Vaadi sellainen sahajauhokipsi. Se on kevyt eikä ala ihan niin helpolla haista. Lasikuitulasta on toinen vaihtoehto. Molemmat saa itsekin puhdistettua ja kiinnitettyä uudelleen.
Itse tosiaankin ajoin sulan kelin aikana lenkkiä käsi kipsissä ( lasikuitu ) aika-ajotangolla. Alkuun väänsin kuntopyörällä. Kipsinen kipsi pehmeni hiestä parissa päivässä ja haisi kuin ketun pesä.
ÖRM 2021
Mistäs te suurharrastajat lähdette polkuja polkemaan tuolla Impivaaran alueella?
Tänään yritettiin tutkia pallohallin takaata joitain polkuja, mutta kaikki päätyivät tavalla tai toisella hiihtoladuille.
Pyöränjälkiäkään ei näkynyt kuin yhdet Runosmäen pikkupoluilla.
Tota noi. Mä ainakin olin hiihtämässä ja meinasin huitoa teitä sauvalla
Tästä kohtaa ainakin lähti jossain vaiheessa polku mäkien yli. Varmaan voi päästä tähän kuudella kohtisuoraan tehdyllä ladun ylityksellä.
Olisiko tänään 20.2.2013 iltapolkijoita Itäiseen Turkuun? Ajattelin mennä etsimään reittiä veljen luo Ruskolle lentokentältä pohjoiseen. Kuivassuo nimiseen paikkaan pitäisi päästä. Itsehän en juuri polkuja vielä tunne, mutta Open Streetmapilla ajattelin avustaa. Katselin threadista, että tänä talvena oli ainakin jokseenkin samaan suuntaan joku liikkunut gps trackin mukaan.
Salibandy loppuu 17:00, joten suihkut ja kodin kautta kamojen vaihto, niin lähtö voisi olla 18:30 YO-kylästä. Toki matkalta mm Barker teatterilta Tampereentien risteykseen suuntaan mennessä on myös helppo törmätä tai voit myös ehdottaa paikkaa.
Mäkin olin aamupäivällä Tokavekaran™ kanssa ihmettelemässä ihan samaa asiaa. Olette siis saattaneet nähdä meidän jälkiä siellä sun täällä. Ajattelin, että olisi ollut kovinkin helppo löytää tampattuja polkuja vaikka kuinka paljon, mutta jotenkin aina johonkin tyssäsi tai sitten ajettiin vaan ihan pieni lenkki ja palattiin taas samaan paikkaan. Likka kiroili niin, että metsä raikasi, mutta tulipahan ainakin ulkoiltua ja oltua pyörän päällä piiiitkän tauon jälkeen. Ehkä se tästä iloksi muuttuu. Kaikesta huolimatta vekara oli sitä mieltä, että voisihan sitä useamminkin käydä ajamassa ja kaipaili jälleen junnulenkkejä.
crash-test-Pikke™
Mä voisin lauantaina lähteä näyttämään impparin polkuja. Ajattelin vaihteeksi käydä siellä lenkillä.
Hei te pyöräilijät, tulkaa tänne Itään. Täällä on teille polkuja eikä tarvii välittää laduista
Harmittaa kun olis lomaa ja hyvät kelit mutta ei viitsi lähteä ajamaan kun flunssan jälkeiset vielä painavat hiukan päälle.
Maailmassa on kaksi ääretöntä asiaa, avaruus ja ihmisten typeryys-ensimmäisestä ei olla ihan varmoja (A.Einstein)
No me oltiin Impparissa siksi, että vein autoni huoltoon Rieskalähteentielle. Tarttee varmaan tulla ihmettelemään niitä itäpuolenkin polkuja. Ehkä seuraavaksi kuitenkin ajellaan näitä ihan omia polkuja täällä.
Kunto on muuten järkyttävän huono, mutta mitä muutakaan voi odottaa, jos ei tee mitään.
crash-test-Pikke™
Torstain porukkalenkki meni mainiosti. Mukana olivat mää, itte ja vielä minä. Polut ovat nyt parhaimmillaan. Metsään kannattaa nyt mennä.
ÖRM 2021
Ajelin Jäkärlän polkuja sen, mitä WXC 2.2 renkaiden päällä olleella valottomalla pyörällä ennen pimeän tuloa pystyin ja ehdin. Keskiosan polut jäivät vielä kartoittamatta:
Uimakuopan ympäristössä (ja auratuilla metsäteiden päälinjoilla) pysyy polulla kuka tahansa, mutta tästä kauemmaksi mentäessä polut vaativat tarkkaa ajoa ja kuskilta kokemusta. Nousuissa tahtoo pinta murtua, joten menee helposti tunkkaamiseksi, kuten pätkivästä käyrästä voi päätellä.
Normireittien joukossa oli aivan tuolla etelässä lisänä muutama ylimääräinen mönkkäriura, jotka kantoivat pakkasen jäljiltä, mutta menevät ajokelvottomaksi, mikäli konevoima käy niitä uudestaan mylläämässä. Paluuperät johtivat yleensä joko liian pehmeälle ajokelvottomalle uralle, pihaan tai tien laitaan. Osa näistä oli sellaisia, että alamäkeen pystyi ajamaan, mutta takaisin pääuralle paluu meni tunkkaamiseksi. Samoin kertaalleen yhteen suuntaan ajettu ura saattoi mennä hankalaksi, kun siitä oli pakkasen kovettama pinta jo mennessä rikottu. Esim. Rajakalliolle nousu etelästä pääosin tunkaten juuri tuon pinnan murtumisen ja kapean uran takia, fättiksellä olisi ehkä voinut nousta.
Pahkalaukkaatieltä tulevalta hyvin auratulta metsäautotieltä oli aurattu haara myös pohjoiseen, pellon laitaan, mutta tuossa pohja oli petollisen upottava kapealle renkaalle.
Katotaas, saanko huomenna aikaiseksi loppujen urien koluamisen...
MTB-Turun lenkit to klo 18 parillisina viikkoina Itäharjun Prisman tolpalta ja parittomina Impivaaran palloiluhalleilta
Oisko kellään fiveten freerider (tai impact) kenkiä kokoluokassa 42-43 sovitettavaksi turun alueella? Hankalaa ostaa kun ei löydy kivijalkakaupoista edes sovitettavaksi..
BMC Trailfox TF01 höystettynä kaikella jännällä
Eilisen jäljiltä pari polkua lisää Jäkärlästä. Jäi vieläkin kesken, meni takakiekosta pinna...
![]()
MTB-Turun lenkit to klo 18 parillisina viikkoina Itäharjun Prisman tolpalta ja parittomina Impivaaran palloiluhalleilta
Kävin ajamassa noita Paven polkuja Maariassa. Isot pääpolut ovat todella mainiossa kunnossa ja matkalat noukin myös kuvarastin. Aamulenkkiä tuli kaikkiaan n. 5 h, josta idässä vain Vakken pikis ja Järvenkierto. Muuallakin näyttää polkua nyt riittävän.
ÖRM 2021
Maailmassa on kaksi ääretöntä asiaa, avaruus ja ihmisten typeryys-ensimmäisestä ei olla ihan varmoja (A.Einstein)
*kops päätetty*
Mun kuntoni on tosiaan entistäkin huonompi, niin että paljon vaatetta sitten päälle, ettei sulle tule vilu...
crash-test-Pikke™
Liityn myös seuraan klo 10 tolpalta.
Hiipimisvauhdit teillä on näemmä päällä kilometrikisasta päätellen.Joutu tänään oikein urakoimaan ettei homma ratkea liian aikaisin
![]()
Ville Ilves
Noo. Me vähän ootellaan säälistä perässä tulijoita. :P
Suo, kalja ja läski.
Mä tuun kans tolpalle. Ellei sitten jotain kummallista estettä tule.
Raahaudun myös väsyneenä ja raihnaisena paikalle hiippailemaan. Jalassa tulee olemaan koon 42-43 Fiveten Impactit.
Aamun ajolenkin jälkeen kävin rvan kanssa kävelemässä Järven ympäri vastapäivää. Ensin Rantatiellä Frankin ryhmä käntyi juuri edestämme Ristikallion koulun suuntaan. Komean näköinen letka.
Sitten China tuli vastaan uimalaitoksen paikkeilla. Vesijohtolinjan kohdalla tuli vastaan minulle tunnistamattomaksi jäänyt partainen kuski ja vielä Hiekkarannalla pari kuskia piti tauko rantakivillä.
Pyöräilijöitä riittää, hienoa !
ÖRM 2021
Avasin edellispäivänä talven maastoajokauden, eikä sieltä metsästä tänäänkään pystynyt poissa olemaan. Polut on tosiaankin huikeassa kunnossa. Bongasin aamupäivällä melko tuoreen näköiset tunkkausjäljet Piikkiön pappilan takaa ja jos oikein tunnistin, niin rengastuksena kuskilla oli ollut Ice spiker pro. Tunnustaako kukaan?
Vesitornin takaa löytyi mukavan leveää polkua:
![]()
Olisit hihkassu niin oltais jääty turisemaan.
10 kuskia lähti tolpalta todella komeaan keliin. Polut parhautta ja seurakin vallan mukavaa. Kierrettiin ihan peruspolkuja Pääskyvuori-vakke-Litsa-Lauste akselilla.
Törmättiin myös erääseen väärällä jalalla sängystä nousseeseen koiran ulkoiluttajaan pariinkin kertaan. Ensi ajettiin Jaaninojan laaksossa perässä kun ei väistänyt vaikka meidän huomasi kyllä. Jatkoi suoraan ja me käänyttiin aidan viertä ylös. Tuli sitten sivulta mäen päällä ja käveli suoraan eteen, vaikka olisi voinut odottaa sen sekunnin että koko letka pääsee ohi. Vielä vakkella törmättiin kerran Y-risteuyksessä. Hän tuli suoraan meitä vastaan je me käänyttiin toiselle polulle. Eikä taaskaan odottanut vaan katkaisi letkan. Siinä tuli sitten pientä sananvaihtoa.
Onneksi loput kävelijät pelastivat päivän olemalla iloisia ja kohteliaita, mehän olemme aina kohtelijaita kävelijöitä kohtaan.
Maailmassa on kaksi ääretöntä asiaa, avaruus ja ihmisten typeryys-ensimmäisestä ei olla ihan varmoja (A.Einstein)
Kivaa sunnuntaiajelua=) Tälle äkäpussille vois suositella kaalimatoa. Niillä on nyt toimituskulut vaan 1.90 ja huomaamattomat paketit =)
Kirjanmerkit