Kyllä. Sillä sai lisää kantavuutta jouston alkuun. Tuubissa on hyviä videoita, esim. https://youtu.be/3HeL5NNHbFw
Kyllä. Sillä sai lisää kantavuutta jouston alkuun. Tuubissa on hyviä videoita, esim. https://youtu.be/3HeL5NNHbFw
LSC:llä saa myös jonkin verta.
Yleisesti ottaen, ilmajousen negatiivipuolen tilavuuden suurentaminen lisää alkuherkkyyttä ja keskialueen kantavuutta. Tämä on verrattain yleisesti tiedostettu asia. Tilavuuden pienentämisellä on puolestaan vastakkainen vaikutus, jota harvoin halutaan. Linkin videon lopussakin sanotaan selvästi: "Big negative chamber is the way to go."
Jos joustomatkan alun kantavuudella tarkoitetaan suurta voiman tarvetta, että jousitus saadaan liikkeelle, silloin negatiivipuolen tilavuuden pienentäminen voisi tulla kyseeseen. Vaikea kuvitella tosin, miksi tätä haluttaisiin.
Ihan totta. Voin muistaa väärin, muistan vain kysyneeni että laitettiinko spacereita ja vastaus oli että negalle, mikä oli yllätys. Keppiä myös shimmattiin samalla. Lopputulema oli kuitenkin parempi herkkyys, koska kliksut voi pitää enemmän auki ja iskari toimii pienemmällä paineella.
Spaceri negalle käsittääkseni vähentää paineen tarvetta, mutta toisaalta olin varmasti kompensoinut riittämättömän vaimennuksen aiheuttamaa sukeltelua kovemmalla paineella
Tuon videon mukaan mitään ei ole tehtävissä kun haluan kasvattaa joustoa normaalissa ajossani jos nyt oikein ymmärsin. Nykyisellään ehkä 20mm sagilla 190mm ZEB joustaa vain 20+80mm pahimmillaan. Jää siis noin 90mm käyttämättä.
Haluaisin saada edes 30mm lisää joustoa käyttöön ilman että sagi kasvaa tolkuttomasti.
Ongelma on että keula on hiukan kova kivikkopoluilla, se ei siis jousta. LSC ja HSC on täysin auki eikä paluuvaimennustakaan ole yhtään liikaa.
Kuvittelin että negatiivisen kammion kokoa pienentämällä saisi parannusta mutta jos tulkitese videota oikein loppuprogressio iskee joka tapauksessa mukaan ja rajoittaa liikettä.
^Mitä sun normaali ajo on? Jos se on polkukihnutusta niin eiks 190mm keulalla varustettu pyörä ole ylipäätään ihan väärä kampe sinne?
Ymmärrän toki jos ajaa parkkia samalla pyörällä eikä halua lisätä pyörien määrää tallissa.
Jos vaa 20mm sagia niin sehän on vaa reilu 10%, eli melkoisen vähän.
Totta! Ehkä tarkoitti 20 % ja kirjoitti vahingossa 20 mm?? Tosiaan 20 tai miksei 25% vois olla se mitä kannattais testailla. Ja mitä trailhead https://trailhead.rockshox.com/en/ näyttää suositukseksi kiituri sun omalla painolla? Se lähtökohtana ja siitä sit tarvittaessa esim max noin 5 psi pois pitäis myös olla aika optimi. Helpossa ajossa jää toki joustoa käyttämättä mutta muutoin pitäis toimia hyvin. Ja onpahan varaa sit lähteä välillä testaamaan hiljalleen jotain isompaakin. Esim kaupunkiympäristössä erilaiset portaikot on hyviä mestoja treenailla pykälä pykälältä isompia droppeja. Menee aluksi vain vaikka 2 rappusta korkeasta, sitten 3, jne. Kohta onkin jo viidessä rapussa ja viimeistään tuolloin alkaa viimeinen neljänneskin joustovarasta tulemaan pikku hiljaa käyttöön.
Ps. Digitaalinen iskaripumppu kyllä suositeltava kapistus jos ei ole. Zeb on aika tarkka paineesta ja 5 psi muutos jo vaikuttaa selvästi. Manuaalisella näytöllä on hankala katsoa paineita tarkkaan.
edit. Tässä rockarin mutta täysin identtistä muulle merkille brändättyä löytää välillä reilulla kolmella kympillä https://www.bike-discount.de/en/rock...k-pump-300-psi
kauris muokkasi tätä : 12.05.2023 at 08.20
Noin tavallisesta poikkeavalla tilannekuvauksella toimet voisivat olla seuraavan kaltaisia:
1) Keulan mekaanisen toiminnan tarkastaminen, päällimmäisenä liukuholkkien ja -putkien välinen sovite. Sen ei tarvitse olla aivan tätä luokkaa, mutta sovittesta ei pitäisi toisaalta syntyä merkittävästi kitkaa. Jos sovite on ahdas, liukuholkkien pakottaminen oikeaan halkaisijaan tai ns. uudelleensovittaminen tarpeen vaatiessa.
2) Päivitysvaihtoehdot. Jos liiallinen progressio on ongelma, Trutune-token voisi olla kokeilemisen arvoinen. Toisena vaihtoehtona Vorsprung Suspension Secus -lisäsosa ilmajouseen ilmajouseen, joka lisää ilmajousen negatiivisien puolen tilavuutta (lisää alkuherkkyyttä ja keskialueen kantavuutta), siirtäen lisätilavuuden venttiilirakenteen ansiosta joustomatkan puolivälin jälkeen alajalan sisäiseksi tilavuudeksi, muuttaen näin puristussuhdetta ja vähentäen progressiota.
No niin nyt on hiukan täytettä negatiivisella puolen. Sain tiputettua paineet suositellusta 70psi -> 55psi sagin ollessa aiksalailla sama. Keula on mukavampi mutta toki se hiukan sukeltaakin syvempään. HSC:tä pitää kokeilla siihen turvaamaan isommissa vauhdeissaylimenemisen riskiltä mutta nyt tuo keula on aikaslailla maalissa. Nyt jää käyttämättä vain 45mm mikä on ihan hyvä määrä. Toteutunutta jousto sagin jälkeen jää yli 10cm missä on selvä parannus.
Nyt samaa pitää kokeilla takaiskariinkin.
Tuosta Vorsprungin sivun käppyrästä saan käsityksen että se itseasaissa lisäisi progressiota ja vähentää toisen neljänneksen kantavuutta. Ehkä katsoin väärin...
Jatketaanpa pohdetta. Se mikä teki hyvää tuolle keulalle oli täyte negatiivisella puolella. Sama asia voisi jossian määrin olla jos positiivista puolta voisi kasvattaa. Onkohan olemassa lisäkammioita siihen venttiiliin mistä ilma pumpataan iskariin?
Turtune ilmeisesti tekee samaa mutta ulkopuolinen voisi oll ayksinkertaisempi, sellainen voisi toimia myös takaiskarille.
Lisäys: Kun hakee googlella "Schrader valve extension" niin löytyy aika paljon metallisia ja myös letkumallisia venttiilin jatkeita jotka voisi tuoda sopivan vaikutuksen. Ainakin kuvittelen että ilmaventtiili on suoraan yhteydessä positiiviseen kammioon. TÄtä puolta sekin että jos iskaripumppu on kiinni iskarissa ja painaa jousitusta sisään, mittarin lukema kasvaa.
Ei.
"Finally, another chamber connects via the footstud to the spring-side lower leg cavity. This reduces the unwanted and non-adjustable progression at the end of the travel caused by trapped air in the lowers being compressed."
Pinkbike.com – Review: Vorsprung Secus Fork Air Spring Upgrade
Miten sitten selittää se käyrä minkä mukaan progressio kassvaa.
Tarkotit Kiituri tuossa ylempää varmaa LSC eikä HSC?
Ite koittanu nyt roplailla jousituksen asetuksia ja nyt joteki päätyny semmosee et kaikki tuntuu huonolta tavalla tai toisella, eikä oikein tiedä miten tässä etenis.. kaise pitäis hakea semmone shockwiz lainaa, jos sillä sais touhuu jotain järkeä.
Tarkoitatko oheista kuvaa, joka löytyy valmistajan sivuilta?
Referenssinä on täysin lineaarisesti käyttäytyvä jousikäyrä, jonka esimerkiksi kierrejousi voi tuottaa. Jos samaan kuvaajaan lisättäisiin lisättäisiin tyypillinen, yhdestä positiivipuolen kammiosta koostuva ilmajousi, sitä kuvaavan käyrän progressio olisi suurempi kuin kumpikaan nyt kuvassa näkyvästä.
En vaan tätä https://www.pinkbike.com/photo/20613767/
"The stock Zeb and 38 could only be measured up to 120mm due to the limitations of the equipment used."
Koko joustomatka pitäisi saada tarkasteluun, jotta päätelmiä voisi tehdä. Progressio kasvaa perusmalliisilla ilmajousilla tyypillisesti voimakkaasti juuri joustomatkan loppua kohden eli juuri sillä alueella, mitä kuvaajasta ei löydy.
^se mikä pistää silmään on että tuolla pulikalla varustettuna "jouisivakio" on kovin suuri ja siksi se estäisi vielä tehokkaammin käyttämästä laajempaa joustoaluetta.
No yhtäkaikki, positiivisen kammion kasvattaminen olisi ilmeisesti se oikea lääke mutta nyt kun negatiivisen tilavuutta on laskettu, toiminta on parempi ihan käytännössä. Niinpä en oikein näe että negatiivisen kammion tilavuuden kasvattaminen parantaisi kun päinvastainen jo paransi.
Aika suuria eroja tuntuu noissa tämän vuoden Zebeissä olevan ainakin tämän ketjun perusteella. Nyt alajalkahuollon jälkeen miun Zebbi toimii todella hyvin. Alkuherkkyys on niin hyvä että piti suosituspaineet ylittää vajaalla 10 psi:llä ja joustomatkaakin saa tarpeen tullen käytettyä melkin kaiken. Ei se silti turhia sukeltele koska kivikkoajo onnistui sillä oikein hyvin. Toki Jukalta tilattu Estoria auttaa myös keulan toimintaan.Alajalkoissa on nyt voiteluöljynä ihan autoihin tarkoitettua 0-30 öljyä
Keula tykkää, että dillä ajetaan, mutta vielä enemmän, että sitä huolletaan. Toiminnassa hiljalleen tapahtuva lasku käy huomaamatta, samalla tapaa kuin vertaus ravun keittämisestä niin, että alajalkahuollon jälkeen usein ihmettelee, miksei sitä ole tehnyt aiemmin.
Oikein kiva kuulla, että iskari hoitaa tonttinsa!
Kellään ollut charger 2.1 jossa HSC säätö todella jäykkä? Oon omistanut kaksi edellisen generaation Lyrik Ultimatea jossa 2.1 vaimennin ja HSC liikkui helposti. Nyt ostin uuden B4 Pike Ultimaten samalla vaimentimella ja HSC pyörii todella vaivalloisesti. Klikit tuntuu mutta nekään ei napsahda niin selkeästi paikalleen vaan hieman "rahisevasti". Onko normaalia? LSC vipu kyllä pyörii ihan samaan tapaan sulavasti kuin Lyrikeissä.
Minulla oli 2022 Zepissä sama ongelma, takuuseen vaihtui vaimenninosa, eli jokin oli vialla.
Kirjanmerkit