Musta tuntuu että juuri fanittaminen ruokkii douppausta.
Urheiluteollisuuden pyörittämisen maksavat käytännössä fanit.
Mitä fanittaminen sitten oikeastaan on?

Se on sitä kun fani voi vapautua omasta kykemättömyydestä fanittamalla jotain ylihmisen viittaan puettua, lähes jumalallista, urheilusankaria.
Fani voi voittaa yhdessä sankarinsa kanssa seuramaalla töllöä samalla kun pizzataksi tuo keskivartalodouppia.

Ongelma vaan on siinä että me kaikki ihmiset, mukaan lukien huippurheiljat, olemme hyvin rajallisia.

Kunnian päivinä urheilujournot kehittävät taidokkaita ylistyslauluja sankareille. Mitä siitä väliä jos se ei nyt aivan pidä paikkansa todellisuuden kanssa. Tärkeintähän on sadaa fanit lukemaan niitä juttuja.
Vielä enemmän ulkokultaisuus on tärkeää sponsareille.

Operaatio Puerton aikana tuli ilmi minkälaisia douppikoktaileja oli käytetty.
Miten puhdas, vaikkakin lahjakas urheilija, olisi voinut pärjätä noita douppaajia vastaan? Ihmiset vaan haluavat uskoa urheilijaa, jonka kautta he ovat päteneet, on puhdas ja muutenkin taivaaallisen lahjakas.
Muutenhan fani kokisi sen henkilökohtaiseksi epäonnistumiseksi.

Paljon parempi olisi yrittää olla oman elämänsä sankari kuin myötäelää toisten sankaritekoja. Teot eivät ole yhtä lennokkaita, mutta ne ovat puhtaita ja todellisia.
Ilkeästi voidaan sanoa että faniteollisuus on kädettömien kusettamista.