Col de Izoard + La Marmotte + 3xMont Ventoux

[PHI]

Viikko sitten kertaalleen Ventouxille nousseena en voi kuin ihailla suoritustasi. Uskomaton veto! Toivottavasti itse pääsen lähivuosina myös tuonne Marmotteen.

Dänks Onneksi olkoon nousustasi. Mites sulla nousu sujui? Oliko paljon maantiepyöräilijöitä liikenteessä? Jouduitko taistelemaan Mistralin kanssa? Eikös olekin vaan mahtava vuori! Marmotte on kanssa hieno ajo.

Itsekin olen kaiholla muistellut tätä reissuani. Siitä olen iloinen, että se tuli tehtyä. Itselle tärkeitä asioita on aivan turha lykätä loputtomiin, mistä sitä tietää kauanko ne ovat ylipäätään toteutettavissa?

[okahkonen]

Kiitos kysymästä, kerrotaan nyt tässä omakin kokemukseni niin tulee tehtyä itsellekin muistiinpanot

Keli oli yllättävänkin hyvä vaikka alkuun kova tuuli pelotti. Jätettiin auto Carpentrasiin ajatuksella et saatais jalkoja lämmitettyä ennen nousua. Koko matka Bedoiniin oli ihan törkeä vastatuuli. Pelkäsin jo ettei taaskaan päästä nousemaan (odottelin tuolla vuosi sitten turhaan sateen taukoamista), eikä kylänmiesten kommentit olleet järin rohkaisevia. Bedoinissa pidettiin vielä rauhallinen kahvitauko ja viimeiset pizzaslaissit kunnes kaverin kans päätettiin lähteä kattomaan ylemmäs miltä keli näyttää. Bedoinista Saint Colombeen sujui jo vähän helpommin vaikka mäki jyrkkenikin. Aurinko alkoi näyttäytyä pilven raosta mikä rohkaisi jatkamaan.

Saint Estevesta (niille jotka ei paikalla käyneet: se vasemmalle kaartava nousu mistä varsinainen nousu alkaa; oiskohan tästä 16 vai 18 kilsaa huipulle) alkaen en tuulta juuri huomannut, ja ainoa ongelma oli hiljalleen putoava lämpötila. Parissa kohtaa ennen Chalet Reynardia puhuri antoi näytteitä voimistaan, mutta onneksi ne oli tosi lyhyitä pätkiä. Muistin kuitenkin edelleen miten tuuli oli aamulla moottoritiellä heiluttanut henkilöautoani ja pelko keskeyttämisestä valtasi mielen samalla kun jalat huuteli viimeisiään. Nämä 10 kilometriä vaihtelee kauhean ja aivan kauhean välillä, ajatukset ovat synkkiä, lastenlaulut tulee laulettua loppuun ja itseään saa rohkaista jatkamaan ihan toden teolla. Jokaisella kampikierroksella tekee mieli lopettaa mutta kun katsoo tietä niin ymmärtää ettei pysähdyksen jälkeen ole jatkamista, mikä helpottaa päätöstä jatkaa polkemista. Tiehen kirjailtujen kannustustekstien lukeminen sentään vähän piristää - kumma vaan kun mulle ei oltu viestiä jätetty

Nousuhan on jyrkimmillään juuri ennen Chalet Reynardia, ja siinä myös itselläni oli suurimmat vaikeudet kun lämpötila oli pudonnut niin paljon et olisin kaivannut hanskoja käsiin ja takkia päälle ja mitä kaikkea sitä nyt tuossa vaiheessa haluaakaan et sais tekosyyn pysähtyä. Onneksi mäki on koko ajan niin jyrkkää ettei pysähdyspaikkaa oikein ole. Puut reunustavat tietä eikä ajajalla ole oikein tietoa matkan edistymisestä kun mitään kiinnekohtia ei näe. Siinä epätoivoisimmassa kohdassa missä jo hahmottelin fillarin myynti-ilmoitusta on sentään kyltti "chalet reynard 800 m" - tuon nyt vielä jaksaa.

Chalet Reynardilla pysähdyin, pukeuduin, vedin syvään henkeä ja jatkoin matkaa ylöspäin. Tässä kohtaa nousu ainakin tuntuu selvästi aiempaa loivemmalta, ja vuoren huippu on jatkuvasti näkyvissä, mikä auttaa kummasti kammen pyörityksessä. Matkaa huipulle tästä kohtaa on kait 6 kilometriä. Maisema on vähän kuin Islannissa, paitsi että tuuli puuttui. Tilanne korjaantui ensimmäisessä oikealle kaartavassa mutkassa: hillitön puuska löi suoraan vastaan. Huippu kuitenkin näkyy jo eikä jyrkkyyskään tunnu niin pahalta - ei muuta kuin rinta alas ja ylämäkeen. Seuraavassa vasemmalle kaartuvassa mutkassa pääsin taas tuulen suojaan ja matka jatkui ylöspäin vuorotellen suojanpuoleista ja tuulenpuoleista rinnettä. En tiedä oliko siinä suojanpuolella jopa myötätuulta, mutta homma eteni tahdikkaasti kun vuoroin puski vastatuuleen ja vuoroin taas rauhallisemmalla pätkällä tankkaili geeliä ja vettä. Ei niin että kroppa enää tässä kohtaa matkaa niin kauhean vastaanottavainen olisi ravinteille ollut

Tom Simpsonin muistomerkiltä on vajaat 2 kilsaa ylös, ja päätin kunnioittaa herraa vain ajatustasolla, säästäen suuremmat komplimentit alamäkeen. Mietinpä vain että paikka on sen verran lähellä maalia ettei monikaan tuossa kohtaa osaisi lopettaa vaikka pumppu huutelisi armoa. Melkein ihme ettei rinteelle ole enempää väkeä jäänyt kuin Simpson ja se Belgialainen audax ajaja. Pian muistomerkin jälkeen tie kääntyi taas vastatuuleen, ja sen jälkeen alkaa viimeinen kilometri: ainakin se mun jaloissa tuntui aivan helvetin jyrkältä, mutta samaan aikaan huippu oli niin lähellä ettei mikään olisi saanut mua keskeyttämään. Viimeinen kilometri oli todella rankka: taisipa fillarini jopa vähän kiemurrella tiellä loivemman nousukulman toivossa.

Huipulle päästyäni pari varvasta oli tunnottomina, samoin kai osa sormista. Muutama pakollinen valokuva, geelin imeskelyä että jaksais alamäkeen ja sitten pois.

Poljin nousuni 14.10. Lämpötila alhaalla Bedoinissa oli jotain 15 asteen luokkaa, ja huipulla ehkä +5, mutta viima teki siitä selvästi kylmempää. Starttasimme Bedoinista kello 11 aikoihin, joten päivä lämpeni nousumme edetessä. Liikennettä ei pahasti ollut, ehkä 10 autoa meni ohi Saint Esteven jälkeen. Pyöräilijöitä oli harvakseltaan - ylhäällä ehkä kymmenkunta samaan aikaan kanssani. Tunnelma oli silti juhlava. Mitä olen lukenut kommentteja heinäkuisesta ruuhkasta tuolla voin suositella nousemista lokakuussa. Ongelma toki on voi olla kylmyys huipulla. Tai alueelle tyypilliset rankkasateet tuohon aikaan vuodesta, jotka vesittivät oman reissuni vuotta aikaisemmin. Ja tämänkertaisen kokemukseni perusteella kovaakaan tuulta ei kannata pelätä: Mistral tulee ilmeisesi pohjoisesta, ja Bedoinista nouseva reitti kulkee vuoren etelä, tai olisko se lounaisrinnettä joten tuuli ei välttämättä osu kauhean pahasti koko reitille vaikka se alhaalla olisi voimakaskin. Kaverini tosin nousi vuorelle uudestaan viikkoa myöhemmin ja kertoi joutuneensa jalkautumaan viimeisessä mutkassa ennen huippua eikä ollut meinannut tuulen takia pysyä pystyssä - ja toisaalta viikkoa ennen meidän nousua huipulla oli ollut shortsikelit - eli kelit voivat lokakuussa vaihdella kovasti.

Nousuun Saint Estevestä mulla meni noin 1h 50 minuuttia sisältäen lyhyen lämmittely- ja pukeutumistauon Chalet Reynardilla. Ei hurjan nopea, mutta 100-kiloisten sarjassa varmaan ihan ok suoritus. Tunnelmaa nousun aikana nostatti se että ohitseni meni vain yksi pyöräilijä, mutta ohitettavia riitti. Välineenäni oli noin 8-kiloinen hiilikuitupyörä compacti rieskoilla ja 12-25 takapakalla. Kilometrejä mittariini tulee 2-3 tuhatta kesässä. Suoritusta hieman haittasi samana aamuna haljennut vasemman kengän klossi, mikä käytännössä esti nostamalla pyörittämisen.

Itselläni ei noista klassikkovuorista ole vertailukohtaa muuta kuin vuosia sitten Stelvio ja Gavia. Vaikka Ventoux on niihin verrattuna pienempi niin paljon tuskaisempi. "Nimettömiä" alppinousuja olen polkenut jonkun verran, mutta "se jokin" näissä klassikoissa kyllä on - tiedä sitten johtuuko tiemaalauksista vai mistä. Jostain syystä juuri Ventouxille nousu on ollut minulla pitkään haaveena, mutta eipä tuosta saavutuksesta oikein jaksanut iloita ennnen kuin seuraavana päivänä. Näin jälkikäteen kokemus oli aivan uskomaton, hienoin pyöräilypäivä minulle koskaan, ja saavutukseni ansiosta pidän itseäni juuri nyt aika kovana jätkänä. Voin ihan rehellisesti sanoa ettei minusta olisi nykykunnolla nousemaan kolmesti saman päivän aikana tuonne

Iso käsi vielä PHI:lle ja kumppaneille - olette aikamoisia sankareita!

/Olli

[PHI]

Hieno juttu! Olen itsekin miettinyt, mikä teki Ventouxista itsellekin vuoren ylitse muiden. Ehkä se on sekoitus historiaa, dramatiikkaa (Simpsonin menehtyminen), hurja Mistral-tuuli ja kuumainen maisema huipulla.
Hei muuten, eikös ollutkin aika jyrkkä se viimeinen kinkama huipulle (siitä mistä kurvataan jotain 30 m ennen huippua)!

[okahkonen]

Olihan se ihan helvetin jyrkkä, tosin en omia muistikuviani tuossa kohtaa enää ihan objektiivisina pidä - sen verran pää oli jo nousussa ja viimassa pehmentynyt

Yritin kuvittaakin tuon tarinan mut ei näemmä tekninen osaaminen riitä lataamaan kuvia tänne sitelle

[PHI]

Olihan se ihan helvetin jyrkkä, tosin en omia muistikuviani tuossa kohtaa enää ihan objektiivisina pidä - sen verran pää oli jo nousussa ja viimassa pehmentynyt

Yritin kuvittaakin tuon tarinan mut ei näemmä tekninen osaaminen riitä lataamaan kuvia tänne sitelle

Kuvat pitää ensin ladata jollekin palvelimelle, esim.tänne:
www.kuvat.fi

sieltä sitten kopioit kuvan osoitteen viestiisi painamalla "Lisää kuva" ikonia tekstin kirjoituskentän yläpuolelta (neljäs oikealta).

[okahkonen]

Hieno juttu! Olen itsekin miettinyt, mikä teki Ventouxista itsellekin vuoren ylitse muiden. Ehkä se on sekoitus historiaa, dramatiikkaa (Simpsonin menehtyminen), hurja Mistral-tuuli ja kuumainen maisema huipulla.
Hei muuten, eikös ollutkin aika jyrkkä se viimeinen kinkama huipulle (siitä mistä kurvataan jotain 30 m ennen huippua)!

Tulipa sunnuntaina polkaistua tälläinen lenkki: http://www.strava.com/activities/156783874

-Tuohon PHI:n kysymykseen: nyt kun ole kuusi kertaa eri suunnista Ventouxille noussut, huomasin lopultakin että siinähän on ravintola viimeisessä mutkassa vasemmalla puolen tietä. Taitaa olla katse useimmiten kiinnitetty vähän toisaalle siinä kohtaa