LA otti siis play dead -taktiikan käyttöönsä ja pelastaa(ko) maineensa tälla tavoin. Ehkä suuri yleisö (tai joku valikoidumpi salaliittohin uskova porukka, ihan miten vaan) ei tule hyväksymään tätä päätöstä koskaan, sillä näyttöä ei ole annettu oikeudessa. Tilanne on hieman sama, tosin erittäin paljon laajempi ja kaikkiaankin merkityksellisempi, kuin Jussi Halla-ahon taannoisessa blogikirjoitustuomiossa: vääristyneen maailmankuvan omaava yliegoinen syyllinen saa rangaistuksen, muttei hyväksy sitä ja alkaa bluffata ottamalla aseekseen tuomioistuimen kyseenalaistamisen. Omasta mielestäni homma alkaa olla erittäin selvä: Lance Armstrongilla kai ei olisi ollut oikeuden edessä mitään pelättävää, jos hän olisi ollut syytön.
Saas nähdä miten noiden mitätöimisten kanssa käy. WADAn omat säännöt sanovat aika yksiselitteisesti, ettei noita voi enää millään mitätöidä, mutta samaan aikaan samojen sääntöjen mukaan pelaava USADA on näin kuitenkin tekemässä. Olisi varmaan aika mitätöidä nuo säännötkin, kunneivät niitä edes itse noudata...
Jan Ulrichista taitaa tulla 4 kertainen Tourin voittaja. Yhteen voittoon nousevat Alex Zulle, Joseba Beloki, Andreas Klöden ja Ivan Basso
- Put me back on my Bike -
Helpottavaa kuulla, että mahdolliset tilalle nostettavat miehet ovat kaikki puhtauden perikuvia. No on tuossa porukassa sentään yksi Tour-voittajalta kuulostava nimikin. Toisaalta tässä puhutaan seitsemästä Tourista ja listassa on kahdeksan voittoa jaettu uusiksi.
Edit. Seuraavaksi Merckxin voitot uusjakoon kenties?
Edit 2. Ullelle on luvassa "vain" kolme "voittoa".
Rommeli muokkasi tätä : 24.08.2012 at 08.36
Ja Tyler Hamilton pääsee postuumisti podiumille! Samoin Santiago Botero! Ja Laurent Dufaux!
Jättäsivät nyt Lancen rauhaan. Olisivat käräyttäneet silloin kun oli sen aika jos oli. No, onnea jatkoon vaan! Tämä lämmitti mieltä: "attempting to be the fittest 40-year old on the planet".
Eli mää jään kakkoseksi väkisin. No, on mulla vielä pari kuukautta aikaa reenata... Lähtis lenkille viikonloppuna siis parin viikon tauon jälkeen ja aloittaisi "kauden" 2013!![]()
Päätös olisi verran raju, että toivottavasti todisteet tuodaan julki mahdollisen dopingtuomion perusteissa vaikka juttu ei enää oikeuteen etenenisikään.
En osaa sanoa, mitä mieltä Lancestä olen mutta näinkin pitkän ajan jälkeen todisteiden pitää olla huomattavan pitävät.
Toisaalta se, että Lance heitti pyyhkeen kehään viittaa (ehkä) raskauttaviin todisteisiin.
Mun mielestä se, että joutuu ylipäätänsä taistelemaan näistä asioista viittaa vahvasti syyllisyyteen. Viime aikoina taistelu on keskittynyt nimenomaan muotoseikkoihin, eikä enää siihen onko näytteissä jotain mätää. Puhtailla näytteillä Amstrongin tapaiseen tilanteeseen tuskin joutuu.
- Put me back on my Bike -
Toivottavasti voittoja ei jaeta kenellekään, vaan tilastoihin jätetään tyhjä kohta. Siinäpä muistuttaisi kaiken parhaiten ajasta, jolloin kaikki veti järjestelmällisesti mömmöjä - nekin, jotka olivat jo valmiiksi poikkeuksellisia ominaisuuksiltaan.
*Ketjut ovat sotkemista varten*
Se tässä asiassa ihmetyttää, että miten Armstrong saa elinikäisen kilpailukiellon (onko tällä nyt enää merkitystä?) ja sitten todistajat (Leipheimer yms) vaan puolen vuoden, joka ajoittuu kilpailukauden ulkopuolelle. Onko jonkun dopingin käyttö siis pahempi asia kuin toisten? Vai onko mulla nyt joku pointti jäänyt tässä asiassa huomioimatta. Tuo kuulostaa myös vähän erikoiselta, jos jotain vuoden 1999 voittoa jaetaan nyt uudestaan. Mielestäni voitto voitaisiin jättää jakamatta kokonaan, jos se nyt Lasselta viedään. Ja onko voittajiksi nousevat sitten sen puhtaampia (esim Basso). Tässä vaan yleistä pohdintaa asiasta.
http://jaakko-mtb.blogspot.com/
Joo, Bjarne Riisillahan on edelleen Tour voitto. Eka otettiin pois tunnustuksen vuoksi, mutta sitten annettiin takaisin, koska on joku 10 vuoden sääntö (WADA, UCI)
, minkä jälkeen voittoa ei voi mitätöidä. Tosin virallisissakin tuloksissa voiton perässä taitaa olla edelleen merkintä: tunnustanut dopingin.
Jos käsittely saataisiin loppuun tosi nopeasti, yllä mainittua logiikkaa noudattaen Lance pitäisi voitot 99-02 ja 03 voittaja Ullrich, 04 voittaja Klöden ja 05 voittaja Basso.
Todella outoa hölmöilyä koko juttu, keskittyisivät tähän päivään, eikä mihinkään 13 vuotta vanhoihin juttuihin. JOS energiaa riittää niin saa niitä vanhoja näytteitä tutkia ja ottaa opikseen mutta antaisivat vanhan miehen jo olla.
Yleensä rikosten selvittämistyössä auttavaa palkitaan. Doping on urheilun rikollisuutta. Bisnespuolella esim. kartellin paljastaja jää kokonaan tuomiotta, vaikka olisi ollut mukana toiminnassa. Dopingin torjunnan kannalta on välttämätöntä, että tunnustaja ja toisen käräyttäjä pääsee huomattavasti vähemmällä kuin se, joka jääräpäisesti kieltää kaiken ja yrittää selittelyillä ja muotoseikoilla pelastaa itsensä.
Onpas surullinen päivä
Pain is temporary quitting lasts forever
Hirveetä pelleilyä.
Ohan se selvä että jossain '99 tourilla pitäisi mennä tuloslistalla varmaan aika pitkälle että löytyisi oikeasti puhdas kaveri. Olen samaa mieltä että hienointa olisi jättää vaan tyhjäksi tuloslistoilla se voittaja, en usko että näin menetellään.
Ehkä näiden todistakin lyhyempää kieltoa voi kuitenkin puolustella esim sillä että ne sentään todistivat ja myönsivät. Lasse vaan haraa vastaan kaikin keinoin loppuun asti. Todisteiden sisällöstä ei nyt myöskään sitten tiedä, mutta nehän voivat osoittaa että Lasse olis ollut isommin järjestelemässä US Postalin organisoitua doping ohjelmaa ja muut "vain" käyttäjiä. Mutta menee spekuloinnin puolelle.
Lisäksi se on liioitellut niitä testimääriään ja jeesustellut sillä "ei yhtään positiviistä", mikä on aivan turhaa koska aika monta "never tested positive" kaveria on myöntänyt käyttönsä. Ja tehnyt määrättömästi fyrkkaa Livestrong "hyväntekeväisyydellään", joka nojaa puhtaasti sen maineeseen (jännä nähdä mitä esim Nike, Trek, jne. sponssit muuten tykkää tästä. Mutta nämä nyt lähinnä nostavat antipatiaa, eivät oikeuta sinällään raskaampaa tuomiota.
Noissa voittojen pois ottamisissa ja jakamisissa uudelleen on muuten sellain homma, että siihen USADAlla ei kyllä riitä toimivalta. UCI:llä (ja joiltain osin ASOlla) riittää, mutta teoriassa ne voisivat asettua Lassen puolelle. Silloin tosin UCI varmaan rikkoisi WADAn sääntöjä ja hommasta nousisi melkoinen meteli, ei vähiten sen vuoksi että kaikki UCIn alaiset lajit lentäisivät olympialaisista kuin leppäkeihäs pihalle. Mutta McKvaakku on kovasti pyristellyt USADAta vastaan tässä asiassa ja vaikuttaa aika arvaamattomalta ja epästabiililta, toki senkin palli varmaan alkaa heilua jossain vaiheessa, vaikka tuntuukin yllättävän suurta luottoa nauttivan riittävän monella taholla.
Elämme mielenkiintoisia aikoja, tämän tarinan viimeistä lukua tuskin kirjoitettiin viime yönä.
Uhrin viittaahan Lance tuossa pukee ylleen aivan selvästi. "Nyt riittää" -kommenteilla haetaan vaan yleisön myötätuntoa ja yritetään tehdä usadasta paha poika joka ei jätä raihnasta vanhaa miestä rauhaan, eikä niillä ole mitään tekemistä oman syyttömyytensä puolustamisessa. Maineen ja julkisuuskuvan sekä epäilemättä lukuisten yhteiskuvioiden tuomien miljoonien kannalta oli viisasta laittaa jutulle stoppi tällä tavalla kun alkoi polttelemaan vähän liian kuumasti.
http://www.iltasanomat.fi/muutlajit/...494171418.html
Onko tää luotettavaa tietoa, jos on niin mitäs mieltä ihmiset on..?
Kait se on luotettavaa tietoa. Helsingin Sanomissa sama uutinen http://www.hs.fi/msn/urheilu/Lance+A...a1305595055185
Ei kyllä ole mikään Anti-dopingtyön voitto tämä, jos seuraus tästä on se, että 3 voittoa merkitään nyt sitten Jan Ullrichille.
Niin kauan kuin tuolla aktiivipolkijoissa on hyvinkin epäilyttävää porukkaa vaikka millä mitalla, ei tuollaisilla vanhojen kaiveluilla otetuilla askelilla ole mitään merkitystä. Ainakin minun käsitykseni mukaan mahdolliset vääryydet tulee oikaista heti, eikä vasta vuosien päästä.
Onhan tätä hetkeä odotettu/pelätty. Jännttävää sinällään, että kävivät ns. omien kimppuun, mutta hyvä näin.
Aiheen vierestä, mutta kuka on McKvaakku?
Puhdasta huippu-urheilua, tai ainakaan pyöräilyä ei tule koskaan olemaan ja ei koskaan ole ollutkaan. Käsiittääkseni oikeastaan aina on koitettu löytää keinoja parantaa omaa suoritusta erilaisten aineiden avulla, kuten punaviinin ja tupakan.
Kirjanmerkit