Mulla satulatolpan narinat loppui aina pesun jälkeen. Luulen, että vesi voitelee siellä välissä. Kuivuttuaan narske alkaa aina uudelleen. Sama koskee varnaan jokaista rakoa, jonne hiekkavesi pääsee.
Mulla satulatolpan narinat loppui aina pesun jälkeen. Luulen, että vesi voitelee siellä välissä. Kuivuttuaan narske alkaa aina uudelleen. Sama koskee varnaan jokaista rakoa, jonne hiekkavesi pääsee.
Itsellä on naksuntaa aiheuttanut hissitolpan putki, joka on rungossa kiinni, tolppa ulos ja vaseliinia päälle ja takaisin, niin naksunta loppui. Toinen äänilähde oli hieman irti ollut eturatas, kaksi ruuvi kiristyivät varttikierroksen ja ääni loppui. Nyt lukitteella kiinni. Nämä ovat ainakin täysjoustossa ärsyttäviä kun ei yhtään tiedä mistä lähtee tällä kerralla etsimään.
Nuo kannattaisi blokata pois, aina kuin mahdollista. Esimerkiksi noihin hissitolppien ympärille näyttää olevan myynnissä silikoni suojia, ettei vesi pääse väliin. Keskiön kannaltakin tuo on ok ratkaisu. Omassa ninerissa onneksi keskiö on kokonaan erillisen kuituputken sisällä, eli rungon kautta vesi ei laakereihin ikinä pääse.
3,5 v käytössä ollut alumiinirunkoinen pyörä, 1x11 Deore vaihteisto, nelikanttikeskiö. Ajettu ehkä n. 2000 km, kylläkin kesät talvet ultrtalyhyttä 1 km suuntaansa työmatkaa ja hyvin vähän muuta. Keskiö (?) alkoi naksua voimistuen, ostin uuden Shimanon keskiön ja naksunta loppui kokonaan. Mutta nyt kun olen ajanut uudella keskiöllä pari vk ja n. 30 km, naksunta alkaa hiljalleen uudelleen. Mikä neuvoksi?
^ Oletko varma että kyse keskiöstä? Nelikantti niin varma toiminnaltaan ja hiljainen kun oikein ja tarpeeksi kireälle asennettu.
Nuo naksunnat saa kyllä joskus hulluuden partaalle kun vaikea määrittää. Itse kuitenkin koittaisin kiristää keskiötä ensin ja sitten etsiä vikoja muualta...
Uteliaisuutta, mikä runko ja mitä materiaalia?
Minäki vaihdoin viimekesänä koko voimansiirron naksumisen takia. Keskiötä myöten. Lopulta se oli polkimien vaihto joka sen lopetti.
Eipä siinä. Vaihtoa ne kaipas muutenki
Joskus aikoinaan kierros jeesusteippiä satulan kiskoihin poisti silloisen narinan, syitä kyllä silloinkin etsittiin useista kohteista.
Viime kesänä vaihdoin uuden Wheels MFG T47 -keskiön ulkopuolisilla Enduron laakereilla. Kampisetti Shimano GRX. Pakka, eturattaat, ketju ja rissat uusittu loppukeväästä. Pari viikkoa sitten alkoi naksunta kummaltakin puolelta kovempaa runtatessa. Kiristelin pultteja, rasvailin tolppaa, vaihdoin takakiekon ja ketjunkin. Keskiö tuntui sormin pyöritellessä ihan liukkaalta kummallakin puolella. Konelaakereita ei kai kuuluisi rasvailla uudestaan, mutta keskiön mukana tuli ohjeet siihen, joten kokeilin sitäkin. Tuntui, että auttoi vähän, joten käytin koko keskiön irti, putsailin keskiönseudun hiekasta ym. mujusta ja tuuttasin konelaakereihin oikein huolella vaseliinia. Viimeiset pari sataa kilometriä menneet ilman naksuntaa. Nyt on pelko, että koska alkaa uudestaan...
Tämän sai naksumaan niin, että paikoillaan ollessa laittoi toisen kammen eteen ja jarrut pohjassa painoi edessä olevaa kampea kovaa jalalla. Naksahdus kuului kerran, mutta sitten ei enää. Sitten kun käänsi toiselta puolen kammen eteen ja polkaisi, niin sama homma: vain yksi naksahdus/narahdus ja taas piti kokeilla toiselta puolen, että naksahti. Mahtoikohan tässä edes olla itse keskiön laakerit syynä, vaiko vain keskiö löysällä tms?
Jaksuhali kaikille, joilla pyörä naksuu. Se on vaikea ja raskas jakso elämässä.
Sinne yhteen kierrettävän keskiön väliin pääsee veden mukana hiekkaa. Auki ja putsaus niin naksuminen loppuu.
Olen sillä kannalla, että myös DT:n aeropinnat naksuvat hienoisesti toisinaan. Joskus jopa annoin Squirtiä jokaiseen pinnojen risteykseen.
Mun vanha Kinesis tykkää naksua satulatolpasta ja viimeksi vaihdoinkin vähän jykevämmän pannan ja vaikuttaisi että pääosin hiljeni.
Jos odotettavissa on lentävää kuraa, niin teippaan pätkän pakastepussista satulatolpan kiristimen ympärille siten, että rakoa vedelle ja kuralle ei jää:
![]()
Tuostako se muju menee keskiöön? Olen ajatellut, että tolpan yläpäästä. Satulaputkea tulee sen verran harvoin irrotettua, että tuohonhan voisi vaikka vähän silikoniakin tuutata. Ehkä tolpankin voisi jotenkin tulpata.
^^Aika epätodennäköinen paikka. Yleensä/usein olen tolpan useista pyöristä irrottanut vuosien aikana jämähtämisen varalta ja ei kyllä ole oireita kurasta tai vedestä näkynyt mutta eihän se mahdotonta ole...
^ ja ^^ monsuunisuoja ei ole ratkaisu niille, joilla kuravesi ei ole reittiä löytänyt satulaputken sisään, vaan niille jotka kuraa ovat löytäneet satulatolppaa ulos vetäessä. Ja juuri tässä keskustelussa kuvan laittanut henkilö viittaa nakseeseen, jota satulatolppa saattaa aiheuttaa.
^Olis mielenkiintoista tietää miten oot siinä onnistunut? Vaikka joskus Paimion ja pohjoisen hiekkapoluillakin ajellut niin en ole onnistunut joten anna taas tyypillinen hyvä neuvo että se tehdään...
Toisaaltaan yhden Cannondalen putken saanut kyllä täyteen mutta se olikin alhaalta auki. :-))
Jos pyörällä ajaa sateessa ja kurassa, menee se hiekkakuramoska ihan joka paikkaan. Se on suht yksinkertaista.
Varsinkin maantiellä se hiekka on tosi hienojakoista. Tuota löytyy korvien sisältäkin. Ja saletisti joka ikisestä pienestäkin kolosta pyörässä.
Ja tuon tietävät kaikki jotka märällä kelillä ajavat. Ei siis ole mitenkään uusi juttu fillaroinnissa.
^Kun kymmeniä vuosia ympärivuoden säässä kuin säässä ajanut niin eipä moista pahemmin esiintynyt, loskaa ja kuraa kylläkin...
Kokemuksestasi huolimatta joku toinen on voinut kohdata kuran ja veden pääsyn satulaputkeen: https://www.bikeradar.com/features/b...-mud-and-water
Jopa lempikauppasi tarjoaa ainakin yhtä tuotetta ongelman selättämiseksi: https://r2-bike.com/SYNTACE-Seat-Post-Seal-Little-Joe
-----------------------------------------------------
Watch and learn -tohon lausahdukseen musta tiivistyy keskustelupalstojen syvin olemus: kokemuksia kerrotaan ja fiksu tutustuu muiden kokemuksiin ja ottaa opikseen, jos aihetta on.
Mun harrastuksissani mä olen imenyt kaiken itselleni uuden jostain muualta: aikaisemmin kirjoista, mutta nykyään netistä. Tubelessit ja kuumavahat, retkeilyssä grammanviilaus ja moni muu olisi jäänyt kokeilematta, jos olisin vain muhinut omissa mehuissani.
Keskustelun, kiivaankin, tarkoitus on johdattaa kukin tarkastelemaan syvemmin omia käsityksiään.
^ Jostain jokaisella omat näkemykset ovat syntyneet, alussa asiasta tietoisten neuvoista, alan lehdistä ja jopa ohjeista ja myöhemmin sitten netistä ja niistä syntynyt omat näkemykseni.
Täällä saa kyllä (ajoittain) hyviä ja asiallisinkin neuvoja mutta myös keskusteluun puuttumista vain ajankuluksi, melkein 90% varmuudella jo osaan sanoa keneltä tulee kommentteja ja millaisia... Kylläkään en itsekään aina syytön mutta johtunee pitkälti siitä etten aina myötäile jonkin julkaisemia insinöörimäisiä analyyseja tai testejä.
Tavallaan viihdettähän tämä on, jotkut vaan viihtyy/viihdyttää enemmän, dot dot dot...
Aikalailla uusi keksintö tämä naksuminen ja paukkuminen.
Itse törmäsin siihen ekakerran kun Arskan virveli(himano) piti ääntä aina kun sillä meni tyttöystävän kanssa huonosti.
Sitten kun tuli uudet kesiölaakerit, nämä ulkoiset. Pauke ja narina oli sietämätöntä.
Myös nämä hienot ohjainlaakerit(hyvinsuojatut) on ruosteessa alle puolenvuoden.
Sähköpyöräni kun olen purkanut niin olen jo ennakoinut erinäkösillä "kumihuulilla" asiaa.
Sikäli asua on onnellinen ettei runko säry vaikka polkimet, keskiöt, navat ja laakerit paukkuu.
Vika on aina "tuolla" jossakin.
Kyllä useammasta omasta pyörästä on löytynyt sitä hienojakoista hiekkaa satulatolpan ja rungon liitospinnoista. Sitä kautta se päätyy myös sinne keskiön luokse. Olen pyrkinyt estämään tätä laittamalla ohuesti vaseliinia liitokseen, mutta jostain sieltä rungon satulatolpan ”kiristyshahlon” kohdilta sitä sinne todennäköisesti pääsee tai sitten myös yläkautta sieltä satulan alta. Kohta lähden poikieni kanssa ajamaan maastoon tolla Kona Processilla ja voin taas kuunnella sitä PF keskiön narinaa ja naksumista... Viikon luontoääni...![]()
Huono kuva mutta tuossa meikäläisen DYI -ratkaisu mikä pitää kurat satulaputken ulkopuolella. Runkoon pätkä sisäkumia joka peittää satulaputken huulloksen + O-rengas satulatolpan juureen. Toimii.
Muokkaus: Huullos taitaa olla väärä sana, mutta siis se rako runkoputkessa jota ilman satulatolppa ei kiristy.
Sent from my iPhone using Tapatalk
Mick Channon: "We've got to get bodies into the box! The French do it, the Italians do it."
Brian Clough: "Even educated fleas do it."
^Nerokas ja edullinen ratkaisu! Lähdin tänään poikieni kanssa maastolenkille Konalla ja yllätyksekseni aluksi sen keskiö ei pitänyt YHTÄÄN ylimääräisiä ääniä. Muutokset edelliseen kertaan oli sellaisten C-mallisten kiinnikkeiden poisto vaihdevaijerista ja takajarruletkusta ja tilalle vaan nippusiteet että on tiukemmin kiinni eikä pääse kilisemään ja kolisemaan sieltä. Lisäksi pieni lisäkiristys satulalle, satulatolpalle ja ei vetopuolen kammelle. Kaikki oli kyllä ihan kiinni, mutta lisäkiristin hiukan.
Mutta kuinkas sitten maastolenkillä kävikään. Yhdessä alamäessä lensin tangon yli kun siinä oli sellainen terävä kuoppa ja 26” kun ajaa niin sattuu ja tapahtuu...Olisi ollut kyllä nyt sille dropperille tarvetta että olisi saanut painopistettä kunnolla taakse. Tossa 160 mm Rock Shox Lyrik jousikeulassakin on se jäykin jousi (musta) mutta ei sekään pelastanut ja keula lähes pohjasi kun siirtyi liikaa painoa eteen ja sitten mentiin... Vähän on oikea ranne saanut kipeää ja tietynlaiset vääntävät liikkeet sattuu. No lepoa vaan. Noiden pannujen jälkeen taas se keskiö (tai mikä lienee?) naksuu ja narisee. Kun pääsin kotiin kiristin taas niitä pultteja/tarkistin että ne on ”momentissa”. Seuraava lenkki kertoo auttoiko mitään.
Tuli vaan mieleen tästä että onkohan joissain uudemmissa pyörissä missä vaijerit ja jarruletkut jne. on vedetty rungon sisäpuolelta syy sille naksumiselle joissakin tapauksissa jonkun vaijerin/jarruletkun tärinä/kolina pyörän runkoon tms.?
Otin kammet irti, putsasin ne kunnolla, voitelin vaseliinilla akselin ja vaihdoin siihen PF keskiöön vaan sen toisen puolen laakerin. Tällä kertaa putsasin rungon vaseliinit pois jarruputsausaineella. Samoin sen keskiön muoviosan. Kun en muuta keksinyt niin laitoin tällä kertaa rungon ja keskiön muovirungon väliin medium kierrelukitetta. Sitten vaseliinia keskiölaakereihin. Tänään testasin pyörää ja ainakaan sen lyhyen testilenkin aikana ei kuulunut mitään narinaa tai naksumista keskiöstä. Ei tarvitsisi kyllä kuulua jatkossakaan jos ihan toivoa saa...![]()
Joo en vänkää vastaan. Jopa pyöräilykenkien boa-kiristys mekanismi meni jumiin muinaisessa Jyskälän maracupissa. Tuohon aikaan (v 2010) kun oli maastureissa vielä 3 eturatasta niin eipä se etuvaihtajan jousi jaksanut pudottaa ketjua pienimmälle eturissalle enää eka krs jälkeen.
https://photos.app.goo.gl/JDzAFCNX75HDDZYq6
Tuon mutapainin jälkeen yksi ja toinenkin paikka narisi ja natisi. Epäilen, että myös kisapaikan sos tilojen siivojankin suusta kuultiin jotain narinaa![]()
Kirjanmerkit