ElectrobikeBikeshopBlack IceCanyonGiantHuntteri
Sivu 2 / 2 EnsimmäinenEnsimmäinen 1 2
Näyttää tulokset 31 - 55 / 55

Aihe: UCI road race women elite

  1. #31
    Liittynyt
    06/2011
    Paikkakunta
    Iitti
    Viestit
    567
    Chloë Turblin on antanut haastattelun ranskalaiselle nettisivustolle/lehdelle liittyen siihen, miksi hän lähti viime vuonna perustetusta Health Mate Ladies Teamista. Laura Vainionpää ajoi viime vuonna myös kyseisessä joukkueessa, mutta siirtyi täksi vuodeksi S-Bikes Bodhi Cycling Teamiin (itse hieman siirtoa ihmettelin, kun Health Mate Ladies Teamista tuli kuitenkin UCI-joukkue, mutta tämän jutun jälkeen en enää ihmettele niin paljon).

    Juttu on ranskaksi, ja käännös Google translatella. Kyllä siitä nyt selvää saa, mutta kaikki lauseet eivät ehkä ole ihan täydellisiä. Lyhykäisyydessään Turblin lähti tallista siksi, että hänelle ei maksettu palkkaa, ja annettiin ymmärtää, että se on ihan normaalia, että naisille lähestulkoon hyvää hyvyyttään tarjotaan tilaisuus ajaa UCI-tallissa ja päästä kisoihin, joten ei siitä nyt mitään palkkaa ainakaan makseta! Mikäli nyt tulkitsin tuota käännöstä oikein, yhdessä helmikuun kisassa Turblin joutui kesken kisan miettimään, että ei nyt vaan saa kaatua ja hajottaa pyöräänsä, koska hänellä ei ole rahaa ostaa uutta pyörää. Tämä ilmeisesti oli vielä Health Mate -tiimin aikaan, sillä helmikuussa hän vaihtoi tallia. Ja käsittääkseni ei tiimiltä olisi herunut uutta pyörää, jos nykyinen olisi hajonnut. Olisiko sitten pitänyt omilla rahoilla ostaa se, ja siihen ei olisi ollut varaa, koska tallissa ajohan tapahtuu ihan pelkkänä hyväntekeväisyytenä. Kuulostaa ihan ammattilaisuudelta..

    Chloë Turblin: "For them, it is normal that we are not paid"

    Professional cyclist in a UCI team, Chloë Turblin rushed the Health Mate team in February. At a time when women's cycling is getting more media attention, she recounts the extreme precariousness that affects a large part of the pack and the position of weakness that prevents her from devoting herself 100% to cycling.

    On Facebook, you posted a long message explaining that you slammed the door of Health Mate training. The word precariousness comes back. You were poorly paid?

    Chloë Turblin: "I was never going to be paid while I was working in a UCI professional team, I stopped studying to be a pro, and now the repayment dates for my student loan are coming to an end. . "

    You were the only one in the team not to be paid?

    CT: "No, the team does not pay the majority of its runners, very few girls have paid contracts, some are entitled to compensation, they have paid holidays, and the manager offered me Black missions in the wholesale team's communication, presentations, etc. It must have been distinct from the bike, but from a moment, this work interfered with my selections. "

    So you were in a weak position ...

    CT: "The manager told me he was not happy with my job, he threatened me, and if it went on like that, he warned me he would not pick me for the next races. For him, I was a bad person who worked badly, it went into conflict and things got disproportionate. "

    What did he blame you for?

    CT: "I was criticized for not having done a job on time, I had two months to make this order, and since I only played the game a month and a half, I could not respect it. was impossible to take two full time for the team, I had to terminate my contract. "

    How did your team justify not paying you?

    CT:
    "They justify themselves by telling us that, for us, it's a huge opportunity to participate in competitions of this level, for them, it's normal that we are not paid. to be part of a pro team.This is common in the sport.This year, in the team, only one girl must have a contract paid.The others are not entitled while they have the same number After hours, it's not unique to women's cycling, all women's sports experience this precariousness. "

    Difficult to fill the fridge ...


    CT: "With so many hours of racing and training, we have to be 100% dedicated to our team, and the teams also require that we be at a specific place on a specific date. without financial compensation, to work side by side, the employer must accept the constraints of training, it is the snake who bites his tail. "

    But you did not stop.

    CT: "I bounced at Multum, a Belgian national team, because I had no more equipment, I had to buy a bike, I'm saving you the cost that it represents ... And it's up to me to do the The image can make you laugh, but it's crucial: on the Het Nieuwsblad (on March 2nd), I was at the head of the pack and I told myself: "What are you doing? Chloe, you fall right now, your bike has to pay for everything. "You can think of your own gear during the race."

    What we do not see in the men's peloton?

    CT: "In men, all professionals are paid, and it's totally legitimate, take the level of rewards, it's another world, we will always stay away even if the media advance."

    Let's go back to Het Nieuwsblad, something improbable and so symbolic of the lack of esteem given to female cyclists ...


    CT: "Yes, the women's race (part ten minutes after the men) had to be stopped so as not to disturb the men's peloton (part in solitary breakaway, Nicole Hanselmann had caught the other race) The organization did not "It makes us very anxious to see that, they want to help us by running both races the same day to improve the media coverage, in the end it remains unequal."

    Are there solutions to reduce the precariousness of the platoon?

    CT: "Women's sport is progressing, I'm not going to spit in. In 2020, there are plans for women's cycling by the UCI, they want to introduce a minimum wage, and that's fine. it usually takes time and I do not think everything will be settled next year and there is so much to do ... "

    In the meantime, you have launched a pot to finance your 2019 season, right?


    CT: "It's not me who launched it, but yes it's open ... I'm pretty embarrassed to ask for help.At the amateur level, it's already done but not at the professional level ... There I am always looking I did not want to live in the North anymore, but since my team is Belgian, I have to stay at the border, I have to travel to the competitions with my car after having 300 terminals all alone and getting up to 5 am I arrive next to Chantal Blaak and Marianne Vos in their motorhome, very warm, in this situation, we can not compete. "

    Alkuperäinen juttu: https://sport.francetvinfo.fr/cyclis...U-jI0UhiCIuBYU

    Jos joku osaa ranskaa, niin voisiko ystävällisesti lukea tuon jutun ja korjata jos käännöksessä on jotain kovin epäselviä kohtia.

  2. #32
    Liittynyt
    09/2013
    Viestit
    1.813
    Jos se noin todella on, niin kyseessä on kyllä "fuck up of epic proportions" ammattipyöräilyn imagolle. Urheilijan ei pitäisi suostua tämmöisiin riistodiileihin, mutta voi olla vaikea tilanne urheilijalle kun vaihtoehtona on mennä mäkkärin kassalle burgereita myymään tjm. Toki kaiken kaikkiaan taitaa olla ammattipyöräily muutenkin pielessä jos esim joku Englannin valioliigan rivifutaaja ansaitsee viikossa sen mitä huipputason pyöräilijä ansaitsee vuodessa.

  3. #33
    Liittynyt
    06/2011
    Paikkakunta
    Iitti
    Viestit
    567
    Ohessa vielä Turblinin saatesanat artikkeliin facebook-sivullaan (edelleen googletranslaatttuna):

    How to get by when you do not have the means up to its ambitions?

    How to perform when one is not morally right?
    That we first think of surviving by constantly asking the question "how to pay his bills?".

    How can one have peace of mind when mortgaging one's future?
    Both personal and professional?

    Yet this is the sad reality of women's sport: you have to prove yourself to "live" but to prove oneself should not you have the adequate means?
    It is unfair to make exactly the same sacrifices as men, but without the benefits that come with it! nor even recognition ....

    In this article, I do not wish to stigmatize my former team, it is itself a victim of a system causing the precariousness of women's cycling ...

    Certainly, it develops but remains fragile ...
    We must continue to fight to continue to develop the media coverage of women's cycling, in order to reap new sponsors.

    I thank Andréa La Perna for this interview.

  4. #34
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Munarello Katso viesti
    Urheilijan ei pitäisi suostua tämmöisiin riistodiileihin, mutta voi olla vaikea tilanne urheilijalle kun vaihtoehtona on mennä mäkkärin kassalle burgereita myymään tjm.
    Siis Turblinin vaihtoehdothan olivat nähdäkseni joko jatkaa opintojaan ja ajaa amatööritasolla tai ajaa huipputasolla ja suostua riistodiiliin. Halu edetä urheilu-urallaan ja kuten fraasi kuuluu katsoa mihin kyvyt riittävät painavat tällöin kunnianhimoisen urheilijan vaakakupissa enemmän.

    Toki on tapauksia joissa on joko ensin menty opintojen ehdoilla ja vasta paperit taskussa sitten heittäydytty täysin urheilu-uralle. Tai niitäkin joissa urheilun jälkeiselle tulevaisuudelle ei ole uhrattu ajatustakaan ja vaihtoehdot voivat aluksi olla tuonkaltaiset.

    PS Turblin näkyy osin ensiksi mainitun valinneenkin eli Health Mate Ladies Teamiin liittyessään marraskuussa 2017 - jolloin hän oli 22-vuotias - hän kertoi: "The past 3 years I partially slowed down bikeriding to concentrate on my physical therapy studies. Now, I come back to the competition with a lot of motivation, envy and goodwill."

  5. #35
    Liittynyt
    09/2013
    Viestit
    1.813
    Oli niin tai näin, mutta täältä näppiksen takaa on hyvä huudella, ettei yllä mainittujen kaltaisiin sopimuksiin pitäisi suostua. Se kun olisi paras keino lopettaa tuommoiset paskadiilit ammattiurheilun puolelta.

  6. #36
    Paras keino lienee ettei anneta edes mahdollisuutta suostua - tai tarjota tai vaatia - paskadiilejä. Siihen kai UCI on vihdoin ruvennut ja ollaan nyt siinä vaiheessa että tietyllä viipeella naisammattilaisille on määrätty minimipalkka ja muitakin ehtoja jotka naisten ylimmällä tasolla olevien tiimien pitää täyttää.

    Tosin pitää muistaa että tiimien budjettien pitää nousta samassa tahdissa - eihän tässä ole kyse siitä että naisten ammattilaispyöräily olisi tallipomoille tai omistajille mikään rahasampo vaikka ajajia kusetettaisiin miten paljon tahansa ja maksatettaisiin heillä kulutkin päälle - ja siihen ei päästä kuin sillä että lajin suosio ja mainosarvo kasvavat niin että kiinnostuneita ja rahakkaita yhteistyökumppaneita saadaan riittävästi mukaan.

    Tai sillä että UCI ryhtyy jotain kautta tukemaan naispyöräilyä huomattavasti aikaisempaa enemmän. Kisajärjestäjiltä tai televisiointioikeuksien ostajilta on turha odottaa mitään suuria summia, eihän niitä miesten puolellakaan liiku kuin TdF:ssä ja MM-kisoissa noin karkeasti sanottuna.

  7. #37
    Liittynyt
    03/2003
    Paikkakunta
    Autostania
    Viestit
    4.817
    Pyoräilyssä minimipalkan piiriin kuuluu 43 tiimiä ja tähän ryhmään ei kuulu yksikään naisten tiimi. Rekisteroityjä UCI proffatiimejä on 260. 217 tallissa markkinat määrittävät kuskien palkat. Alemman tason tiimeissä ei ole mitenkään erikoista, että kuskit eivät saa palkkaa, eikä kulujen maksaminen omasta pussista ole ennenkuulumatonta tai harvinaista. Kuskit hakeutuvat noihin nollapalkkadiileihin, koska haluavat juurikin tsekata mihin rahkeet riittävät, vaikka taloudellisesti olisi fiksumpaa käydä duunissa ja ajaa pari kermistä per viikko.

    Uskaltaisin arvailla, että kaikki naisten UCI proffatiimit eivät tule olemaan minimipalkan piirissä jos minimipalkka tulee ensi vuonna. Naisten tiimejä on 45 eikä niitä ole jaettu eri divisiooniin kuten miesten puolella.
    6.7 WTF/kg


  8. #38
    Juu ei, vastahan ollaan siirrytty sanoista päätöksiin ja päätöskin oli sellainen että ylimmälle tasolle - jota siis UCI:n uudet minimipalkka- ja sopimuksenkirjaamispykälät koskevat - siirtyminen on käytännössä vapaaehtoista. Eli UCI:n omin sanoin:

    "With a view to the professionalisation of women’s teams, the UCI has decided to create a new division, UCI Women’s WorldTeams, comparable to the men’s UCI WorldTeams. These new first-division teams will appear from 2020. The second division will be made up of UCI Women’s Continental Teams (formely UCI Women’s Teams). Teams with UCI Women’s WorldTeam status will have the right to participate in all UCI Women’s WorldTour events. In addition, the UCI will introduce a minimum salary for these cyclists, as well as a thorough examination of all the athletes’ contracts via the registration of these contracts by a financial audit and consultancy firm, in line with the model that already exists for the men’s professional peloton."

    Eli tässä vaiheessa tarjotaan vain pientä ja vaatimatonta porkkanaa eikä keppiä ollenkaan. Mielenkiintoista nähdä kuinka moni joukkue loppujen lopuksi katsoo WWT-statuksen tässä vaiheessa tarpeelliseksi tai hyödylliseksi imagon ja sponsorisopimusten kannalta.

  9. #39
    Liittynyt
    03/2003
    Paikkakunta
    Autostania
    Viestit
    4.817
    Toi on vähän heikko muutos varsinkin jos vain kourallinen isoja tiimejä, jotka ovat jo nyt parempia palkanmaksun yms. suhteen, hakevat/haluavat WWT statuksen. Kisanjärjestäjien on edelleen kutsuttava pikkutiimejä kisoihinsa. En ole perehtynyt asiaan riittävästi, että voisin sanoa mitään soveliaasta kepistä.

    Miesten puolella kun tehtiin muutoksia 2000-luvun alussa, niin vaikutukset ulottuivat aika pitkälle amatöörienkin puolelle. UCI:n historia näiden uudistusten kanssa ei ole kovin imarteleva.
    6.7 WTF/kg


  10. #40
    Liittynyt
    04/2008
    Paikkakunta
    Espoo
    Viestit
    1.461
    Marianne Vos otti neljännen voittonsa (?) Trofeo Alfredo Bindassa. Kovaa mentiin tuo viimeinen mäki ja siitä Mariannelta irtosi vielä mallikas kiri - jopa helpon näköisesti.

    Monesko voitto ammattilaisena - tietääkö kukaan?

  11. #41
    TetedeCourse Guest
    184. voittoa sanoo PCS

  12. #42
    Liittynyt
    04/2010
    Viestit
    2.022
    Markkinat sanelevat ammattilaisurheilun. Kiinnostaa tai ei. Omalla tai UCI:n mielipiteellä ei merkitystä. Jos pääosa naisista ajaa ilman palkkaa niin, ei ole ammattijuttu vaan amatöörisarja, jossa osa saa korvauksen.

  13. #43
    Liittynyt
    09/2013
    Viestit
    1.813
    Bongo Lorghini siellä vähän paiskoi kilpasiskon fillaria. Ei ehkä sellaista näkyvyyttä, jota Trekin tiimi toivoisi.
    https://twitter.com/i/status/1111285367930609664

  14. #44
    Liittynyt
    03/2016
    Viestit
    1.768
    ^ Oli tuo pyörän viskominen aika turha protesti.

  15. #45
    Liittynyt
    09/2013
    Viestit
    1.813
    Lizzy Banks kuittasi aika nasevasti twitterissä: "Olisit nyt edes heittänyt tänne päin."
    https://twitter.com/ElizzyBanks/stat...97626354401280

  16. #46
    Liittynyt
    09/2013
    Viestit
    1.813
    Aika jännä tilanne naisten Flanderissa, kun Annemiek van Vleuten rykäisi irti vajaa kolmekymppiä ennen maalia. Van der Breggen jahtasi muutaman kilsan päästä kiinni ja kun eivät suostuneet yhteistyöhön niin lopettivat vedon ja antoivat takaa tulleiden ajaa kiinni.

  17. #47
    Liittynyt
    06/2011
    Paikkakunta
    Iitti
    Viestit
    567
    GP Oetingen Belgiassa käynnissä nyt, mukana Anniina Ahtosalo, Ida Sten, Laura Vainionpää ja Antonia Gröndahl. Livestreamia ilman selostusta https://www.proximus.be/pickx/nl/220...en-dames-elite

    Uno-X:n värit näkyy aktiivisesti kärjessä, ja mikäli olemuksesta tulkitsen myös Anniina on ahkerasti kärkiporukoissa.

    Lähetetty minun SM-A528B laitteesta Tapatalkilla

  18. #48
    pulmark Guest
    https://www.battleofthenorth.eu/dett...-of-the-north/
    https://twitter.com/Battlenor

    Naisten WT tason kisa Ladies Tour of Norway laajenee ensi kesänä niin että etappeja ajataan myös Tanskassa ja Ruotsissa Norjan lisäksi. Tour of Scandinavia kisa (9-14.8) koostuu 6 etapista. Norjalaisten Uno-X naisten joukkueessa on mukana mm. Suomen Anniina Ahtosalo.

    https://firstcycling.com/team.php?l=27553&riders=1
    https://www.procyclingstats.com/ride...-ahtosalo/2022

  19. #49
    Liittynyt
    09/2010
    Paikkakunta
    Suomen ainoa kaupunkioikeudet omaava risteys
    Viestit
    1.847
    Päivän naisten klassikossa näyttää mukana olevan Anniina Ahtosalo numerolla 101. https://www.cyclingnews.com/amstel-g...on/start-list/
    SLAVA UKRAINI! Oikeat päätökset eivät tunnu valinnoilta.

  20. #50
    Liittynyt
    09/2010
    Paikkakunta
    Suomen ainoa kaupunkioikeudet omaava risteys
    Viestit
    1.847
    Ja Anniina näyttää olevan starttilistalla suurklassikkoonkin! Hienoa! https://www.paris-roubaix-femmes.fr/en/riders
    SLAVA UKRAINI! Oikeat päätökset eivät tunnu valinnoilta.

  21. #51
    Liittynyt
    08/2014
    Viestit
    488
    Olihan Anniina startissa jo Ronde van Vlaanderenissa: https://firstcycling.com/rider.php?r=148614&y=2022

    Varsin komeaa listaahan tämä on:

    Ronde van Drenthe
    Ronde van Vlaanderen
    Amstel Gold Race
    Paris-Roubaix

    Vaikka kisoista on tullut DNF, niin varmasti hyvää kokemusta kertyy nuorelle kuskille. Kunhan vaan säästyisi loukkaantumisilta!

  22. #52
    Liittynyt
    09/2010
    Paikkakunta
    Suomen ainoa kaupunkioikeudet omaava risteys
    Viestit
    1.847
    Täysin samaa mieltä tästä! Tämä kokemuspohja luo hienon perustan tulevaisuuteen! Kunhan Anniina pysyisi ns. "ehjänä". Eli välttäisi pahat loukkaantumiset. Ja tietysti se, että perusterveys on kunnossa. Ps. Mukavaa, että joku muukin jaksaa kommetoida tänne asiapostauksilla.
    SLAVA UKRAINI! Oikeat päätökset eivät tunnu valinnoilta.

  23. #53
    Liittynyt
    08/2014
    Viestit
    488
    Paris-Roubaix oli Longo-Borghinin ja Trek-Segafredon ylivoimaa. Ahtosalo oli 56. Tuosta on hyvä lähteä parantamaan tulevina vuosina!

  24. #54
    Binche Chimay Binche pour Dames (1.1) 117.20 km.

    1 Lorena Wiebes Team DSM (Women) 2:53:59
    2 Marjolein van't Geloof Le Col Wahoo 0:00:00
    3 Anniina Ahtosalo Uno-X (Women) 0:00:00

    Podiumsijoitus oli ensimmäinen tämän tason kilpailussa niin Ahtosalolle kuin Uno-X:lle.

  25. #55
    Liittynyt
    05/2010
    Viestit
    1.037
    Chapeau!!!!!!!!!

Kirjanmerkit

Viestin säännöt

  • Käyttäjä ei voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Käyttäjä ei voi vastata viesteihin
  • Käyttäjä ei voi liittää liitetiedostoja
  • Käyttäjä ei voi muokata viestejään
  •