Tarkoittanet ettei UCI tuo luettelemiasi yksityiskohtia julkisuuteen?

Betsema ei välttämättä ollut ainoa asiakas, mutta ehkä ainoa kyseistä tuote-erää ostanut dopingseurannassa olevan lajin huippu-urheilija. Tapauksessa voi olla monta merkillistä asiaa, mutta sitä en pitäisi ihmeellisinä että valtaosa apteekin myymistä ravintolisistä menee harrastelijoille ja alemman tason urheilijoille joita testataan niin harvoin ettei olisi kovin paljon liioiteltua sanoa ettei heitä testata kuin kerran uran aikana jos sitäkään.


En usko olevani poikkeuksellisen sinisilmäinen, mutta ei mulle ole ihan selvää miten UCI tästä hyötyy. Esimerkiksi kahdentoista kuukauden tuomio olisi voinut olla UCI:n julkisuuskuvan kannalta parempi. Silloin lajissa olisi ollut yksi hollantilainen tähti vähemmän muutaman kuukauden pitempään, mutta onko nytkään Betseman poissaolo merkinnyt pienentyneitä yleisömääriä tai vähäisempää julkisuutta tai poistuneita sponsoreita?