Moikka!
Mulla on tosiaan Spessun Atheos comp maantiepyörä, jossa on Sramin sähköinen vaihteisto. Pyörä kävi viime vuonna huollossa ja sen jälkeen alkoi etuvaihtaja temppuilemaan, eli heittämään ketjuja, kun siirsi pieneltä rattaalta isolle. Katsottiin videoita netistä ja säädettiin, jolloin pelasikin loppuvuoden ja myös tämän alkuvuoden ok. Nyt kuitenkin ongelma on alkanut esiintymään uudelleen. Pyörää on huoltanut myös ihan osaavat henkilöt, mutta edelleen kun vaihtaa etuvaihtajalla pieneltä isolle rattaalle, niin eturattailta ketju irtoaa pois.
Ollaan kohdennettu ongelma häkkiin, joka ilmeisesti kääntyy ajon aikana pienesti huonoon asentoon. Koska, pyörällä saattaa pystyä ajamaan 4, 9 tai 30km, ennen kuin vaihtaja alkaa temppuilemaan. Ennen ajoa on säädetty häkki ja muut setit kohdalleen. Aina, kun vaihtaja on alkanut temppuilemaan, niin häkki on aavistuksen vinossa eturattaaseen nähden ja kun sen taas asentaa kohdalleen, niin ketjut toimivat x-kilometriä.
Onko kellään muulla esiintynyt vastaavaa ongelmaa? Ollaan pohdittu, että onko mahdollista, että takavaihtaja vaikuttaa häkkiin jotenkin? Ketjutkin on vaihdettu, vaikka ne tuskin liittyvät ongelmaan millään tavalla.
Nyt ollaan taas häkki säädetty ja kokeillaan, että kuinka pitkän matkaa pääsee, kunnes ketjut alkaa lähtemään.
Kokemuksia, anyone?
Kirjanmerkit