Olihan kova reissu! Ylikovaa ensin puolimatkaan huonosti luistavalla suksella (siis muihin verrattuna). Kelihän oli mitä mainioin.
Oli tasan viimeinen kerta, kun vien sukset voideltavaksi "ammattilaiselle"! Voiteet oli käytetty puolimatkaan mennessä ja sen jälkeen ei puikko luistanut enää mihinkään. Liian kova alkuvauhtikin alkoi painamaan ja viimeiset 40 km oli henkiinjäämistaistelua. Matkalla heränneet haaveet 5 h ajasta vaihtuivat maaliinpääsystä haaveilemiseen. Selvästi alle 6 h sentään. Jälkimmäinen puolikas 43 minuuttia hitaammin kuin ensimmäinen puolikas.
Taisi käydä ensikertalaiselle aikas perinteisesti. On muuten aika erilaista hiihtää 50 km tai 90 km kilpaa. 50 km menee vielä ns. täysillä, mutta 90 km ei ainakaan meikäläiseltä enää menee anakynnyksellä. No, ensi vuonna vähän rauhallisemmin liikkeelle ja omat tällit suksen pohjaan.
Kirjanmerkit