Tarkkaavaisuushäiriöt ja pyöräily

[Ohiampuja]

Onkohan täällä muita jotka kärsii jonkinlaisista tarkkaavaisuushäiriöistä, niin että se vaikuttaa pyöräilyyn.

Itseäni nyppii totaalinen paikanhahmotuksen puute. Hiukankin vieraalla seudulla ajaminen menee ihan kartan lukemiseksi. Maastossa pärjää kun Trailmapilla tekee reitin ja laittaa kännykän ohjaustankoon. Ja seuraa sitä todella orjallisesti. Mutta ilman etukäteen tehtyä reittiä ajamisesta ei tule mitään. Kännykän karttaa pitää katsoa 50 metrin välein.

Mutta nyt kun on yrittänyt ajella jotain gravel-tyyppisiä lenkkejä vähän rennommin, ilman reittisuunnittelua, niin vaikeaksi menee. Joidenkin asutusalueiden läpiajaminen pyöräteitä pitkin on todella vaikeata, ilman näitä GPS systeemejä en voisi edes yrittää.

Hermostuksissani jo mietin, että pitääkö siirtyä maantiepyöräilyyn, noilla asfalttiteillä ei niin helposti eksy. Ehkä.

Mutta onko muilla vastaavia kokemuksia? Tai muuten hyviä vinkkejä. Tykkäisin ajella kivoja pyöräteitä pitkin Tamperetta, mutta on ahdistava ajaa kun ei hahmota missä on ja onko menossa edes oikeaan suuntaan.

[Travelkicking]

Mun vaimo on totaalieksyjä. Yksin ajellessaan tuo on silti osannut takaisin kotiin. Yllätys: Serkku, jonka kanssa tein alppienylityksen (mtb), sanoo itsestään samaa.

[Marsusram]

Eniten häiritsee jos liikenteessä tapahtuu jotain johon huomio kiinnittyy liiaksi. Silloin jää helposti jotain muuta oleellista huomaamatta ja voi tulla vaaratilanteita. Maastossa on siksi(kin) kivempi ajaa.
Suunnistus on niin päässä, että pitää mennä vieraalle seudulle ilman karttaa, jotta itsensä saa hukattua.

[spaddu]

Isommassa kylässä kun ajelee vieraissa kaupunginosissa pieniä ulkoiluteitä, niin ilman karttaa on todellakin vaikeaa hahmottaa sijaintia. Mutkia ja risteyksiä on pirusti. Auringon suunnasta voi vähän hahmottaa mihin suuntaan on menossa.

Itse usein suunnittelen reitit tarkasti kartalle, ja ennen ajoa käyn reitin karttaa pitkin läpi, opetellen sen ulkoa. Omalla kohdalla tämä vähentää tarvetta pysähtyä katsomaan karttaa sitten ajaessa. Pystyy nauttimaan paremmin itse ajamisesta ja maisemista. Toki ymmärrän että toisille tarkka suunnittelu on myrkkyä ja halutaan ajaa vapaasti, siinäkin tietty hyvät puolensa.

[Arosusi]

Mutta nyt kun on yrittänyt ajella jotain gravel-tyyppisiä lenkkejä vähän rennommin, ilman reittisuunnittelua, niin vaikeaksi menee. Joidenkin asutusalueiden läpiajaminen pyöräteitä pitkin on todella vaikeata, ilman näitä GPS systeemejä en voisi edes yrittää.

Jos ajattelit ajaa esim 2 tunnin lenkin niin aja 1 tunti suunnilleen haluamaasi suuntaan karttaa vilkuilematta ja sitten puhelimen navilla takaisin niin voi ainakin puolet lenkistä nauttia maisemista.
Vaikka omaankin kohtuullisen suuntavaiston niin uusilla asutusalueilla menee helposti harhailuksi. Piti Hyvinkää rautatieasemalta päästä Kytäjälle päin. Katsoin että länteen eli aurinko vasemmalla ja kun motari näkyy niin vähän pohjoiseen. No, olikin täysin pilvistä. Vähän harhailtiin mutta lopulta selvittiin.
Itsekin uusilla paikoilla piirrän reitin. Sitten kun tuntuu että ei olla ihan missä pitäisi tai pörähdetään jonkun pihaan niin katsotaan kartasta missä ollaan ja palataan reitille. Ei se "eksyminen" niin vaarallista älypuhelin aikana enää ole.

[Ohiampuja]

Itse usein suunnittelen reitit tarkasti kartalle, ja ennen ajoa käyn reitin karttaa pitkin läpi, opetellen sen ulkoa. Omalla kohdalla tämä vähentää tarvetta pysähtyä katsomaan karttaa sitten ajaessa. Pystyy nauttimaan paremmin itse ajamisesta ja maisemia.

Tuo ei onnistu. Vaikka kuinka yritän katsoa karttaa ja painaa sen mieleen, niin se unohtuu ennen kuin kartta on kunnolla laskostettu.

Juuri se pyöräilystä nauttiminen menee ihan pieleen, kun koko ajan pitää täysillä keskittyä siihen eksymisen välttelyyn. Pari kertaa kokeillut, että mennäänpä nyt ilman gepsiä, ihan vaistoihin luottaen. Niin sitten löytää itsensä kyllä ihan jostain muualta.

Mutta sama se on autolla ajaessa. Mun ns oikoreitti onkin oikeasti ihan kaamea kiertotie. Viime viikolla lähdin yhden asiakkaan luota, ja tuumasin että haen samalla kirjastoon tulleen varauksen. En ottanut karttaa esiin, vaan päättelin suorimman reitin. Sitten kirjaston pihassa tarkastin, että olikohan tämä suorin reitti. No, mun ajama reitti oli 16 km, kun gepsi näytti reitiksi 7 km. Mun mielessä se gepsin reitti kiersi pohjoisen kautta ja mun valitsema oli suora. Todellisuudessa se mun reitti kiersi etelän kautta ison lenkuran.

[Ohiampuja]

Ei se "eksyminen" niin vaarallista älypuhelin aikana enää ole.

No ei vaarallista mutta turhauttavaa. Jos haluaisi kotoa Kaukajärveltä ajaa Niihaman majalle kahville, niin ärsyttää jäädä pyörimään tunniksi jonnekin Leinolan ja Atalan asutusalueille. Olen kuitenkin jo kuusi vuotta asunut täällä.

Mentiin kerran anoppilaan ja vaimo nukahti siihen viereen. Sitten kun heräsi, niin säpsähti heti että mihin ihmeeseen minä olen ajanut. Siinä vaimon nukkuessa olin ajanut autolla 50 km harhaan. Ei ihan luvatusti ehditty anopin ruokapöytään. Tai yritin tulla Mobilian automuseosta Kangasalan läpi kotiin, niin jostain syystä päädyin ajamaan Lahden tietä kohti Lahtea. Eli siis ihan päinvastaiseen suuntaan.

Näitä esimerkkejä löytyisi vaikka kuinka. Mutta eiköhän nämä jo riitä.

[Sambolo]

Ajaa vaa, onko sillä niin väliä minne päätyy, aina voi tehä uukkarin, kunhan kotio löytää takas.

[MRe]

En tiedä onko kyse varsinaisesta tarkkaavaisuushäiriöstä vai mistä, mutta tunnistan itseni tuosta osittain. Onnistun välillä eksymään mitä ihmeellisempiin paikkoihin. Tai en löydä jotain haluttua polkua metsästä.

Välillä onnistun eksymään jopa kepuun, joten odotan niitä viitoituksia innolla.

[K.Kuronen]

Mulla on ollut aikoja, joina kokonaiskuormitus on ollut sillä tasolla, että paikka ei enää kunnolla hahmotu: jalat ja kädet kyllä viuhtovat, mutta pää ei enää ole mukana. Mutta kuormituksen laskiessa ja nupin toipuessa paikkakin on alkanut aikasempaan tapaan hahmottua.

Toisaalta ainakin itse tarvitsen reittien kunnolliseen hahmotukseen ja siihen, että muodostan pysyvän kartan päähäni, ajamisen ilman navin opastusta ja harhaan ajamisen: pitää tavallaan opiskella alue yrityksen ja erehdyksen kautta.

Jotkin lähiöt saattavat tosin olla toistensa kaltaisia ja harhaan ajaminen onnistuu yhä uudestaan.

Toisaalta itse ajan laajalla alueella, eikä mitään erityistä tuttua reittiä ole ja pyrin lisäksi vaihtelemaan ajosuuntia, niin tunnistan paikkoja laajalta alueelta, mutta en aina pysty niitä kunnolla kartalle sijoittamaan. On kuitenkin joitakin varmoja solmukohtia, jotka tunnistan ehdottoman varmasti.

[tempokisu]

Itse usein suunnittelen reitit tarkasti kartalle, ja ennen ajoa käyn reitin karttaa pitkin läpi, opetellen sen ulkoa. Omalla kohdalla tämä vähentää tarvetta pysähtyä katsomaan karttaa sitten ajaessa. Pystyy nauttimaan paremmin itse ajamisesta ja maisemista. Toki ymmärrän että toisille tarkka suunnittelu on myrkkyä ja halutaan ajaa vapaasti, siinäkin tietty hyvät puolensa.

Kututalkoisiin menossa, niin käyn sen reitin läpi kartalla ja teen muistiinpanoja. Joka kerta löytänyt perille, kerran tuli myöhästyminen kun netti kertoi paikaksi Ikaalinen - ja kohde oli Parkanossa. Puhelimitse isä antoi reittiohjeita, pysähtelin aina "etapin" jälkeen...
Kyllä se jotain taitoja kehittää kun katsoo karttaa ja tekee reittisuunnitelman.

Jos on kyse pyöräilystä, niin reitit on tuttuja ja en mä niin kauas ajele ettenkö tietäisi missä on ja mistä pääsee mihin.

[Ohiampuja]

tunnistan paikkoja laajalta alueelta, mutta en aina pysty niitä kunnolla kartalle sijoittamaan. On kuitenkin joitakin varmoja solmukohtia, jotka tunnistan ehdottoman varmasti.

Kuulostaa tutulta. Tunnistan jotain tiettyjä oudon näköisiä puita tai muita merkkejä metsästä, mutta en osaa kartalta näyttää missä ne ovat, tai että voisin neuvoa muille missä ne on. Joskus yritin antaa ajo-ohjeita joillekin perhetutuille, niin vaimon kehoituksesta lopetin sen. Niissä ei kuulemma ollut mitään tolkkua.

Osaan ajaa pyörällä töihin paikallisia kevlejä pitkin, mutta en kyllä tiedä miten ja missä se reitti oikeasti menee.

Eli minua harmittaa suuresti kun pyöräteiden opasteet ja merkkaukset on niin kehnot ja sekavat kuin ne nykyään on.

[Firlefanz]

En ole ihan varma onko kehnolla suunnistuskyvyllä tai liki olemattomalla suuntavaistolla mitään yhteyttä erinäköisiin tarkkaavaisuushäiriöiksi kutsuttuihin ominaisuksiin.

Olen kiertänyt ympyrää niin fillarilla pientaloalueilla ja lähiöissä kuin ulkoiluteilläkin ja tietysti metsässä liikkuessani. Olen joutunut katsomaan päärataa kulkevista junista kumpaan suuntaan pitää ajaa päästäkseen takaisin Helsinkiin ja olen ajanut Kehä III:a eri suuntaan kuin luulin ajavani. Mutta en ole tunnistanut itsessäni minkäänlaista tarkkaavaisuushäiriötä (eikä minulla kouluiässäkään ollut sellaisia ongelmia joiden aiheuttajaksi nykyään osattaisiin epäillä tarkkaavaisuushäiriötä).

Minulla ei oikeastaan ole minkäänlaista karttaa päässä, Tietysti osaan laittaa vaikkapa Nurmijärven tai Järvenpään suunnilleen oikealla paikalle, mutta reittiä niiden välille en osaisi piirtää, Ajamistani reiteistä minulla on muistissa ikään kuin kokoelma valokuvia. Ensin yksittäisiä ja sitten sarja kuvia tietyssä järjestyksessä. Niiden perusteella tiedän yleensä olevani oikealla reitillä ja jos huomaan ettei vähään aikaan ole tullut vastaan tuttua paikkaa, osaan päätellä että olen (taas) ajanut harhaan.

Oikaisemiset olen ymmärtänyt jättää muiden tehtäviksi - ja lenkkikaverit ovat oppineet ettei minua sellaisessa tilanteessa pidä päästää suunnistamaan - koska olen kokenut aivan saman kuin Ohiampujakin: oikaisemalla matka vain pitenee tai oikaisureitti viekin ihan muualle kuin kuvittelee, joskus jopa niin outoon paikkaan ettei tiedä missä on ja minne päin pitäisi suunnata.


Kun omat rajoituksensa tiedostaa, ongelman kanssa pystyy varsin mainiosti elämään: en poistu tutuilta vakioreiteiltä silloin kun lenkin kesto ei saa venyä ja vältän niin sanotuilla siirtymäosuuksilla pientaloalueita ja lähiöitä, joiden tiedän muodostuvan minulle ongelmaksi. Sitten ajan erikseen sellaisia lenkkejä joilla kiertely, eksyminen, paikan ja suunnankin tajun katoaminen joksikin aikaa ja - kuten sanotaan - pääseminen takaisin kartalle kuuluvat asiaan ja ne oikeastaan ovat joskus koko lenkin suola. Mutta silloin osaan ensin arvioida lenkin keston ja sitten etukäteen lisätä siihen 50%

[tempokisu]

Tarvii nyt tunnustaa viime sunnuntaina laittelin pihalla mullat ja siemenet astioihin, ja kannoin sitten ne ensin rappukäytävän tasanteelle ja aikomus siitä sitten parvekkeelle...oho - olin vienyt viljelyslaatikot siis B-rappuun. Lukulaseja käyttäessä kaukohahmotus vinoutuu? tai olin sitten vaan ajatuksissani kun kuuntelin lintujen laulua.
Sitten vaan kaikki ulos ja tänne A-rappuun. Onneksi kukaan ei nähny.
Tuli kyllä rappukävelyä aika paljon.

[Travelkicking]

Hyväkin suunnistaja kokee yllätyksen mailijärjestelmän maassa.

[Ohiampuja]

Kun omat rajoituksensa tiedostaa, ongelman kanssa pystyy varsin mainiosti elämään: en poistu tutuilta vakioreiteiltä silloin kun lenkin kesto ei saa venyä ja vältän niin sanotuilla siirtymäosuuksilla pientaloalueita ja lähiöitä, joiden tiedän muodostuvan minulle ongelmaksi.

Tämä oli erittäin hyvin sanottu, ehkä minä vaan en ole vielä oppinut elämään tämän asian kanssa. Jotenkin tuntuu että se rajoittaa omaa pyöräyharrastusta hiukan liikaa.
Mutta joo. Ehkä se vaan pitää hyväksyä, että parempi pysyä vakioreiteillä.

Ps. Puhdasta maasto- tai maantieajelua tämä ei ennen niin haitannut. Mutta nyt kun on koettanut ajella gravel-tyyppisesti pieniä teitä ja muita väyliä pitkin, niin tähän ongelmaan on törmännyt.

[Rawjunk]

Olen suosinut Komoot + Wahoo Bolt -komboa, varsinkin gravel-lenkeillä. Harvemmin taitaa tulla enää täysin samaa reittiä ajettuakaan.

[spaddu]

Itse usein suunnittelen reitit tarkasti kartalle, ja ennen ajoa käyn reitin karttaa pitkin läpi, opetellen sen ulkoa.

Omaan viestiini vähän tarkennusta, eli suunnittelu tapahtuu Google Mapsilla näin:


Seuraavaksi avaan toisen Google Mapsin uuteen välilehteen, siten että siinä ei näy suunniteltu reitti. Sitten zoomaan 3d-näkymässä ihan lähelle ja "ajan" reitin läpi ainakin pariin kertaan, niin että alkaa muistamaan risteykset ja maamerkit.


Tämän jälkeen on valmis lähtemään baanalle eikä tarvitse koko ajan keskeyttää flowta karttaa katsoakseen. Suunnittelu ja valmistautuminen ovat tärkeä osa ajamisen rituaalia.

[Teemu H]

Mutta ilman etukäteen tehtyä reittiä ajamisesta ei tule mitään. Kännykän karttaa pitää katsoa 50 metrin välein.

Mutta nyt kun on yrittänyt ajella jotain gravel-tyyppisiä lenkkejä vähän rennommin, ilman reittisuunnittelua, niin vaikeaksi menee

Minusta navigoiva pyöräilytietokone on hieno keksintö. Sen avulla juurikin pystyy ajamaan rennosti, kun ei tarvitse stressata ylimääräistä. Kotona voi pähkäillä reitit etukäteen tarpeen mukaan

Minä piirtelen melkein aina reitin tietokoneella Stravassa valmiiksi, vaikka olisin ihan lyhyellekin lenkille menossa. Se helpottaa aikataulun arviointia, mikä on erinäisistä syistä tärkeää. Reitti on kivana referenssinä esillä, vaikka en haluaisi sitä täysin noudattaakaan.

[Ohiampuja]

Seuraavaksi avaan toisen Google Mapsin uuteen välilehteen, siten että siinä ei näy suunniteltu reitti. Sitten zoomaan 3d-näkymässä ihan lähelle ja "ajan" reitin läpi ainakin pariin kertaan, niin että alkaa muistamaan risteykset ja maamerkit.

Ahaa, en tiennytkään että tuollainen 3D moodi on olemassakaan. Enkä kyllä sitäkään että myös Google mapsillä voi tehdä reittejä.

[Arosusi]

Suunnistustaitoinen kaveri lenkeille.

https://www.fillarifoorumi.fi/forum/...-ja-ajoporukat

Sopivin välein tarjoaa kahvit ja pullat niin molemmat on tyytyväisiä.

[sianluca]

Nykysuuntauksen mukaan kun ihminen tekee jotain ongelmallista tai "väärää", se tulkitaan nopeasti terveydelliseksi tai neurologiseksi "häiriöksi". Tämä on medikalistisen kulttuurimme tuotosta, aikaisemmin tulkinta oli erilaista .

[Marsusram]

Kolumbuskin eksyi matkalla Intiaan, jotain ehkä kuitenkin löysi samalla.

[MRe]

Niin, en tiedä onko eksymisessä kyse tarkkaavaisuushäiriöstä tai edes eksymisestä, jos ei koko ajan tiedä missä ollaan ja mihin suuntaan pitäisi mennä.

Olen suunnistanut onnistuneesti niin NYCissä kuin San Franciscossakin ilman karttaa, mutta ”eksynyt” Rajakylässä.

Enemmän ehkä kyse siitä, että ajelee ilman päämäärää ja jossain kohtaa havaitsee, ettei ole ihan ”kartalla”.

[K.Kuronen]

Jos on oikein kuormittunut ja stressi sulkenut lähimuistin, niin ei välttämättä tiedä, mistä ovesta huoneeseen hetki sitten tuli. Silloin ei polkiessakaan synny käsitystä sijainnista. Tarkkavaisuuden häiriöltä sellainen tuntuu.

Ei kait tarkaavaisuuden puutteelle tai häiriölle ole vain yhä syytä, joku voi olla luonnostaan, toiselle sen tuo kuormitus. Jotakuta mäiskitään olan takaa ja silti tietää pohjoisen piirun tarkkuudella.

[TERU]

Joskus ajatus karkaa ihan muuhun ja täytyy pysähtyä katselemaan ympärille, että missä olen, mihin olenkaan ajanut!

Ihan tuttuja ovat alueet pääpiirteissään missä päivittäiset ajot, enintään auringon mukaan suuntaa, jos jollain Oulun sivutaajamalla ajaa, nuo eivät kaikki toki ole tuttuja. Kartasta tai puhelimesta ei ole tarvinnut katsella edes ihan vieraiden taajamien läpi ajossa, auringon mukaan on päässyt. Isot kaupungit ovat varmasti vaikeampia suunnistaa.

Muutten, maastossa ole hyvin herkkä eksymään, kerrankin katsoin hetken puuhun kiipeävää oravaa kiertäen puun enkä tiennyt mistä olin tulossa tai mihin suuntaan mentävä, täytyi kiivetä puuhun, jotta sain oikeat suunnat takaisin. Oli tyventä ja tasaisen pilvinen taivas selityksenä.

[tempokisu]

Mielestäni osaan hyvin arvioida missä olen ja minne pitäisi mennä. Taannoin katselin kartasta että tuonnepäin jos patikoi niin pitäisi Iso-Naistenjärven laavu olla siinä.
Sitten löytyi asiasta kertova kyltti ja sinnehän sitä mentiin. Etäisyys oli vaan lyhempi kun mitä ajattelin.
Olen muutaman kerran lähtenyt katselemaan että mitäs täältä löytyy, Pirkkalan metsäalueilta. Hyvin tulin takaisin lähtöpaikalleni.

Muutaman kerran kun olin ajamassa ylipitkää lenkkiä, energiat loppui niin pahimmillaan en tajunnut minnepäin tässä nyt pitäisi ajella ( olin Valkeakoskella) ja ei siinä auttanu kun soittaa isälle että tuu hakeen.

[Ohiampuja]

Sieni- ja marjareissut pitää tehdä niin että auton paikka merkataan aina gpsillä karttaan, ei muuten tulisi mitään.

Osa tästä hortoilusta on toisaalta ihan harmitonta, mutta monesti se on turhauttavaa. Menee käydään vaikka uudessa asiakastapaamisessa, niin noloa pyytää neuvoja siellä firman käytävillä kun ei ole mitään mielikuvaa mistä tultiin ja minne päin. ( tässä kyllä kännykkä pelastaa, aina voi pysähtyä lukemaan jotain tärkeää viestiä, vaikka todellisuudessa koettaa miettiä, että kumpaan suuntaa tätä käytävää pitää mennä. )

Aikoinaan tuli tehtyä lyhyitä, muutaman päivän kaupunki-minilomia niin oli kiehtova katsoa kuinka muut, vaimo erityisesti osasi ottaa paikan haltuun ihan päivässä, kahdessa.

Itse en olisi hotellia löytänyt ilman GPS apuja.

[Ohiampuja]

Minusta navigoiva pyöräilytietokone on hieno keksintö. Sen avulla juurikin pystyy ajamaan rennosti, kun ei tarvitse stressata ylimääräistä. Kotona voi pähkäillä reitit etukäteen tarpeen mukaan .

Juuri kävin gravel-lenkin ajamassa, jonka eilen piirtelin Trailmapilla GPX-reitiksi.

Kyllähän se hyvin meni Leinolan ja Atalan läpi Niihamaan, kun luuri oli koko ajan ohjaustangossa. Mutta siellä asutusalueilla tuli ravihevos-fiilis, ihan kuin olisi laput silmillä. Ei mitään käsitystä missä on ja missä päin koti on. Sokeasti vaan seurataan ruudulla näkyvää vihreää viivaa. Heti kun pääsi metsään ja latupohjille, niin fiilis parani huomattavasti.

Mutta jos Garmin merkkinä kiinnostaa, niin kuinka hyvät navigointi ominaisuudet niissä on? Antaako ne esim äänimerkin kun putoaa reitiltä? Ja eroaako ne mallit toisistaan kuinka paljon näin navigointi mielessä?

[Teemu H]

Garminissa voi valita, piipitteleekö se, vai onko hiljaa reitiltä poistuessa. Myös navigoinnin uudelleen kohteeseen voi valita, tai sitten voi itsekin vain ajella takaisin viivalle.

Minulla on Edge 1030. Muissakin on varmaan vastaavia ominaisuuksia. Navigaattorikäytössä tykkään tuon isosta näytöstä. Näkee seikkaillessa vähän laajemmankin alueen. Kisamiehet valitsevat ehkä pienemmän ja kevyemmän. Aikaisemmin minulla oli Garminin 800-sarjalainen Edge, liian pieni se minusta oli.