Noista urheilusoftista sen verran, olin onnistunut käyttämään vuoden verran Suunnon appia toisella tilillä mitä oikea.
Ostin puhelimeen SyncMyTrack:n ja sillä sain revittyä väärältä tililtä harjoitteet oikealle tilille. Näytti tukevan aika montaa eri palvelua.
Sent from my CPH2399 using Tapatalk
Puhelin on egon jatke on niin väsynyttä läppää että…
Puhelin oli egon jatke silloin kun joka juntilla ei moista ollut ja se painoi kiloja.
Kännykkä an sich on peruskamaa ja niitähän on jo esikouluikäisillä. Mutta mikä saa kuluttajan ostamaan 1500 euron "huippumallin" valmistajalta x, vaikka samat whatsapit ja nettiselailut hoituisivat kolmasosahintaisella saman valmistajan laitteellakin? Osa porukasta ostaa luultuja tarpeita vastaavia ominaisuuksia, osa puhtaasti turhamaisuuttaan ja osa sitten identifioi itseään kalliin talismanin avulla. Mielenkiintoista on myös tietynlainen fanatismi oman laitemerkin (tai sen ekosysteemin) puolustamisessa..
^ Jos noin ajattelee niin 150€ puhelimellakin hommat hoituu...
Tässä mun tapauksessa se luurin hinta tai hinnattomuus ei ollut merkittävä tekijä.
Mutta miten se ylipäätään on? Vaikuttaako hinta luurin yhteensopivuuksiin mitenkään? Vai onko niin että joku toimii tai ei toimi Androidissa, on se sitten 200 tai 800 euron puhelin? Vai tuleeko paremmissa malleissa jotenkin laajempi BT tai WiFi tuki yms?
Rahalla saa parempaa rautaa sisuksiin ja se vaikuttaa osaltaan ominaisuuksiin. Ja mitä kalliimpaan päähän mennään niin sitä marginaalihommaksi erot kasvaa. Esim. WiFi 6 taitaa vielä olla vain arvokkaammissa puhelimissa ja jotkut tälle antavat painoarvoa. Tai vaikka muistin määrä olisi sama niin nopeudessa voi olla eroa. Sovelluksissa tuskin on rajoitteita jos vain raudan puolesta toimii.
Ihan samalla tavalla 400 ja 1500 euron tietokoneissa tai 700 ja 2000 euron fillareissa on eroa.
Niin mikä saa ihmisen ostamaan 5000 euron maantiepyörän kun 500 euron pyörälläkin pääsee eteenpäin tai miksi ostaa ravintolassa 50 euron pihvi kun nälkä lähtee 2 euron makaroonilaatikollakin kotona.
No moista ahdasmielisyyttä tuskin kannattaa yrittää muuttaa perustelemalla mitään. Kukaan ei myöskään ole tuonut tässäkään ketjussa itseään esiin että mikä luuri keltäkin löytyy tai mitään fanatismia sun muuta mistä taas piti tuota paskaa alkaa suoltamaan. Ilmeisesti on aika raskaasti itsellä ihon alla tietyt asiat ja luulee muidenkin identifioivan itseään samoilla tavoilla.
Joku BT on niin bulkkia nykyään, että piireissä ei ole merkittäviä eroja. Sama Wifi pl. tuo Johanneksen mainitsema.
Androidissa on ongelmana alustan hajanaisuus softan puolella. Erot tulee suurimmaksi osaksi ajurikerroksesta, joka on jokaisella valmistajalla omansa puhelimille ja kuinka hyvin ne täyttää OS:n ja BT:n speksivaatimukset ja kuinka paljon siellä on kerroksissa bugeja. Ei voi sanoa, että joku toimii kaikissa Androideissa ja joku ei. Noissa on eroja saman valmistajan eri puhelinmalleissakin mitä 10v tuli mobiilisoftaa tehtyä. iOS on enemmän hallitumpi kun kaikki on yhden valmistajan takana.
Ei nyt tuollaisiin äärimmäisyyksin kannata mennä.
Käydäänhän täälläkin koko ajan keskusteluita, että ostanko samasta pyörästä tämän 2000 euron mallin, vai kannattaako valita tuo 3000 euron malli. Onhan se jatkuvaa puntarointia hinnan ja ominaisuuksien välillä.
Varmaan meillä kaikilla on joku osa-alue mihin on valmis satsaamaan paljonkin rahaa. Ja vastaavasti myös joku alue mihin panostamista taas pitää aivan hölmönä.
^nimenomaan. Mikä täällä kukaan on muiden valintoja arvostelemaan.
Jos jollain on esim. kallis fillari tai vaikkapa puhelin niin kuka siihen sen enempää kiinnittää edes huomiota ja tosiaankin mitäpä se kellään kuuluu. Ei täälläpäin ainakaan kannata ostaa esim. kallista fillaria sitä muille näyttääkseen, hukkaan menee ostos jos tuo on ainoa syy, ei täällä nuo kiinnosta tai osaa edes ajatella että tuossapa kallis fillari, ajatukset ja huomio on kyllä aivan jossain muualla.
Yritin miettiä että olenko ostanut mitään minkään statuksen tai vastaavan takia, enkä kyllä keksinyt mitään. Ehkä jotenkin alitajuntaisesti.
Mutta muuten yritän kyllä pohtia hinnan ja laadun suhdetta. Ja laadussa painotan kestävyyttä, luotettavuutta, korjattavuutta noin pääasiassa.
F-Securen päivitys 22.10.2023 estää pääsyn nettitaivaaseen, jos sovelluksessa on mukana VPN.
Kytke F-Securen VPN pois päältä, niin normaalisuus jatkuu.
Itselläni akuutti ongelma, kun muistiotiedoston sisältö (notepad.exe) ei avaudu. Notepad.exe aktivoituu, mutta estää sisällön näyttämisen.
Viimeaikoina olen käyttänyt muistiota lähinnä vain useiden YouTube-videoiden osoitteiden tallentamiseen työpöydällä vain muistion tiedoston otsikossa (F2-toiminto) - siis itse dataa on 0 kb.
Onkohan taas joku Windows10-seurantaohjelma laittanut näin eston ohjelman käytölle.
| PKK |
Irma eksytti seuraajat, lenkillä laite näytti isoja lukuja. (11)
Jälleen mystisiä ongelmia Lenovo Ideapad Flex 5 kanssa (Win 11). Espanjan kiertoajelulla viime viikolla kaikki ensin OK; mentiin lauantaina ja kone liittyi alkuviikon hotellien wifiin suit sait. Keskiviikkona ei enää onnistunutkaan: kun valitsi talon verkon ja meni kirjautumiseen, kirjautumissivu vain vilahti nopeasti ja tuli ilmo "telia.fi on katkaissut yhteyden". F-securen vpn ei ollut päällä; kokeiltiin virtabuuttia, palomuurin pois kytkemistä, flush dns + winsock reset, ei mitään. Sama toistui perjantaina seuraavassa hotellissa, samoin kuin lauantaina kotimaassa Scandicissa. Kännykän hotspot sentään kelpasi. Kotona taas pääsi omaan verkkoon normaalisti.
Muistaakseni lenovossa oli joku wifi suoja (wifi security) Joka varmaan julkisissa verkoissa saattaa alkaa löytämään uhkia.
Löytynee lenovon omasta ohjelmistosta. Lenovo vantage oli ainaki mun läppäris
Laivalla 2.-3.11.2023 22h risteilyllä.
Eniten käyttämälläni tietotekniikkalaitteella minulla on kaksi ossia, Win10 ja Kubuntu 23.04 64-bit.
Laivalla Kubuntun puolella ehdotti viimeinkin päivitystä 23.10.-versioon. Annoin päivityksen tapahtua ihan avoimella laivan wlan-yhteydellä, kun havaitsin sen olevan käyttökelpoinen, myös nopeudeltaan!
Päivitys onnistui, dual boot toimii entiseen malliin, mutta nyt Grub Customizer-ohjelma mutaantioitui ja ei anna avautua, jotta voisi muunnella buuttijärjestystä. Nyt Kubuntu 23.10. on Grubissa ykkösvalintana ja se pissittää liikaa. Tähän asti GC-käyttö on ollut asianmukaista.
Päätin poistaa koko Kubuntu-osion Windowsin levynhallinnan kautta. Olin varma, että buuttiosio on Windows-osiossa. Ei muuten ole !!
Tästä seurauksena käynnistäessä tulee mustalle taustalle teksti Grub Rescue ja konsoli-ikkuna komennoille. Ei pääsyä pidemmällä, vaikka käynnistäisi tietokoneen 10 kertaa uudelleen. Voihan ... pilaantunut sillisalaatti !!
Täytyy osata ja ymmärtää muuttaa buuttia lukemaan ulkoiselta tietolähteeltä dataa.
Mulla meni/menee kotona koko ilta/yö tietokoneen pelastuksessa. Onneksi olen tehnyt SD-levylle Windows-käynnistyslevykkeen ja USB-tikulle Kubuntu 23.10-kokeilu/asennus-tiedostot.
PC ei kuitenkaan palautunut ihan vaan Windows-levykkeeltä kokeillen järjestelmän automaattista korjausta, vaan tarvitaan ohjelmointikieltä.
Kubuntu 23.10-muistitikulla pääsin kokeilemaan buuttikorjausta käskyillä
sudo add-apt-repository ppa:yannubuntu/boot-repair && sudo apt update
sudo apt install -y boot-repair && boot-repair
mutta Kubuntu herjaa, ettei ko. ohjelmaa löydy, 404 Not Found -ilmoituksia.
Lopulta ratkaisua viottuneen dual boot-tietokoneen korjaukseen ja käynnistykseen Windowsille tapahtui BCD:n uudelleenkoodauksella:
- bootrec /fixmbr
- bootrec /fixboot
- bootrec /rebuildbcd
Fixboot-käskyä ajaessa tulee ilmoitus "Käyttö estetty". Ajoin nuo käskyt kahdesti ja sain yllättäen Windowsin käynnistymään, wuhuu !!
Tässä summamutikassa tietysti minulla oli SDXC-kortti aktiivisena, ja ollessani Windowsin CMD-ikkunassa niitä Diskpart-komentoja (esimerkkikuva; kokeilin muuttaa aktiiviosioita, mitään formatointeja en tehnyt. Ajoin kerran CLEAN-komennon, ei vaikutusta) ajaessani
osasin alustaa tuon varmuuskopiona olevan SDXC-levyn !!
Nyt tällä hetkellä raksuttaa pelastetulla PC:llä, jolla ei siis ole enää Kubuntua, Disk Drill-ohjelma, joka palauttaa alustetun SDXC-levyn tiedostot takaisin. En tiennytkään, että alustetun levyn sisällön kykenee palauttamaan. Ihan ihanaa uutta.
32 GB:n palautus alustukselta vie kaksi tuntia ja nyt klo 01:31 näytöllä lukee 46 % complete.
Windowsin levynhallinnassa "jyräsin" Kubuntu-osion pois ja laajensin Windowsin koko kiintolevylle.
Suurin ..tutus olisi tullut Windowsin aktivoitujen Microsoft Office-ohjelmien ja niiden aktivointitunnusten menetys kovalevyltä ja etenkin kovalevyn tiedosto, jolla on kaikki pyöräilysuoritteeni v.2010-2023. Tuolla SDXC-kortilla on tuo pyöräily-tiedosto, mutta ei kuitenkaan marraskuusa varmuuskopioituna.
Tätä viestiä kirjoittelen Windows11-kannettavalla. Nyt helpottaa, etten täysin pilannut itse rakasta tietokonettani.
Muuten, laivalla tv:lle ei tullut lainkaan käyttökelpoista signaalia ts. pelkkää mustaa kuvaa. Tuli käytettyä PC:tä nettiradion kuuntelussa.
| PKK |
Irma eksytti seuraajat, lenkillä laite näytti isoja lukuja. (11)
Jos korjaava toimenpide olisi ollut Win10-uudelleenasennus, olisin joutunut tietysti irroittamaan kiintolevyn ja ajaa tiedostot talteen ulkoiselta USB-SATA-asemalta. Sillä asemalla onnistuin suurentamaan kiintolevyn sisällön suuremmalle SSD-levylle. Sen sijaan yhä M.2 SSD-kovalevyn kanssa toimiminen datasiirtelyssä vastaavanlaisella USB-asemalla ei ole onnistunut.
Minulla ei ole tietoa, olisiko aktivointitunnukset olleet tekstitiedostona. Kannattaa ottaa ruutukaappaus, missä näkyvät aktivointitunnukset!
Hei, en ole mikään juliuskivimäki, ei minulla ole sellaisia tietotekniikkataitoja hyppysissäni. Ei lähellekään. Kuitenkin katson olevan onnistunut korjaamaan datasotkut itsenäisesti. Virnistän.
| PKK |
Irma eksytti seuraajat, lenkillä laite näytti isoja lukuja. (11)
Google Chrome on alkanut tökkiä paljon ja antaa jatkuvasti ERR TIMED OUT -viestin eri sivustoilta. En tiedä olisiko syypää F-Securen liitännäinen vai jokin Chromen asetus tai päivitys? F-Securen tuotteet ovat olleet vähän haasteellisia muutenkin viime aikoina, esim. puhelimessa Freedome syö akkua aiempaa nopeammin.
*
La chance, c’est comme le Tour de France : on l’attend longtemps et ça passe vite. -Jean-Pierre Jeunet, Amelie
Ohjelmat riitelevät keskenään?
Google Chrome ei ole omassa käytössäni tarvinnut ulkopuolista suojausta. Olenko ulkona jostain?
Itselläni on käytössä F-Securen selauksen suojaus ja pankkitoimintojen suojaus. Mutta ongelma ei vaikuta johtuvan siitä tai ainakaan lisäosan poistaminen ei korjannut sitä.
Kannattaa kokeilla myös toista selainta (esim. Firefox). Ts. näkee onko ongelma Chromessa vai muualla. Ensinnä epäilisin F-securea. En edes tiedä miksi näitä vielä asennellaan, kun winkkarissakin 10/11 on käsittääkseni ihan hyvät M$:n suojaukset.
Firefoxin kanssa ei ollut mitään omgelmaa. En vain haluaisi siirtyä siihen, kun olen pitänyt sitä lähinnä pankkikäyttöä varten ja Chromea kaikkeen muuhun. Mutta Chrome on ollut ongelmallinen myös Netflixin kanssa, eikä aina näytä kaikkea sisältöä tai viimeksi katsottuja.
Varmaan sitten ongelma on Chromessa. Kokeillisin poistaa Chromen ja asentaa sen uudelleen. Kannattaa selvittää (ks. Google :-)) miten Chromen saa oikeasti poistettua, sillä pelkkä "roskakoriin raahaus" ei välttämättä poista asetuksia, väliaikaistiedostoja jne (ja siten ongelmaa). Huomaa, että ns. kunnollinen poisto hävittää myös mahd. tallennetut salasanat eri sivustoille.
*
La chance, c’est comme le Tour de France : on l’attend longtemps et ça passe vite. -Jean-Pierre Jeunet, Amelie
Syitä hidasteluun on monenlaisia. Minulla on F-Securen lisenssi, mutta käytän silti ilmaissuojaa. F-Securen kanssa kaikki toimii hetken aikaa todella hyvin, mutta sitten kone alkaa miettiä. Esimerkiksi Bitdefenderin kanssa homma toimii toisinpäin eli toiminnot vilkastuvat sovelluksen otettua koneen haltuun.
Chromen suhteen voisi ensin kokeilla vanhojen selaintietojen poistoa. Toinen asia, minkä selvittäisin, ovat dns-asetukset selaimessa ja tietokoneessa (tai niiden säätöön tarkoitetussa itse asennetussa ohjelmassa). Nykyisin selainten turvallisuusasetuksissa on valittavissa suojattu doh. Jos esimerkiksi luotat Firefoxiin, voit syöttää Chromeen dns-asetukseksi: https://mozilla.cloudflare-dns.com/dns-query, jolloin Chrome käyttää Mozillan doh-nimipalvelujärjestelmää. Muitakin ja vielä yksityisempiä vaihtoehtoja on olemassa. Käytätkö Chromessa sisältöjä blokkaavia lisäosia tai sovelluksia, esimerkiksi ublockia tai Adguardia? Joskus selaimen poisto ja uudelleen asennus voi olla helpoin keino poistaa korruptio.
Langaton yhteys, VPN tai palomuurin virheellinen toiminta voivat aiheuttaa hidastelua. Ongelmat voivat ilmaantua järjestelmäpäivityksen yhteydessä. Oletko esimerkiksi juuri päivittänyt 23h2-versioon?
Kotikaupungin katu oli hiekkainen tie, siinä Anglia katolleen kääntyi.
Gösta Sundqvist: Teuvo, maanteiden kuningas
Kirjanmerkit