En malta olla kommentoimatta asiaa, kun taidan itse olla tämän polemiikin takana. Olin siis toinen näistä kahdesta uudesta pyöräilijästä, jotka sunnuntain lenkiltä "katosivat" yllättäen. Syynä ei ollut missään nimessä porukan liian suuri nopeus tai muu väärä toiminta, vaan rengasrikko. Oma mokani oli, että en ilmoittanut asiasta muulle porukalle, vaan jäimme kahdestaan paikkaamaan kumia tien reunaan. Sen suurempaa dramatiikkaa asiaan ei liittynyt, mutta ensi kertaa porukka-ajossa mukana olleena, en tuntenut etikettiä riittävästi jotta olisin huudellut muuta porukkaa apuun. Tosin olen kyllä varma että apua olisin saanut jos sitä olisin pyytänyt. Suurin harmi tilanteessa oli se, että porukalla tehty kuntolenkki jäi kesken, mutta sitä jatkettiin myöhemmin sitten kahden hengen voimin suunniteltua reittiä pitkin.
Tilanne saatiin korjattua tänään kun olimme mukana keskiviikon kuntolenkillä. Ensi kertaa mukana olleena en voi muuta kuin kehua järjestelyjä, vauhtia, sekä porukkaa (sekä sunnuntain että keskiviikon osalta), kuntolenkit ovat tuoneet ihan uutta intoa muutoinkin uuteen harrastukseen. Harmi vain että tänään oli kesän viimeinen kuntolenkki.
Kiitos siis järjestäjille! Ensi kesänä jatketaan!
En tiedä mitä Tarmon sivuilla on kommentoitu (joista mainintoja edellä muissa kommenteissa) mutta tuona lenkiltä pois tippuneena halusin kuitenkin kertoa oman näkemykseni asiaan.
Kirjanmerkit