Agadir - Marrakech polkupyörällä eli Marokkoon mieli

[HanneleN]

Oletko pyöräillyt Agadirista Marrakechiin lähiaikoina? Millainen kokemuksesi oli?

Haaveilen pyöräileväni Agadirista Marrakechiin perheeni kanssa. Olemme aloittelijoita maantiepyöräilyssä.

Osaatko vinkata mikä olisi hyvä reitti, jos tarkoitus olis tuo matka noin neljässä päivässä suorittaa (60 - 80 km päivä)?

Reitti, jonka varrelta löytyisi kyliä, missä voisi yöpyä ja ruokailla. Tai saada apua, jos tulee ongelmia.

Entä mitä muuta kanattaa ottaa huomioon?

Kaikki ne blogit, jotka löysin, näkyivät tekevän toistepäin eli tulevan Marrakechista Agadiriin. Onko joku syy, miksi reitti kannattaisi tehdäkin niin päin?

Lämmin kiitos vastauksista.

[Christoffer Leka]

Moi!

Pyöräilimme juuri viime keväänä (suunnilleen) tuon reitin. Reissu oli vain viikon pituinen, mutta pienenä tunnusteluna pyöräilyyn Marokossa ja Afrikassa yleensä todella onnistunut!

Emme lähteneet liikkeel aivan Agadirista, vaan lentokenttää lähempää sijainneesta Gite Sous hostellista Oulad Teimassa. Gite Sous oli todella mielyttävä paikka, hotellin pitäjä myös pyöräilijä, ja saimme kasata fillarit pihalla ja säilöä matkan aikana pyörälaukkujamme ja ylimääräisiä varusteita heidän tiloissa.

Pyöräilimme Gite Sousista kohti Tizi n'Testis solaa. Ensimmäinen päivä oli melko tasaista ja rauhallista pyöräilyä, juuri sopivaa totuttelua liikennekulttuuriin ja maahan.

Jo ensimmäinen yöpyminen oli yllättävä – majapaikka jonka olimme itsellemme ajatelleet olikin suljettu sunnuntaisin. Ja toki ensimmäinen pyöräpäivämme sattui olemaan juuri sunnuntai!

Paikalle sattunut nuori mies yritti auttaa meitä yrittämällä soittaa omistajille, valitettavsti turhaan. Epäonnistuessaan tässä, hän kutsui meidät, neljä hikistä pyöräilijää, kotiinsa. Näin ollen pääsimme heti paikallisen asumisen ja elämisen makuun. Perhe antoi meille parhaat huoneensa ja sänkynsä, he itse nukkuivat (vastusteluistamme huolimatta) pienessä nurkkahuoneessa.

(Mukana meillä oli pieni lappunen jossa kerroimme arabiaksi, ranskaksi ja englanniksi keitä olimme ja mitä Marokossa teimme, sekä valokuva meistä Suomessa. Tällaisen käyntikortin ojentaminen murtaa jään uskomattoman hyvin tilanteissa jossa yhteistä kieltä ei välttämättä ole.)

Jatkuu kohta...

[Christoffer Leka]

Seuraavana aamuna lähdimme liikkeelle pienoisen sateen saattelemana. Isäntäperheemme yritti jopa estellä meitä, heitä selvästi huoletti vieraiden lähteminen sadetta päin. Mutta pyöräilemään tänne oli tultu!

Pian pyöräily muuttuikin nousujohteiseksi. Tiet olivat tässä vaiheessa kaiken kaikkiaan varsin rauhallisia mitä liikenteeseen tulee, mutta tietöitä matkalla riitti!

Jossain vaiheessa vuorelle nousua sateen kostuttama muta sai renkaat pyörimään, joten jouduimme siirtymään fillareiden työntämiseen. Kohta työntäminenkin muuttui hankalaksi kuin sementtiäkin tarttuvampi lieju esti renkaita pyörimästä. Nauratti ja itketti samanaikaisesti.

Edessämme näimme, miten bussi oli ajautunut tien poikki, pysäyttäen tehokkaasti kaiken liikenteen kumpaankin suuntaan. (En tänäkään päivänä tiedä miten se siitä paikasta lopulta kammettiin.)

Jatkuu kohta...

[Christoffer Leka]

Istuimme hetken miettimässä tilannetta eväitä syödessämme. Tulimme siihen lopputulokseen, että yhden onnettomuus on toisen onni. Hetken levättyämme jatkoimme pyörien työntämistä, ja totesimme iloksemme, ettei mutavelliä jatkunut sataa metriä pidemmälle. Tie oli taas varsin ajettavassa kunnossa! Ja tämän lisäksi tie oli nyt ainoastaan meidän! Muu liikenne ei päässyt tietä tukkineen bussin ohi millään tavalla. Loppupäivä sujui kuin vihellellen. Sadekin oli laantunut.

Ainoa pienoinen ongelma oli, ettei vettä pyörien puhdistamiseen löytynyt mistään (koska olimme keskellä ei mitään). Saimme sitten tien varresta poimituilla kepeillä rapsutella pyöriämme puhtaaksi. Käänne oli yllättävä, mutta samanaikaisesti varsin humoristinen.

Jatkuu kohta...

[Christoffer Leka]

Jossain vaiheessa havahduimme siihen, ettemme millään ehdi huipulle ennen auringonlaskua. Oli siis aika etsiä telttapaikka.

Tämä onkin vahva suositus, monet tien varrella sijaitsevista kohteista ovat pyöräilijälle liian kaukana toisistaan, ja sitten on aina yllättävien käänteiden mahdollisuus. Kuten mekin saimme kokea.

Tien vierestä löytyi kuitenkin helposti erinomainen leiripaikka. Vesivarantomme olivat tässä vaiheessa melko heikot, joten kaksi joukkueemme jäsenistä menivät tien viereen seisomaan pullot käsissä indikoiden, että kaipasimme vettä.

Montaakaan minuuttia ei tarvinnut odottaa, ennen kuin varastomme olivat jälleen täytetty ja pääsimme kokkaamaan illallista yhdessä hienoimmista paikoista jossa olen elämäni aikana yöpynyt!

Jatkuu kohta...

[Christoffer Leka]

Matkalla kohti Tizi n'Testin solaa seuraavana päivänä sujui todella mukavissa merkeissä. Näkymät paranivat mutka mutkalta. Ja aurinkokin paistoi niin, että saattoi pyöräillä t-paidassa. (Matkaoppaat suosittelevat kulttuurisista syistä pitkähihaisia paitoja ja housuja kummallekin sukupuolelle!)

Sopivin väliajoin tien varrelta löytyi pieniä kyliä ja kahviloita josta saattoi hankkia sen mitä tarvitsi.

Tie muuttui tässä vaiheessa kapeammaksi mutta muuta liikennettä ei ollut kuin nimeksi. Ja nekin autot jotka tuolle tielle uskaltautuivat ajoivat erityisen varovaisesti. Ainakaan meidän ryhmämme ei kokenut kertaakaan mitään tilannetta uhkaavana tai vaikeana.

Jatkuu myöhemmin, nyt pitää mennä tekemään illallista...

[Metsämuija]

Nyt kyllä pitäisi jo kuulls miten reissu jatkui!

[Christoffer Leka]

Siirryin vastaamaan Marokossa pyöräilystä yksityisviesteinä, ja kaikessa kiireessä tämä ketju unohtui. Mutta jatketaan muutamalla lisäyksellä.

*

Tie huipulle on pitkä, muttei mitenkään erityisen jyrkkä, ja suuri osa matkasta sujuu hienoja maisemia ihaillessa. Meillä oli kaiken lisäksi onnea sään suhteen, eli aurinko paistoi ja lämpötilakin on varsin miellyttävä. Ei liian kuuma, ei liian kylmä.

Matkan varrelle osui pieni kyläkin, missä lopulta saimme pahimmat mudat pestyä pyöristämme (joskin punaista maata löytyy yhä tänäkin päivänä vaikeammin saavutettavista kohteista).

Saavuttuamme solaan nautimme maittavat annokset ranskalaisia perunoita pienessä ravintolassa joka sijaitsi strategisesti aivan huipulla. Ravitsemuslaitoksen ovensuuta koristaneet tarrat kertoivat ettemme missään nimessä olleet ainoat jotka olivat päättäneet kokeilla onneaan tiellä. Niin motoristit, overlandaajat ja pyöräilijät olivat jättäneet merkkinsä tarrojen muodossa.

Tizi n’Testissä olisi myös löytynyt leirintäalue, mutta ryhmämme päätti vielä jatkaa tovin alamäen suuntaan kun valoisaa päivääkin oli vielä jäljellä muutama tunti.

[Christoffer Leka]

Ja koska hienoja pyöräilymaisemakuvia ei koskaan voi olla liikaa, lisään vielä muutaman kuvan matkalta ylös. Lämmin suositus lienee tarpeeton, sillä jokainen joka kuvat näkee tietää, että tänne olisi päästävä pyöräilemään!

[Christoffer Leka]

Kahvitauko.

[Christoffer Leka]

Varoitus: Takana mutkitteleva tie.

[HanneleN]

Moikka,


Toivottavasti Leka tämä viesti tavoittaa sinut. On ollut tarkoitus lähettää viestiä ja kiittää upeista vinkeistä. Mutta en ole vaan saanut aikaiseksi.


Joo me oltiin Marokossa polkupyörillä helmikuussa. Listaan tähän omia kokemukseni.


Joo kyllä suosittelen, mutta neuvoni on, että kannattaa olla suhteellisen kovakuntoinen pyöräilijä. Me ei oltu.


Kovakuntoinen kannattaa olla kahdestakin syystä: ensinnäkin ne nousut ovat kovia. Siis pelkkää ylöspäin menoa kilometritolkulla. Jos sitten toisaalta taas on myös pelkkää alastuloa yhtälailla kilometritolkulla, jos sattuu tulemaan oikeasta suunnasta. Ja mitä ylemmäksi noustaan, sitä kylmempää siellä on. Neuvoni kaksi on, että kannattaa suunnitella etukäteen järkevin suunta minkä pyöriäilee. Me ei tajuttu näin toimia.


Toinen syy, miksi kannattaa olla hyväkuntoinen, on se, ettei tuolla ole kyliä lähellä toisiaan. Eli taukopaikan löytyminen on hankalaa. Mut kun sellaisen löytää, niin ovat kyllä ystävällisiä ja auttavat mielellään. Eli siksikin kannattaa olla niin kovakuntoinen, että jaksaa yhteen putkeen pyöräillä 100 km tai pidempään.


Mutta muuten en osaa Marokkoa moittia. Meillä hajosi pyörät lentokoneessa ja löydettiin Agadirista joku pölyinen autotalli, mikä osoittautui pyöräkorjaajaksi. Vanha arabialaismies köpötteli naapuriin hankkimaan meille tarvikkeita (mm. oikeankokoisia pyöränkumeja).


Ja mä olen Lekan kanssa samaa mieltä siitä, ettei se liikenne nyt niin hirveää ollut. Enemmän mä pelkään Suomen maantiellä autoilijoita, jotka ohittavat läheltä pyöräilijöitä. Marokossa en moiseen törmännyt. Siellä sitä oli mukava ajella aasien ja hedelmäkärryjen välissä. Tosiaankin just niinkuin Leka sanoi, ei ole uhka kenellekään vaan saa enemmänkin myötätuntoa ja tsemppausta osakseen.


Me myös mentiin bussilla, kun meillä tosiaankin loppui kunto kesken. Bussiin tungettiin polkupyörät sinne kanahäkin viereen. Siellä niitä oli usempi mies meidän pyöriä irrottelemassa, että paremmin mahtuivat. Mä en ollut edes tajunnutkaan, miten helppoa pyörien irrottaminen on, ennekuin sitä ihan paikan päällä näin.


Marokkoa suosittelen, mutta en välttämättä aloittelijoille. Toisaalta hyvin mekin pärjättiin.