Sivu 2 / 4 EnsimmäinenEnsimmäinen 1 2 3 4 ViimeinenViimeinen
Näyttää tulokset 31 - 60 / 116

Aihe: 44. Pirkan Pyöräily sunnuntaina 13.6.2021

  1. #31
    Liittynyt
    05/2001
    Paikkakunta
    Tampere
    Viestit
    4.610
    Uusin 10 päivää sitten annettu tiedote Pirkan pyöräilyn nettisivuilla 18.5. kertoo: "Valitettavasti Pirkan Pyöräily ei ole vielä saanut lupaa järjestää tapahtumaansa. Tämän hetkeiset AVIn määräykset estävät tapahtuman järjestämisen. Odotamme kuitenkin vielä kesäkuun rajoituksia ja teemme lopullisen päätöksen järjestämisestä, kun AVI on ne antanut."

  2. #32
    Liittynyt
    05/2017
    Viestit
    227
    Ilmoittautuneiden lista löytyy täältä: http://www.pirkankierros.fi/pirkan-pyoraily-tiedottaa/ (linkki punaisella lähellä sivun loppua)

    Olikohan noiden numeroiden suhteen sellainen tilanne, että niitä ei postiteta, vaan numeron saa lähtöpaikalta tapahtuma-aamuna tai jonain edeltävänä päivänä. En nyt muista ihan varmaksi, mutta ainakin jotain tällaista suunnitelmaa oli, koska aiempana vuonna posti oli hukannut lähetyksiä. Mutta varmaan tiedottavat siitä lisää sitten kun tulee päätös, että voidaanko tapahtumaa ylipäätään järjestää. "Mun Pirkan" numerot tietysti tulevat postissa, kuten sivuilla lukeekin

  3. #33
    Liittynyt
    07/2004
    Viestit
    2.591
    ^Joo numeroita ei postiteta, kuten ei viime vuonnakaan. AVIn päätöstä kesäkuun suhteen tässä odotellaan.

  4. #34
    Liittynyt
    02/2009
    Paikkakunta
    Helsinki
    Viestit
    720
    Tällainen päätös on tullut AVI:lta 28.5. klo 16:
    https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69910736
    "Tapahtumia voidaan järjestää edellä mainitun ylittävällä osallistujamäärällä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Punkalaitumen alueilla, jos ne pystytään järjestämään terveysturvallisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä ja päätöksessä mainittuja edellytyksiä noudattaen."
    Odotetaanko tässä vielä jotakin lisämääräystä AVI:lta?






    Helsingin Polkupyöräilijät

  5. #35
    Liittynyt
    05/2001
    Paikkakunta
    Tampere
    Viestit
    4.610
    Iltalehti kertoo sosiaali- ja terveysministeriön päättäneen, että ulkotiloissa järjestettävissä tapahtumissa ei enää huomisesta alkaen ole kahden metrin turvavälisuositusta.

    https://www.iltalehti.fi/koronavirus...e-207cb962a2e6

    Voiko tapahtuman järjestää jopa ilman osanottajarajoitusta?

  6. #36
    Liittynyt
    05/2017
    Viestit
    227
    Toisaalta tuo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ohje (jota siis AVI:n mukaan pitää noudattaa 28.6. asti myös ulkotiloissa) sanoo mm. "Turvavälien ylläpitämisen mahdollisuus tulee turvata koko yleisötilaisuuden ajan. Henkilömäärä tulee rajata siten, että henkilöiden tai seurueiden väliin jää vähintään 2 metriä. Seurueella tarkoitetaan tässä esimerkiksi samassa taloudessa asuvia tai muutenkin jatkuvasti tai säännöllisesti yhteydessä olevia henkilöitä."

  7. #37
    Liittynyt
    02/2009
    Paikkakunta
    Helsinki
    Viestit
    720
    Määräykset ja ohjeet ovat sen verran sekavia, että Pirkan pyöräilyn järjestäjät varmaan suoraan kysyvät viranomaisilta (jos asiasta vastaava taho löytyy), voiko tämän tapahtuman järjestää?






    Helsingin Polkupyöräilijät

  8. #38
    Liittynyt
    05/2000
    Paikkakunta
    Tampere
    Viestit
    2.652
    Edit 1.6: Viranomaispäätös ei tullut vielä aamulla, mutta luvattu tälle päivälle.

    Huomenna klo 10 mennessä järjestäjät ilmoittavat, voidaanko tapahtuma toteuttaa ja minkälaisilla osanottajamäärillä.
    Talisker muokkasi tätä : 01.06.2021 at 08.53
    ****Timo
    ex tusinakerholainen



  9. #39
    Liittynyt
    07/2004
    Viestit
    2.591

  10. #40
    Liittynyt
    07/2004
    Viestit
    2.591

  11. #41
    Kuinkahan monta Hiekkapirkkaan otetaan?

  12. #42
    Voi rähmä klassikko jo täynnä. Saas nähdä jääkö tällä kertaa ajamatta. Ei taida kunto saatikka selkä kestää pitkän ajamista.

  13. #43
    Liittynyt
    06/2011
    Paikkakunta
    Sääksmäen srk
    Viestit
    434
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Esa S Katso viesti
    Jes! Lupa saatu.
    Sen sijaan (100 mailin lenkki PKK:n vetämänä) Forssan Suvi-ilta 19.06.2021 on peruttu, uusi yritys 18.06.2022. <sigh>
    | PKK |
    Femtioplussare gen. X-mannen

  14. #44
    Liittynyt
    05/2000
    Paikkakunta
    Tampere
    Viestit
    2.652
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti pentium Katso viesti
    Voi rähmä klassikko jo täynnä. Saas nähdä jääkö tällä kertaa ajamatta. Ei taida kunto saatikka selkä kestää pitkän ajamista.
    Torstaina 3.6. klo 10.00 avataan ilmoittautuminen uudelleen rajatulle lisämäärälle 134km:n matkalle.
    ****Timo
    ex tusinakerholainen



  15. #45
    Liittynyt
    06/2007
    Paikkakunta
    Tampere
    Viestit
    232
    34-ryhmä ilmoittaa taukopaikoiksi
    Kehäkukka 65 km
    Auretar 138 km (meillä on oma huoltoauto mukana)
    Terälahti 201 km
    Jos on oikein kuuma keli, niin Kurussa voidaan pitää lyhyt tauko pullojen täyttämiseen.

    Sitten kaikkien odotetaan osallistuvan vetoon kykynsä mukaan. Kanuunoiden puolelta on vetoporukkaa mukavasti, mutta matka on pitkä, eikä tuo vauhtikaan hidas ole. Parkanon lisälenkillä kaikki pidetään mukana ja jos tulee teknisiä ongelmia, niin kuski ja pyörä laitetaan huoltoautoon. Useamman rengasrikon tapauksessa koko letka odottaa, niin kuin kävi vuonna 2019.

    Vaikka ajetaan reipasta vauhtia, niin vain ketju on kireänä, eli mennään rennosti ja turvallisesti. Tämä on ryhmäajoa, joten sooloilijoita ei katsota hyvällä. Tervetuloa mukaan toivottaa kapteeninne.

  16. #46
    Minkälaisilla tehoilla 34km/h ja 36km/h -ryhmissä ajellaan porukan keskellä? Houkuttaisi lähteä toiseen noista porukoista mukaan kokeilemaan, mutta hieman epäilyttää miten siinä roikkuu mukana. Viime vuonna 32km/h-ryhmän vauhti tuntui hyvinkin leppoisalta sykkeellä 121, mutta olinkin koko matkan letkan perällä. Tekisi mieli kokeilla napsun kovempaa, mutta kuinka paljon tuosta mahtaa vaativuus kasvaa, jos lisää vauhtia 2 tai 4km/h ja joutuu vielä välillä vetämäänkin.

  17. #47
    Liittynyt
    06/2007
    Paikkakunta
    Tampere
    Viestit
    232
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Juhito Katso viesti
    Minkälaisilla tehoilla 34km/h ja 36km/h -ryhmissä ajellaan porukan keskellä?
    36:n osalta en osaa vastata ja tehomittaria en omista. Kuitenkin 34-ryhmässä vuonna 2019 laskennallinen teho minulla oli noin 1,8 W/kg (182 W) ja silloin ajoin koko matkan "luukkumiehenä". Luukulla rasitus on hieman isompi kuin porukan keskellä. 34-ryhmässä varmaan pärjäät, mutta 36 on enemmän kuin napsun verran kovempi.

  18. #48
    Liittynyt
    06/2019
    Viestit
    168
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Juhito Katso viesti
    Minkälaisilla tehoilla 34km/h ja 36km/h -ryhmissä ajellaan porukan keskellä? Houkuttaisi lähteä toiseen noista porukoista mukaan kokeilemaan, mutta hieman epäilyttää miten siinä roikkuu mukana.
    Oleellisin ero 34 ja 36 ryhmissä on, että 36 ryhmässä ei ole paikkaa "porukan keskellä" ja ylämäkiä ei välttämättä himmata. Periaatteena on, että joukko ajaa jatkuvalla kierrolla, jossa jokainen on vedossa vuorollaan ja liikkeessä jatkuvasti. Eri tehoista oli viime vuoden ajon jälkeen ehkä hiukan turhankin innokasta ja perusteellista debattia. Sen yhteenvetona voinee todeta, että tehoa oleellisempi mittari on nopeassa ryhmässä palautumiskyky. Jos saat pulssin alas pikaiseen vedon jälkeen, vauhdissa pysyy mukana isommillakin wateilla ja vauhdeilla. Jos taas pumppu ei rauhoitu riittävästi, voi noutaja tulla nopeasti vaikka muuten pelkän tehomittarin mukaan meno on kevyttä.

    36:n vauhti sovitaan porukan kesken lähdössä ja sovitetaan joukon kykyjen mukaan, kuitenkin niin että kaikista koetetaan ottaa se irti mikä lähtee. Viime vuonna kahdeksasta startanneesta kolme hyytyi matkalle. Tänä vuonna toivottavasti joukko on suurempi, jottei koko reissu ole ihan hillitöntä nylkyttämistä.

    Ryhmässä ajetaan reipasta vauhtia ja pidetään pinna kireänä, eli mennään tehokkaasti joskin turvallisesti. Tämä on tiukkavauhtista ryhmäajoa, joten kovajalkaisia sooloja arvostetaan varsinkin loppukilometreillä ja perässäroikkujia ei katsota hyvällä. Tervetuloa mukaan, kapteenia ei ole.

  19. #49
    Liittynyt
    10/2014
    Viestit
    216
    Taukopaikkoja on vähennetty, joten olisiko tietoa mitkä on olemassa ja mitä niissä on tarjoilla eri matkoilla?

    Lähetetty minun SM-A526B laitteesta Tapatalkilla

  20. #50
    Liittynyt
    06/2007
    Paikkakunta
    Tampere
    Viestit
    232
    Tarjoilusta ei ole tietoa, mutta taukopaikat ovat Kehäkukka, Komi, Kuru ja Terälahti. Kaksi ekaa pitkällä lenkillä.

  21. #51
    onko mun pyöräilyn omatoimipaketin myynti lopetettu vaikka ilmottautuminen vielä mahdollista? pirkan sivuilta löytyy kahta tietoa mun pyöräilyn ilmottautumisen päättymis ajankohdasta, 13.6 ja 30.6, kumpaa uskoa?

  22. #52
    Liittynyt
    05/2017
    Viestit
    227
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti kekkis Katso viesti
    onko mun pyöräilyn omatoimipaketin myynti lopetettu vaikka ilmottautuminen vielä mahdollista? pirkan sivuilta löytyy kahta tietoa mun pyöräilyn ilmottautumisen päättymis ajankohdasta, 13.6 ja 30.6, kumpaa uskoa?
    Lisäksi löytyy " Omatoimipaketin myynti päättyy 30.5." http://www.pirkankierros.fi/pirkan-p.../mun-pyoraily/. Ilmeisesti ilmoittautuminen kuitenkin vielä toimii, ja siellä määräaikana lukee vaan "kesä". Toukokuun päättymisaika olisi ollut sinänsä looginen, että suoritusaikaa on kesäkuu, ja ohjeessa pyydetään käyttämään postitettua numerolappua ajon aikana, joten sillä perusteella ilmoittautuminen olisi pitänyt olla viimeistään toukokuun lopussa. Laita Pirkan toimistolle viestiä asiasta, niin saat virallisen oikean vastauksen

  23. #53
    Liittynyt
    08/2020
    Paikkakunta
    Hämeenkyrö
    Viestit
    3
    Komin taukopaikalla. Tarjottavana on tällätietoa, urheilujuoma, mehu, vesi, mustikkasoppa, suolakurkku, Geeli, energiapatukka, kahvi, keitto jää pois. Tarjoilut ulkona laajemmalla alueella. Sisä wc.t ja pari bajamajaa käytössä, vesipiste ulkona, pyörätelineitä. Liikenteen ohjaus. Nämä on nyt tiedossani.

  24. #54
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti -Markku- Katso viesti
    Lisäksi löytyy " Omatoimipaketin myynti päättyy 30.5." http://www.pirkankierros.fi/pirkan-p.../mun-pyoraily/. Ilmeisesti ilmoittautuminen kuitenkin vielä toimii, ja siellä määräaikana lukee vaan "kesä". Toukokuun päättymisaika olisi ollut sinänsä looginen, että suoritusaikaa on kesäkuu, ja ohjeessa pyydetään käyttämään postitettua numerolappua ajon aikana, joten sillä perusteella ilmoittautuminen olisi pitänyt olla viimeistään toukokuun lopussa. Laita Pirkan toimistolle viestiä asiasta, niin saat virallisen oikean vastauksen
    kysyin asiaa toimistolta, eli viimeinen ilmoittautumis päivä mun pyöräilyyn on 13.6 ja omatoimi paketinkin saa vaikka sivuilla toisin sanotaan.

  25. #55
    Liittynyt
    03/2004
    Paikkakunta
    Tampere
    Viestit
    158

    Pirkan Lenkin tehoja 30B ryhmästä

    Tuossa aiemmin kyseltiin millaisia tehoja tarvitaan Pirkan Lenkillä (217 km). Alla 30B vetoryhmässä ajettua
    dataa. Luvut Stravasta, minun tapauksessa "Weighted Average Power" noin 2,5 W/kg. Peesissä päässee noin. 20-30%
    huokeammalla.

    Ja 30B tauot Hämeenkyrö (5 min), Komi (10 min) ja Kuru (10 min). Koko retki siis 7,5 h höyteillä!


    Pitkä pirkka 30B 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Keskiarvot
    Keskinopeus [km/h] 29,9 30,6 31,2 30,3 30,8 30,6 30,6
    Weighted Average Power [W] 181 178 174 175 181 183 179
    Average Power [W] 166 161 157 154 165 169 162
    Work [kJ] 4305 4017 3893 3799 4089 4233 4056
    Energy [kcal] 4800 4479 4341 3883 4220 4296 4337
    nopparis muokkasi tätä : 07.06.2021 at 14.43

  26. #56
    Liittynyt
    10/2014
    Viestit
    216
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti nopparis Katso viesti
    Ja 30B tauot entiseen malliin Kehäkukka (5 min), Komi (15 min) ja Murole (10 min). Koko retki siis 7,5 h höyteillä!
    Aiemmin kerrotun mukaan Muroleessa ei ole järjestäjien puolesta taukopaikkaa?

  27. #57
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Matti Katso viesti
    34-ryhmä ilmoittaa taukopaikoiksi
    Kehäkukka 65 km
    Auretar 138 km (meillä on oma huoltoauto mukana)
    Terälahti 201 km
    Jos on oikein kuuma keli, niin Kurussa voidaan pitää lyhyt tauko pullojen täyttämiseen.

    Sitten kaikkien odotetaan osallistuvan vetoon kykynsä mukaan. Kanuunoiden puolelta on vetoporukkaa mukavasti, mutta matka on pitkä, eikä tuo vauhtikaan hidas ole. Parkanon lisälenkillä kaikki pidetään mukana ja jos tulee teknisiä ongelmia, niin kuski ja pyörä laitetaan huoltoautoon. Useamman rengasrikon tapauksessa koko letka odottaa, niin kuin kävi vuonna 2019.

    Vaikka ajetaan reipasta vauhtia, niin vain ketju on kireänä, eli mennään rennosti ja turvallisesti. Tämä on ryhmäajoa, joten sooloilijoita ei katsota hyvällä. Tervetuloa mukaan toivottaa kapteeninne.
    Heippa,
    Oisko tietoa kuinka isolla porukalla päästään 34:ssa pyöräileen??

  28. #58
    Liittynyt
    07/2012
    Viestit
    320
    Ohjeet osallistujille näyttävät olevan tuolla:
    http://www.pirkankierros.fi/wp-conte..._PIPY-2021.pdf

    Mm. rymäkohtaiset huoltopisteet tarjottavineen.

  29. #59
    Liittynyt
    03/2004
    Paikkakunta
    Tampere
    Viestit
    158
    Juuri näin, Murole on jäänyt pois!

  30. #60
    Liittynyt
    05/2001
    Paikkakunta
    Tampere
    Viestit
    4.610
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti terob Katso viesti
    Aiemmin kerrotun mukaan Muroleessa ei ole järjestäjien puolesta taukopaikkaa?
    Näin näyttää olevan. 30A:n pysähdystaktiikka:
    Hämeenkyrö / Kehäkukka 63 km (5 min)
    Komi 84 km (5-10 min)
    Kuru 141 km (5-10 min)
    Terälahti 180 km (5-10 min)

    Yhteensä aikaa kuluu taukopaikoilla noin 30 min. Komissa ei näytä olevan tänä vuonna keittoa tarjolla, joten otetaan siinä aikaisempia vuosia nopeampi tauko. Keittolounasta saadaan maalissa.

Samanlaisia aiheita

  1. 43. Pirkan Pyöräily sunnuntaina 23.8.2020
    By Talisker in forum Kilpailut ja pyörätapahtumat
    Vastaukset: 150
    Viimeinen viesti: 28.08.2020, 15.21
  2. 42. Pirkan Pyöräily sunnuntaina 9.6.2019
    By Talisker in forum Kilpailut ja pyörätapahtumat
    Vastaukset: 175
    Viimeinen viesti: 14.01.2020, 21.00
  3. 41. Pirkan Pyöräily 10.6.2018
    By Talisker in forum Kilpailut ja pyörätapahtumat
    Vastaukset: 163
    Viimeinen viesti: 19.06.2018, 23.27
  4. 40. Pirkan Pyöräily 11.6.2017
    By Talisker in forum Kilpailut ja pyörätapahtumat
    Vastaukset: 149
    Viimeinen viesti: 18.06.2017, 10.05
  5. 38. Pirkan Pyöräily sunnuntaina 7.6.2015
    By Talisker in forum Kilpailut ja pyörätapahtumat
    Vastaukset: 143
    Viimeinen viesti: 16.06.2015, 16.16

Aiheen tagit

Kirjanmerkit

Viestin säännöt

  • Käyttäjä ei voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Käyttäjä ei voi vastata viesteihin
  • Käyttäjä ei voi liittää liitetiedostoja
  • Käyttäjä ei voi muokata viestejään
  •