Vähintään tota luokkaa ne tehot pitää suunnilleen olla jos pyörä liikkuu sitä vauhtia mitä se liikkui esim Lontoon temmossa. Ei 400W kynnysteholla mitään olympialaisia voiteta. Eikä touriakaan ellei painoa ole merkittävästi vähemmän. Suht selkeetä fysiikkaa toi nyt kuitenkin on, suomessakin on ollut noita suht reiluja watteja pukkaavia tyyppejä ja vauhdissa jäädään useita kilometrejä tunnissa. Ja ilmanvastuksen luonteen vuoksi juuri siellä yläpäässä sen vauhdin lisääminen on suunnilleen yhtä helppoa kuin siirrellä vuoria. Nykyisin pelkkä tehokaan(+douppi) ei riitä kun pitää käydä tunnelissa
Ja eikös tourin voittajan tehot saa sillä että kertoo painon vajaalla seiskalla. Suht lähelle menee, tosin noihan oli vasta harjoituskauden tehoja Toki herää aina muutama kysymysmerkki jos kaverin harjoituskauden kynnystehot on samaa luokkaa kuin 7 kertaa tourin voittaneella kitusiinsa asti doupatulla syöpämiehellä kilpaillessa. Toki syöpämies ei ollut läheskään yhtä lahjakas kuin wiggins, mutta silti.
Kirjanmerkit