Katseet ensi vuoteen, buu.
Katseet ensi vuoteen, buu.
Strade Bianche ilmoittaa omilla sivuillaan,että sunnuntaina Gran Fondo on peruttu. Varsinaisen lauantain kisan osalta tiedottavat "in the coming days". Neuvottelevat ilmeisesti paikallishallinnon kanssa kilpailun järjesteämisestä.
Kokonaisuutena on kyllä melko sekavaa tiedotusta.
Ei tiedotus ole minusta sekavaa ollut. Vaikutelma sekavuudesta on kieltämättä voinut syntyä, mutta se on aiheutunut siitä että mediassa on esitetty osin ennenaikaisia arveluja ja tulkintoja.
Faktaa meillä on nyt vain Italian hallituksen tai minkä lie ministerineuvoston puheenjohtajan esittämä määräys, joka kuitenkin näyttäisi mahdollistavan urheilutapahtuman järjestämisen "punaisen vyöhykkeen" (eli aiemmin erikseen mainittujen yhdentoista kunnan tai vastaavan) ulkopuolella ja "ilman yleisöä". Vaarassa olevien kisojen järjestäjä RCS Sport tiedottikin juuri sen minkä kerroit eli ensin ainakin halutaan antaa vaikutelma siitä että kaikkensa on yritetty ja neuvoteltu viranomaisten kanssa.
Vaikka ei liene mitenkään mahdotonta olla päästämättä yleisöä lähtö- ja maalialueille ja katujen varsille, on vaikea kuvitella miten pyöräilykisa onnistuu jos urheilijoiden on kaikissa tilanteissa pidettävä vähintään metrin väli toisiinsa kuten määräyksen noudattaminen kirjaimellisesti vaatisi. Mutta toisaalta voisi ehkä ajatella vähän stereotyyppisesti että Italia on Italia ja että silloin kun siihen on riittävästi tarvetta ja halua, määräyksiä osataan kiertää tavattoman hyvin![]()
^Juu, Italiassa osataan olla hyvinkin luovia määräysten suhteen. Metrin etäisyys todennäköisesti toteutuu lähtöviivalle ryhmittäytyessä ja palkintopallin korokkeita on siirretty siten, että tuo metrin etäisyys toteutuu. Silloinhan tuo metrin etäisyys voidaan toteuttaa kisan alussa ja lopussa. Kisan aikana eivät mittaile etäisyyksiä.
Nähdäänköhän kautta aikain ensimmäinen Italo-kisa ilman podium naisia?
edit. Ineos ulkona myöskin.
Astanakin on ilmoittanut jäävänsä pois niin Strade Bianchesta ja Tirreno-Adriaticosta kuin Pariisi-Nizzastakin. Kilpailutauon kerrotaan jatkuvan 20. päivään eli Milano-Sanremoon osallistuminen voisi olla mahdollinen - mikäli kisaa ylipäätään päästään ajamaan.
Ei Belgian kisoja loppukuun aikana.
Voipi olla, että tauko kestää pitkää, tuskin mitään ajataan ainakaan ennen TdF:ää.![]()
Sitten ajetaan kun epidemia alkaa selkeästi laantua. Jos laantuminen on Kiinassa jo alkanut niin voihan olla että puhutaan mielummin viikoista kuin kuukausista. Kumma kyllä että vuotuiset maailmanlaajuiset influenssat ei koskaan aiheuta tällaista mediahässäkkää.
Kuvakaappaus procyclingstats.com -sivulta. Yliviivatut ovat peruutettuja. Niitä tulee varmaankin lisää. Huono penkkiurheiluvuosi tulossa muutenkin. Pitää kai mennä itse ulos ajamaan!
![]()
___________________________
Kare Eskola:
PeeHoo ei taida ymmärtää kilpapyöräilyä.
Harmi, että kauden parhaat kisat eli kevätklassikot jäävät ajamatta. En laittaisi rahojani myöskään TdF:n ajamisen puolesta.
2020 - huono penkkiurheiluvuosi, mutta hyvä peruskuntovuosi (*koputtaa puuta)
The older I get the faster I was
Valoa saattaa olla tunnelin päässä...UCI suunnittelee kevään monumentteja ja Giron lyhennettyä versiota ajettavaksi syksyllä.
Kautta jatkettaisiin marraskuun alkuun asti.
https://www.cyclingnews.com/news/cor...#disqus_thread
Optimistismmat haikailevat vielä mahdollisuudesta järjestää Giro kesäkuun alussa.
F1-maailmasta mallia ja trainerin selkään:
https://www.hs.fi/urheilu/art-2000006447067.html
Kai voin käyttää tätä paitaa kunhan ilmat lämpiävät, vaikka Flanderin ympäriajo on peruttu tai lykäty tältä keväältä?
![]()
___________________________
Kare Eskola:
PeeHoo ei taida ymmärtää kilpapyöräilyä.
Vain jos olet käynyt ajamassa kyseisen sportiven tai ollut katsomassa itse kisaa tai edes ajanut kyseistä reittiä.
Kyllä henkeä pitää luoda, joten laita ihmeessä päälle, kunhan joku noista täyttyy![]()
___________________________
Kare Eskola:
PeeHoo ei taida ymmärtää kilpapyöräilyä.
Se riittää komeasti, tunnelmaa on käyty selkeästi aistimassa ja kokemassa.
Virtuaalinen Ronde.
https://youtu.be/RAWoaJQmwcs
Fucked up and ready to die.
Kattelin sen virtuaalikisan. GvA pisteli aika kauan yli 500 watin tehoja. Ei välttis Zwift kisoissa riittäis top kymppiin, mut mun mielestä ihan OK
Eikä näköjään monet prohvatkaan käytä tuulettimia. Ehkä tässä karanteenin kuluessa alkavat tuunaamaan tuskaluoliaan
6.7 WTF/kg
Ensi viikon Milano - Sanremo ajetaan mitä luultavimmin eri reittiä kuin yleensä. 299-kilometrinen kilpailu alkanee Milanon ulkopuolella ja sitten reitti suuntaa lounaaseen, alkuperäistä lännempänä. Piemonten loivia kukkuloita pitkin ajetaan Colle di Nava:n huipulle (936 m), sitten pitkä lasku rantaan. Vain viimeiset 40 km Imperiasta Sanremoon, mukana Cipressa ja Poggio, pysyvät samoina.
Kilpailu ei saanut kaikkia lupia alkuperäiseen reittiin, mm. Savonan alueen rantakohteisiin.
Kehittämässä Keski-Euroopan pyöräilykulttuuria
Twitterissä on hieno Milano-Sanremo -mainosvideo.
https://twitter.com/milano_sanremo/s...963970051?s=21
___________________________
Kare Eskola:
PeeHoo ei taida ymmärtää kilpapyöräilyä.
Mitäs mitäs, kevät tuli sittenkin? Tänään Strade Bianche, näkyy ES Playerilla klo 16:50 alkaen ja telkkarin puolella tuntia myöhemmin. Selostajan varmaan arvaattekin. Onkohan naisten kisasta saatavilla striimiä jostain järkevästä paikasta?
https://www.strade-bianche.it/en/
Viime hetken poisjääntejä: cyclingnews.comin mukaan AG2R:n Sylvan Dillierilla positiivinen Covid-19 testitulos joten karanteeniin.
Päätin kokeilla GCN race passia, mutta tämä on ihan susi. Miesten kisasta ei ole tietoakaan. Naisten osuudesta näin kyllä lopun, mutta oliko sekään livenä? Mene ja tiedä.
Lähetetty minun SM-A705FN laitteesta Tapatalkilla
Eipä näytä ES Playerkaan toimivan, kun H-hetki koitti. Tunti sitten suorat lähetykset pelasivat hyvin, kun sieltä tuli uusintoja, nyt ei löydy mitään live-kanavaa...
"Keep your distance and don't follow me"
Jep, katso tässä nyt sitten Strade Bianchea...
Kyllä se sitten viimein lähti GCN:n puolelta pyörimään, mutta ei tämä käsittääkseni enään liveä ole.
Lähetetty minun SM-A705FN laitteesta Tapatalkilla
Belgialaiset iskussa: Evenepoel Burgosin voittaja ja van Aert Strade Bianchen.
Kirjanmerkit