
Alkujaan tämän lähetti
JH1
Käväisin katsomassa Jukolan tapahtumaa ja siellä, jos missä oli jos jonkinlaista otsavalasinta käytössä. Kyllä hehkulampullakin pärjää, kun muilla siinä ympärillä on lediä ja ksenonia. Siis jos pysyy muun porukan mukana...

On ne ollut tosimiehiä jotka ovat silloin vuosikymmeniä sitten pärjäilleet sen ajan valaisimilla pimeässä metsässä...
Kisakeskuksessa kun olin yöllä ohjaamassa liikennettä pesupaikan vieressä, niin hyvin ehti katsella mitä lamppuja suunnistajilta löytyi. Enemmistönä oli Lupinen tuotteet, sekä erilaiset DX:n lamput. En pitänyt kirjaa, mutta näin tuntumalta Lupinen parempia malleja oli suurin osa ja vain muutama Tesla.
Yhdellä suunnistajalla oli kaksi DX:n otsalamppua omatekoisessa pääpannassa ja lisäksi näkyi lukuisia teurastettuja fikkareita enemmän tai vähemmän rumissa pantatekeleissä.
Myynnissä suoranainen hittituote näytti olevan Lupinen panta, joka näytti menevän kuin kuumille kiville. Itsekin pitelin kourassa, mutta en malttanut ostaa vaan sijoitin vähäiset rahani vedenpitävään reppuun. (Yö-)suunnistus jää minulla kuitenkin se verran vähäiseksi, että varmasti pärjään sillä DX:n otsalampun vakiopannalla.
In a world without fences and walls, who needs Gates and Windows?
Kirjanmerkit