Yhä ymmälläni totean, että enpä todellakaan arvaa. Kun en vihjeestä kerran ymmärrä, sano suoraan mitä et sano.
Hieno onnistumisen kokemus pienelle rastinhakijalle!
Kuvakulman valitsin sen perusteella, että näkymä olisi riittävän avoin paikan ja aiheena olevan rakenteen hahmottamiseksi. Rastin hakemisen kannalta kuva ulkoilureitiltä on toki aivan yhtä sopiva. Ainoa järkevä paikka kokonaisuuden saamiseksi kuvaan oli rannasta sivummalta, johon onneksi pääsi polkua pitkin ilman heinikon koluamista.









Mutta en sano mitään, koska tällä kertaa toteutus on niin hauska - eikä sitä voi edes pitää samalla lailla tuomittavana kuin joitain minun sieluani rieponeita ja oikeudentuntoani syvästi risoneita kuvia

Kuvakulma hieman eri kuin casanovan, koska pitkä heinä ja lyhyet housut.
Lainaa viestiä vastauksessa
Kirjanmerkit