Tänään kevyesti kympin vauhtia reilu kymppi. Sellaista peekoo ykköstä.
Tänään kevyesti kympin vauhtia reilu kymppi. Sellaista peekoo ykköstä.
Polku se on paikallaan polkeva polkukin... Aurora
Pakkosatasen sivussa on juostu muutama kilometri viime viikolla....![]()
Tänään aamulla kello 05.45 juoksin Björkön luontopolun ympäri.
"Jos rahaa jää säästöön, on väärät harrastukset"
Eilen kymppi hitaasti Keskuspuistossa. Kuopus lähti fillarilla seuraksi.
Ilo ilman pyörää on teeskentelyä..
Aamupäivällä tunnin verran ulkoiluteitä, kääntöpaikalle Herttoniemen siirtolapuutarhan nurkille ja takaisin, sadekuuron kera. Edellisestä juoksulenkistä olikin jo kuusi päivää, joten jalkoja piti alussa hieman hakea, mutta kun ne parinkymmenen minuutin jälkeen löytyivät meno oli kahden lepopäivän ansiosta verraten kevyttä.
Maanantaina siirtymät juniorin jalkapallotreenipaikalta kuntosalille ja takaisin (yhteensä 2x 4min). Ennen loppuviikkoa ei ainakaan tarvitse miettiä menevänsä juoksulenkille...
In triathlon, the suffering is so central and the other rewards so peripheral that one could only do it for the suffering.
Eilen illalla puoli tuntia kuntopolulla + toinen puolikas sauvojen kanssa mäkeä ylös-alas. Talveksi hommatut nastatossut on aivan ässät maastossa juostessa, tossu pitää jyrkässäkin rinteessä lipeämättä.
-Heli
"You have reached the final page of Internet. Now go out and play."
Eilen normi 15 km, muutoin on työn kuormittavuuden ollut hiljaisempaa. 12½ tunnin rupeamia päivässä, eipä aivan ehdi aamulla eikä jaksa illalla. Mutta huomenna helpottaa ja pääsee runttaamaan. Uimahalliin, normi pari kilsaa on tavoite.
- Hiki syö aivoja -
Eilen kolmevarttia.
If Jens Voigt was a country, his principle exports would be Pain, Suffering, and Agony.
Äsken rento 11.4km, lämpötilasta johtuen tuntu tosi helpolta. Sopivasti ehdin takaisin ennen vesisadetta![]()
Heinäkuun alkupuolella muutamana päivänä Cannesista Mandelieun suuntaan. Jos hakemalla haluaa tuosta jotain hyvää hakea, niin maisemat olivat paremmat kuin kotona...
![]()
Rule #1: Obey The Rules
Äsken Laajavuoressa 45 min.
Viikolla 1500 metriä radalla tasan 6 minuuttia. Näköjään vauhti hidastuu minuutilla/ 15vuotta.
Tänään sellaiset 50min.
Eilen illalla 11km. Edellisestä "oikeasta" juoksulenkistä olikin aikaa varmaan lähes vuosi. Aivan, ei oo lempilaji ollenkaan...
Äsken tihkusateessa tasan kilometrin. Sitä ennen 14 km hölkkää ja sen jälkeen reilu kilometri hölkkää.
Polku se on paikallaan polkeva polkukin... Aurora
Äsken tasaista menoa @ z2 vajaa 45min. Vähän reilun parin viikon juoksutauosta huolimatta tuntuu, että juoksukunto on nyt vuoden pohjalukemissa.
In triathlon, the suffering is so central and the other rewards so peripheral that one could only do it for the suffering.
Perinteinen tiistaitreeni taas, mutta nopeutettuna. Eli normaali 28-30 minuutin juoksulenkki 23 minuuttiin tiristettynä ja siihen päälle sauvarinnettä juosten. Tehokas juoksuun käytetty aika oli jotain 40min paikkeilla.
-Heli
"You have reached the final page of Internet. Now go out and play."
Eilen aamulla tuli vedettyä VK treeniä 50 min. 10 min 60% maksimisykkeestä ja 5min 80-90% maksimisykkeestä. Tätä kaavaa sitten jauhetaan kunnes 50 min on täynnä. Sitten punttisalille ja jalkatreeni siihen päälle.
Illalla reilu puoli tuntia Halssilassa.
Tänään töihin. Ja alkuviikosta vähän (>15km) metsässä. Piiiitkästä aikaa.
"pohjolassa kansa on sen kaamoksensa vanki"
Eilen 20 km, josta jälkimmäiset 10 km maratonin tavoitevauhtia. (Harjoitusohjelmasta löytyykin sitten 30 km (viim. 15 km MRT).
Aamupäivällä 5 x Töölönlahti kaverin kanssa höpöttäen eli vakiolenkki pitkästä aikaa
Ilo ilman pyörää on teeskentelyä..
Äsken reilun tunnin viihdyin lenkillä.
Tänään Hellsinki City Maratooni
Kuin myös HCM täälläkin.
viimeksi juoksin eilen 42,2 km - maraton on sisulaji, jos mikä. Ihan kidutusta fillarointiin verrattuna, pakko sanoa, vaikka nyt oma enkka paranikin melkein 9 min
Kiitos kysymästä, vaikeampi vastata. Siinähän se mukana raahautuu, mutta ei se ihan kunnossa ole. Yliojentaminen tuntuu pahalta, mutta pahinta on istuminen polvi 90 asteen kulmassa. Esim. pidemmän autolla ajon jälkeen kävely ei ontumatta onnistu. Sen sijaan pyöräily tai varovasti aloittamani juokseminen ei tunnu missään. Tänään kävin taas hölkkäämässä kaverin kanssa 5 kertaa Töölönlahden ympäri eli 10,5 kilsaa, eikä ensimmäisen parinsadan metrin jälkeen mitään tuntemuksia. Todella hämärää.. Olin eilen katsomassa HCM:ää 41 kilsan kohdalla ja alkoi hirveästi tehdä mieli mukaan (sairasta, joo..). Ehkä kokeilen tuota juoksemista tässä hieman enemmän ja katson miten alkaa mennä.
Sinullahan näyttää polvi kestävän suht säännöllistä juoksentelua.
Ilo ilman pyörää on teeskentelyä..
Jos vaiva helpottaa juoksemalla, niin ei se sitten voi olla paha. Kannattaa ehkä kuitenkin käydä näyttäytymässä lääkärille jos se vaivaa (istuakin kun pitää muuallakin kuin pyörän päällä).
Joo, mun polvet on tykänneet juoksemisesta, sekä vuosi sitten korjattu, että talven ja heinäkuuhun asti kiukutellut korjaamaton. Kyllä se juoksemisen uudelleen opettelu oli kamalaa, mutta nyt sujuu jo 45 min maastolenkki ihan mukavasti 5min/km vauhtia.
Kirjanmerkit