Pahoitteluni siitä, että kuva ei ole samasta kulmasta. Otin sen muistikuvan perusteella enkä tiennyt, kuinka tarkasti olisi oltava samassa kohdassa kuin alkuperäinen kuva. Ajatuksena oli saada aamuaurinko paistamaan oksien ja puiden läpi (joka ei ikävä kyllä ihan onnistunu). Jatkossa lataan alkuperäisen kuvan mukaan ja katson sen mukaan.Kuva on otettu kahdeksan aikoihin tänä aamuna eikä ole siis arkistokuva. Ekaa kertaa huomasin, että tuosta kohtaa pääsee laruun. Ei tuo seuraava rasti kovinkaan kaukana ole... ja rajalla ku ollaan niin ainakaan se ei ole yhtään lännemmässä
Kirjanmerkit