miksi pyöräillessä "ahdistus "

[Eloisa]

Hei, onkohan kellään muulla vastaavaa vaivaa. Kyseessä ei ole henkinen ahdistus, vaikka pyöräily kyllä oli joskus itselleni lajeista se inhokki laji
Useamman kerran pyörälenkillä vaivannut rintakehän ahdistava puristus, ehkä hivenen enemmän oikealta puolelta pistävä olo. Helpotus tulee heti, kun nousen kävelemään, mutta tullessaan ei tahdo pyörän päällä hellittää, vaikka poljen ihan hissukseen ja odottelen rauhassa, että menisi ohi. Voi siis vaivata heti lenkin alusta, että ei liity taatusti siihen, että liian lujaa olisin ajanut. Sitä ensin itse epäilin. Vaiva on ikävä, kun pitäisi voida tosissaan pyöräilyä harjoitella, se on itselläni aika heikko lenkki triathlon harjoittelussa, jossa tokikin pääasiallinen tavoite, on ylipäätään päästä kunnialla läpi, vaikka kirveltäähän se silti hivenen, jos ihan viimeiseksi jää. En ainakaan muista, että maastopyörällä korkeammassa ajoasennossa olisi liiemmin kipua esiintynyt, silti kilpapyörällä ei auta edes korkeamman ajoasennon valitseminen. Mistä kummasta siis kyse? Lieneekö tällaisessa osata edes lääkäri auttaa? Josko joku yleinen pyöräilyyn liittyvä juttu.. ??

[mutanaama]

Oliskohan närästys?

[tempokisu]

Selkä ja niskat? ns. nikamalukkosyndrooma; itelle iski kerran ( tosin kotona) ei meinannu voida hengittää eikä kylkeä kääntää, sydämeen pisti.
Arvasin mikä on, muuten olisi voinu kuvitella että loppu tulee. Meni nukkuessa ohi, mutta jännitti aamulla kun mietin että pystyykö hengittään? pääseekö lenkille?
Suosittelen fysioterapeutin/ hierojan käsittelyä.

[mutanaama]

Yksi mikä voisi tuon aiheuttaa on sappivaivat.

[mvk14]

Itselläni oli joskus rintaranka niin jumissa että tuntui että heti pistää rintaan ku pikkuisenkin urheilee. Toki esiintyi myös juostessa.

[Eloisa]

mä luulen, että närästyksen vielä tunnistaisin, kun joskus oli sitä aikanaan raskausaikana.

[Eloisa]

tää ei juu juostessa/ kävellessä tuntunut, vain samantien kun pyörän päälle asetuin
ja illalla pystyin kyllä sitten tekemään pyörälenkin ongelmitta, mutta 3km koetin
päivällä niin, että talutin ja poljin vuorottain, kun toivoin, että ahdistus menisi ohi, mutta ei.

[Eloisa]

kuinka nuo sappivaivat, voiko niitä pitkäänkin esiintyä sillattis vähän häiritsevästi, ilman, että pahemman laatuisena puhkeavat?

[mutanaama]

Mä luulin omalta osalta että se oli paha närästys, tosin sitäkin on ollut ja hyvin samanlaiset vaivat. Sappikohtauksesta ei vaan pääse renniellä eroon. Ei happamia röäyhtäisyjä, ahdistava olo, henkeä ei oikein saa ja tuntuu kuin olisi vanne rinnan ympärillä. Sitten menee vuosi tai viikko ja se uusii. Löytyivät ultrasta kun haettiin miehestä muuta vikaa.

[-jamo-]

Minäkin veikkailisin närästystä. Kokeile syödä happosalpaajaa (esim Nexium) kuurina vaikka viikon verran joka päivä ja katso helpottuuko vaiva. Renniet ja muut vastaavat ovat teholtaan ihan onnettomia.

[Eloisa]

Hyvällä tuurilla pian loppuu arvailut, otin ja varasin lääkäriajan. Jotenkin oon aiemmin miettinyt, että kun ei ole jatkuva vaiva, niin en kehtaa häiritä. Vaan kai se on parempi selvittää asia, kun se kuitenkin haittaa harjoittelua ja vaivaa mieltä. Ei kai se itsestään lakkaa, jos jo noin vuoden on satunnaisesti jatkunut, ihan parista kerrasta ei siis ole kyse.

[kkolja]

Refluksia eli närästystä itse epäilisin noilla oireilla, jos olo kerran helpottuu asennon vaihtuessa. Sappikivien oireet tulee yleensä pian ruokailun jälkeen ja niissä asennon vaihto ei helpota oloa. Happosalpaajakuuri on se, mitä voi itsekseen kerran kokeilla, mutta jos ei auta niin lääkäriin. Hyvä, että olet muutenkin menossa lääkärille. Varaudu henkisesti, että sydänfilmi otetaan. Normihommaa, jos ylävatsassa/rintakehässä on epäselvää kipuilua.

[Eloisa]

Jep, saa nähdä mitä kaikkea tutkivat. Muutaman viikon päähän vasta sai ajan, joten hetken saa odotella, ja jos tutkimuksia tekevät ja ne on joskus milloin lie niin kai tässä lenkin jos toisenkin ehtii ensin tehdä mut parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Närästystä ajatuksena vierastan yhä, kun ei tosiaan kurkun alueella mitään tunnu vain rintakehä / ylävatsan alue. Joskus (ei pyöräillessä) jopa sellasen kipukohtauksen aikana nousi joku näkyvä kananmunan kokoinen pattikin esiin oikean rinnan alapuolelta, mikä sitten hävisi arviolta noin 30sek kuluessa. Miettinyt olen ainakin kaikki lihaskivut, kasvaimet, sun muut sisäelin jutut läpi. Tähän asti ehkä enemmän tai vähemmän yrittänyt ajatella itseni terveeksi, nyt vaan alkaa liiaksi tuntua haittaavan harjoittelua, niin otettava laajemmat konstit käyttöön.

[lehtijussi]

Palleatyrä.

[-jamo-]

Joskus vuosia sitten itsellä oli toisinaan voimakkaita kipuja rintakehän alueella. Yhden kerran kun kipu iski rintaan yöllä, oli se niin kovaa, että jouduin lähtemään päivystykseen kun olin ihan varma, että sydänkohtaus on päällä. Kipu säteili koko rintakehän alueelta käsiin, ylävatsaan ja kaulaan asti. No, diagnoosina refluksitauti/tulehtunut ruokatorven alapää. Söin pari viikkoa happosalpaajia ja vaiva hävisi eikä ole enää takaisin tullut. Eli kehottaisin kyllä käymään happosalpaajat apteekista ja popsimaan niitä ainakin viikon verran. Suurella todennäköisyydellä vaiva poistuu sillä ja jos ei poistu, niin lääkärin diagnoosi helpottuu huomattavasti kun todennäköisin syy on jo suljettu pois.

[tempokisu]

Nyt on kyllä mielenkiintoista kuulla mitä oikea lääkäri sanoo? - siis oletan että kerrot! Ei varmaan haittaa vaikka närästyslääkettä kokeileekin.

[Ohiampuja]

Tuo refluxitauti taitaa olla aika salakavala. Yhdestä kaverista kanssa pitkään etsittiin vikaa ja jonkinlaista sydänvikaa jo epäiltiin, kunnes tämä refluksi juttu selvisi.

Muistaakseni sen oireet olivat lähempänä jotain sydänkohtausta kun perinteistä, hiukan närästää fiilistä. Lääkitys siihen sitten tuli ja aika tarkat ruokavalio-ohjeet.
Esim valkoviini oli pahasta, mutta punaviiniä pystyi juomaan.

[Eloisa]

Jos noin, hyvä. Punaviini on parempaa. Kyllä infoan, heti kun jotain selviää.
Odotellessa voisitte ohi aiheen kertoa sen verran tällaselle kohtuu aloittelija pyöräilijälle, että mikä on pahin kaatumisenne, onko sellaista ja miten uskalsitte sen jälkeen polkea? Millaisilla ajoharjoituksilla olette pyöräilynopeuttanne nostaneet ja onko menorohkeus verissä vai onko joukossa sellaisia pyöräilijöitä, joita kova vauhti pelottaa. Mä taidan olla kisaavaksi polkijaksi liian nössömäinen tyttö, kun vauhti pelottaa Asia silti kiinnostaa.

[Pekka Sirkiä]

Yksinkertaisin selitys vaivallesi on siinä, että ajoasentosi on jollain tavoin pielessä, esim. jännität hartioita käsivarrret jatkuvasti suorina tai ajoasentosi on liian "lyhyt". Kokenut pyöräilijä, esim. jossain seurassa, näkee heti, jos ajoasennossasi on korjattavaa. -- Mitä tulee kysymykseesi kaatumisista, niin sen verran "karski" luonne olen ollut, että omat kaatumiset - kisoissa, ajokavereiden kanssa ja omilla lenkeillä - eivät ole jääneet vaivaamaan, mutta kylläkin muiden kaatumiset/kolarit (etenkin autojenkin kanssa), joita olen niitäkin ihan riittävästi nähnyt. Näistä "filmeistä" pääsee yksinkertaisesti siten, että lähtee ajamaan ja ajaa mahdollisimman normaalilla tavalla. Jokaisen kuskin persoonallisuuden rakenteesta viime kädessä on kiinni, että miten "kelailee" näitä pyöräilyn vaaroja - toiset enemmän, toiset vähemmän. Kyllä, pyöräilyssä on vaaroja, mutta niiden kanssa voi pyöräillä - tärkeintä on, ettei jää uhkaavien mielikuvien "vangiksi" ...esim. sohvalle (joka toki on pyöräilyä turvallisempi paikka - etenkään, jos ei liiaksi sokeristen/rasvaisten ruokien & juomien kanssa läträä, ks. jk ) ...ja vielä lopuksi sellainen tutkimustieto, että verrattaessa puutarhanhoitoa ja pyöräilyä kolmen kuukauden ajalta havaittiin, että puutarhanhoidossa sattui enemmän onnettomuuksia...

J.k. Närästykseen, btw, auttaa a) muutaman kilon painonpudotus ja b) kaikkien (!) annoskokojen pienentäminen ja - etenkin - aterioiden välissä tapahtuvan napostelun lopettaminen. Ylensyönnin välttämisen siis lyhyesti. Monet aikuiset syövät turhan raskaasti päivän aikana, esim. työpaikan lounaalla lähes ähkyyn "tankaten". (Tätä yksinkertaista totuutta eivät närästyslääkefirmat halua tuoda julki, koska niiltä menisi hyvä bizness tämän nykyajan yltäkylläisestä elämäntavasta johtuvan itseaiheutetun vaivan kanssa...)

[akvavitix]

Mä vetäisin heinäkuun alkupuolella lipat sateen liukastamalla tiellä kaikesta varovaisuudesta huolimatta. Seurauksena kylkiluun murtuma joka haittasi selällään makaamista ja nukkumista reilut puolitoista kuukautta. Onneksi sillä ei ollut vaikutusta pyöräilyyn tai muuhunkaan liikkumiseen, kunhan liikkui kivun rajoissa. Tai no, golf-kierros oli aika tukala.

Pyöräilyyn ei syntynyt sinänsä minkäänlaista ylitsepääsemätöntä pelkoa, mutta sen opin etten halua kaatua enää toistamiseen. Mutkissa en uskalla luottaa pitoon enää ihan samalla tavalla kuin ennen, eli mieluummin hidastan vauhtia kuin kanttaan enemmän. Myöskin suhtaudun aikaisempaa suuremmalla varauksella sadesäällä polkemiseen.

[Eloisa]

auts. Voin vain kuvitella kivun kylkiluun murtumassa. Itse olen kaatunut vasta kerran, kun jo luulin osaavani käyttää lukkopolkimia, enkä päässytkään niistä irti silloin milloin piti. Sen sijaan, että olisin jatkanut polkemista ja yrittänyt uudestaan, ihmettelin asiaa paikallani, ja kaaduin paikaltani keskelle ajotietä, missä onneksi ei mennyt autoja ohi. Nololta se silti tuntui Juostessa olen kaatunut pahemmin, mutta pyöräily vauhtini on tosiaan kilpa-ajajiin verraten onnetoman hidas. Poljen noin 20-25km/h ja näyttävät noissa triathloneissa polkevan hyvinkin sellasta 30-40km/h vauhtia, vaikka matka on miten pitkä. Mikä sitten lienee hetkellinen huippunopeus, missä vielä voi pystyssä pysyä.. hirvittää edes ajatella.

[Nana]

Itsellä vaikutti yllättävä auton töytäisemäksi joutuminen kyllä siinä mielessä, ettei tehnyt mieli lähteä ajoradalle, eikä sen viereen ajamaan. Tästäkin pääsi kun meni pikkuhiljaa takas ajoradoillekin turvallisemmiksi kokemissaan paikoissa.
Kaatumisista, kyllähän sitä vähän enemmän hetken aikaa varoo jos jossain, minä yleensä maastossa, kipeämmin kolhii tai kaatuilee harjoitellessaan taitotasoonsa nähden liian korkeita/jyrkkiä tms droppeja tai muuta tai ihan polullakin onnistuu huonommin laskeutumaan, mutta ei niistä varsinaista kammoa jää. Ehkä enemmänkin oppii paremmin valitsemaan ajolinjoja tai hyppyjä, joista pystyy vielä selviämään.
lukkopolkimista johtuvat kaatumiset on useimmiten ihan nollavauhdissa, eikä siksi yleensä aiheuta muuta kuin henkisiä kolhuja. Kaikkeen ei voi liikenteessä varautua, täytyy yrittää itse ajaa mahdollisimman oikein ja ennustettavasti ja siten vähentää riskiä onnettomuuksille, mutta pelkästään kotona olemallakin voi itsensä loukata. Suuri osa tapaturmista tapahtunee kotona, joten ei niiden pelossa kannata jättää ajamatta tai muuta harrastamatta.

Minulla on nilkka mennyt joskus tapaturmassa (ei pyöräilyyn liittyvä) rikki, enkä siksi toisella jalalla saa sujuvasti lukkoja irti. Tähän auttaa kun laittaa vaseliinia klossiin ja vaikka hieman lukkoonkin niin ainakin irtoaa hieman helpommin + tietysti säätää lukon riittävän löysälle ja varautuu valoihin ym irroittelemalla lukot ajoissa.

[Eloisa]

Vois ajatella, että tässäkin kuten ratsastuksessa pätee tää "hyvä ratsastaja on pudonnut ainakin sata kertaa" Kun on tarpeeksi putoillut, ei sitä enää pidä minään. Jos suurin osa mielestä on täynnä ajatusta, että "iiks, enhän vaan putoa", niin se putoaminen on todennäköisin seuraus, koska mieli ei tunnista onko se toivottu vai ei toivottu asia. Asiasta tulee ikään kuin liian terävä. Sitten, kun uskaltaa "hellittää" ja laajentaa näkökulmaa, asenne on pehmeämpi ja luottamus kantaa vähän huonommillakin taidoilla. Tuurillahan ne laivatkin seilaa :P

[kkolja]

Tuohon närästykseen vielä palatakseni, mulla oli muutama vuosi sitten sellainen, että istuessa pienikin etunoja aiheutti suunnilleen sellaisen tunteen, kuin kylkeen olisi potkaistu. Muuten ei tuntunut missään, paitsi joskus nopeasti asentoa vaihtaessa. Ja tuo vaiva tosiaan meni ohi viikon happosaolpaajakuurilla.

Ja kaikki kaatuvat lukkopolkimilla sen yhden kerran juuri tuolla tavalla. Kun on tullut se fiilis, että tämähän sujuu, niin sitten hiljentäessä lukko ei aukeakaan ja hidastettuna rojahtaa kyljelleen.

Pahimmat kaatumiset liittyvät mulla toisiin tienkäyttäjiin. Kerran tuli auto takaa päälle, luultavasti tahallaan, koska hävisi paikalta. Kaaduin onneksi pehmeään ojaan ja vauhti oli hiljainen, niin ei muuta mennyt rikki kuin takavanne ja kypärä. Nuoruus ehkä pelasti vakavilta vammoilta. Autosta en saanut muuta havaintoa kuin värin, joten ei syyllistä, kun ei tutkittukaan.

Toinen kunnon mukkelismakkelis tuli, kun mopopojat hyökkäsivät kolmion takaa eteen. Suurimman joukon väistin, mutta yhden tempaisin mukanani ojanpohjan nokkospuskiin. Tuosta oli vähän aikaa käsi kipeänä, muttei vakavia vammoja. Ja tietysti ne nokkoset polttelivat minua joka puolelta toisin kuin sitä huppariin ja lökäpöksyihin pukeutunutta mopoilijaa.

Vauhdista kyllä tykkään, eikä se sinänsä pelota. Jos on hyvä tie ja alamäki, niin kyllä annan mennä. Enemmän pelottaa se, että saahan varmasti pysähdyttyä. Kyllä nuo kolaroinnit muiden kanssa (ja vanheneminen) ovat vaikuttaneet, että vähänkään jos on epävarmuutta muiden liikkeistä tai mahdollistuus, että jostain mutkan takaa tulee joku eteen, niin himmailen vauhtia. Tosin enpä minä kilpaa poljekaan, ja parempi olla perillä ehjänä kuin ajoissa.

[perttime]

Odotellessa voisitte ohi aiheen kertoa sen verran tällaselle kohtuu aloittelija pyöräilijälle, että mikä on pahin kaatumisenne, onko sellaista ja miten uskalsitte sen jälkeen polkea? Millaisilla ajoharjoituksilla olette pyöräilynopeuttanne nostaneet ja onko menorohkeus verissä vai onko joukossa sellaisia pyöräilijöitä, joita kova vauhti pelottaa. Mä taidan olla kisaavaksi polkijaksi liian nössömäinen tyttö, kun vauhti pelottaa Asia silti kiinnostaa.

En voi sanoa kaatuneeni "pahasti", mutta metsäpoluilla tulee vähäisempiä kompurointeja säännöllisen epäsäännöllisesti - enimmäkseen kuitenkin vähäisissä vauhdeissa: tilannenopeutta vähän liikaa tai liian vähän. Pari niistä on haitannut ajamista kivun vuoksi. Kerran löin reiden ohjaustankoon niin, että se ei moneen viikkoon sietänyt kovaa polkemista tai tärähdyksiä. Kerran sain tangon yli mentyäni satulan nokan häntäluuhuni...

Maastopyörän tapaisilla pyörillä 50 km/h (alamäkeen tietty) alkaa olla sietorajoilla suoralla ja suht. tasaisella maapohjalla. Asfaltilla ehkä 60 km/h.

[tempokisu]

Jos noin, hyvä. Punaviini on parempaa. Kyllä infoan, heti kun jotain selviää.
Odotellessa voisitte ohi aiheen kertoa sen verran tällaselle kohtuu aloittelija pyöräilijälle, että mikä on pahin kaatumisenne, onko sellaista ja miten uskalsitte sen jälkeen polkea? Millaisilla ajoharjoituksilla olette pyöräilynopeuttanne nostaneet ja onko menorohkeus verissä vai onko joukossa sellaisia pyöräilijöitä, joita kova vauhti pelottaa. Mä taidan olla kisaavaksi polkijaksi liian nössömäinen tyttö, kun vauhti pelottaa Asia silti kiinnostaa.

Yleisesti kylläkin närästystä pahentaa: alkoholi ja viinit erityisesti, tupakki, kaffe, rasvaiset käristetyt maustetut, kaali, ruisleipä. Stressi.

Pahin kaatuminen: 2005 aikeissani ohittaa edessäolevaa tätiä vasemmalta, tämä kääntyikin vasemmalle. Otin kädellä vaistomaisesti vastaan, ja siinä repesi supraspinatus. Pahinta tässä oli että täti todettiin syyttömäksi, ja erityisesti "kun mitään vahinkoa ei sattunut". ????
Multa "meni käsi" ja lisäksi pyörän takavanne vääntyi roskakorikuntoon.
Päivä aikaa ja oli tempon SM-kisat ( sijoituin kolmanneksi ) Vakuutusyhtiö teki mulle edullisen virheen, mutta kun oli luvattu korvata niin olkapään leikkaus ja fysioterapia korvattiin. ( työmatkalla, mutta olinkin yrittäjä..)
Kuitenkin mun kisaura päättyi tähän, en tauon jälkeen enää päässyt kisakuntoon ja samoin päättyi mun saliharjoittelu. ( tosin oli muitakin syitä, mutta tästä se alkoi).

Ainoastaan tempovauhti on ollut tärkeä, ja sitä harjoiteltu - tempovedoilla. Harvemmin tempossa on isoja ala/ylämäkiä, ja vauhti on kuitenkin tasaisehkoa. Enempi panostin ylämäkivauhtiin.
Säijän mäessä ennätys on jotain 65km/h, kun hetkeksi puristi äärimmilleen. Nyt on suurta kun menee yli neljäkymppiä..
Kyllä minua yhteislähdöissä pelottaa muutenkin. Ahveniston moottoriradalla se mutkainen alamäki jossa jouduin kerran märällä kelillä ihan pysähtymään. Jarruttamaan joka kerta kuitenkin. Yleensä sain ajaa siinä onneksi yksikseni.
Samoin PM-kisoissa Lahdessa ( 1999?) oli semmoinen alamäki kun vauhti uhkasi mennä yli seittemäänkymppiin, tytöt meni ( kuulemma kasikymppiä) mutta mä jarrutin.
Eräjärven lenkillä on myös kaamia mäki, jonka laskettelen mieluusti varovasti jarrutellen. ( sama mäki ylöspäin autolla niin pelotti että auto alkaa valua alas, meni ykkösellä ylös).

Vanhemmiten liian kovasta vauhdista ei ole pelkoa...tosin olin veteraani-ikäinen jo aloittaessani. Olen lapsesta asti ollut hiljakseen ja rauhallisesti leikkivä, en ole tykännyt huvipuistojen vauhti-korkealla-kieputuslaitteista ja ylipäätäänkään en halua ottaa riskejä, tai koe että pitäisi olla "jännittävää" tai haasteellista. Varman päälle aina.

[Velogi]

Millaisilla ajoharjoituksilla olette pyöräilynopeuttanne nostaneet ja onko menorohkeus verissä vai onko joukossa sellaisia pyöräilijöitä, joita kova vauhti pelottaa. Mä taidan olla kisaavaksi polkijaksi liian nössömäinen tyttö, kun vauhti pelottaa Asia silti kiinnostaa.

Kyllä se menorohkeus siitä totuttelemalla kasvaa, ajamalla oppii lukemaan tietä sekä luottamaan itseensä ja kalustoonsa. Mutta parempi noin päin kuin yltiöpäisesti koheltaa

[Eloisa]

Onkohan mulla liian pienet renkaat, kun tuntuu, että 30km/h on sellanen vauhti mitä nippa nappa jaksan hetken polkea, mutta joku 40km/h on ihan mahdoton ?
Taidan lähteä pyöräkaupoille...

[Simonsson]

Onkohan mulla liian pienet renkaat, kun tuntuu, että 30km/h on sellanen vauhti mitä nippa nappa jaksan hetken polkea, mutta joku 40km/h on ihan mahdoton ?
Taidan lähteä pyöräkaupoille...

Tämä on hyvinkin mahdollista. Itse hakkasin pyöräilyharrastukseni alkuvaiheessa päätäni seinään kun yritin ajaa maantiepyörällä jonka kapeat renkaat rullasivat todella huonosti. Nopeudet olivat todella alhaisia kuntooni nähden. Myöhemmin ymmärsin leveämpien renkaiden ylivertaisen rullaavuuden. Hankin itselleni läskipyörän ja sen jälkeen meno on muuttunut. Vauhdit ovat kasvaneet paremmin rullaavien renkaiden myötä selkeästi ja ajaminen on tullut muutenkin mukavammaksi. Ei ole ollut mitään aloituksessa mainittuja vaivoja koska läskipyörän ajoasento on niin paljon mukavampi ja tehokkaampi. Jos ajat maantiepyörällä niin suosittelen lämpimästi sen vaihtamista maastopyörään tai läskipyörään. Vauhdit kasvavat paremmin rullaavien renkaiden myötä ja pyörällä voi ajaa muuallakin kuin asvaltilla.

[Nana]

Kyllä se vauhti lisääntyy harjoittelulla, toki renkaatkin vaikuttavat, mutta ei aloittaessa kukaan polje yhtä kovaa kuin pitkään harjoitelleet.
Lisäksi itse poljin pitkään pelkällä pikkurieskalla johtuen ihan siitä, etten pienikätisenä kovin helposti cyclolla saanut nostettua isolle ja tottakai isolla rieskalla isommat vauhdit saa. Isolle rieskalle nostonkin oppii vaikka olisikin ulottuvuusvaikeutta, mutta totutellessa uuteen ajoasentoon ja ihan uudenlaiseen pyörään se tuntui aluksi hankalalta.

lis. haha, tuota läskipyörän renkaan nopeutta verrattuna maantiepyörään en ihan allekirjoittaisi