Ei onneksi ihan näin, vaan että jos liikennemerkkien asettaja on tehnyt pienekin virheen pyörätiemerkkien asettelussa, tai joku sälli on käynyt sabotoimassa merkkiä, on autokuski viaton, koska hänen suunnastaan katsottuna ei ollut mitään merkkiä päätellä, että sieltä koskaan voisi tulla kukaan pyörällä, vaikka kolmio tai kääntyvän väistämisvelvollisuus olisikin, yleisen varovaisuuden lisäksi. Suojatietähän tulee myös aina lähestyä valmistautuen pysähtymään sen eteen.
Hienoa hommaa nääs. Täällä tampereella ne yhdyskuntalautakunnan idiootit vekslaa huppuja pyörätiemerkkien päälle vuosittain vaihtelevina ajankohtina ja unohtelee vielä sitten keväällä poistaa niitä. Päälleajovelvollisuus muuttuu vaihtelevissa kohdissa vaihtelevina aikoina. Sitten on vielä niitä niitten ihan omissa pipeissä päissään keksimiä "yksisuuntaisia" KLV:itä, eli että merkki laitetaan vain toiseen tulosuuntaan. Siinä sitten kun oppii pyöräreitin ja erehtyy tulemaan takaisin samaa reittiä niin taas on päälleajovelvollisuus kaikista suunnista tulevilla autoilla, ja näitäkin tietenkin arvotaan erikseen joka vuosi. %&¤#¤ idiootit, ja noita vielä elätetään verorahoista. Linnaan joutaisivat kuolemien tuottamuksista ja liikenteen sabotoinnista.
Osasyyllisenä tietenkin ovat liikenneinsinöörit, mutta käsittääkseni lautakunta niille sanelee millä ehdoilla merkkejä laitetaan.
Kirjanmerkit