaarrettiin sinne, niin neljä n.12 vuotiasta tenavaa oli sytyttänyt ainakin kahdesta muusta kohdasta kalliolla jäkälää ja risuja palamaa ja hädissään alkoivat sammuttelmaan niitä meidät nähdessään.
Aika kovaäänisen "Mitä v***ua täällä tapahtuu" kuulustelun jälkeen pojat sammuttelivat kaikki nuotiot ja lähtivät varsin kiltisti hännät koipien välissä pois päin. Edes muutaman kymmenen metrin välimatkan jälkeen ei kuulunut mitään odottamiani "mene hippi himaas tai saat turpaasi" huutoja vaan yksi jopa sanoi vaisusti anteeksi, kun kävelivät pois päin.
Minä ajan pääni jäädyksiin
Lapset on niin vallattomia =)
Torstailenkillä oli tänään aika mukava osanotto. Liikkeelle lähti 13, letkassa oli hetkellisesti 16 ja Mikkolanmäen alla olevalle kentälle kerääntyi 9 kuskia. Letkan veturia voi syyttää monesta - oli nimittäin eka vedetty torstailenkki, eli antaa tulla vain. Suurin huoli oli muistella kaikki polunpätkät talven jäljiltä, kaikki kun näytti taas niin erilaiselta....
Littoisten kierto HMP:n kautta jatkui Vyyryläisenmäkeen ja sieltä sitten tuttuja polkuja kohti alkupistettä. Positiivinen yllätys oli, että lenkkimaastot olivat pääsääntöisesti aika kuivia, mutta pyörät saatiin pesukuntoon kyllä. Kiitos kaikille lenkkiseurasta!
Nelson muokkasi tätä : 03.05.2013 at 00.23 Syy: Reitti....
Kiitos järjestelyistä! Oli todella hyvä rata ainakin maastopyöräilijälle. En kyllä vieläkään ymmärrä miten sain 2h 23 min menemään siihen. Yksi kunnon pummi oli, kun ajoin paljon nopeammin kuin ajattelin, mutta muuten suunnistus ja ajo sujui suhteellisen reippaasti. Mutta hauskaa oli.
www.yetirides.com
www.instagram.com/yetinylund
Hyvin sä veditVauhti oli mukavan reipas.
PySu ajettu. Tai siis osa siitä. Nihkeetä oli. Ei kuntoa, ei taitoa. Enkä mä osaa tota pyörääkään ajaa - ainakaan noilla takertelevilla polkimilla, kun en uskalla edes yrittää mistään. No mutta joo... Kivaa oli kyllä! 1. rasti ei ollutkaan polulla niin ajoin ohi, palasin takaisin ohi, mutta löysin aikani ihmeteltyä. 3. rastille mennessä oikaisin sujuvasti suoraan kutoselle ja olin ihmeissäni. 6. rastille aioin kiertää näppärästi asuntoalueen kautta, mutta eihän sieltä päässyt läpi. Loppu taisi sujua jotenkin - ei laaksoa ei kukkulaa -tyylillä. Ei jaksanu polkea ja karttaakin tuli tuijotettua urakalla. Kello kiisi niin lujaa, että piti jättää viimeinen rasti käymättä ettei järjestäjillä menisi pahasti ylitöiksi. Kiitokset järjestelyistä!
- Kauas on pitkä matka. Painava on raskas kantaa.
Kiitos pysu järjestäjille! Todella mukavaa että jaksatte nähdä vaivan näiden järjestämisessä. En osannut kuitenkaan ennen lähtöä odottaa että metsässä menee niin kauan kuin eilen meni. Reitti oli suunnistuksellisesti haasteellinen, polut maastopyöräilyä/xc:tä parhaimmillaan ja matka pitempi kuin kuvittelin. Kaikki virheet tuli tehtyä jotka voi tehdä ja muutama otb:kin. Vasta kotona näki kartasta reitinvalintoja joita olisi pitänyt käyttää, mutta metsässä niitä en huomannut vaikka kuinka yritin kartalta tihrustaa. Tämä on kahden mahtavan lajin yhdistelmä ja olen varmasti taas mukana ensikerralla!
Kuusiston hiihtomajalla ihmeteltiin vähän samantyyppisiä jalkiä. siellä oli joku poltellut metsässä nuotiota 5 metrin päässä nuotiopaikasta. Samoin pururadalla alle 20m päässä nuotiopaikalta.
Olen aika muutaman kerran yllättynyt paikallisia lapsia pahanteosta ja aika kiltisti ovat ottaneet kuulustelut vastaan. Sensijaan muutama naapuri on saanut vihoja osakseen. Ilmeisesti kyse on siitä, että sopivasti lähietäisyydeltä kuulustelemalla lapset ja nuoretkin ymmärtää tehneensä pahaa. Kukaan ei vanno kostoa tai tule tekemään kiusaa vaikka välillä asia on mennyt kaupungin vastaaville saakka korvausneuvotteluihin. Sen sijaan huutelemalla kauempaa komenteluun on helppo vastata huutamalla, jatkaa pahantekoa ja pohtia keskenään kiusantekomalleja huutelijalle.
Saatoitte pelastaa vaarniemen metsät. Nimittäin mun kokemus noista kuulusteluita on yleensä, että samat kaverit ei uusi samaa tekoa. Eli ajattelemattomuus muuttuu seuraavalla kerralla ajattelevaisuudeksi. Toivottavasti nyt kävi myös näin, eikä samat kaverit ole metäpalovaroituksen aikaan sytyttelemässä jäkäliä ja risuja pitkin kalliota.
Ihmettelin jälkeä eilen kun kävin koiraa reenaamassa. Kaveri oli löytäny siitä Kuusiston hiihtomajan nurkalta käytettyjä ruiskuja tuossa viikolla, eli kannattaa kannattaa katella jalkoihinsa ja vahtia mitä muksut poimii maasta.
Ei hyvä ei.
hiihdossa aletaan selvästi sortumaan taas dopingiin kun ei muuten suksi luista...
The end of the road is just the beginning...
Eipä ollut tuttu. Kävin vähän keskiviikkona kiertelemässä. Toki voin yhteislekille lähteä kun saa vaan ensin tuntumaa hommaan paremmin ettei niin paljon tarvii vartoilla![]()
Voisi olla ihan kiva nähdä paikkoja. Polkua näytti menevän ristiin rastiin tolla tutustumis reissulla. Jossain oli vielä luntakin ja vettä aika tavalla.
Torsrtailenkit on ns aloittelijalenkkejä, joten niille voi huoletta tulla vaikka vauhti ei vielä olekkaan päätä huimaava. Vauhti sovitetaan hitaimman mukaan. Jos luulee olevansa se hitain, niin veturin takana on hyvä paikka. Haitariliikettä ei ole ja veturi osaa sovittaa vauhdin oikein. Kauempana takana odotellaan välillä ja sitten tarvitaan hieman vauhtia, että letka ei katkea. Joten rohkeasti mukaan vaan. Siihen veturin takana olevaan aloittelijalle parhaaseen paikkaan on harvoin isoa tunkua. Itse olin viimekesänä usein se veturin takana oleva ja hyvin meni. Tänä kesänä paikan voi ottaa joku muu. Kuvittelen, että pärjään jo kauempanakin letkassa ilman että perä jää tulee mun takia tutuksi kärjelle. Riippuu tietysti paljon siitä minkälainen letka on. Jos kaikki muut on nopeita, niin sitten olen edelleen se hitain, mutta viimekesän keskiarvovauhtiin verrattuna vauhtireserviä pitäisi olla selvästi. Olin viime kesänä ehkä alle puolella lenkeistä se hitain. Toisella puolella sain odotella. Nopeushaitari oli todella suuri, mutta koskaan se ei ollut liian kova. Kokeneet veturit osasi kyllä hiljentää, jos takanatuleva alkoi jäädä.
Kiitoksia tiedosta. Vappuna oltiin pojan kanssa grillaamassa makkaraa laavulla ja ihmeteltiin jälkiä.
Nyt lumien sulamisen jälkeen moottoritielinjauksen raivauksen tuho on esillä. Yhden kuvankin taisin napata. Tosin vastarannasta, kun ajattelin ihmetellä myöhemmin kartalta, että onko paalujen sijainnilla mitään tekemistä tielinjauksen kanssa. Kaupunki vastasi kyselyyni mahdollisestia tien aikataulusta, että valtion hanke, valtio pääättä, mutta tuskin tämän vaalikauden aikana tapahtuu mitään. Pitänee varmaan joku kerta pahimman mudan kuivuttua ottaa aikaa ja keräillä pahimpia risuja pois polulta, jotta polun saa ajokuntoon. Nyt alusta oli sellaista mutavelliä metsäkoneiden ja lumen sulamisen jäljiltä, että siellä ei viitsinyt ottaa yhtään ylimääräistä askelta lyhytvartisilla pyöräilykengillä. Risujen ja kantojen päällä taiteillen pääsi sentään jalat melkein kuivana yli. Takavaihtajaankin mankeloin kuusenokan kun yritin ajamalla läpi.
Ajoin (eli siis kannoin pyörän) kanssa tuosta samasta paikasta viime viikolla ja oli kyllä aika kurjassa kunnossa. Samoin lähempänä linnanraunioita, siinä pinkin talon takana, oli aikamoiset tuhot tehty metsään ja sai ihan tosissaan raahata fillaria siellä perässään.
Onko marmar:lla tietoa, että mitä Juurvallin kirkon puoleisessa päässä tapahtuu, kun sinne ollaan jotain tietä tekemässä? Näkyy tässä kuvan vasemmassa reunassa.
Minä ajan pääni jäädyksiin
Tahko tunkkauskunto hakusessa. Mummot juoksee pyörää tunkkaavan sukkishipin ohi ylämäessä, todistetusti. Ei ole todellista.
Varmaan 70+ harmaahapsi, askel oli niin kevyt, että en edes kuullut mitään ennen kuin meni ihan vierestä ohi.
Joko saa luovuttaa?
Suo, kalja ja läski.
Ei ole tietoa, mutta voin kysellä. Viime kesänä olin kaupungin järjestämässä yleisötilaisuudessa, joka käsitteli kaarinan tulevaisuutta. Siellä tuli aika selväksi, että Kuusistossa ei ole kaavoituksellisesti tapahtumassa mitään suurta lähitulevaisuudessa. Suurimmat myllerrykset 10... 20 vuoden sisällä tulee tapahtumaan Rauhalinnan ja Lemunniemen alueilla. Tämän edellytyksenä tietysti, että Kaarina säilyy itsenäisenä. Turkuhan on havitellut siltaa omilta saariltansa uudelle läntiselle ohikulkutielle ja Turun unelmat on ja pysyy unelmina, jos kuntaliitoksia ei tule. Näin mulle vakuutettiin, kun asiaa huolestuneena kysyin jossain yleisötilaisuudessa.
Päivän lehdessähän on tuttuja! Vielä ehtisi testiajamaan Konia.
NäköjäänKantsii käydä voi voittaa pyörän arvonnassa. Siks mäkin kävin, ja heti joutus hommiin... Oli muuten kivan tuntunen peli toi Process.
Onko jollain ajohanska hukassa? Pahaniemenkadulla vanhojen rivitalojen kohdalla lojuu pätevän näköinen hansikas, kämmenselässä iso 1.
Lenkkiä tänään Itäharjun Prisman tolpalta 18.00 ja suunnaksi vaikka Luolavuori ja rauhallisella vauhdilla edettäis.. Lähtiskö joku seuraksi?
The end of the road is just the beginning...
Hitto vie, alkaa juuri firman quartermeeting. Eli ei pysty.
Mutta huomenna aamulla oli puhetta, että Janinan kanssa lähdettäisiin polkemaan. Nähdään mitä kaikkea olette opettaneet leirillä. Mustelmia oli ainakin tullut eli uskottavuutta riitti.Tervetuloa mukaan tai oppaaksi jos muita liikkeellä.
Ainiin luvassa vissiin loppuviikoksi sadetta, niin ajateltiin ajaa sitä karkuun varoiksi.
Aavistuksen sekaisin vissiin foorumi, kun ei löydy shitin-kostoa, muuten kuin sivuhistoriasta kaivamalla. Onko taas luuta heilumassa. Episode IV?
Suo, kalja ja läski.
Aikaistettu torstailenkki jo tänään, klo 18 @ Impivaara (Toki varsinaiselle torstailenkillekin saa huomenna mennä)
Kirjanmerkit