Laskettelu

[Pekka L]

Aloitetaan nyt tällainenkin.
Eli ketkä kaikki harrastaa?

Itse aloitin 80-luvun alussa ja 80-luvulla ehdin jo lopettaakin. 83 oon ekan kerran ollut Lapissa. Ylläs, Levi ja Pallas tuli tuolla reissulla koeponnistettua. Kaksi ekaa on hieman muuttuneet, Pallas ei yhtään Neljännesvuosisata taukoa ja nyt aloitettiin uudelleen perheen kesken, kun poika täytti viisi ja opetettiin hänet laskemaan. Nyt on lähdössä neljäs talvi ja innostus on kaikilla kova
Viime talvena tuli itselle 19 rinnepäivää, (pojalle 20) tänä talvena tuo menee heittämällä rikki.

Laittakaa kaikkea mahdollista, esim. hyviä ja huonoja puolia eri laskettelukeskuksista ym. yleistä lätinää. Mitä vain asiaan liittyvää.

[bici74]

Hep! Kahden viikon kuluttua Sierra Nevada tuolla etelässä saa meidän perheen vieraaksi.

Noin 35 vuotta sitten aloitettiin, etelä-Suomen keskukset kahlattiin läpi ja sitten niitä hiihtolomareissuja Lapin keskuksiin. Selkävaivat lopettivat harrastuksen eikä Epsanjaan muutto helpottanut. Ennenkuin ymmärsin että täällähän on perskules pitempi hiihtokausi kuin Suomessa. Koska selkä ei vihoitellut, päätin varovasti kokeilla muutama vuosi takaperin ja taas mennään...oli erikoista havaita että 15 vuoden paussi ei vaikuttanut paljoakaan, päivä mäessä ja oli kuin mitään paussia olisi ollutkaan. Kakarat ovat myös aiheesta oikein innoissaan muutaman kokeilureissun jälkeen, katsotaan miten käy.

Sent from my Nexus 5X using Tapatalk

[mpk]

Jee jee! Mä laskin 80-luvun ja sitten pidin lyhyen parinkymmenen vuoden paussin. Nyt taas viimeiset kymmenisen vuotta laskenut enemmän tai vähemmän aktiivisesti.

En osaa selittää miks, mutta mä oon tykästyny kotimaan kohteista Rukaan, Åre on ok ja Trysil on mun mielestä tosi jees.

[hcf]

Sama täällä. Muutama vuosi sitte alottelin uudestaan laskettelut 20v tauon jälkeen. Välineethän on parantunu tässä välissä ku tullu tiimalasi mallisia suksista jotka kääntyilee helpommin ku ne pitkät kalikat 80-90luvulla. Syöksy tosin on hankalempaa
Muutamia suksia kokeilin ja 96mm leveisiin twintippeihin päädyin. Voi laskea missä vaan. Puuterilla meno on kaikista hauskinta jos sitä on saatavilla.

[justus6969]

skimbattu on perheen kesken nyt n. 12 vuotta. Skidit ovat jääneet matkasta, meitä ei ole enää kuin kaksi jäljellä Rinnepäiviä on ollut 20-30/kausi viimeisen 5 vuoden aikana, tilanne on helpottunut kun ollaan menty paremman puoliskon kanssa kaksisteen. Voidaan valita päivät kuten huvittaa ilman perhehärdellejä, silloin pääsee oikeasti lomalle.

Ollaan kierrelty lähinnä vain Suomessa, Lapista koettu aika moni turistirysä ja etelän pikkupaikoista jopa kalpis normi talmojen, vihdin ja messilän lisäksi. Meidän lomalaskeminen on chillaamista, hengaamista ja välillä täytyy päästä väkisinhiihtämään - näillä spekseillä ykkönen on ollut tahko! Eihän siellä viikkoa putkeen laske, mutta kokonaisuus ratkaisee: esim se, että pääsee järkevästi autolla perille

[juseh]

1981 laskin ensimmäisen rinteeni Tahkolla. Asuin lapsuuteni/nuoruuteni 200m päässä Tahkosta, joten se ainakin on tullut tutuksi. Nykyään tulee "laskettua" oikeastaan vaan Rukalla, nousu ylös ja siitä monomestaan päiväksi kahvittelemaan. Ilman suurempia havereita mennyt, mitä nyt vuosi sitten pieni kaatuminen (eturistiside, kierukat, rustovauriot). Kisahommiin ei kunnon syttyjä koskaan tullut.

[LJL]

Olen harrastellut alppihiihtoa jostakin 90-luvun lopulta, Talmassa tuli silloin alkuaikoina kavereiden kanssa käytyä luxus 5000cm korkeassa mäessä ja ylös vei jäätävä sompahissi (liekö ne enää käytössä?). Hommat tietysti painottuivat temppuilupuolelle kun ei siellä oikein mitään muuta voinut tehdä mielekkäästi Surkeaa räpellystä laskeminen kai oli mutta innostusta tuli koko ajan lisää. Alppihiihtohommat olivatkin keskeinen syy hakeutua nimenomaan pohjoiseen opiskelemaan.

Rovaniemellä kun asuin yhteensä reilut 5v, harrastus muuttui vakavammaksi tai oikeastaan elämäntavaksi, itselläni hommat suuntautuivat hiihdonopetuspuolelle ja ratalaskuhommiin, kun jollain kavereilla taas vapaalaskuun, telluun jne. Shoryn alppi ykkösen kävin 2008 syksyllä Rukalla ja olin sen jälkeen kolme kautta Oukulla hiihdonopettajana. SCST:n kääkkäryhmässä oli mukava kiertää keppiä, treenit tietysti lähinnä Totolla mutta myös isommissa rinteissä. Hiihdonopetustuntien palkka, henkilökuntaetuna kausikortti Oukulla ja Shoryn kortilla -50% kaikkien keskusten hissilipuista tarkoittivat että opiskeluaikana harrastus maksoi itse itsensä, ja saatoin jäädä jopa vähän voitolle. Ne oli hienoja vuosia näin jälkikäteen ajateltuna vaikka valmistuminen viivästyi.

Lopulta oli pakko ottaa lusikka kauniiseen käteen ja keskittyä pelkästään kouluhommiin. Onhan se noloa kun iso mies itkee, mutta silloin kävi näin kun piti hakea kamat pois hiihtokoululta, jättää kaikki se ja lähteä etelään, vieläkin tulee tippa linssiin kun sitä ajattelee Otti yksinkertaisesti niin koville etten ole laittanut sen koommin suksia jalkaan. Siitä on nyt... Yli 5v. Mutta kyllä vielä joskus. Ehkä. Se on varmaa että elämä ei ole sellaista enää koskaan kuin joskus Lapissa oli.

[stenu]

Hieno tarina, LJL. Melkein tuli tippa silmään lukijallekin

Mun hiihto"ura" alkoi 10- tai 11-vuotiaana Peuramaalta, kun vanhemmat antoivat joululahjaksi hiihtokoulun alkeiskurssin ja nipun hissilippuja. Elettiin vuotta -79 tai -80. Hissiliput oli 10 nousun leimakortteja, samanlaisia kuin junissa ja busseissa aikoinaan. Siitä alkoikin jokavuotinen perinne, joka jatkui siihen asti, kun kaikki mahdolliset kurssit oli käyty. Peuramaan hiihtokoulua luotsasi tuohon aikaan alppilegenda "Kale", en muista sukunimeä. Ratalaskukurssin jälkeen tuli sitäkin kokeiltua jonkin aikaa, mutta yhteenkään kilpailuun, joitain Suomi-slalomeita lukuunottamatta, en koskaan osallistunut.

Junnuna asuttiin kävelymatkan päässä Peurikselta, eli siellä tuli talvisin vietettyä lähes kaikki illat koulun jälkeen. Teininä talvisin oman kaveriporukkani sosiaalisen elämän keskus oli Peuramaalla ja sieltä taisi löytyä joku tyttöystäväkin. Isovanhemmat asuivat Hämeenlinnassa ja serkut Jyväskylässä, joten Kalpiksessa, Laajiksessa ja Muuramessa tuli vietettyä paljon aikaa myös. Kun eka kaveri sai ajokortin, tehtiin viikonloppureissuja Tahkolle. Nipasellakin laskettiin vielä tuolloin. Hiihtolomia vietettiin perheen kanssa lapissa, pääasiassa Pallaksella, jossa Lappset Oy:llä oli asuntovaunu. Faijalla oli jotain yhteistyökuvioita niiden kanssa ja saatiin käyttää vaunua. Faija (rip) oli aloittanut laskemisen 60-luvun alussa. Nahkamonot on vieläkin tallella.

Lukioaikoina kesätöistä vaivoin säästöön saadut markat käytettiin laskukamoihin Dipolin Ski Expossa. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen pidin puolen vuoden opiskelusapatin ennen armeijaa ja tein töitä. Ne tienestit mahdollistivat elämäni ensimmäisen alppireissun silloisen tyttöystävän kanssa. Tammikuussa -89 vietettiin kaksi viikkoa St. Antonissa. Sitä reissua en unohda. Mutta se oli myös monella tapaa käänteentekevä reissu. Mä koen, että mun nuoruus päättyi siihen reissuun. Sen jälkeen elämässä tapahtui paljon yhtä ja toista ja aika nopeassa tahdissa. Olin Antonin joulunjälkeisalesta ostanut vielä yhdet suksetkin kotiinviemisiksi, mutta niillä suksilla en laskenut koskaan.

Aikanaan elämä rauhoittui ja asettui urilleen ja kun siinä välissä syntyneet tyttäret olivat 10 ja 11 tai jotain sitä luokkaa, niin kävi samoin kuin näköjään aika monella muullakin eli lapset veivät mäkeen uudestaan ja nyt on tullut viitisentoista vuotta taas laskettua. Kuopus joutui mäkeen jo kolmevuotiaana ja nyt kun vanhemmat lapset elelevät jo omillaan, ollaan käyty viimeiset vuodet laskureissuilla kolmistaan. Swinghillissä, Sappeella tai Messilässä tulee käytyä ehkä kerran tai pari kaudessa, mutta muuten ei tule lähirinteissä laskettua ja siksi laskupäiviä kauteen tulee vaan reilun parin viikon edestä. Offaritouhut kiinnostaa nykyään eniten, joko hissillä tai ilman. Se ilman puoli on tosin vielä aika marginaalista, koska 12-vuotiaan pojan motivoiminen ylöspäin hiihtämiseen ei ole ihan helppoa, "kun hissitkin on kerta keksitty.." Mutta onneksi viiskymppinen on nykyään vielä nuori, eli eiköhän tässä elämässä ehdi vielä käännöksiäänkin ansaitsemaan, jos ei mitään yllättävää tule.


St. Anton, 1989.

[Pekka L]

Hienoja juttuja lukea, loistavaa että viitsitte

Tuo ikähomma on mielenkiintoinen. Itse kun aloit(etti)in uudellen, vaimo on ollut myös aktiivilaskija junnuna, niin mielessä kävi, että kai tässä vielä jokusen vuoden rinteessä voi käydä "tällä ikää". Vaan vielä mitä, rinteessä näkee joka kerta jopa +70v porukkaa. Että jos terveenä pysyy, niin sen menetetyn neljännesvuosisadan tauon pystyy helposti laskettelemaan takaisin.
Sappee tuossa mainittiin. Hommattiin kausarit sinne kun "halvalla sai". Laskin että yksi päivälippu ja yksi yön yli reissu sinne, niin voitolla ollaan. Vähän hirvittää tosin, että millaiset ruuhkat se kampanja aiheuttaa. Muuten oikein loistava perheystävällinen mäki meiltäkin vain parin tunnin ajomatkan päässä.
Poika hommasi siellä viime talvena ekan urheiluvammansa. Hinkattiin krossirataa, hauskaa oli, mutta yks kerta kaksi edellä lähtenyttä mukulaa oli kolaroinut keskenään ja vaikka jätettiin aina reilu rako, niin siellä makasivat keskellä rataa ja meidän junnu törmäsi niihin. Kunnon ventti leukaan, taisi osua jonkun suksen kantiin. Muuten selvittiin kaikki säikähdykselllä. "Vähän" tosin sai käyttää ääntä kun meidän takana lähtenyt porukka 4-5 henkeä, aikuisia ja lapsia tuli yhtenä nippuna sieltä ja nämä kolme kakaraa vielä keräili irronneita kamppeitaan radalta.

[JiiPee]

Junnuna käytiin kertsin reissuilla Messilässä ja Kalpiksessa, hiihtolomilla Nipasella ja Ukkohallassa serkkujen kanssa. Meistä muodostui kaveriporukka ja yhdessä käytiin Itävallassa ja Italiassakin laskemassa.
Noiden alppireissujen jälkeen ei Messilät enää liiemmin kiinnostanut ja homma loppui osaltani siihen. Lopullisen innon tyrehdytti hektinen perhe-elämä ja nyt en enää uskalla mäkeen mennä. Hieno kuva tuolla ylempänä, cluban torstai värit loistaa kilpaa alppiauringon kanssa

[ElBike]

Kaiken positiivisuuden seuraksi vähän negatiivista kuvaa; Lapsena laskettelu oli juppien hommaa ja tultiin vain painovoimalla alas. Lue: vanhemmat ei tukeneet moista harrastusta. Vasta itsenäistyttyä oli mahdollisuus lähteä kokeilemaan laskettelua ja melkosta olikin alkuun. Jutun juonen kuitenkin oppi nopeasti. Hommasta olisi alkanut varmasti tykätä mutta a) lähimmät rinteet mitättömiä töppyröitä b) Tahkokin on melkoisen matala nyppylä c) aloin löytää vauhtia ja halusin kanttailla kunnolla niin rinteessä kun on seassa kaikenlaista syöksylaskijaa niin vähän väliä saa pelätä yhteentörmäyksiä. d) Isompien rinteiden luo maksaa maltaita ja vie aikaa.
Oma harrastus siis kaatuu rahaan. Jotta laskettelua olisi järkevä harrastaa esim. ostamalla omat välineet, täytyisi niitä päästä käyttämään useammin kuin nykyään on mahdollista. Lajivalinnaksi kääntyi pyöräily ja on aivan mahtavaa kun ajamaan voi lähteä milloin vain ja "maastot" alkaa suoraan kotiovelta. Suhtaudun rinnehommiin kuitenkin paljon positiivisemmin kuin vanhempani. Ehkä joskus vielä pääsisin Alpeille tms. oikein isoille rinteille.

[LJL]

St. Anton, 1989.

Mahtava kuva!!

[huotah]

St. Anton, 1989.

Upea kuva! Kuvan maisema ei muistuta yhtään sitä St. Antonia missä olen itse laskenut yhden päivän, lumen määrä kuvassa on jotain aivan muuta kuin tammikuussa 2015.

[huotah]

Oma lasketteluharrastukseni alkoi joskus 80-luvulla. Olin opetellut laskemaan suksilla parin päivän ajan paikallisessa kumpareessa, kun sain kutsun lähteä mukaan hiihtoloman viettoon Ylläkselle. Reissu menikin mukavasti ensimmäisen päivän viimeiseen laskuun asti, jolloin vedin kunnon lipat ja mursin sääriluuni. Kevät meni luita parannellessa ja seuraavan kerran pääsin mäkeen seuraavana talvena. Elettiin suurinpiirtein kasarin puoliväliä.

Seuraavat talvet kiersin Suomen rinteitä ristiin rastiin ja laskupäiviä tuli kaudessa 25-30 luokkaa. Kaikki isommat ja pienemmät keskukset tuli kierrettyä, pl. Levi jonne päädyin vasta tällä vuosikymmenellä.

Jossain vaiheessa 80-luvun lopulla vaihdoin sukset lumilautaan. Alkusysäyksen sain, kun VHS:ltä dokkarin missä Jake Burton, Terje Haakonsen ja legendaarinen Craig Kelly hörhöilivät ja olin heti myyty. Imin omaan laskutyyliini vaikutteita Kellyltä ja hän on mulle edelleenkin Se Ainoa Oikea.

Vaikka lautailu vei mennessään niin en kuitenkaan täysin hylännyt suksia, vaan kävin vielä vuonna -91 laskemassa suksilla Val Thorensissa. Reissu oli mahtava, mutta samalla se osoittautui viimeiseksi naulaksi arkkuun, sen jälkeen en nimittäin enää jaksanut motivoitua laskettelemaan Suomen rinteillä. Koko harrastus näytti olevan siinä vaiheessa ohi, vaikka laskin laudalla vielä vuoden tai pari.

Seurasi harrastuksen hiljaiset vuodet aina vuoteen 2014. Kävin muutaman kerran laskemassa Himoksella ja hommasin jopa carverit joskus vuonna 2005, mutta ne lähtivät heti kiertoon homman liian ryppyotsaisuuden takia.

Vuonna 2013 katsoin sattumalta Netflixistä muutaman snoukkaleffan. Eräänä kohtalokkaana sunnuntai-iltana näin Youtubesta videon laskettelusta Norjan keväthangilla. Heti sen klipin jälkeen laitoin lautailevalle kaverilleni viestiä, että eiköhän lähdetä reissuun Alpeille. Kolme päivää myöhemmin olimme puhuneet mukaan kolmannenkin kaverin ja matka oli varattu Kitzbüheliin.

Nyt on tulossa viides kausi putkeen kun lähdetään samalla porukalla laskemaan Alpeille. Kipinä heräsi uudestaan, ensin suksilla, sitten molemmilla, ja nykyisin pelkästään laudalla. Laskupäiviä ei kerry kuin 6-8 kpl kaudessa, joten en tunne itseäni alppiharrastajaksi, mutta olen iloinen että olen löytänyt tieni takaisin rinteisiin edes muutamaksi päiväksi vuodessa.

Val Gardena, 2016

[hcf]

https://ski.fi/artikkelit/suomi-100-...sien-varrelta/

Freestylehiihto oli kyl kova sana aikoinaa. Kumpareissa viihdyin itekki. Ja niitä baletti temppujaki tuli opeteltua
Baletti on kuollu nykyää ja kumpereetki melkee. Nää nykyajan parkki hyppyrit ei oo läheskään niin makeita.
Vapaalaskuun veri vetäis mutta vaatis aikalailla valuuttaa päästä kunnon paikoille. Ja vehkeetki maksaa. Älyttömän hienoa ku joskus eurosport näyttäny niitä vapaalaskun kisoja

[stenu]

Freeride World Tour -osakilpailut näkyy suorina nettistriimeinä. Jos kiinnostaa, niin kannattaa seurata facessa tai instassa tjms. koska niille lyödään etukäteen lukkoon vain joku aikaväli ja lopullinen laskupäivä määräytyy olosuhteiden mukaan. Somessa seuraamalla pysyy kärryillä miten aikataulut kehittyy.

http://www.freerideworldtour.com/

[JiiPee]

Huotah@ tarinassasi on jotain samaa mitä koin itsekin, snoukkailu oberntauerin rinteillä oli jotain sellaista mitä en unohda koskaan. Viime vuonna Oli vähällä että homma olisi eskaloitunut todeksi jälleen kun ilmoittauduin eräälle vapaalaskureissulle. Homma kosahti osallistujakatoon, ehkä suureksi onneksi? En tiedä miten homma olis luonnistunut pitkän tauon jälkeen...

[hcf]

Freeride World Tour -osakilpailut näkyy suorina nettistriimeinä. Jos kiinnostaa, niin kannattaa seurata facessa tai instassa tjms. koska niille lyödään etukäteen lukkoon vain joku aikaväli ja lopullinen laskupäivä määräytyy olosuhteiden mukaan. Somessa seuraamalla pysyy kärryillä miten aikataulut kehittyy.

http://www.freerideworldtour.com/

Jees kiitti. Pistin seurantaan

[äkssee]

Vapaalaskuun veri vetäis mutta vaatis aikalailla valuuttaa päästä kunnon paikoille. Ja vehkeetki maksaa.

Pohjois-Norjaan autolla. Rahaa kuluu majoitukseen ja polttoaineeseen. Kuntokin kasvaa, kun kinkkaa vuoren päälle ja bonuksena hyvät maisemat! Lumiturvallisuudesta tietysti täytyy olla joku haju, jos ei käytä oppaita, mutta tämä pätee kyllä kaikkialle.

[OJ]

Ma pidin pienen tauon tossa suunnilleen 1998-2013. 2013 meilla oli duunijuttuja Calgaryssa ja duunikaveri kysyi josko kiinnostaisi kayda laskemassa makea josta seurasi viikonloppu Banff ja Lake Louise rinteilla...pakkasta oli vain joku 30 astetta, mutta kivaa oli siita huolimatta. Seuraava viikonloppureissu oli viime kevaana Whistleriin, joka oli aika tajunnanrajayttava mesta. Lasken harvoin, mutta olen nakojaan panostanut laatuun...paikan laatuun, koska en osaa hiihtaa alamakeenkaan. Nyt pitaisi koittaa houkutella lapsia ja vaimoa hiihdon pariin, koska ei mua kiinnosta patkaakaan kayda yksinaan laskemassa.

https://www.instagram.com/p/BTKBsHSj...iW1Lm7psy-UY0/

[hcf]

Pohjois-Norjaan autolla. Rahaa kuluu majoitukseen ja polttoaineeseen. Kuntokin kasvaa, kun kinkkaa vuoren päälle ja bonuksena hyvät maisemat! Lumiturvallisuudesta tietysti täytyy olla joku haju, jos ei käytä oppaita, mutta tämä pätee kyllä kaikkialle.

Joo lyngenia on joskus tullu tutkailtua netistä. Olin läskipyöräilemässäkin tuolla kesällä. Suht lähellä kilpisjärveäki jos norjan hintataso hirvittää. Taitaa vaan kaamos kestää aika pitkälle tuolla

[äkssee]

Joo lyngenia on joskus tullu tutkailtua netistä. Olin läskipyöräilemässäkin tuolla kesällä. Suht lähellä kilpisjärveäki jos norjan hintataso hirvittää. Taitaa vaan kaamos kestää aika pitkälle tuolla

Maalis-huhtikuussa tuolla on laskukelit parhaimmillaan. Pääsee nousemaan vielä suoraan autolta ja päivät on pitkiä.

[Jami2003]

Itellä aika samaa rataa kuin monella muulla. Lapsena jo laskemaan, lautaan vaihdoin teininä. Rukalla käytiin mökin takia monta kertaa kaudessa ja sillon tällöin muissa Lapin keskuksissa. Keskisuomalaisena sahattiin paikallinen rinne suunnilleen puhki. Muistan vieläkin kun saatiin - 30 asteen pakkasessa kyyti rinteelle kaverin isältä ja oltiin järkyttyneitä että rinne oli pakkasen takia suljettu kun se oli kiinni muutenkin jo yhden päivän viikossa milloin ei päässyt laskemaan.

Parikymppisenä tuli reilu kymmenen vuoden tauko kun emäntä on enemmän murtomaa ihmisiä. Mutta lapset kun kasvoivat laskuikään ollaan taas alettu käymään laskemassa. Suomen pienillä rinteillä pääosassa on kuitenkin ehkä enemmän lasten kanssa yhdessä tekeminen kuin itse laskeminen.

Viime talvena vaihdoin 30 vuoden jälkeen laudasta takaisin suksiin ja vielä rando malleihin haaveena hissittömien nyppylöiden valloitus. Oikeasti ei ole tullut kivuttua vasta kuin parille rinteelle mutta muuten kyllä suksiin vaihto antoi uutta intoa laskemiseen. Vielä kun löytäisi sukset joilla voisi yhdistää rakkaan hiihtovaellus harrastuksen laskemiseen. Nykyiset randoni on kyllä aivan liian raskaat tasamaan hiihtoon

Mukavaa yhdessä tekemistähän tuo lasten kanssa on. Tuskin nyt oikein intohimoinen laskeminen koskaan puraisee, ennemmin vetää nuo erämaat puoleensa.

[Pekka L]

Millaisia kokemuksia silkkisormikkaista?
Tarttis varautua kovempaan pakkaseenkin. Sellaiset villasormikkaan tyyliset mulla on, mutta aavistuksen liian paksut Hestran Heli Ski sormikkaisiin. Ostin täksi talveksi Hestran vastaavat kintaatkin, mutta jos oikein viileää tulee, niin alussormikkaat olisi poikaa. Ohuempaa siis hakusessa, mutta lämmin tarvii olla. Puuvillasormikas on halpa ja ohut, mutta, mutta... puuvilla on käytännössä bannissa.

[OJ]

Nitriilihanskat toimii mun kokemuksen mukaan paremmin kun hanskojen eriste pysyy kuivana. Voihan siihen vetää vielä päälle silkki tms. hanskat

[hcf]

Silkkikäsineitä käyttäny hiihdossa hanskojen alla vähä kovemmalla pakkasella mutta kuiten liian leutoa lobsteri hanskoille. Pysyy mukavan kuivana vaikka hanskat alkaa kastumaan.
Tähän asti olen laskettelussa pärjänny kiina hanskoilla. sinne -10´c asti. Sen alle ei oikeen huvita lähteä rinteeseen. Varpaatki jäätyy.

[Jartsu01]

Itse aloitin kanssa 80-luvuilla laskuhommat. Välissä 15 vuotta kiipeilyä ja lasten hankkimisen jälkeen siirryin takaisin laskuhommiin. Itse olen tykästynyt Ruotsiin (Åre, Vemdalen, Riksgränsen jne) aluksi syynä on etäisyys Tuusulasta lähdettäessä.

Lähetetty minun SM-G925F laitteesta Tapatalkilla

[bici74]

Tänään valloitettu Pico Veleta! Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja rasvaa saa laittaa naamaan. Kyllä tää jaloissa tuntuu mutta tuntukoon. Ja lompakkoon sattuu...

Sent from my Nexus 5X using Tapatalk

[hcf]

^noh pistähän kuvia jakoon

[bici74]

^noh pistähän kuvia jakoon

Juu enköhän mä tässä viikon mittaa kerkeä...

Sent from my Nexus 5X using Tapatalk