The kauden avaus. Nykyään tietysti ajellaan jo aikaisemmin Australiassa World Touriakin, mutta tämä on se perinteinen avauskilpailu, varsinkin klassikoiden ystäville. Ei ihan niin kovia nousuja, mutta enemmän tasaisia mukulakivipätkiä kuin Rondessa.
La Primavera, ensimmäinen viidestä monumentista. 300 km pitkä, mutta lähes tasainen. Cipressa ja varsinkin Poggio ennen maalia aiheuttavat kuitenkin harmia kirimiehille. Aiemmin harmia aiheuttanut Le Manie ei kuitenkaan ilmeisesti ole reitillä.
Helpompi kuin E3 (hyvässä kelissä; viimevuotinen oli todellinen kovien miesten kisa) ja ajetaan vähän eri osassa Flanderia kuin Omloop, E3 ja Ronde, mutta käy lämmittelystä.
Flanderin ja miksei koko maailmankin hienoin. Muutama vuosi sitten tehty muutos muutti ehkä vähän ylämäkikiriksi Oude-Kwaremontilla ja Paterbergilla, mutta sittemmin reittiä on taas hieman paranneltu, tosin edelleen ajellaan 3xOude-Kwaremont maksavien katsojien huviksi. Ensimmäiset 100 km tasaista, mutta sitten lähes tauotonta ylä- ja alamäkeä mukulakivillä höystettynä (onneksi lähinnä ylöspäin mentäessä). Jos reitti on pysynyt samana, ratkaisuja luultavasti nähdään 20 kilometrin pätkällä, jossa on peräkkäin Oude-Kwaremont, Paterberg, Koppenberg, Steebeekdries ja Taaienberg. Tämän jälkeen tulee pieni suvanto, jonka jälkeen viimeiset mäkiratkaisut Oude-Kwaremontilla ja Paterbergilla. Lopuksi reilun 10 kilometrin tasainen maaliin Oudenaardeen.
Pohjoinen helvetti. Erikoismiesten kisa, johon voi harjoitella vain kisaamalla täällä. Lähes kaikki Pohjois-Ranskan mukulakivitiet, joita ei ole päällystetty, on koottu tähän kisaan. Arenbergin metsätie aloittaa kilvanajon, mutta harvoin ratkaisee. Mutta jos jäät kasan taakse ja väärään porukkaan, kisa voi olla ohi. Mons-en-Pévèle ja Carrefour de l'Arbre ovat toiset viiden tähden sektorit ja näillä nähdään jo varmasti ratkaisuja. Mutta jos reilut 50 kilometriä mukulakiveä eivät ole tuoneet ratkaisua, voittaja ja mukulakivipokaalin saaja ratkaistaan Roubaix'n velodromilla.
La Doyenne, vanhin viidestä monumentista ja samalla vaativin Ardennien klassikoista. Kuuluisin nousu on Cote de La Redoute, mutta nykyään se tulee liian aikaisin, että siellä kovinkaan usein nähtäisiin ratkaisuja. Viimeinen varsinainen nousu on Cote de Saint-Nicolas, mutta ennen lyhyttä maalisuoraa on vielä loiva ylämäki, joka tuntuu yllättävän pitkältä varsinkin irti olevasta ajajasta.
Lainaa viestiä vastauksessa
Kirjanmerkit