Hyvä torstailenkki: -Pannutustakuu, tsek. Jossain Runosmäen alamäessä, vauhdikas lasku, tanko osuu puuhun ja siitä OTB. Hiukan koskee polveen. Huvittavinta tässä on se, että ennen lähtöä sovittelin polvisuojia mutta päätin kuitenkin jättää kotiin.
-Hajotustakuu, tsek. Ensin takakumissa havaittavissa pientä ilman vähentymää, selviää ilman lisäyksellä. Ehkä 10 metriä edellisestä loppuu veto pyörästä, aivan totaalisesti. Vapaaratas paskana, sanovat viisaammat. Tietää siis talustusta, mutta missä ihmeessä me olemme? Haunisten altaan pohjoispäässä, sanovat taas viisaammat. Eli melkoinen talutusmatka Itä-Harjulle.
-Eksymistakuu, semi-tsek. Pyörää talutellessa pitkin altaan polkuja käännyn jostain väärästä kohtaa. Hetken aikaa olen aivan hukassa mutta pian näen ruotsalaisen huonekaluliikkeen kyltin siintävän metsän takaa. Siitä siis semi-eksyntä.
Hyvä lenkki, kiitos vetäjälle kivoista poluista.
P.S, Altaalta kävelee/rullailee alamäet Itä-Harjun Prisman nurkille noin 1,5 tuntia, jos jotakuta haluttaa joskus koittaa 
Ja oikein hyvää juhannusta kaikille.
Maailmassa on kaksi ääretöntä asiaa, avaruus ja ihmisten typeryys-ensimmäisestä ei olla ihan varmoja (A.Einstein)
Kirjanmerkit