Kehonrakentajan sekavuus

Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim
1997;113(23):2471
Mikko Mäkelä
Tapausselostukset
Potilas on 22-vuotias mies, joka on vuosien ajan harrastanut kehonrakennusta. Yksittäisiä traumoja lukuun ottamatta hän on ollut terve. Sairaalaantulopäivänä hän oli suorittanut saliharjoitukset kuten aiemmin, eikä voinnissa ollut ilmennyt mitään tavallisesta poikkeavaa. Noin neljä tuntia harjoitusten alkamisen jälkeen potilaan ollessa jo kotona oli hänen vaimonsa kuullut talon alakerrasta kolinaa ja löytänyt miehensä sieltä sekavana. Sairaankuljettajien saapuessa paikalle oli potilas edelleen sekava ja hänen tajuntansa oli heikentynyt. Sormenpäästä mitattu veren glukoosipitoisuus oli 1.6 mmol/l. Potilaalle aloitettiin 5-prosenttinen glukoosi-infuusio ja hänet toimitettiin keskussairaalan ensiapupoliklinikkaan.

Sairaalan tullessa veren glukoosipitoisuus kapillaariverestä mitattuna oli 3.0 mmol/l. Tajunta oli normaali eikä kliinisessä tutkimuksessa todettu poikkeavaa. Potilas jäi sairaalaan tarkkailtavaksi ja 5-prosenttista glukoosi-infuusiota jatkettiin. Veren glukoosipitoisuus pieneni toistuvasti potilaan suljettua glukoosi-infuusion, ja siksi hänelle annettiin yön aikana glukagonia kahdesti lihakseen. Seuraavana aamuna veren glukoosipitoisuus oli 5 mmol/1 ja potilas kotiutettiin hyvävointisena. Hän ei sallinut laskimoverinäytteiden ottoa, joten mahdollisia poikkeavuuksia muissa kuin verenglukoosiarvoissa ei voitu todeta.

Tiedusteltaessa tarkemmin edeltäviä tapahtumia kertoi potilas parhaillaan valmistautuvansa kahden viikon kuluttua järjestettäviin kunnallisen tason kehonrakennuskilpailuihin. Hän kertoi siirtyneensä nestemäiseen ruokavalioon, koska oli harjoitusohjelmissaan myöhässä. Tapahtumapäivänä potilas oli aloittanut kokeneempien harjoituskumppaneiden kehotuksesta insuliinihoidon, jonka uskottiin "nopeuttavan kehon rasvojen palamista". Tarkoituksena oli pistää kuusi yksikköä lyhytvaikuitteista insuliinia, mutta erehdyksessä hän olikin pistänyt 30 yksikköä. Potilas sulki glukoosi-infuusion sairaalassa toistuvasti, ettei hän olisi saanut ylimääräistä energiaa, joka muuttuu rasvaksi ja varastoituu ihon alle.

Potilaan sekavuuden syy oli insuliiniruiskeen jälkeinen hypoglykemia. Runsas kolmannes kehonrakentajista käyttää anabolisia steroideja (Lindström ym. 1990), mutta tutkimuksia kehonrakentajien insuliininkäytöstä on kirjallisuudessa niukasti. Medline-haun avulla viideltä viime vuodelta löytyi vain yksi tapausselostus, jossa kehonrakentaja oli ottanut 60 yksikköä lyhytvaikutteista insuliinia (Dencausse ym. 1994). Ruiskeen jälkeen seurasi hypoglykemia (1.9 mmol/l), tajuttomuus ja ilmeisesti kouristuksiin liittynyt kreatiinikinaasiaktiivisuuden kasvu arvoon 3 320 U/l (viitealue <270 U/l).

Insuliini ei ole reseptilääke (lyhytvaikutteista insuliinianalogia lukuun ottamatta), joten sitä voi kuka tahansa ostaa apteekista. Insuliini ei ole myöskään doping-aine, eikä ole mahdollista erottaa endo- ja eksogeenista insuliinia seerumista. Kehonrakentajilla käytön syynä on ilmeisesti käsitys, jonka mukaan insuliini on anabolinen hormoni ja auttaa lihaskudoksen kasvattamisessa. Lääkärit tietävät hyvin, että insuliini on myös lipogeeninen ja kasvattaa rasvakudosta. Hyperinsulinemiaan liittyykin rasva–vaan ei lihaskudoksen suuresta määrästä johtuva ylipaino. Kun vielä muistetaan vaikeaan hypoglykemiaan liittyvä aivovaurion vaara, insuliinin käyttö kehonrakennuksen apuvälineenä on paitsi perusteetonta myös vaarallista.

Kirjallisuutta
Dencausse Y, Zimmer J, Kuteifan K: Les dangers du culturisme (Dangers of body building). La Presse Médicale 23: 1136–1137, 1994

Lindström M, Nilsson A L, Katzman P L, ym.: Use of anabolic-androgenic steroids among body builders–frequency and attitudes. J Intern Med 227: 407–411, 1990

Kirjoittaja: MIKKO MÄKELÄ, LL, sisätautien apulaislääkäri Kymenlaakson keskussairaala 48210 Kotka

Siinä teille mietittävää erään tapauksen tiimoilta.