Kiitos järjestäjille hienosta tapahtumasta!! Tahko on omalla kohdallani ehdoton ykkönen Suomen maastopyörätapahtumista ja mtb-viikonloppu aina yhtä hartaasti odotettava tapahtuma - niin tänä vuonna kuin jatkossakin!

Olin seitsemättä kertaa mukana ja ensimmäistä kertaa lähdössä kahdelle kierrokselle. 120km matka oli aiemmin tuntunut aivan liian rankalta suoritukselta ja vain kaukaiselta haaveelta, mutta kuuden 60km kerran jälkeen tuntui tarpeelliselta saada omaan tahkoiluun "jotain uutta". Siitäkin huolimatta, että yhdenkään Tahkon 60km kierroksen jälkeen ei ole tullut mieleenkään lähteä polkemaan samaa kamaluutta toiseen kertaan. Itse olen maastopyöräilijänä harrastelija, mitään edes vähemmän muodollista treenaamista ei ole ohjelmassa ollut (talven/kevään aikana 1-2 kertaa viikossa sekalaista liikuntaa, välillä muutama viikkokin tekemättä mitään) ja vajaan sadan kilon ulkomuotokin eroaa hieman ns. standardipolkutykistä. Ylipäätään polkupyörällä pisin ajamani matka on ollut Tahkon 60km. Kaikesta huolimatta etukäteen fiilis oli hyvä ja usko vahva siihen, että oma sitkeä diesel-koneisto vie väistämättä kaksi kierrosta läpi.

Tiukkoja aikatavoitteita ei tälle itselleni uudelle matkalle ollut, vaikkakin etukäteen toivoin pääseväni alle 10h ja salainen haave oli suoriutua alle 9:30h ajassa. Ensimmäinen kierros oli tarkoitus ajaa about viime vuoden tahtiin (noin 4:15h), jolloin toiselle kierrokselle ja kymmenen tunnin alitukseen jäisi aikaa reilut 5:30h. No, nämä tavoitteet alkoivat rapista, kun perjantai-iltapäivänä päästiin paikan päälle ja kokemaan Tahkoa hellivä lämpöaalto. Jo perinteisellä perjantain golf-kierroksella alkoi mies pehmetä ja siinä pelikavereiden kanssa odoteltiin mielenkiinnolla lauantain 120km:iä ja huuhdeltiin kroppaa nestetankkauksella...

Perjantai-iltana alkoi tuleva koitos jännittää ilmeisesti sen verran, että yö meni ihan väkisinmakaamiseksi. Lauantaina aamusta puuroa, jogurttia ja mehua naamaan. Aamun ohjelmassa oli myös perinteen mukaisesti jatkuvaa vessassa ramppaamista. Lähtöpaikalla ajofiilis nousi entisestään ja oli hienoa päästä matkaan samalla kertaa ihan oikeiden kisaajien perään. (mutta missä oli perinteenä odottamamme Queenin polkupyöraiheinen biisi?! Tasainen alkupätkä aina ensimmäistä Kinahmia edeltävälle hiekkatienousulle meni nopeasti muiden mukana, mutta tuo itselleni aina yhtä helvettiä oleva tieosuus oli nytkin tuskainen ja hidas. Itse Kinahmin polun tunkkaaminen meni jonossa ok ja kukkulan päältä alkava upea polkuosuus hyvällä rytmillä. Viime vuonna käyttöön otettu uusi laskuosuus toiseen huoltoon on meikäläisen suosikkipaikkoja ja sen pääsi tulemaan suht hyvää vauhtia, vaikka jono siinä vähän tökkikin. Taivaan portailla meinasi tulla noutaja, mutta vähän tunkkaustahtia hellittämällä Kinahmi II tuli huiputettua. (ongelmat järkevän reitin aikaan saamisessa Kinahmin tuolle osalle on toki ymmärrettävä, mutta mainittu portaikko on mielestäni jotain, millä ei ole kerta kaikkiaan mitään tekemistä maastopyöräilyn kanssa) Oliko kuitenkin niin, että tuli vedettyä itsensä tukkoon jo tässä kohtaa vai syntyikö heikko hetki sitten Kalkkiruukin ja Tuulivaaran maisemissa, mutta Rahasmäen huollossa olo oli hemmetin huono: päätä alkoi särkeä, vilunväristykset hiipivät roppaan eikä hikeä puskenut enää läpi. Urheilujuomaa oli kuitenkin mennyt repusta alusta lähtien jatkuvalla imulla reilu litra/tunti ja taukopaikoilta lisäksi mukijuoma, joten hieman pelotti, ilmoittiko ruho nyt kuumuuden olevan liikaa... Vaikka urheilujuoman ja geelien ajattelukin sai hissin nousemaan kurkkuun, tuli Rahasmäessä pakolla syötyä läjä maukkaita vohveleita, suolakeksejä sekä urheilujuoma-suola cocktaileja. Tässä kohtaa oli henkisestikin todella heikko hetki ja olin täysin varma, että tulen kurvaamaan Piazzan pihasta mökille toisen kierroksen sijaan. Fiilis pahasti hukassa matka jatkui Grandea kohti, jota edeltävällä hiekkatieosuudella sain jalkoja ja elimistöä siinä määrin auki ja virkistymään, että viimeinen nousu meni vähän positiivisemmissa merkeissä, vaikka Grande menikin pääosin talutteluksi. Laskettelumäkeä pääsin pudottelemaan vapaasti omaan tahtiin ja jyrkän osan loppu meni nautiskellen ja sotahuudon säestämänä. Ensimmäinen kierros meni virallisen väliajan mukaan 4:25.

Puolen matkan huollossa Piazzalla sain tarvittavia kannustavia sanoja kymmenennen Tahkon ajaneelta mökkiporukkalaiseltamme ja vartin lepäilyn ja syömisen jälkeen oli toiselle kierrokselle lähtö tosiasia. Tässä kohtaa eväänä toimi muuten mainiosti lasten Muksu-puuro, joka oli yön aikana pakastimessa jäätynyt, ja joka oli sulanut taukopaikan eväspussissa juuri sopivaksi kylmäksi mössöksi. Myös samalla metodilla viilennetty Battery toimi tässä kohtaa.

Edellä kirjoitelleen Yetin kanssa sitkuteltiin alun asfalttipätkää ja ensimmäisessä huollossa meitä oli reilut puolisen tusinaa toisen/kolmannen kierroksen polkijaa, joiden kanssa mentiinkin loppumatka suht samaan tahtiin. Tällä kertaa poluista sai nauttia täysin omaan tahtiin sen mitä kunnoltaan vielä pystyi. Itse panostin tasaisiin kohtiin sekä alamäkiin, jotka yritin mennä mahdollisimman ripeästi. Kämmenet ja käsivarret tosin alkoivat kipuilla yllättävän paljon. Pienikin ylämäki hyydytti kuskin sen sijaan totaalisesti ja apuun oli haettava jatkuvasti kaikkein pienimpiä välityksiä. Toisella kierroksella jatkoin hyvin reilua urheilujuoman siemailua, jota upposi jopa yllättävän hyvin koneeseen. Kaikki laskut yritin päästellä niin reippaasti kuin vain käsissä voimia riitti, samalla kiitellen järeähköä rengastusta, joka kesti hyvin loppuun asti. Yleinen olotila toisella kierroksella oli jopa parempi kuin ensimmäisellä. En tiedä johtuiko vauhdin hiljenemisestä vai mistä, mutta varsinkin viimeiset pari tuntia oli jo ihan miellyttävää ajamista auringonkin porottamisen hieman hellitettyä. Varsinkin 100km pyörähdettyä mittariin oli fiilis taas rajussa nousussa ja maalin lähestyessä löytyi uusia energioita hitaaseen ylämäkisitkutteluun. Granden huipulla irtosi jo pienet tuuletukset, josta edelleen alamäkisiirtymän jyrkät kohdat menivät hyvin hitaasti ehjänä maaliin pääsyä varmistellen. Tahkolahden kierron aikaisia fiiliksiä oli tullut odotettua koko päivä ja kyllä kannatti! Viimeinen kilsa meni aivan hurmiossa ihmisille hymy korvissa asti moikkaillen ja kivien yli pyörää pomputellen. Piazzan nousuun vielä spurtti isoimmalla eturattaalla ja maalilinjan ylityksen jälkeen kädet ja huutoa ilmaan. I did it!

Aikaa meni koko matkaan vajaa 10:30h, mutta jo pelkästään kelin takia loppuajalla ei ollut itselleni mitään merkitystä. Mittari näytti ajoajaksi noin 8:30h eli taukoja tuli todellakin pidettyä...

Kokonaisuutena ensimmäinen kahden kierroksen Tahko oli lopulta paljon siedettävämpi kokemus kuin mitä olisi 60km kokemuksien perusteella osannut odottaa. Yetin aiempaa kirjoitusta lainaillen: jos pystyy yhteen kierrokseen, pystyy mielestäni myös kahteen kierrokseen. Pää ja oma mieli oli ainakin omalla kohdalla se, minkä kanssa joutui eniten taistelemaan. Itse en tosiaan uskonut lainkaan pystyväni näin pitkään urheilusuoritukseen, mutta kullekin sopivalla vauhdilla on homma täysin mahdollinen. Ja se mitä isot pojat ovat sanoneet "toisen kierroksen tunnelmasta" piti täysin paikkansa: hemmetin rentoa ajelua ja hyvää fiilistä sekä kuskeilla että huoltohenkilökunnalla. Lämmin kiitos toisella kierroksella samoilla huoltopaikoilla pyörineille ajajille!! And, Chris: well done, mate!

Itsehän olin niin euforisessa tilassa maaliintulon jälkeen, etten vielä siinä kohtaa osannut Buffia kaivatakaan, mutta totuus iski mökillä vasten kasvoja: WTF!!?? Missä mun Tahko-buffi?? Mikä helvetin tarra? Talven loskapaskakeleissä kaupasta ostamaani buffia päähäni pukiessa olen haaveillut joku päivä saavani vihdoin oman Tahko-buffini, jonka saa ainoastaan Tahkolta ja (ainakin omalla kohdallani) ylittämällä itsensä. Tämän pienen, mutta suuren symbolisen arvon omaavan, palkinnon olisin itselleni halunnut, kun sitä olen kadehtien - ja myös vahvasti siihen vaadittavaa suoritusta kunnioittaen - kavereillani vuosien varrella katsellut. Varsinkin tällaiselle laiskalle ja huonokuntoiselle harrastelijalle Tahkon 120km buffin arvo on suuri. Ja kuten näissä piireissä muutenkin mittaillaan/vertaillaan/ihallaan muiden hiilarunkoja, kaiken maailman hipo-osia, kiiltäviä ketjuja, ajopaitoja ja kaikkea muuta fillarikamaa, niin saman lailla katsellaan myös ihailua/kunnioitusta herättäviä Tahko-buffeja. ("ei kuitenkaan homolla tavalla"... no offense, bros! =) Tarran antaminen tuntui vittuilulta ja olisi ollut parempi jättää koko tarra jakamatta. Tai kertoa avoimesti etukäteen, että ei tipu buffeja kuin Pitkän matkan kiertäjille.

Tahkolla on kuitenkin tietyt perusasiat, jotka sinne kuuluvat ja tekevät Tahkosta _Tahkon_ eikä näitä pidä muuttaa:
- toimivat perusjärjestelyt: eli kun olet kerran käynyt Tahkolla, niin tiedät miten toimii ilmoittautuminen, lähtö, pastabuffa, huollot reitillä jne.
- reitti: Kinahmit, vauhdikkaat laskut, tekniset kivikot ja juurakot, El Grande, laskettelumäen lasku
- keli: ei yhtään märkää Tahkoa viimeisten 7v aikana (no se yksi ukkoskuuro muutama vuosi sitten pitkän matkan polkijoiden niskaan)
- paarmat ja muut ötökät
- kilometrikyltit väärissä kohdissa (nytkin 40km kyltti oli about 50km kohdalla ja 50km kyltiltä oli enää 4-5 km maaliin)
- ...ja Tahko-Buffi, jonka saa 120km ja pidemmiltä matkoilta!

Buffin puuttuminen (tai osallistumismaksun suuruus/pienuus) ei kuitenkaan tuleviin omiin osallistumisiini vaikuta millään lailla, koska joka vuosi ollaan kuitenkin mukana!