Eilen ajettiin pojan kanssa 1,5 tuntia maastopyörillä maastoajoa.
Eilen ajettiin pojan kanssa 1,5 tuntia maastopyörillä maastoajoa.
Tänään soranjauhimella perus kolmetuntinen.
Olin taaskin päättänyt, että hitto vie tänään täpäri lenkille, mutta ei sitten kuitenkaan hotsittanut. Onpa alakuloista, entinen maastopoika on ihan sorapoika nykyään. Miten innostuisi? Auttaisko jos lähtis jonnekin muualle fillaroimaan kun Kepu ja EKP on niin tylsät mestat?
Tänään 25,4 km hiekkatielenkki Giant Trance täysjoustolla 1h 00min. 30sek. eli keskinopeus kohtuullinen 25,2 km/h. Aika hyvin rullaavat renkaat noi Schwalben Nobby Nic 2.10”.
Vajaat 26 km tuossa iltakahdeksan jälkeen, aikaa meni tunti ja 20. Suurin osa ihan asfalttia.
Eilen kävin 75 km. Viidenkympin jälkeen tajusin vatsan olevan täysin jumissa, ja ettei sieltä olisi lisäenergiaa tarjolla. Alahuulikin oli jo täysin tunnoton. Palasin siten suoraan kotiin. Jalat kramppailivat hieman illalla levossa sieltä täältä, kun lihakset olivat tyhjät. Yöllä sitten ilmapallo tyhjeni kahdelta taholta. Hetken toivoin jo kuolevani, mutta viidennen yökkäyssarjan jälkeen elämä alkoi voittaa.
Kotikaupungin katu oli hiekkainen tie, siinä Anglia katolleen kääntyi.
Gösta Sundqvist: Teuvo, maanteiden kuningas
Viikko ja reilu 1000km retkipyöräilyä takana.
Oli suunnilleen idea mille suunnalle lähden, mutta toteutus muuttui fiiliksen mukaan joka päivä. Hyvin meni kaikki, paitsi vähän puskista tuli pisimmän päivän loppuun yksi 90km pätkä ilman palveluita. Onneksi hoksasin sen viime hetkellä ja kävin huoltiksella vetämässä tankin täyteen.
Reissu loppui tänään vähän lyhyeen kun päätinkin kääntyä lähimmälle juna-asemalle, enkä polkea vielä satasta vastatuuleen, kuten aamulla ajattelin.
^et polkenutkaan MSG:ia?
Rapsaa esille pian sitten. Jooko. Kenties jo tänään![]()
Aamupäivällä runsaat 26 kilsaa meni
Don't ride faster than your guardian angel can fly!
http://pd.kuvat.fi/
Sotkamossa päivittäin nyt joutilaana harrastan asfalttiajoa edestakaisin.
Terveisiä vastaantulijoille, jotka ihan moikkailee!
Pitänee joku päivä vuokrata maastosähkö ja kokeilla noita polkujakin.
Tänään kevään viimeinen sorkkuseikkailuperjantai.
Mäntsälään Z-junalla ja siitä sitten vv-ruutuja länteen (v*ttumainen länsituuli tänään!). Hyvinkään itälaidalla hienoja sorkkupätkiä! Ruutuhyppelyn jälkeen piti Knehtilän tilalla juoda kahvit 80 km kohdalla ja kruisailla kotiin. No kiinni se toki oli. Eikä Jokelassakaan mitään. Fak.
No loput 70 km kotiin sitten ilman välipalaa. Aika koneeksi itsensä tuntee.
Tänään pojan kanssa 24km/n.3h ihan oikeata maastossa pyöräilyä.
Tänään elämäni eka 100km ylitys
Eli 105km ja 5h 17min se vei aikaa.
Hyvin tehty!
Tänää 31 km.Hyvä keli ja oli paljon pyöräilijöitä liikkeel.
Tänään 25,4 km enimmäkseen hiekkatielenkki Giant Trance täysjoustolla aikaan 58 min. 20 sek. Vähän yli 26 km/h keskinopeus.
Tänään 32 km GT Zaskar jäykkäperäisellä maastopyörällä aikaan 1h 16min. 45sek. Enimmäkseen asvalttia mutta osa myös hiekkatietä. Keskinopeus noin 25 km/h. Kun tulin kotipihaan ja kävin sisällä ja parin minuutin päästä oli tarkoitus viedä pyörä varastoon niin sen eturenkaan Tubolito S-Tubo kevyt (42 gr) sisärengas hajosi paikoillaan itsekseen. Ilmat tuli kerralla pihalle ilman että mitään terävää meni ulkorenkaan läpi. Otin sen sisärenkaan pois ja yhdessä kohtaa oli vaan sellainen sauma/liitoskohta antautunut. Ilmanpaine oli 2.5 bar jonka olin laittanut ennen lenkkiä. Hyvä että pääsin kotiin ja päätti hajota sitten vasta kotipihassa... Ei ole noiden Tuboliton S-Tubojen kanssa aiemmin vastaavaa tapahtunut.![]()
Tänään..........
Vähän runsaan tunnin testilenkki tänään ja polvessa ei kipuja, vain pieniä tuntemuksia eikä turvonnut lisää.
Don't ride faster than your guardian angel can fly!
http://pd.kuvat.fi/
50km:n maantielenkki tänään +30°C lämpötilassa. Sen verran kelit vaihtelee ettei taida tänä kesänä keho ehtiä sopeutumaan lämpöön. Jos ei muuta katkosta tule niin viimeistään duuni.
Tänään aamulla ennen hellettä se oma perinteinen 25,4 km lenkki taas Giant Trance täysjousto maastopyörällä enimmäkseen hiekkatiellä. Selkeästi hitaammin kuin aiemmin ja reilusti matalammilla sykkeillä. Keskisyke vain 118 ja maksimisyke vain 139 eli hiljaa mentiin. Keskinopeus 24,0 km/h.
Just vähän päälle kaks tuntia nautiskelin maalaismaisemista aamupäivällä ja olin ajatellut että ei tulis niin kumma vielä silloin, toisin kävi.
Don't ride faster than your guardian angel can fly!
http://pd.kuvat.fi/
"Koska ajoit viimeksi..?"
Ajoin, koska teki mieli.
Seiskan pintaan aamulla tunnin/33km maantielenkki. Mukava keli, sopivan lämmin, mutta ei tukala, ja lähes tuuleton.
"Pysähdys on vauhdin surma" -Torstailenkillä kuultua
Tänään aamupäivällä taas sama 25,4 km lenkki samalla pyörällä.
Perjantai-illasta lauantai-aamuun 302 km Saimaan ympäri.
Viimeksi ajoin eilen vajaa 130km maantietä
Palauttani Suomeen su 30.06.2024 akillesjänteen alueen kipuilu kumuloitui - kävelykin on töpöttelyä "vauvan askelin" toistaiseksi.
Heinäkuun 2024 pyöräilyt: 0 km [rajoitettu pyöräily 3 krt/vk - Työterveyden fysioterapeutti kesäkuussa 2024]
Heinäkuun 2024 hölkät/juoksut: 0 km [täyskielto 1 - 6 kk]
Kävin Fysioterapiassa ja tein mitoitettujen tukipohjallisten tilauksen työkenkiini: €270,00. Huomautin terapeutille, älä koske jänteisiini.
En saanut toimipaikkalähetettä työantajan työterveyspalvelun kautta, joten tämä omaan laskuun. Mase.
| PKK |
Irma eksytti seuraajat, lenkillä laite näytti isoja lukuja. (11)
^ Akillesjänne täälläkin kipuilee, mutta onneksi loivempana. Juoksut on telakalla, pyöräilemässä kävin viimeksi tänä aamuna ennen töihin lähtöä 20 km.
^^ Toivottavasti fysioterapeutti antoi myös jumppaohjeet? Käsitys on kai pitkään ollut että akillesjänne vaatii normaalin liikunnan ohella säännöllistä treeniä. Eksentrisiä liikkeitä rappusissa kivun sallimissa puitteissa kai voi suositella vamman laatua enempää tuntematta?
Kirjanmerkit