Pistetään uusi aihe pystyyn makuupusseista. Teltta threadissa on myös jonkinverran kokemuksia makkareista. Tänne käyttökokemuksia ja kysymyksiä makuupusseista.
Makuupussin valinnasta pari hyvää perusjuttua kopioituna netistä.
Lähde:scoutwiki
Makuupussi on yöpymisväline, jossa voi nukkua ulkona myös talvella. Makuupussissa nukkuja lämmittää omalla ruumiinlämmöllään makuupussin. Pussin täytemateriaali on ratkaiseva tekijä makuupussin "asterajaan". Makuupusseissa ilmoitetaan usein kaksi lämpötilalukua, joista comfort kertoo kuinka kylmässä voi nukkua mukavasti ja extreme kuinka kylmässä voi nukkua pelkäämättä hypotermiaa. Extreme-lämmöllä tosin voi tulla kylmä. Koska makuupussi lämpiää nukkujansa lämmöllä, kannattaa ennen makuupussiin menoa liikkua, jotta veri kiertäisi paremmin ja keho olisi lämmin pussiin sujahdettaessa. Makuupussiin mentäessä kannattaa laittaa ylle kuivat vaatteet. Makuupussissa pidetään mahdollisimman vähän vaatteita päällä. Esimerkiksi talvella ulkona ilman tulia yövyttäessä ohut päähine, urheilukerrasto ja sukat voivat olla hyvä valinta yöasuksi.
Eri vuodenaikojen pussit sekä makuupussin sisälakana
Makuupussia valittaessa on merkitystä, yöpyykö ulkoilmassa vai sisätiloissa, talvella, keväällä/syksyllä vai kesällä, kaminalämmitteisessä teltassa vai vaellusteltassa, laavussa tulilla vai ilman lämmittäviä tulia jne. Jos makuupussia kuljetetaan rinkassa, kajakissa tai vaikkapa polkupyörälaukussa, niin myös pussin paino ja koko ovat merkityksellisiä. Paras vaihtoehto makuupussien valinnan suhteen on, jos omistaa kaksi erilaista makuupussia. Talvi- (vähintään - 20° C), sekä kevät-/syysmakuupussin (0° C – -10° C) ja tarvittaessa kolmantena vielä kesä/kämppämakuupussin (+ 5° C asti). Kevät-/syysmakuupussia ja kesämakuupussia voi myös käyttää päällekkäin, jolloin ne yhdessä muodostavat toimivan talvimakuupussin. Pussien väliin jäävä ilmakerros toimii ylimääräisenä eristeenä. Tällaisen yhdistelmän huonoja puolia ovat kuitenkin suurehko paino ja huono käyttömukavuus (kaksi vetoketjua, ahtaus). Lisää lämpöä ja myös suojaa varsinaisen makuupussin likaantumiselta saa käyttämällä makuupussin sisällä lakanaa eli makuupussin muotoista ohutta sisäpussia. Lakanan voi pestä joka reissun jälkeen ja sellaisen voi ommella itse. Kunnollista talvimakuupussia ei voi käyttää kesällä, koska hikoilu aiheuttaa palelemista.
Untuva- ja kuitumakuupussit
Makuupussin täytteenä käytetään nykyään pääsääntöisesti untuvaa tai teknisiä kuituja. Untuva- ja kuitumakuupussien paremmuudesta väitellään alituisesti, mutta paremmuutta ei voida yksiselitteisesti määritellä. Molemmissa tyypeissä on omat hyvät ja huonot puolensa. Untuvamakuupussin hyviä puolia ovat keveys (kilon untuvamäärä vastaa noin kahden kilon kuitumäärää eristävyydeltään) ja huono syttymisherkkyys (eli ei pala kipinästä). Huonoja puolia ovat hinta (hintaerot ovat tosin tasoittuneet) ja heikko toimivuus kosteana (untuva menettää ilmansitomiskykyään ja paakkuuntuu kastuessaan).Kuitumakuupussin paras puoli on toimivuus myös kosteana, sillä kuidut pysyvät muodossaan ja eristyskyky säilyy. Kuitumakuupusseissa on myös enemmän valinnanvaraa, sillä kuitutäytteitä on eri valmistajilla monia erilaisia, joten myös hintahaitari on suurempi. Parhaita kuituja ovat ns. onttokäherretyt kuidut, kuten Quallofil ja Hollofil. Kuitupussien huonoina puolina ovat suurehko paino ja syttymisherkkyys kipinästä (tosin päällyskankaallakin on merkitystä). Allergisen ihmisen on syytä valita kuitumakuupussi.
Makuupussin rakenne
Makuupussia valittaessa on syytä kiinnittää huomiota myös makuupussin täytteen lokerointiin, sillä lokeroinnissa käytetty ompelutekniikka muodostaa helposti lämpövuotoja. Läpitikattua makuupussia ei kannata hankkia edes kesäkäyttöön, koska tikkaus muodostaa suoran lämpövuodon. Suoraseinäinen lokerorakenne koostuu poikittain ommelluista lokeroista siten, että vuoren ja päälikankaan väliin on H- tai Z-rakenteella ommeltu kangaskaistale. Eristävästä kerroksesta tulee näin paksumpi ja lämpö säilyy paremmin. Samantyyppinen ratkaisu on V-lokerorakenne, jossa saumat eivät osu samalle kohdalle ja lokeroita on enemmän, joten lämmönpitävyys paranee. Lämpimin ja yleensä kallein vaihtoehto on kaksikerrosrakenne, jossa makuupussin lokerointi koostuu kahdesta päällekkäisestä lokerokerroksesta, joiden saumat menevät eri kohdissa. Vaikutus on käytännössä sama, kuin jos olisi kaksi makuupussia tiiviisti päällekkäin. Makuupussin lämmittävyyteen vaikuttaa myös vetoketjun suojaus. Kunnollisessa makuupussissa vetoketjun rinnalla kulkee lämpölista. Talvimakuupussissa olennaista on myös kunnollinen lämpökaulus ja toimiva kiristysmahdollisuus pääaukossa.
Makuupusseja on kahta perusmallia: muumiopussi, jossa kiristettävä huppu ja kapeampi jalkopää sekä umpipussi. Täysmittaista pussia käyttävän lapsen tai muun lyhyemmän ihmisen kannattaa käyttää vaikka irtoremmiä jalkopäässä makuupussin lyhentämiseksi. Täysmittainen vetoketju helpottaa makuupussiin menemistä, jalkopäästäkin avattava vetoketju taasen on hyvä ominaisuuus pussin tuuletuksen ja varpaiden viilennyksen kannalta. Makuupussin paino on vähemmän merkityksellinen kuin muut ominaisuudet. Kannattaa valita sellainen pussi, jossa hyvät yöunet ovat mahdollisia, vaikka se painaisikin vähän enemmän.
Koko
Makuupussin koolla on merkitystä mukavuuden lisäksi myös lämpiävyyden kannalta. Liian ahdas makuupussi muodostaa "kylmäsiltoja" kehon ja eristeen kanssa: hartiat, polvet tms. pingottavat makuupussin kankaan ja puristavat täytteen kokoon. Toisaalta liian suuri makuupussi pitää sisällään nukkujan lisäksi ylimääräistä ilmaa, jonka lämmittämiseen kuluu ylimääräistä energiaa. Oikean kokoisessa makuupussissa mahtuu sopivasti liikkumaan.
Makuupussin pakkaaminen ja huolto
Makuupussi pakataan "ryttäämällä" eikä taittelemalla tai rullaamalla, jotta makuupussin täytteet eivät pakkaudu epätasaisesti ja pysyvät kuohkeina. Jos makuupussi kiinnitetään rinkan ulkopuolelle, niin on huomattava suojata makuupussi vesisateelta. Yön jälkeen makuupussi tuuletetaan, jotta kehon yön aikana muodostama kosteus poistuu pussin kankaista.
Makuupussia ei säilytetä retkien välillä pakattuna suojapussissa, vaan ilmavasti esimerkiksi vaatepuulla riippuen. Makuupussi pitää myös pestä tarvittaessa, sillä likainen ja litistynyt makuupussi menettää osan lämmittävyydestään.
Makuupussin kanssa samaan pussiin voi pakata yöasun tai makuupussin sisälakanan, jotta ne ovat heti käsillä kun tulee aika mennä nukkumaan. Makuupussin huoltoa helpottaa makuupussilakana, joka on helpompi pestä kuin koko pussi. Lisäksi kuumalla kelillä voi nukkua pelkässä lakanassa ja kylmillä keleillä se toimii lisäeristeenä.
Yön ajaksi voit tehdä makuupussinpussista tyynyn laittamalla sinne vaatteita, kuten villapaidan. Ethän unohda, että nukkumismukavuutta lisää tyynyä huomattavasti enemmän kunnollinen kylmästä ja kovasta maasta eristävä makuualusta.
Toinen hyvä valintaopas täältä:
http://www.scandinavianoutdoorstore....n-valintaopas/
Kirjanmerkit