
Alkujaan tämän lähetti
Santtu75
Itsellä 13:sta kausi "kausityöntekijänä" (suhteellinen käsite kun olen vuodesta riippuen 19-24 viikkoa / vuosi 4-5 erässä vuoden aikana) eräässä Suomen isoimmista ellei isoimmassa (Eli Levillä) matkailukeskuksista ja kyllä tuon 13 vuoden aika on nähnyt tuon ulkolaisten turistien määrän rähähdysmäisen kasvun ja sen mitä se tuo tullessaan taloudellisella puolen. Käyttävät vuorokausitasolla ihan toisia määriä rahaa kuin kotimaiset turistit ja selvästi erilaisiin asioihin. Sanoisin vahvasti että Talvi-aikaan Lappiin tulevalle turistille taasen välttämättä nuo Keski-euroopan vuoristo-alueet eivät edusta samaa mitä tuo Lapin alue heille edustaa.
Onneksi tosiaan suurin osa Lapin ulkkisturisteista on niitä kelkkahaalarituristeja eikä varsinaisesti hiihtäjiä tai ulkoilmaihmisiä välttämättä muutenkaan, joten ne eivät toistaiseksi tukota hiihtofasiliteetteja ja kun pysyy hoidettujen rinteiden ulkopuolella, niin siellä ei ole ruuhkaa sen enempää kuin ennenkään.
Ylläksellä rinneravintolat sen sijaan on ajoittain täysin tukossa, kun turret istuu niissä viettämässä päivää sen sijaan, että vaan käväisisivät välipalalla/välikaljalla. Pahimmillaan vielä syövät omia (hotellin aamiaispöydästä ladattuja) eväitä. Kamminkin viehätyksestä hävisi osa laajennuksen myötä ja hävisi kahvakonekin samalla. Kuksallista vähän harmittaa se 

Alkujaan tämän lähetti
JackOja
On myös valinnanvara vähentynyt kun majoitusta hakee talvisesonkina. Hotlat täynnä ja laduillakävelijät löytäneet kasvavin määrin myös mökit.
Joo ajoissa pitää olla nykyään varaamassa, jos haluaa jonkinmoista valikoimaa. Mökkien ym. omistajille tilanne on tietenkin erinomainen. Sekä käyttöasteet että vuokrahinnat on nousseet kohisten.
“Riding a good steel bike, I tell you, is the closest thing to flying without leaving the planet.”
Kirjanmerkit