Lainaus Alkujaan tämän lähetti StantheMan Katso viesti
Kävin kuin kävinkin maantiepyörällä reissun heittämässä. Ei tuo ollut hienohelmojen hommaa. Lähinnä soraa ja kuraa ja pyörästä lähti varmaa vuosi käyttöaikaa loppupäästä pois. Ajoin hiekotussoraistapyörätietä Kallansilloille, josta eteenpäin pyörätiet ovat kertaalleen puhdistettu. Räimää vähän matkaa ajoin ja välialapesun sain tehtyä TimoTeen pihassa. Lentokentän ja Uuhimäen kautta munkkikahville STykköselle. Kallantietä takaisin tullessa ajoin sitten tietä pitkin. Krylionit kestivät hiekotussoran ihan hyvin. Vaikka pyörä ja mies olivat yltäpäältä kurassa, niin kannatti lähteä. Jäätä ei ollut kuin TimoTeen kotitiellä. Siis Kallansilloilta alkavat "puhtaat" pyörätiet, jos jotakin kiinnostaa. Märkää ja kuraista kyllä on siitäkin eteenpäin.
Olin saanut kutsun lähteä mukaan, mutta en sitä tajunnut kun olin koiran kanssa ulkona. Jotenkin ymmärsin alunperin, että oli tarkoitus lähteä kello 10, mutta eihän se niin ollut. Mutta eipä tuo kelikään kovin mainio ollut. Kokeillaan ensi viikolla uudestaan.