Tänään ajeltiin Hannun merkkaama kierros Oulujoen eteläpuolen metsissä. Aamuysiltä Shellille kokoontui 7 pyöräilijää, jotka suuntaisivat renkaat heti joen eteläpuolelle. Pikkuisen oli lipsuva keli, mutta aika hyvin siellä kuitenkin pystyssä pysyttiin. Lämpömittarit näyttivät noin +1C lukemia ja melkoisen riski etelätuuli toi vastusta menomatkalla.
Iinatin kuntoradan ja Kaakkurin kautta ajeltiin Kempeleen metsiin ja Köykkyriin, jossa Tomppa liittyi mukaan letkaan. Polkuja pitkin ajeltiin Mourungin tielle, josta tehtiin pisto vasemmalle Marjakammille. Kota oli siistissä kunnossa, mutta ketään retkeilijää ei ollut kuitenkaan paikalla.
Mourunkijärven jäällä testatiin jään kantavuutta. Hyvin pysyi 5 miestä pinnalla, joskin jalkojen alta alkoi lopulta kuulua uhkaavaa rutinaa. Olisi ollut aika makea retkiluistelukeli.
Mourungista ajeltiin Ahmosuon lentokentän tienoille, josta sitten polkua pitkin Pikkaralan Shellille kahville. Sumpun juonnin ohessa poristiin tuosta 08-lenkin lähtöajasta. Nyt on kahtena sunnuntaina kokeiltu myöhäisempää lähtöaikaa. Ideana oli kokeilla ysilähtöä ja samalla kerätä siitä kokemuksia. Ikävin huomio tuossa lähtöaikakokeilussa on se, että nyt lenkit venyvät pitkälle iltapäivään. Toinen huomio on se, että osallistujamäärät vähenivät, kun lähtöaikaa siirrettiin tunnilla eteenpäin. Jos pidetään kiinni puolilta päivin lopettamisesta, niin lenkki jää onnettoman lyhyeksi.
Nyt on kokeilut tältä erää kokeiltu ja 08-lenkki palaa takaisin 08.00 lähtöihin. Tällä tavalla töihin menijät ehtivät paremmin ajaa hyvän lenkin ennen töihin menoa ja me muut ehtimme paremmin lounaspöytään. Jos kaveri on innokas, niin hän jaksaa herätä myös kasilähtöön.
Loppumatkalla Hannu vei meidän Länsisuon tien maastoihin, josta löytyi uusia mukavia polkuja. Ensin katsoin, että sotaväki on liikkeellä, mutta soramontulle olikin kerääntynyt värikuulasotaporukkaa.
Loppumatka Madekoskelta Haapalehtoon ajeltiin mukavassa myötätuulessa pyöräteitä pitkin. Kiitoksia pojille oikein mukavasta lenkistä! Työkaluun kertyi tänään 78 km ajassa 4,16 tuntia.
08-lenkit jatkuvat taas ensi sunnuntaina kello 08.00 Haapalehdon Shelliltä.
Kirjanmerkit