Näyttää tulokset 1 - 7 / 7

Aihe: Eurovelo 6, Tonavan reunaa pyöräillen

  1. #1
    Liittynyt
    08/2017
    Paikkakunta
    Kuopio
    Viestit
    31

    Eurovelo 6, Tonavan reunaa pyöräillen

    Kävimme kaverin kanssa tutkimassa Eurovelo 6 reitin alkupätkän, eli Tonavan saksan puoleisen alkupään rinnalla kiertävän pyöräreitin. Lisävauhtia otettiin 85 km lähtemällä Zurichista. Itse reitti seurasi Tonavan rantaa alkaen Donaueschingenin kaupungista ja Saksan pätkä päättyi Passaun kaupunkiin. Kilometrejä kertyi 674 jossa siis tuo 85 siirtymää sveitsin puolelta tonavan rantaan. Opasteet reitin varrella olivat lähes täydellisiä, lisätukea antoi Amazonista ostettu kirja jossa kaikki kylät, osa hotelleista ja pyöräkaupat osoitteineen. Reitti säätyy vuosittain sen verran ettei navigaattoria voinut uskoa jos halusi uskoa kylttejä, erot toki pieniä. Koko Eurovelo 6 jatkuu mustalle merelle saakka.

    Reitti kulki pääsääntöisesti pyöräteitä jotka olivat superhyvää asfalttia tai kovaa hiekkatietä. Hiekkatietä oli yllättävän paljon mutta 28mm slikseillä ja cyklokrossilla pärjäsi hyvin kun nimismiehenkiharat puuttuivat kokonaan. Ainakin kirjasessa mainittuihin hotelleihin sisältyi autotalli tai varasto polkupyörille, parhaassa paikassa pyörä talutettiin marmorirespan läpi sisäpihalle ja Passaussa pyörä yöpyi hotellin respassa. Hanavesi toimi pullovetenä koko matkan ja hotellien hintaluokat oli mainittu kirjasessa.

    Reissuun mahtui yksi rengasrikko eturenkaan osuttua alamäessä olleeseen kuoppaan, muuten homma sujui eläkeikää lähentelevältä 2 vuotta pyöräilyä kunnolla harrastaneelta aloittelijalta helpohkosti 55-105 km päivämatkoilla. Toinen ja kolmas matkapäivä olivat aika raskaan tuntuisia mutta siitä se elimistö sitten rytmiin tottui. Alkupäässä reittiä oli jonkin verran pieniä mäkiä, loppua kohden tie tasoittui. Saksan ja Sveitsin rajalla piti oikein hypätä satulasta pois kesken mäen kun papu ei vielä riittänyt ylös asti lisäkuorman kanssa. Noilla päivämatkoilla aikaa riitti kaupunkikävelyyn ja rauhalliseen ruokailuun aina iltaisin, yhdeksän tunnin yöunen lisäksi.

    Reitti oli vaihtelevaa, peltoa, vanhaa metsää, pieniä kyliä ja vähän autotien viertäkin. Joki oli vieressä tai lähellä koko ajan ja oli alkupäästä kovinkin vaatimaton. Tuttavia matkalla oli helppo saada kun saman tasoiset pyöräilijät ohittelivat toisensa käytännössä joka päivä, yleensä eritahtia olevien ruoka/juomataukojen aikaan. Matkaan meillä meni 8 pyöräilypäivää, viikokin olisi riittänyt jos olisi ollut kiireempi. Pyöräilijöitä reitillä oli aika paljon, ikähaitari syyskuun alussa oli vanhako, muita kippurasarvipyöriä oli liikkeellä vähän.

  2. #2
    Kiinnititkö huomiota sähkö- ja luomupyörien suhteeseen ?

  3. #3
    Liittynyt
    08/2017
    Paikkakunta
    Kuopio
    Viestit
    31
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Travelkicking Katso viesti
    Kiinnititkö huomiota sähkö- ja luomupyörien suhteeseen ?
    Vanhemmilla naisilla oli paljon sähkäreitä käytössä (ja jonkin verran myös miehillä), perhe pääsi mukavasti yhdessä reissaamaan. Hatusta veikkaisin 20-25% sähköllä.

  4. #4
    Liittynyt
    07/2017
    Paikkakunta
    Espoo
    Viestit
    1.608

    Eurovelo 6, Tonavan reunaa pyöräillen

    Ajelin perheen kanssa kesällä samaa jokea Donaueschingen - Kelheim ja silloin sähköpyöriä oli vähintään 80%.

    Alussa tosiaan jyrkkiä joskaan ei isoja mäkiä. Sen verran isoja, että joitakin seurueesta yksikään ei päässyt työntämättä ylös, mutta tavaraakin oli aika paljon (peräkärryä yms.).

    Yllättävän paljon soratietä, pääsääntöisesti pinnat soralla. Hyvä jos viidesosa päällystettyä. Leveämpää rengasta alle

    Todella nättiä seutua, erinomaiset reittimerkinnät ja hyvin palveluita tarjolla. Aiemmin ajellut Mosel ja Elbe (varsinkin) jäävät toiseksi.

  5. #5
    Liittynyt
    06/2008
    Paikkakunta
    turku
    Viestit
    90
    Olin nyt toista kertaa Tonavan pyörätiellä. 2016 ajoin välin Wien-Passau. Ilmeisesti kaikista suosituin pätkä. Hiukan yli 300 km.
    Junallakin pääsee välin vaikka toiseen suuntaan tai jonkun pätkän.
    Tällä kertaa ajoin pidemmän osuuden. Wien-Passau-Ulm eli noin 700 km.
    Oli enemmän sorateitä tällä Passau-Ulm reitillä. Ja mäkiäkin jossain kohtaa. Muistelen että Kelheimin kohdalla oli aika reipas nousu. Ingolstadtin jälkeen reitti ertaantui joelta ja oli vähän mäkisempää.
    Uudestaankin saatan mennä. Hyvät palvelut, kauniit maisemat ja minimaalisesti autoliikenteen seassa ajamista.
    Ekalla kerralla lennot Wieniin. Pyörä vuokralle viikoksi. Nyt toisella kertaa oma pyörä mukana.
    Suosittelen! Ja voi kysellä, jos on jotain mielessä......

  6. #6
    Liittynyt
    07/2017
    Paikkakunta
    Espoo
    Viestit
    1.608
    Käsitin oppaiden perusteella, että suurin osa pyöräilisi samaan suuntaan joen virtauksen kanssa, en oikein tiedä miksi (toisin kuin esim. Elbellä, jossa myötävirtaan on ”pysyvä” vastatuuli). Viime kesänä itse mentiin Donaueschingen - Kelheim ja en sillä välillä hoksannut syytä, mitenkäs sitten siitä Wieniin päin?

    Tietysti jos trafiikkia olisi paljon, olisi helpompaa ajaa samaan suuntaan kuin muut, mutta eipä sitä liikennettä ainakaan viime heinäkuussa paljoa ollut.

  7. #7
    Liittynyt
    06/2008
    Paikkakunta
    turku
    Viestit
    90
    Poljin nyt syyskuussa Wienistä "vastavirtaan". Ilmeisesti enemmän on trafiikkia alaspäin. Syynä korkeusero el alamäkeen kivempi polkea. On kyllä hyvin vähäinen merkitys.
    2015 Oli lennot Wieniin ja pyörän vuokraus sieltä. Poljin Passauhin ja takaisin. Tällöin luulisi tuulen hyödyttävän ja haittaavan saman verran. Ei kyllä mielestäni tuullut ollenkaan.
    Tällä viimeisellä reissulla (yhteensä 2,5 viikkoa matkalla) huonoin ajopäivä oli noin 100 km vastatuuleen tihkusateessa 12 astetta lämmintä. Ja tämä oli siis muistaakseni ajopäivä nro 2 Wienistä lähdön jälkeen.
    Elberadweg on tuttu molemmista suunnista . Kerran lähtenyt Hampurista ja kerran Prahasta. Lennot ja pyörän vuokraus vaatii palaamaan lähtöpisteeseen. Eli tuulivaikutus tasoittuu. Ei kyllä jäänyt suurempia traumoja. Toki se syö äijää,kun se vastatuuli osuu kohdalle....osaa kyllä taas nauttia, kun kelit on kohdallaan....

Samanlaisia aiheita

  1. Ruotsi pyöräillen?
    By steppaillen in forum Pyörämatkailu
    Vastaukset: 64
    Viimeinen viesti: 05.08.2019, 20.17
  2. Joulu-16 - Uusivuosi pyöräillen
    By Pro-ton in forum Pyörämatkailu
    Vastaukset: 0
    Viimeinen viesti: 03.12.2016, 14.13
  3. Tonavan pyörätie
    By villeton in forum Pyörämatkailu
    Vastaukset: 1
    Viimeinen viesti: 04.11.2016, 14.32
  4. EuroVelo 13: Rannikkoreitti Liettuasta Viroon
    By state trooper in forum Pyörämatkailu
    Vastaukset: 10
    Viimeinen viesti: 30.01.2016, 11.35
  5. Pyöräillen Pietariin
    By Sosiaalinen erakko in forum Pyörämatkailu
    Vastaukset: 5
    Viimeinen viesti: 18.06.2015, 19.04

Aiheen tagit

Kirjanmerkit

Viestin säännöt

  • Käyttäjä ei voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Käyttäjä ei voi vastata viesteihin
  • Käyttäjä ei voi liittää liitetiedostoja
  • Käyttäjä ei voi muokata viestejään
  •