Väärin pärjätty. Niin se on aina.
Väärin pärjätty. Niin se on aina.
Tekisi mieli sanoa, että nyt on suomalainen kommenttiMutta niin se on, että viivalle päässeet ratkaisevat sijoitukset ja pannuttajat sun muut sauvasählääjät voivat syyttää lähinnä itseään. On Jasminillakin riittänyt jossiteltavaa näiden suhteen.
Toisaalta Toblachissa huolto vaikutti olevan aika määräävässä osassa. Kepakin yhdeksäs ja voitti suomalaisista Kähärän sekä Kristan vapaan printissä
Mitä minä juuri oikein luin?
"Naisten Toblachin sprintti oli tänä vuonna poikkeuksellisen heikkotasoinen", ja sitten luettelet kuinka porukasta moni ei osannut ja pärjännyt, kaatuili yms.
Voivoi, silloin ei pääse mitaleille jos ei osaa lajinmukaisella tavalla hiihtää kilpaa. Voittaja on paras. Kaatuilija on huonompi.
Erikoista...tai ei, mutta ulkopuoliset ( minäkin siihen sorruin, ihmettelin miksi Therese osallistuu Tourille...) kritisoi Theresen osallistumista Tourille. Että keskittyisi harjoittelemaan. Therese vastaa että hän tuntee oman kroppansa parhaiten ja mitä se kaipaa. Myös Krista on monasti todennut että Tourin rasitus on ollut hyväksi ja sen jälkeen kun vähän kepeemmin ottaa niin huippukunto tulee esille. Tämä ihan varmasti on Theresenkin ajatus.
Entisenä kilpakuntoilijana, ei mä saanu itekseni sellaista kovaa harjoitusta kuin viikkotempot ja kisat. Tosin en ikinä osannut sillä tavalla "ajoittaa kuntohuippua" - se oli sitä samaa mitä kauden alussa.
No just sitten näin, tsemiä Thereselle sillä nyt tuli varmaan uran onnettomin sijoitus "normaalimatkalla" kuudes. Siis kuudes! mietin kyllä ny uudelleen että kannattiko?
Diggins voitti, Kerttu toisena ja Astrid Sling kolmas. Se vaan että jos Therese ei saa revittyä jo heti alussa kunnon etumatkaa ja tullaan kirikamppailuun, niin ei pärjää.
No, toivottavasti tietää mitä tekee....käännyn nyt sille kannalle että ei olisi kansinu mennä nöyryyttettämäksi Tourille.
Loppunousua odotellen....
Nortti uskoo että Iivo vaan säästelee itseään, ei oikeesti nyt mitenkään kipee ole mutta päätti nyt kumminkin näin. Ja että "sairastelu" olisi vaan hämäystä kilpakumppaneille.
Johaug oli jyrähtänyt Sundby:lle kun Sundby oli kommentoinut että Johaugin olisi kannattanut pysyä poissa Tourilta ja jäädä harjoittelemaan kun MM-kisat on Johaugin päätavoite (toki monen muunkin). Johaug oli jyrähtänyt että hän tietää oman kroppansa paremmin kuin Sundby. Johaugin kommentteja odotellessa 15km hiihdon jälkeen.
Jos Johaug on harjoituslenkillä niin kai se on se ja sama onko eka vai tokavika. Harjoitusvaikutus on aivan sama. Kyllä me paremmin tiedetään täällä sohvalla, näin on jämpti prkl.
Toivon vain kaikille muille paitsi suomalaisille ylikuntoa, koska joka tapauksessa aina parempi kun Suomea edustava urheilija pärjää.
Moottori olet sinä.
Think for yourself, question authority!
Meidän jälkeemme hiljaisuus
Helmeni ponksahti ulos muutaman huulesta...
Kirjoitukseni oli informatiivinen ja objektiivinen, ja sisälsi osallistujien omia kommentteja. En kiistä tuloksia, mutta asetin kisan tason oikeaan kehykseen historian ja osallistujien suhteen. Joensuu oli toinen, mutta hänen suoritustasonsa vastasi finaalin ja välierän välimaastoa normaalissa maailmancupissa eli mitään suoritustason parannusta ei ole edelleenkään tapahtunut moneen vuoteen. Ikiaikaisella suosikillani Digginsillä on myös ollut viime aikoina vaikeuksia päästä sprintin finaaleihin, ja siksi hän itsekin ällisteli vanhan sprinttivoittoa. Alkuerissä oli paljon kokemattomia hiihtäjiä, mikä osaltaan selittänee kommelluksia.
Pahoitteluni objektiivisesta otteesta, jolla tölväisin joidenkin pyhää lehmää. Suomalaisessa hiihtojournalismissa usein kaverikommentaattorit selittävät kaiken parhain päin, vaikka Kalle Lassilalla onkin ollut ajoittain poikkeuksellisen hyvää analyysia.
Jääkiekkoa en seuraa, joten Kepsun kommentti ei auennut.![]()
Kotikaupungin katu oli hiekkainen tie, siinä Anglia katolleen kääntyi.
Gösta Sundqvist: Teuvo, maanteiden kuningas
^ ei ole, ei tämä ole maakohtaista vaan henkilökohtainen suosikkiasia; Johaug, Kläbo, Bööt ( ja mieluummin Tarjei, tämä sukunimen perusteella ) jäätanssissa suosikkini on puoliksisuomalaiset Juulia Turkkila & Mathias Versluis. Aikoinaan myös Rahkamo & Kokko, ne ohjelmat oli upeita. Tosin kaikkien aikojen jäätanssipari oli Jaha Khokhlova & Sergei Novintski - ylivoimaisen upeat ohjelmat ja esiintymisasut.
Mitä meistä kukaan saa siitä että suomalaisurheilija pärjää? voin iloita kun tulee näille ei-suomalaisparhaille onnistumisia, mutta Kertun tai Kristan puolesta en toivo onnistumista. Jos joku Johaugin jälkeen niin Diggins.
Johaug oli distanssilla kuudes myös Canmoren maailmancupissa 2016. Falunin MM-kisoissa 2015 hän otti kolme kultaa, mutta oli räntäkisassa 10 km:n vapaalla 27.
https://www.usskiandsnowboard.org/ne...-podium-worlds
Kotikaupungin katu oli hiekkainen tie, siinä Anglia katolleen kääntyi.
Gösta Sundqvist: Teuvo, maanteiden kuningas
Ei näe mäkiviikkoakaa ku aloituskisan ilmasesta töllöstä. On tää harvinaisin syvältä. Kuolema sille lajille.
Mutta toisaalta saa ite liikkua vapaammin ku ei tarvi töllön ääressä olla![]()
Hesarissa oli juttua uudesta sopparista tv oikeuksien kanssa. En kyllä oikein saanut selvyyttä vaikuttaako tuo hiihdon näkyvyyteen ylen kanavilla. Tuo taisi koskea vaan näitä sm tason kisoja.
Joku kuuntelija kysyi eilen Ylellä, että eikö mäkihypyssä voisi olla eri kisaa Kankkosen tyylillä ja nykyisellä harakkatyylillä. Tuohan olisi muuten vähän niinkuin maastohiihdossakin. Mutta itse asiaan, onhan tuo mäkihyppy kai nykyisin melkoista pukupelleilyä mitä olen lehdistä lukenut.
Aika-ajopuvut ja kypärät mäkihyppyyn niin saattais vähän homma muuttua.
Moottori olet sinä.
Think for yourself, question authority!
Meidän jälkeemme hiljaisuus
^Onko noissa kisoissa yleensäkään muita kuin B -ja C-joukkueita?
kaikkien aikojen suosikkini on kummiskin Petter Northug, tässähän saa voimia elämään sillä niin haluaisin nähdä Nortin kisoissa! Itävaltakin on kiva maa, sieltä tulee yhdistetyn suosikkini Lamparter ( ja ihan seminahkeen nimen perusteella )
https://www.iltalehti.fi/talviurheil...1-12c59468e636
Oli hyvä ja mielenkiintoinen naisten 20km. Tilanteet eli ihan maaliin asti.
Sent from my iPhone using Tapatalk
IL:n mukaan Toblachin väliaikalähdössä ja takaa-ajossa sooloillut Niskanen on jäänyt erityisesti laskuissa ryhmissä laskeneille kilpakumppaneilleen. Ainakaan takaa-ajon data ei tätä kerro, vaan jokaisella viiden kilometrin kierroksella hän on jäänyt noin 7 sekuntia 1,7-2,1 km:n välillä. Tämän välin täytyy olla nousua, koska 400 metriä on kestänyt kärjeltä noin 2.25. Niskasen ylikova alku näkyy ensimmäisellä kierroksella 5,4 sekunnin jäämisenä 2,1-3,0 km:n välisellä laskuosuudella, kun toisella kierroksella jäänti on ollut 2,6 sekuntia ja kolmannella vain 1,1 sekuntia samalla pätkällä. Niskanen aloitti kisan kovaa, sillä hän oli tavoittanut kärkeä 1,7 km:n kohdalla 3 sekuntia. 8 km:n kohdalla kärkikaksikko aloitti keskinäisen kyräilyn ennen loppuselvittelyä ja vauhti putosi hetkeksi Niskasen tasolle.
Sektoridata
Kotikaupungin katu oli hiekkainen tie, siinä Anglia katolleen kääntyi.
Gösta Sundqvist: Teuvo, maanteiden kuningas
Joo, ylämäkeä tuo 1,7-2,1km oli jossa isommat erot syntyivät. Oli varsin unelma pari ison eron tekemiseen Johaug ja Slind tällä Tourilla. Johaug veti ylämäet ja Slind sitten tasaisemmat osuudet eli molempien vahvuudet oli hyötykäytössä, melkein kuin oppikirjasta vetovuorot. Niskanen teki sen mitä yksin voi. Carlilla ei ollut hyvä päivä joten hänestäkään ei saanut ennakkoon ajateltua vetoapua.
Mä en ihan ymmärrä tuollaisen sprinttiradan lopun pointtia. Tuntui melkein että Pellegrino halusi näyttää kisäjärjestäjille kuinka susi se on.
Sent from my Takapalk
Varhaishuomenia! Mahtavaa että nyt nämä ( oliko eilen jo, mutta "sattuneesta syystä" en katsonu telkkarista edes Kaunareita enkä Emmerdalea...) kisat näytetään yleistelkkarista.
Ja mitä nyt Aamulehdestä luin, niin Johaug on 8s perässä Slingiä, ja se ero kurotaan viimeistään loppunousussa. Johaug ei pärjää sprintissä ( paitsi sen kerran kun norskit perusti ylämäkisprintin ihan Johaugia varten....) että aika hienosti kun Tourilla on 2 sprinttiä joista Johaug ei päässy edes erävaiheisiin.
Mä niin toivon että Johaug ottaa omansa loppunousussa!
Toivottavasti käryää doping-testissä.
^ niin siis kuka tässä on se valittajapessimisti? Johaug ei todellakaan käryä, jos joku niin Astrid Sling ( ihan puskista tullu huipulle...). Tai Niskaset. Kun Iivo ei oikeestii kipeenä ole...
Päiväunilta heräsin ja katsoin miesten kisan loppuosuuden, mun suosikkini otti kyllä omansa, tosi järkevästi hiihdetty ja lopussa ylivoimainen kiri.
Kläbo voittaa Tourin, ja Johaug myös.
Jotenkin tylsiä tällaiset "pilluralli" kisat. Kierretään lyhyttä rataa yhteislähdössä jossa ei ole oikein mitään jännitettävää. Toki saadaan yleisöä paremmin ladun varteen jos sattuu kiinnostamaan. Toki Klaebon mielestä hauskaa kun voitti. Olisiko ollut yhtään kiinnostavampi jos olisi skiathlon ollut vaikkapa 2x10km.
Itselleni Slind ei ole puskista tullut. Tiesin että kova perinteisen/tasatyönnön hiihtäjä ski classic ajoilta. Ei ole yllättänyt että on nopeasti maastohiihdon maailmancupiin sopeutunut. Astridilla kovan luokan sisko myös joka on edelleen ski classic sarjassa mukana.
Muidenkin kuin Kleebon pitäisi älytä mitä nykykisat vaatii eikä treenata kuten ennen ja vaatia reittien muutosta. Kisat pyörii vain yleisön ja TV.n ehdoilla ja siihen pitää sopeutua ja treenata sen mukaan. Tai sitten kisata muussa sarjassa. Ihan järkky tekniikkaero mutkissa.
^No tämä. Itse ymmärrän kyllä että laskutekniikka (tai itseasiassa kaarre-) ei välttämättä ole siellä listan kärkipäässä harjoittelussa mutta helposti näyttää Johannes repivän eroja mutkissa ja alamäissäkin. Esim naishiihtäjien kannattaisi satsata laskutreeniin, jos olisi vaikka oikein supertaitava ja kylmäpäinen laskija niin siitä voisi olla etua monella eri radalla.
Kirjanmerkit