Sivu 1 / 44 12311 ... ViimeinenViimeinen
Näyttää tulokset 1 - 30 / 1318

Aihe: Työmatkapyöräilijät

  1. #1

    Työmatkapyöräilijät

    Hei!

    Nyt kun sain muutettua, kävin hankkimassa itselleni uuden pyörän ja aloitin työmatkapyöräilyn (nyt kun rakentamiselta jää aikaa jo muullekin). Työmatkani on 17-18 kilometriä / sivu ja ensimmäinen viikko paluumatkaa lukuunottamatta takana. Fiilikset ovat loistavat, pyöräily on tuntunut tosi mukavalta nyt kun kerrankin alla on kunnollinen pyörä eikä halvin mahdollinen. Lukkopolkimet otin käyttöön alusta lähtien, koska ajattelin että parempi opetella kaikki uusi heti alusta lähtien, ettei tarvi ensin pyörään totuttuaan alkaa opetella lukkopoljinten käyttöä. Sää on ollut kyllä sopiva ja pian sitä oppii ne paikat, joissa kannattaa olla hieman varuillaan. Vielä täytyy opetella vaihteiden vaihtamista, ensimmäistä kertaa kun omistan ketjuvaihteisen pyörän. Mutta ei se auta kuin opetalla hiljalleen ja eiköhän sitä pääse jossakin vaiheessa selvyyteen onko vaihteiden säädössä hieman toivomisen varaa vai onko kyse vain käyttäjästä :P Viikonlopun aikana lienee kohdallaan tehdä jotakin pientä huoltoa tai ainakin tarkistaa että kaikki on ok, kun kilometrejä on sitten tullut jo n. 230 (ennen työmatkapyöräilyä tuli tehtyä pari muuta pyöräilyälenkkiä harjoittelumielessä ja tuntuman saamiseksi).

    Mutta syy miksi halusin perustaa ketjun oli se, että olisi kiva kuulla muidenkin työmatkapyöräilyistä ja fiiliksistä. En tiedä kuuluisiko tämä kenties off topic -otsikon alle vai onko ok täällä? Olisi mukava jos ketju pysyisi aktiivisena, saisi sopivasti vertaistukea ja sitten talven tullessa voi olla että varustepuolestakin riittää keskustelemista.

    Ja positiivisimpina asioina tällä viikolla on ollut kolme ihanan kaunista usvaista aamua sekä eilen paluumatkalla kaksi matkan aikana välähtänyttä salamaa ja muutamat sadepisarat auringon paistaessa samanaikaisesti. Mitä mukavia hetkiä teidän pyöräilyreissuihin on sisältynyt tällä viikolla?

  2. #2
    Tsemppiä työmatkapyöräilyyn.
    Viimeiset viikot ovat kyllä olleet otollisia homman aloittamiseen. Kynnys lähteä kasvaa kummasti kun mittari näyttää +5 ja vettä sataa mutta kun vauhtiin on päässyt niin ei tunnu yhtä pahalta.

    Kieltämättä fiilikset hyvät kun sortseissa pärjää ja kotimatkan lyhythihaisessakin. Lisää fiilistelyä bongaamalla paikallisia kuvarasteja työmatkalla....

  3. #3
    Liittynyt
    12/2009
    Paikkakunta
    Hämeenlinna
    Viestit
    1.608
    Täällä hienoja juttuja aiheeseen liittyen. Ja sitten hieman vakavammin: kyllä nuo työmatkat fillarilla on mukava taittaa, kesäisin etenkin. Mulla toki on aika lyhyt n. 6km matka. Talvellakin menee, kunhan vaan on soveltuva varustus. Tsemppiä aloittajan työmatkoille!
    Mud, sweat and beers.

  4. #4
    -Cube- Guest
    Mulla on suht lyhyt pyrähdys eli tommoset 10 kilsaa sivu joka tulee poljettua ympäri vuoden. Oikeastaan kesällä toi puuha on tylsintä vaikka kesä mukavaa aikaa onkin. Mutta kun polkee kunnon räntäsateessa tai rämpii tota väliä 1,5 tuntia välillä taluttaen ja joskus vielä hetken kantaen pyörää kunnon lumihangessa niin siinä on sitä jotain. Ehkäpä mä vaan oon jotenkin omituinen kun kaikkein kurjimmat kelit on jotenkin ne hauskimmat matkat. Kaippa siinä on jotain semmosta että hammasta purren saa sisun päälle ja adrealiini virtaa joka tuo jotenkin sen hyvän olon kun on selviytynyt perille.

  5. #5
    Liittynyt
    08/2011
    Paikkakunta
    Helsinki
    Viestit
    496
    -Cube-:n kanssa samaa mieltä tosta voittamisen tunteesta joka jää kun on kukistanut talven ja päässyt perille ajoissa
    "The only thing necessary for evil to triumph is for enough good men to do nothing"

  6. #6
    Liittynyt
    07/2010
    Paikkakunta
    Kello
    Viestit
    2.495
    Työmatkapyöräily on todella hienoa ! Mulla menee tunti per suunta, talvella vähä enempi, ja aina on tekosyitä mennä autolla on tuhansittain, jos niitä haluaa löytää.

    Mutta, kun vauhtiin ja makuun pääsee, niin jokainen automatka on tuskaa.... Onnea ketjunaloittajalle fiiliksistä, työmatkapyöräily on mahtihommaa !

    Hyvä pyörä kuten sanoit, ja varusteet, niin ei se estä räntäsadekkaan matkaa. Muistaa vielä että sisällä ikkunantakana asiat (vastatuuli, sade, räntä, zombiet) ulkona näyttää rankemmilta kuin ne onkaan sitten matkalla.

  7. #7
    Liittynyt
    10/2005
    Paikkakunta
    Espoo
    Viestit
    4.026
    Kiitoksia muistutuksesta miten kivaa työmatkapyöräily sittenkin on.
    Ehkä olin vähän turtunut ja sairastelut veivät innon lähteä aamulla, kun keväällä alkoi keksiä syitä siirtää lenkkiä illaksi. 16 km on suuntaansa.
    -työmatkapyöräilijä aistii ympäristöä tavalla, jonka autoilija sulkee lasien ja radioäänen taakse. Saa elämyksiä, joita ei autoilija saa. Piristää kummasti aamulla ja lenkille ei tarvitse erikseen lähteä.
    -pahimpia haasteita ovat nollakelit, kun on märkää ja kylmää. Pakkasella on taas kuivaa ja tarkeneminen on helpompaa
    -vaikeinta on kun uskollinen työmatkapyörä pöllitään, ei pidä kiintyä materiaan liikaa, uuden saa kohtuu vaivalla jos on vakuutus

    Kun tämä loma loppuu, aloitan taas työmatkapyöräilyn.
    Love the Ride!

  8. #8
    Liittynyt
    06/2007
    Paikkakunta
    Helsinki
    Viestit
    4.909
    Työmatka minulla on 13km / sivu josta ensimmäiset ja/tai viimeiset kaksi kilometriä menee kärry perässä. Onhan sitä töissä ihan eri vireystasolla kun on työmatkan taittanut liikuen verrattuna automatkaan. Fillarilla olen vieläpä nopeammin perillä kuin julkisilla, vaikka fillaroinnin matka-aikaan laskee suihkussa käymisenkin mukaan.

    Talvipyöräilystä voisi sanoa jo tässä vaiheessa sen, että kovallakin pakkasella kyseessä on enemmän asennelaji ja vasta toissijaisesti varustekysymys. Varusteita löytyy kyllä taittaa työmatkaa kolmenkympinkin pakkasella.
    Holokki auki ku H. Moilane.

  9. #9
    -Cube- Guest
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti H. Moilanen Katso viesti

    Talvipyöräilystä voisi sanoa jo tässä vaiheessa sen, että kovallakin pakkasella kyseessä on enemmän asennelaji ja vasta toissijaisesti varustekysymys. Varusteita löytyy kyllä taittaa työmatkaa kolmenkympinkin pakkasella.
    Toi on täysin totta.

    Mulla meinaa välillä jäätyä peukalot mutta sekin ongelma ratkeaisi paremmilla rukkasilla tai laittamalla jotkut ohuet hanskat alle noihin nykyisiin.

  10. #10
    Liittynyt
    03/2011
    Paikkakunta
    Kaarina
    Viestit
    1.015
    Ja täällä foorumillakin on todettu, että vaikka työkaverit kummastelevat paukkupakkasissa ajamista, niin se on oikeasti vain varusteista kiinni. Kun varusteet on kunnossa, niin niillä ketkä ajavat pyörällä pakkasessa, on töihin päästyään lämmin ja ne ketkä tulevat autolla, valittavat kylmästä ilmasta
    Itse voin ajaa vuoden ympäri työmatkat melkein ilman vaatteitakin, kun matkaa on 1,5km / suunta ja metsän läpi oikaistessa tuostakin saa nipistettyä pari sataa metriä vielä pois
    Minä ajan pääni jäädyksiin


  11. #11
    Täälläkin on tullut tehtyä työmatkapyöräilyä pari kuukautta (kun laskee loman pois välistä). Matkaa on 8km/suunta, käytännössä nousua koko matka mennessä, sitten taas tullessa ei tarvitse polkaista kuin silloin tällöin. Sinkulalla olen matkaa hymyssä suin (ja räkä poskella) taittanut. Suunnitelmissa olisi yrittää ajaa myös talvella ainakin silloin kun kelit ovat "järjelliset". Jännä nähdä, että riittääkö into kun kelit huononee. Valmistautumisen olen jo aloittanut, nastarenkaat ja kevyempi välitys on jo hankittu.

  12. #12
    Liittynyt
    04/2012
    Paikkakunta
    Vantaa
    Viestit
    43
    Työmatkapyöräily on meikällekin suhteellisen uusi kokemus (pyöräily itsessään on kyllä ihan vanha tuttu). Keväästä asti olen suhannut 26 km suuntaansa ja sitä ennen kymmenen vuotta pidin matkaa täysin mahdottomana (en matkana vaan työmatka-matkana ). Mutta äkkiä siihen jäin koukkuun ja nyt ei tee yhtään mieli kulkea junalla tai bussilla.


    Myös ajallisesti voitan tässä ihan hyvin, kun saan yhdistettyä harjoittelun työmatkaan. Eipä tarvitse illalla enää lähteä lenkille erikseen ja aina voi tarvittaessa tehdä kotimatkalle pidempää koukkausta, jottei lenkki aina ole samaa junnausta. Lisää vaihtelua saan ajamalla välillä maantiepyörällä ja välillä maasturilla. Eipä tarvitse joka päivä samoja reittejä/teitä/polkuja ajella.


    Saa nähdä mitä talven tullen tapahtuu meikän työmatkapyöräilylle. Tuossa yllä kirjoitettiin talven ihanuudesta tyyliin 10 km ja 1,5 tuntia, joten lyhyellä matematiikalla se olisi sitten minulla jotakin 26 km ja neljä tuntia... no joo, varmaankin ajan myös talvella, mutta sen verran laiska olen, että umpihankeen en lähde pyörää kantamaan

  13. #13
    Liittynyt
    09/2005
    Paikkakunta
    vantaa/havis
    Viestit
    4.777
    Tammikuussa viimeksi työmatkaa fillarilla taitettuna,syyskuussa pääsee työmatkaa ajamaan 1.2km suuntaansa.
    No tulee sitä ajettua muutenkin,talvi ja syksy ei oikeestaan poikkea kilometreissä viikkosaldoa kun tarkastelee se on asenteesta ja varusteista kiinni.
    Harmi kun työmatka on kutistunut 15 vuotta meni 30km.ä paivä minimissään ja sitten 4 vuotta 14 km:ä ja nyt ton 2.4 kilsaa päivä jonka kyllä kävelen,illat sitten menee lenkillä ajaessa jos mummo päästää.
    ehkä ajoin,ehkä en....

    Pahat sedät 50/60

  14. #14
    Liittynyt
    07/2011
    Paikkakunta
    Espoo
    Viestit
    2.249
    Tuossa edellähän nuo kaikki vankat perusteet julkisten tai oman auton käyttämättömyydelle työmatkoilla tulivat.

    20 km suuntaansa on matka pohjois-etelä - suunnassa Helsinkiin ja takaisin. En tiedä pitääkö olla jonkin sortin masokisti tehdäkseen tuota, mutta kyllä se olotila talvella kun kurvaa työpaikan pihalle, pistää pyörän seinää vasten, purkailee päällimmäisiä kerroksia vaatetusta auki ja pyyhkii naaman kuurasta on ehdottomasti koukuttava. Päälle lämmin suihku ja puhtaat vaatteet. Joka toinen aamu saa ihmetellä auraajien mielenoikkuja. Pimeä aamu, kova väylän pohja ja lähes äänettömästi ohuella puuterilumella liitävä putkikameli - kauniimpaa kuin kesällä. Loppujen lopuksi matka-aikakin venyy jos ei hämmästyttävän niin yhdentekevän vähän.

    Syksyllä sateesta ei ole niin väliä kun sisältä kastuu kuitenkin ja kuivauskaappi kerkeää tehdä tehtävänsä ennen työpäivän loppua. Lisäksi pienellä sateella happi kulkee niin että pitää oikein äimistellä voimien lisäystä.

    Vaikein minulle on ollut kevät, koska alkaa odottaa niitä kuivia ja aurinkoisia kelejä, jolloin heräämisestä lähtöön kuluu se muutama minuutti. Keväällä maa on kylmä ja vaikka lämpömittari näyttäisi lukemia, joilla syksyllä vielä ajettaisiin shortsit päällä, uhkuu maa vielä niin paljon kylmää ettei vaatteiden vähentäminen vain ole mahdollista. Kesää odottavan aika on pitkä.
    "Sinunkin tulisi tietää, että pullot tehdään puhaltamalla, reiät ampumalla, mutta työt vie oman aikansa."

  15. #15
    Liittynyt
    12/2011
    Viestit
    327
    Hieno ketju!
    Mulla vaihtui 4 vuotta sitten työpaikka ja ajomatka lyheni 10km:stä 4,5km:iin - arvata saattaa että olen kaivannut tuota kivan pituista työmatkaa enemmän kuin usein. Nykyinen on lähinnä rullailua hikoilua rajoittaen, mutta silti sille vetää vertoja vain lenkkeily töihin.

  16. #16
    Liittynyt
    07/2010
    Paikkakunta
    Helsinki
    Viestit
    4.214
    Vuosia sitten kyllästyn autooni ja hankkiuduin siitä eroon melko impulsiivisesti. Kuljin pari päivää töihin julkisilla ja tutkin samalla vaihtoehtoja seuraavaksi autoksi. Dösällä kulkeminen tuntui kovin vaivalloiselta ja keksin että hankin fillarin jolla voisin kulkea tuon matkan, ikään kuin väliaikaisratkaisuna. Siinähän tuo väliaikainen ratkaisu vielä jyllää: työmatkaa tulee ajettua noin 3500km/vuosi ja harrastelua suunnilleen saman verran.

    Aiempien viestien tapaan allekirjoitan saman kummallisen perversion jossa kaikista pahimmat kelit ovat kaikista parhaimpia työmatkakelejä. Se vaan on niin paljon mielenkiintoisempaa.

  17. #17
    Liittynyt
    07/2010
    Paikkakunta
    Uleaborg
    Viestit
    2.750
    Juu! Hankalilla keleillä on mukava ajaa, jos niitä ei ole liian usein. Viime talvena niitä oli aika monesti iltapäivällä. Jos en olisi perheellinen, en omistaisi enää autoa ollenkaan.

  18. #18
    Liittynyt
    07/2010
    Paikkakunta
    Helsinki
    Viestit
    4.214
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti rjrm Katso viesti
    Jos en olisi perheellinen, en omistaisi enää autoa ollenkaan.
    On täälläkin pari tuollaista taaperoksi luokiteltavaa...

  19. #19
    Reilu 17km yhteensuuntaan tulee pyörällä painettua töihin, viime talvena -17 oli pakkasraja, eli auto kutsui. Eipä sitä juuri parempaa fiilistä saa työaamuun aikaiseksi kuin pyöräilemällä tuon matkan. Pyöräillessä herää mukavasti, pikainen suihku työmaalla, ja muutama leipä nassuun heti aamusta. Työkaverit haukottelevat vielä puolisen tuntia työajan alkamisen jälkeen - niin minäkin niinä aamuina jotka autolla joudun taittamaan.

    Parasta omaan makuuni tuo on jossain -5 asteessa. Näin kesälläkin on ihan kivaa, mutta talvessa on sitä jotain.

  20. #20
    Liittynyt
    07/2012
    Paikkakunta
    Valkeakoski
    Viestit
    8
    Eka viesti tähän purkkiin!

    Nykyinen työmatka ekan kerran ajettu pyörällä. Jatkossa ehkä kerran tai kaksi viikossa pyörällä, kunnes tulee lunta ja liukasta. Matkaa 50km / sivu, lähinnä asvalttia + yksi sorapikataival.

  21. #21
    Liittynyt
    07/2011
    Paikkakunta
    PK-seutu
    Viestit
    490
    Täällä yksi työmatkatempoilija. Maantiefillarilla taitan nyt ensimmäistä kesää 17 km:n työmatkaani pari-kolme kertaa viikossa. Aamu-unisena en vain joka aamu saa itseäni tarpeeksi aikaisin ylös tai muuten virta on liian vähissä polkemiseen, mutta iltapäivällä se tietysti sitten harmittaa kun haluaisi fillaroida kotiin päin. HSL on hanurista, kun fillarin kuljettamiseen julkisilla ei ole mahdollisuuksia Ja sitten tietysti niinä päivinä on mentävä julkisilla, jos pitää toimittaa jotain asioita vaikka kaupungilla.

    Allekirjoitan kyllä tuon energisyyden, mikä aamufillaroinnista tulee. Ja paitsi että aamulla ehtii herätä kivasti matkaa taittaessa raikkaassa aamusäässä, kotimatkalla ehtii puolestaan jättää pahimman työketutuksen matkan varrelle.

    Tuleva syksy ja talvi mietityttävät kovasti. Tekisi niin mieli kokeilla talvipyöräilyä, mutta se vaatisi luonnollisesti investointia kalustoon. Paljoa en raaskisi kuitenkaan sijoittaa, koska on ihan mahdollista että laiskana ja mukavuudenhaluisena en innostukaan hommasta. Halpaa maastopyörää olen miettinyt, mutta niissäkin tarpeeksi pienet runkokoot ovat harvassa ja toisaalta ne painavat ihan järkyn paljon verrattuna keveään maantiefillariin, mikä tuskin ainakaan lisää motivaatiota lähteä taittamaan taivalta hankien keskelle.

  22. #22
    Liittynyt
    01/2009
    Paikkakunta
    Espoo
    Viestit
    702
    Kuusi vuotta tuli harrastettua kelistä piittaamatta ympärivuotista työmatkapyöräilyä. Viimeiset viisi vuotta matkaa oli 21km/päivä. Ylivoimaisesti paras tapa taittaa työmatkat! Tosiaan viime vuosina helpoimmat kelit oli niitä tylsimpiä, mutta kyllä silti kevään tulo aina sykähdyttää ja hupilenkkejä ei talvisin oikein enää tullut tehtyä. Työmatkoilla taas sitä ruoskaa pahan kelin muodossa melkeinpä toivoi...? Ja jos joskus jostain syystä ei inspiroinut polkaista töihin, päivä auton ratissa palautti mieleen, miten vajaata touhua työmatka-autoilu on.

    Nyt päivittäinen pyöräily on jäänyt, kun muuttui työkuviot ja työmatkana yleensä raput yläkertaan. Vanhasta onkin ikävä vain tuota työmatkapyöräilyä. Onneksi sitäkin pääsee edes satunnaisesti sotkemaan 45km/päivä ja tulee lasten hoitoreissuista muutama kilsa kärry perässä jokunen kerta viikossa. Eli ei pysty varmaan täysin tuota edes lopettamaan, kun sille tielle on kerran erehtynyt.

    Enpä ole muuten koskaan yllättävän ruuhkan takia myöhästynyt pyörän kanssa. Autolla noin on käynyt monta kertaa - viimeksi tänään. Ja aamulla vielä lähdin töihin pyörällä, mutta erehdyin paluumatkalle auton rattiin, niin tuli heti opetus.

  23. #23
    Liittynyt
    08/2011
    Viestit
    217
    Parasta työmatkapyöräilyssä on se, että pääkaupungissakaan ei tunne asuvansa ruuhka-Suomessa. Sitä jotenkin irtautuu kaikesta ympäröivästä kiireestä. Kiire iskee vasta siinä vaiheessa, kun joku yrittää mopolla ohi...

  24. #24
    Liittynyt
    05/2009
    Viestit
    431
    Täällä yksi työmatkapolkija lisää. 10km työmatka Helsingissä taittuu sotkien kelien salliessa. Niin extreme-kaveri en ole, että "huonoon" keliin lähtisin. Työpaikalla kun ei ole suihkumahdollisuutta. Mutta näin kesäkeleissä on paljon mukavampaa katsella joenvarsi- ja merenrantamaisemia kuin Lahden moottoritien ruuhkia ja kaikkia niitä ylikiireisiä ja -kireitä urpåja peltilehmissään (jollainen siis itsekin olen huonoilla keleillä). Ja heräähän polkiessa aivan eri tavalla kuin autossa istuessa.

    Onneksi nyt on ollut kelejä mennä fillarilla. Lomani jälkeen, siis suunnilleen 4 vkoon, autolla on taitettu työmatkaa vain pari kolme kertaa.

  25. #25
    IncBuff Guest
    Aika harvoin viitsii tuota 15 kilsan pätkää pyöräillä kun se menee autolla moottoritietä pitkin niin jouhevasti. Ehtii sitten illalla paremmin maastoilemaan.

  26. #26
    Liittynyt
    11/2010
    Paikkakunta
    Tampere
    Viestit
    152
    Minäkin pyöräilen työmatkat, tosin vain 2,2km suuntaansa, lähes tulkoon säässä kuin säässä. Pyörä on jäänyt kotiin vain niinä keväisinä päivinä, jolloin on väylä jäässä ja siinä päällä vettä. Pyörä on joku tommonen Raleighin halpishybridi, joten sille kyllä kehtaa antaa kyytiä huonollakin kelillä surutta. Talven (=oikeasti kylmien ilmojen) varalle mulla on semmonen hiano Reiman kypärämyssy ja se on ihan paras. Mitään erikoisempaa varustusta mulla ei ole, mutta kylmimmillä ilmoilla olen käyttänyt yhden kaverin vihjeestä hiihtopukua

  27. #27
    Mitens teillä muilla, kuinka paljon pystytte muuttamaan reittiä vaikka hetken mielijohteesta? Itselläni on mahdollisuus ajella useampia reittejä matkan pituuden juurikaan muuttuessa (~14-17km). Voin ajella joko suoraa asfalttia, kiemurtelevia pikkuteitä tai rytyyttää osan matkasta perinteisessä juurakko/kivikkohelvetissä, tai sitten näiden erilaisilla yhdistelmillä. Hienoa kun on vaihtoehtoja.

    Parasta kuitenkin on, kuten aikaisemmin joku mainitsikin, se että duuniin päästyä on mukavan virkeä olo. Muutenkin jaksaa paremmin. Yleensä olen ajellut vain kesäisin, mutta nyt olisi tarkoitus hakea rajoja (muutenkin kuin vain työmatkailussa) ja kokeilla kuinka pitkälle syksyä/talvea sitä viitsii ajella.

  28. #28
    Liittynyt
    08/2007
    Paikkakunta
    Kerava
    Viestit
    421
    Työmatkaa on nyt n 18 km suuntaansa ja kyllä sitä mielellään ajelee! Syksyn sateisia kelejä ei ole ikävä, mutta kuivina pikkupakkaspäivinä on melkoinen nautinto polkea tyhjiä pyöräteitä parhaimmillaan lumoavan värisen maiseman keskellä. Sadekelin ajohousut on puutteena varustekaapissa, täytynee ruveta pian tarjontaa katsastamaan jos vaikka tänä syksynä paikkaisin tuon puutteen..

  29. #29
    Liittynyt
    12/2006
    Viestit
    449
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti -Cube- Katso viesti
    Mulla on suht lyhyt pyrähdys eli tommoset 10 kilsaa sivu joka tulee poljettua ympäri vuoden. Oikeastaan kesällä toi puuha on tylsintä vaikka kesä mukavaa aikaa onkin. Mutta kun polkee kunnon räntäsateessa tai rämpii tota väliä 1,5 tuntia välillä taluttaen ja joskus vielä hetken kantaen pyörää kunnon lumihangessa niin siinä on sitä jotain. Ehkäpä mä vaan oon jotenkin omituinen kun kaikkein kurjimmat kelit on jotenkin ne hauskimmat matkat. Kaippa siinä on jotain semmosta että hammasta purren saa sisun päälle ja adrealiini virtaa joka tuo jotenkin sen hyvän olon kun on selviytynyt perille.
    Täysin samat ajatukset!

  30. #30
    Liittynyt
    08/2003
    Paikkakunta
    Espoo
    Viestit
    70
    Vain 8km siivu suuntaansa Espoossa itä-länsi- akselilla, mutta ah aina niin hienoa päästä ajamaan omassa tahdissa ilman liikennevaloja ja autoja, kun koko matkan poljen KLV:ää. Vielä nyt paljon muitakin pyöräilijöitä, mutta lokakuussa enää harva jaksaa painaa sateessa. Varustekysymys.

Kirjanmerkit

Viestin säännöt

  • Käyttäjä ei voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Käyttäjä ei voi vastata viesteihin
  • Käyttäjä ei voi liittää liitetiedostoja
  • Käyttäjä ei voi muokata viestejään
  •