Mitenkähän tuo rajoittimen poisto onnistuu eFatissa? Takuu tietenkin raukeaa, mutta joskus olisi kiva saada avustusta se 10 km/h lisää.
Mitenkähän tuo rajoittimen poisto onnistuu eFatissa? Takuu tietenkin raukeaa, mutta joskus olisi kiva saada avustusta se 10 km/h lisää.
Lyhyen käyttökokemuksen perusteella voin todeta että olen tyytyväinen hankintaani. Minulla pyörän pääkäyttö työmatkapyöräily. Lisäksi lenkkejä lähiympäristöön pyöräteitä ja kuntopolkuja käyttäen. Satunnaisesti myös polkuja ja maastopyröräreittejä pitkin, ehkä tämä tulee lisäntymän EFATin hankittuani. Pyörä vaikuttaa todella tukevalta rungoltaan, silti ketterä ja ennenkaikkea hauska ajella. Akun kestoon olen myös tyytyväinen. Ensimmäisellä latauksella ajelin 80km ja akussa varausta vielä 3/4. Pääsääntöisesti ajan avustustasolla 1 (max 5). Takamoottori ei rasita ketjua, momentintunnistusta ei ole mutta se ei minua haittaa. Kaasukahva on kätevä mm liikkeellelähdöissä, ja muutenkin silloin kun yhtäkkiä kaipaan lisää tehoa avustukseen. Omistan myös normaalin maastopyörän (White), mutta uskon että sen käyttö jää todella vähälle, todennäköisesti myyn sen. EFATin uskalsin hankkia kun olin kaksi kertaa sitä testannut vuokraamalla. Haastattelin vuokraamon huoltokaveria ja hänen kertoman mukaan ovat luotettavia, vähävikasia pyöriä.
Rajoituksen saa purettua kun hommaa jostain uuden näytön. Rajoitus on koodattu siihen näyttöön.
49 euroa liikkeessä viritys.
Kävin koeajolla eilen. Kaatosade, liukasta. Kyllä se kaasukahva on bueno, ja korvaa sitä mikä keskimoottorin tuntumassa hävitään.
Erästä 3.3 tulossa pyörä. Pitääkin kysyä, että miten paljon näitä oikein on liikenteessä.
Talvirenkaat on vähän huonossa saatavuudessa. Odotan kyllä talviajoa, kun olen vain kesällä ajanut maastoissa, missä olisi päässyt millä vehkeellä vaan eteenpäin.
Mahtaako olla muita, jotka saaneet hiljattain tai saamassa tämmöisen alle?
^Mä olen varmaan vähän väärä henkilö kommentoimaan, kun Rouvinen asuu tuossa 300 metrin päässä, mutta lähes joka päivä E/Fat tuosta ajaa, jollei sitten se R-kioskin kokoinen E/Fat-teippauksilla varustettu avolava.
Mutta noin vakavammin, niin kyllä niitä täällä Itä-Helsingissä näkee yllättävänkin paljon.
Luultavasti tämän pyörän ostajat joko on tyytyväisiä ja ajelee missä ajelee, tai sitten vaihtaa kalliimpaan ja tulee tänne foorumeille. Ei se väärin ole, kumpikaan.
Suhteellisen halpa hinta oli kyllä merkittävä tekijä valinnassa. Toinen se, että toivon mukaan firma pysyy pystyssä jatkossakin ja osia saa jos jotain hajoaa. Ikäänkuin saman katon alta.
Täällä yksi Efatin omistaja, pari lenkkiä vasta heitetty kun valot vielä uupuu ja pimeässä metsässä ei meinaa nähdä mitään, mutta huikea laite ja mikään ei sitä estä. Hankala löytää kohtuuhintaista tehokasta sähköpyörää ja monta kymmentä kävin ajamassa ja tähän sitten päädyin ihan sen takia että se on ihan perus yksinkertainen, halvat varaosat ja hinta/laatu kohtasi omasta mielestäni hyvin.
Mikään polkujen vauhtisankari en ole, mutta tällä pääsee pidemmälle ja ennen kaikkea vaivattomasti, ei mene kaikki energia siirtymiin.
Nyt liukkailla keleillä huomasin että avustus kannattaa olla maksimissaan kakkosella (5 on max) ja jos tarvii lisää tehoa niin kaasukahvasta saa, tällöin avustuksen on/off toiminta on pehmeää eikä sitä juuri huomaa eikä tule tahatonta sutimista ym. kun täydellä avustuksella pyörä oikein hyppää eteenpäin, ajo rauhottuu kummasti kun nykiminen poistuu.
Aina on varmasti parempaa saatavilla mutta 3k€ en itse löytänyt.
Paljonko tuohon maksaa liikennevakuutus?
Liikennevakuutus + osakasko 180€, toki hintaan vaikuttaa moni asia, mutta tämä on if:n hinta
Ensimmäinen lenkki siinä kuosissa kun se liikkeestä luovutettiin. Yllättävän hyvin piti renkaat, vaikka varmaan on varaa paineita laskea metsäajoa varten. Muutaman kerran kyllä juurakoissa haki niin että äitiä tuli ikävä, enkä kaatunut kuin kerran lumipeitteisellä jäisellä pellolla. Talvikumit on vielä Postin kuljetuksessa, luulisi 240 nastaa per rengas vähän auttavan.
Oli kyllä hauskaa. Tämmöisellä rapakuntoisella tuli hiki, vaikka jalkoja vähän muodon vuoksi pyörittää mukana.
Valot pitää päivittää. Tommonen armytek Wizard n. 1000 lumenia on vähän naftisti. Kypärässä jos olisi toinen, niin ehkä vähän parempi jo.
Kypärässä 1000lumenia ja tänään haen tankoon 1800 lumenia lisää.
Vähän tökerösti jää valo tuohon ylös, mutta ei sitä muualle saa kun näyttö tuossa keskellä...
Efat:ssa olis tuossa edessä kiinnitysreijät että voishan siihen jonkun kiinnikkeen tehdä?
![]()
Turos muokkasi tätä : 20.01.2022 at 15.19
Mitä se siinä haittaa? Nyt se sentään sojottaa sinne mihin sarvet. Vaikka ei taida niin tiukkoja kurveja olla että sillä olisi väliä.
Mulle tuli kaikki tarvikkeet talvikumeihin, ja juuri sain ähellettyä eturenkaasta kendan irti. Onneksi en säästellyt korjaustelineen osalta, olisi muuten ollut hankalaa virittää pyörä pysymään pystyssä.
Muistaa vaan mutkiin(ainakin jos vain yhdellä lampulla) mennessä että valo on sitten kiinteästi asennettu eikä käänny ohjauksen mukana.
Lähetetty minun laitteesta Takapalkilla
Saa mun puolesta valo pysyä tuossa tangossa, toimii siinä hyvin ja helposti käden ulottuvilla, valoa riittää kiitettävästi ja kypärässä vielä toinen valo niin näkee ympäristöä paremmin.
Turos muokkasi tätä : 21.01.2022 at 07.05
Miten matalalle uskaltaa paineet laskea, kun käytössä sisuskumi? Eilen oli jotain 0,7 paikkeilla, ja ei se rengas paljoa vielä noilla paineilla "leviä". (Juu, tuolla on noita rengasketjuja/alueita mutta ne pyörätkin on erilaisia).
Eilen myyjän mainitsema Ifin myyjä teki hyvän tarjouksen vakuutuksista ja siirsin kaikki sinne. Lopputulemana halvemmat vakuutukset pyörän kanssa (liikennevakuutus ja osakasko) kuin oli aikaisemmin ilman pyörää.
Miten teillä lämpenee moottori? Nouseeko herkästi 120 asteeseen? Eilinen keli lumisohjossa ei tietysti ollut ihan optimaalisinta, vasta jyrkässä alamäessä vauhti kiihtyi polkematta. Eikä reisissäkään kylllä rapakuntoisena ole jerkkua paljon, mutta ehkä se siitä kehittyy. Tänään käynti n. 10 kilometrin päässä, taidan pumpata renkaisiin kovemmat paineet ja verrata eiliseen.
1bar on renkaissa painetta, nuohan on aika jäykät renkaat. Keulan paineita laskin kun oli turhan jäykkä mun painolle ja liikaa siellä olikin jos nettisivujen taulukkoa katsoi, nyt on mukavan herkkä tuo keula.
Moottorin lämmöt nousee aika nopeasti sinne 70-100c väliin, mutta sen korkeampia en ole nähnyt...
Iso ero ajaa kovapintaista kelviä kuin eilinen räntämömmö. Eilen oli koko ajan 120 asteen huiterissa, mutta tänään ei noussut kuin tosiaan sinne sadan pintaan jos oli pidempi mäki ja kahva auki pidempään.
Mulla ei vielä ole keulapumppua, en ainakaan ole saanut pohjaamaan tuota keulaa.
En tiedä mitä pitäisi pukea päälle, ettei varpaat ja perse jäätyisi.
Oletteko ajaneet akkua tyhjäksi? Mulla loppui (tai alkoi pätkiä) jo 46V kohdalla. En osannut odottaa, mutta onneksi avustusta sai sen verran että pääsin vielä pois metsästä. Löysillä renkailla on melkoisen raskas poljettava. Pakkasta joku -7, sillä tietysti oma vaikutus.
Miten "loppui / pätki" sammuiko koko pyörästä siis virrat niin, että myös näyttö sammui ? Tämä merkitsee, että akun bms katkaisee pelin. Akkusi on 14S eli täytenä 58.8v ja tyhjänä (bms ohjelmoinnista riippuen) n 40v - 42v Tuolla 46v kohdalla ei bms pitäisi siis katkaista menoa paitsi jos tulee tuollainen 4v jänniteen droppaaminen. Jännite droppaa aina vähän riippuen kuormituksesta, ja jos kennot ovat kylmät niin tuota tapahtuu vielä helpommin. Tällöin käy niin, että pienemmällä avustuksella voi vielä ajella hyvin pitkän matkaa, mutta täysi 1000w teho aiheuttaakin sen, että akkun jännite kyykkää / droppaa ja alittaa tuon rajan jolloin bms akkua suojellakseen katkaisee pelin.
Ohjaimessa on myös omat lvc (low voltage cut-out) rajansa. Eli kun jännite alittaa / kyykkää tämän rajan alle se katkaisee menon. Tästä erona se, että näyttö on pysyy päällä, avustus vain katkeaa hetkeksi aikaa (jolloin jännite nousee taas kennoissa ylemmäs kun rasitus lakkaa) Talvella tämä tosiaan korostuu kun akku alkaa olla tyhjempi.
Toki on aina myös mahdollista, että akussa on yksi tai useampi kennoryhmä epäbalanssissa, koko akku toimii heikoimman kennoryhmän mukaan ja jos muut ovat esim siinä 3.3v ja yksi ryhmä on 3.1v (46v kokonaisjännite) tällöin tuo heikoin ryhmä putoaa ekana rajan alle ja bms katkaisee menon. Tuossa Efatin akussa et ulkoisesti näe onko kennoryhmät balanssisa. Mutta yksi mikä kertoo sen on, että kun lataat akun täyteen niin jännitteen pitäisi olla 58.8v. Tällöin kaikki ovat samassa 4.2v jänniteessä, Jos jännite jääkin esim 58.5v, on joku ryhmä 0.3v alempana kuin muut, toki tämä voi olla myös jakautunut useampiin ryhmiin.
Bms tasapainottaa kennojen erot latauksen aikana (latauksen lopussa itseasiassa) eli kun laturi näyttää vihreää kannattaa se jättää vielä kiinni joksikin aikaa. Tässä tilassa bms tasapainottaa kennostojen erot tasaiseksi, jos ovat päässeet jostain syystä menemään epäbalanssiin.
Kiitos selvityksestä. Eli näytön virrat pysyi päällä, avustus vain lakkasi hetkeksi jos erehtyi kääntämään kaasusta. Ja tosiaan jos yritti liikaa virtaa ottaa niin hetkeksi taas lopetti.
Kuulostaa loogiselta, että se sillä tavalla suojelee itseään ja akusta ei lähempänä tyhjää saa enää kaikkea irti, varsinkaan kylmänä.
Ihan samat lainalaisuudet pätee tuohon kuin muihin fatteihin. 0,7 on varmasti kova paine, sopiva sileille, pitäville kelveille, niin rullaa kevyesti. Tuosta kun puolittaa, niin on jo renkaassa pehmeyttä. Toki tarkempi paine sitten kuskin painon, renkaan leveyden, mieltymysten, alustan jne mukaan.
Nyt on pk-seudulla rapeat kelit polkea jäisillä poluilla. Viikossa ehtinyt reilu 120 km vääntää, hauskaa on ollut edelleen, varsinkin kun eilen sain takarenkaankin nastoitettua.
Ajattelin, jos joku olisi kantapään kautta oppinut että mitenkä alas ne paineet uskaltaa sisäkumilla laskea ilman että puhkeaa. Toki siihen vaikuttaa moni asia, kuskin painosta, vauhdista , maastosta ja vuodenajasta.
Tuossa ohjaimessa kun pitää pohjassa ylintä nappia, syttyy näytössä lampun kuvake. Mitään ei kuitenkaan tapahdu. Ohjaako se sitä usb-lähtöä, vai mitä sen pitäisi tehdä? Ohjekirjasta saa käsityksen, että se sytyttää/sammuttaa näytön taustavalon, mutta sitä se ei kyllä mulla tee.
Kirjanmerkit