Ilmanko en maantiellä pärjää oikein kellekään.
Ilmanko en maantiellä pärjää oikein kellekään.
Sähkövaihteet voi nähdä myös pyöräharrastuksen yksinkertaistamisena. Ainakin itse olen voinut unohtaa säätämisen ja vaijerien uusimisen ennen kuin ne ovat siinä pisteessä että vaijerin katkeaminen lenkillä on vain ajan kysymys.
Reipasvauhtisilla porukkalenkeillä mukana pysymisen voi senkin ratkaista yksinkertaisesti: hankkii kaikin osin paremman kaluston kuin millä kaverit ajavat. Kun sen on tehnyt, ei tarvitse pohtia koko kysymystä vähään aikaan.
PS Muistan miten aikanani - silloin joskus kun olin vielä siinä kunnossa että saatoin uskoa ja toivoa etten ollut aivan liian kovassa seurassa - ihmettelin mikä kumma siinä on että nimenomaan ne ajokaverit, jotka olisivat pärjänneet huonommilla pyörillä ja renkailla, olivat niitä joiden pyörät ja renkaat olivat porukan parhaat. Kun taas ne jotka laillani olisivat tarvinneet kaiken mahdollisen väline-edun ajoivat millä ajoivat...
Tuo on muuten harvinaisen totta. Mun mielestä kyse on siitä, että ne, jotka kehittävät itseään, esimerkiksi kisaamista varten, miettivät myös muut asiat kohdilleen. Onhan se vaan nyt harvinaisen tyhmää hukata kymmeniä watteja renkaisiin ja pskn asentoon, jos vuodatat hikeaä talven trainerin päällä sen 10w parannuksen vuoksi.
Ja jos kisaa maantietä, niin rospuuttokalusto kannattaa kyllä pitää mahdollisimman liukkaana ja kevyesti kulkevana. Se inertia on täysin toisenlainen, jos kihnuttaa marawintereillä syyskuusta-huhtikuulle.
Niin ja tuosta täysjoustosta vielä. Toki jokainen saa ajaa vaikka täysjäykällä siellä metsässä. Mutta kysehhän on taas kerran siitä lapsellisesta vauhdista, mitä haetaan jo mopojen kanssa. Onhan tuo nyt vaan huikean hauskaa touhua. Jäykkäperällä sama kyyti nyt vaan pelottaa, eikä kondis kestä tuota millään varttia pidempään.
Tätä yksinkertaistamisasiaa on tullut pohdittua erityisesti sen jälkeen, kun perhe tovi sitten lähti kasvamaan ja harrastukseen käytettävissä oleva aika väheni. Nyt olenkin päässyt siihen pisteeseen, että kelistä riippumatta kalusto sallii milloin tahansa töihin, lenkille, kauppaan tai yön yli retkelle lähdön olosuhteisiin nähden vähintäänkin keskinkertaisesti sopivalla kalustolla ilman mitään valmistelua. Pyörille en tee säännöllisesti muuta kuin satunnaista ketjujen voitelua ja kerran kuukaudessa renkaiden pumppausta. Jos jotain hajoaa tai jokin alkaa pitämään ylimääräistä ääntä, vika etsitään ja korjataan. Muuten en tee mitään ja hyvin on pyörät toimineet. Kalustona tällä hetkellä on gravelpyörä, täysjäykkä plussamaasturi sekä vaihteeton pappapyörä, joista kaikissa on flattipolkimet, kiinteät valot, täyspitkät lokarit, etukori ja tarakka. Pyöristä jokaisessa on vain yhdet kiekot ja rengasralli rajoittuu maasturiin vaihdettaviin nastarenkaisiin. Jos joku pyöristä sattuu olemaan rikki, on joku toinen aina vähintäänkin kohtuullinen valinta päivän tarpeeseen nähden.
Nyt on pyöräillessä tullut nautittua yksinkertaisesti nimenomaan pyöräilystä. Parasta on se, että ajoon voi lähteä hyvin minimaalisella valmistelulla eikä lenkin jälkeen tarvitse yleensä tehdä muuta kuin laittaa vaatteet kuivumaan ja käydä suihkussa. Näin pyöräilylle käytössä oleva aika tulee käytettyä lähes täysimääräisesti pyöräilyyn ja vaikka ajaessa ajonopeus esim. tarakoista ja lokareista johtuen kärsiikin, olen ajatellut asian niin, että tällä tavalla saan ajettua mahdollisimman paljon kilometrejä siinä aikaikkunassa, mikä minulla on pyöräilyyn ja pyörien huoltoon käytettävissä. Jos keskinopeuden laskee jakamalla ajetut kilometrit kaikella pyörien kanssa vietetyllä ajalla, olenkin todennäköisesti huomattavasti nopeampi kuin se hieman kovempaa ilman lokareita ajeleva kaverini, joka pesee fillarinsa jokaisen lenkin jälkeen.
Itse olen ratkaissut tämän valitsemalla ajoseurani sillä perusteella, että vähintäänkin pysyn peesissä mukana sillä kalustolla, minkä omistan. Ja silloin satunnaisesti, kun päädyn pyöräilytapahtumaan, lähden ensisijaisesti nauttimaan pyöräilystä enkä tavoittelemaan nopeinta mahdollista aikaa. Sen olen todennut, että jos tosissaan kisaa, on harrastusta hyvin vaikea pitää yksinkertaisena.
^ Joo mäkin lopetin muita vastaan kisaamisen jo silloin kauan sitten ja keskityin itseäni vastaan kisaamiseen sen sijaan. Siitä eteenpäin ei ole ollut minkäänlaista ongelmaa sen suhteen, että joutuisin antamaan kalustotasoitusta jollekin. Cyclocrossia olen kisannut eniten tosissani, mutta HelCX:ssäkin on ollut hauskinta silloin, kun olen ajanut SSCX:llä.
Minäkin olen päätynyt siihen, että kaluston on hyvä olla niin yksinkertaista, että kaikenlaiset operaatiot ennen lenkkiä on pysyy mimimissään. Olen myös lopettanut pyörien tarpeettoman puunaamisen ja paijaamisen. Nykään ei häiritse yhtään lähteä lenkille edelliseltä lenkiltä valmiiksi rapaisella pyörällä. Pyöriin käytän aikaani vähemmän kuin koskaan, mutta pyöräilyyn luultavasti enemmän kuin koskaan.
Maastopyöräily oikeaoppisesti vaihteilla ja joustoilla oli kivaa aikansa, mutta sitä ei kestänyt kovin kauaa. Ongelma oli siinä, että ilman pitkiä siirtymiä saavutettavat polut muuttuivat henkisesti loppuunajetuiksi aika pian, koska niiden määrä lähistöllä on niin rajallinen. Siirtymien kihnuttaminen mtb:llä taas on tylsää. Innostuksen jatkuminen olisi edellyttänyt, että olisi alkanut siirtymään autolla aina uusille paikoille, eikä sekään säännöllisesti harrastettuna inspiroinut. Gravel muutti touhun sellaiseksi, että ne siirtymätkin on kivoja. Reviiri kasvoi ihan eri mittasuhteisiin mtb:hen verrattuna. Uusia polkupätkiä olenkin löytänyt ja ajellut gravelilla paljon enemmmän kuin mtb:llä aikoinaan.
Kepu-ähky vaivaa vieläkin, vaikka lopetin säännöllisen maastopyöräilyn kohta kymmenen vuotta sitten. Kerran kesässä käyn kokeilemassa ja muutaman kerran talvessa siellä on kiva käydä, jos on hyvät lumipolut, mutta niillä se vanha täysjäykkä on kaikkein kivoin, tai polkujen ollessa parhaimmillaan, jopa gravel. Silti aina silloin tällöin mtb-kuume yrittää kohota jostain syövereistä. Tähän asti olen onnistunut vastustamaan. Kellarissa meillä on juniorin Chameleon melkolailla vailla käyttöä tällä hetkellä, mutta enpä ole silläkään yhtään lenkkiä ajanut. Pitäisi ehkä käydä testaamassa.
Toinen maastopyöräilyintoa vähentänyt seikka on, se että koko ikänsä suunnistanut vaimo onnistui tartuttamaan minuun ainakin pienen suunnistuskärpäsen ja sen seurauksena syntyi yhteinen polkujuoksuharrastus. Juosten metsässä pääsee vielä hienompiin paikkoihin kuin maasturilla ja tutuistakin poluista nauttii eri tavoin ja kuntoilu monipuolistuu. Polkujuoksemisenkin ongelma on se, että parhaat maastot on autosiirtymän takana ja nyt alkaa Nuuksiot, Pirttimäet ja Vaakkoit olemaan puhki juostuja ja juoksumaaastojakin pitää alkaa hakea kauempaa.
“Riding a good steel bike, I tell you, is the closest thing to flying without leaving the planet.”
Ei näitä normaalejakaan pyöriä tartte huoltaa juuri ollenkaan. Olen esimerkiksi oman gravellin pessyt tasan kerran viime kevään jälkeen. Pyyhkäisee ketjut puhtaaksi ja ajaa vaan.
Tietysti kannattaa laittaa se kalusto kuntoon, niin se toimii. Esimerkiksi just täyspitkät kuoret, hyvin suojattu keskiö ja ohjainlaakeri. Laadukkaat kiekot. Sitten vaan ajaa.
Mikä on ”normaali pyörä”? Täysjousto on minusta ihan normaali pyörä ja kyllä ne vaatii huoltoa ja säätämistä ihan eri tavalla kuin vaikkapa gravel.
“Riding a good steel bike, I tell you, is the closest thing to flying without leaving the planet.”
Viitaten tuohon suunnistus- ja polkujuoksuasiaan. Mulla käy metsäpoluilla aina päinvastoin. Eli jos olen pojan seurana suunnistuksessa tai muutoin kävelemässä tai juoksemassa poluilla huomaan pohtivani kuinka siisti sitäkin polkua olis ajaa maastopyörällä tän jalan kulkemisen sijaan![]()
Itellä on taas mennyt gravelli-innostus ihan täysin tänä ja osittain jo viime kesänä. Tuntuu kaikki lähialueen järkevästi ajettavat gravellit kolutuilta ja pitäisi aina lähteä jollekin 150km lenkille, että näkis jotain uutta.
Kyllä mäkin katselen edelleen polkuja myös maastopyöräilijän silmin, mutta se toimii toisinkin päin: toissa viikonlopun gg-lenkillä Hämeen järviylängöllä ajelin pätkiä Poronpolkua ja Komionvuoren seutuvilla tuli sellainen olo, että sinne pitää päästä juoksemaan. Tiistaina meillä oli ylimääräinen vapaapäivä (vaimo tekee 90-prosenttista ja mä päätän työajoistani itse), joten pakattiin kahvikeittovehkeet juoksureppuihin ja tehtiin päiväretki sinne. Poronpolun polkaisun reitti on hieno, mutta sielläkään niille hienoimmille paikoille ei pyörillä saa mennä.
Vähän samaa vikaa alkaa olla täälläkin päin ja varsinkin näin syksyisin, kun on koko kesän ehtinyt polkemaan soria ja kesän bikepacking-retket uusille teille on vielä tuoreena muistissa. Onneksi syksy tarkoittaa cyclocrossia ja alkaa sellaiset tunnin omaa täysiä lähinurkkalenkit 33-millisillä taas maistumaan.
“Riding a good steel bike, I tell you, is the closest thing to flying without leaving the planet.”
Juuri näin, fillarin peseminen joka lenkin jälkeen on ihan turhaa ajan hukkaamista, maasturistakin karisee edellisen lenkin kurat pois kun lähtee seuraavan kerran ajamaan tai voi siitä rungosta kädellä pyyhkästä enimmät pois ennen kuin kantaa sisälle niin ei sotke ihan joka paikkaa, muuten jos ajaa vaan asfaltilla niin pyörä ei likaannu käytännössä ollenkaan, vähän pölyyntyy ja se ei ajamista haittaa.
Ps.ja jos omistaa lokasuojat niin maasturikaan ei juuri likaannu.
Itsellä on ollut aikoja, jolloin en ole viitsinyt pyöriä pestä ja on aikoja, joloin pyörät ovat yleensä aina kiiltäneet. Nyt on enemmän tuota jälkimmäistä. Itse olen ehkä ajanut likaisemmilla teillä, mutta oma havaintoni on, että likaantumista on tapahtunut.
Jos vertaan puhtaan pyörän toimintaa vähän pikeentyneeseen pyörään, niin puhdasta pidän parempana. Myös korjaustarpeen vastaan tullessa jo valmiiksi puhdasta on mukavampi korjata.
On varmasti useimpien kohdalla totta että iso osa siitä innostuksesta tai huumasta, jota koki kun siirtyi asfaltilta hiekkateille - joko gravel-pyörällä tai sitä ennen suomalaisittain krossarilla - syntyi nimenomaan siitä että kaikki tiet olivat uusia ja maantiepyörälenkeiltä tututkin maisemat näki uusista suunnista ja uudella tapaa.
Sillä että tykkää maantiefillaroinnista on etunsa tässäkin: kun syksyllä vaihtaa graveliin, samalla vaihtuvat suurelta osin tietkin. Ja sitten syksyn eteneminen, talven tuleminen ja kevään saapuminen pitävät huolen niin siitä että niin tiet kuin maisematkin ovat miltei joka ajokerralla hieman erilaisia.
Luulen myös että siitäkin on hyötyä että on yrittänyt speksata sellaisia lenkkejä, joille mahtuu kaikenlaista tai jotka koostuvat keskenään erilaisista teistä. Reittivaihtoehdot vähenevät, jos hakee korkeinta mahdollista gravel-pitoisuutta tai välttelee tuttuja asfalttiosuuksia niin paljon kuin mahdollista.
Ja sitten on sekin juttu, että vaikka uudet tiet ja maisemat ovat minustakin lenkin suola silloin kun niitä on tarjolla, ajofiilis on kuitenkin se tärkein ja keskeisin tekijä ja sehän on pitkälti sisäsyntyinen tekijä. Mutta minä olenkin tullut pyöräilyyn juoksun kautta, joten olen tottunut siihen että fiilistä ei haeta uusista maisemista
Yksinkertaistamista voisi siis olla sekin että hyväksyy sen että tiet ovat koluttuja tai jopa sen että peruslenkkireittejä on vain muutama ja opetella sitten iloitsemaan pienistä variaatioista ja pienistä muutoksista maisemassa.
Firlefanz muokkasi tätä : 25.09.2022 at 16.57
Pyyhkäisen ketjun samaan tapaan kuin muissakin pyörissä ja extrana tulee iskarin, keulan hissitolppien liukupinnat puhtaaksi useimpien lenkkien jälkeen. Ei siihen montaa kymmentä sekuntia enempää mene.
Aika-, raha- ja kirosanamenekkiä tietysti tulee paljon lisää siinä vaiheessa jos tuo ”ylimääräinen tekniikka” vaatii korjausta tai huoltoa.
Juuri näin. Vuodenaikojen vaihtelu on ihan parasta vaihtelua. Keväisin ja syksyisin tututkin reitit voi näyttää ihan toisilta vain parin viikon välein ajettuna. Ja todellakin aika useinkin tuttuakin tutummat gg-lenkit, joilla osaa etukäteen jokaisen mutkan ja juurakon, napit korvissa, poppi soimassa, täysin omaan kuplaan sulkeutuneena ja omiin ajatuksiin vaipuneena lähes onkin ihan yhtä hyviä ja joskus jopa parempia kuin eeppiset seikkailut uusille seuduille. Parhaimmillaan tuollaiset lenkit ovat meditatiivisia.
“Riding a good steel bike, I tell you, is the closest thing to flying without leaving the planet.”
Poronpolun polkaisun reitti on hieno, mutta sielläkään niille hienoimmille paikoille ei pyörillä saa mennä.
Mitä tämä tarkoittaa? En muista että aiemmin olisi ollut muita rajoituksia kuin ne enskaprätkien reitit.
Olis tarkoitus alkuviikosta käydä kun vielä on kuivat kelit.
Ajettiin eilen pojan kanssa 30km sekalenkki, ja totesin että hyvinhän se (maasto)pyörä tuntuu edelleen liikkuvan. Vaikutuksensa voi olla silläkin, että painoa on tippunut kesän aikana noin 10kg lähinnä stressin takia. Hetkellisesti koin sitä iloa, kun oli hyvässä kunnossa ja pyörä on mieleiseksi rakennettu ja selkeästi kuskiaan suorituskykyisempi. Kaikkein parasta oli kuitenkin yhdessäolo pojan kanssa, enkä siinä hetkessä tai nytkään kaivannut muuta. Eli tämä nyt riittää tässä kohtaa, ja toivottavasti saan siirrettyä pyöräilykipinää omalle pojalle ja tytöille. Vaikka se oma kipinä onkin hiipunut.
-L.
Pervitiiniä, hota-pulveria ja lobotomiaa
^Referenssi täytyykin olla niin ettei pyörä jää toiseksi kuskille ja jos niin taas rahalla selviää!
^^^^Tommi, itse lähinnä uusia joutunut metsästämään, harkintaan menee suurinosa projektin ajasta ja nyttenkin vain osia pyörittelen ja huomenna postista paketti pikkuosia niin taas saa alkaa nauttimaan.
Talvella en enää aja koska se ei ole (IMO) hauskaa, keväällä kausi taas aukeaa kun saa pyörän taas testiin hieman muuttuneena.
Komion luonnonsuojelualueella on Poronpolun pyöräilyreitti erotettu jalan kuljettavasta Poronpolun reitistä useammasta kohden. Oletin, että siellä pyöräily on kielletty muualla kuin siellä, missä se on sallittu, koska luonnonsuojelualue. Mutta en ole tarkistanut asiaa, joten voin olla väärässäkin. Luutalammin ympäri kulkevan polun päissä oli joka tapauksessa ”ethän pyöräile täällä” -tyyppiset kyltit.
Niin ja sorry offari![]()
“Riding a good steel bike, I tell you, is the closest thing to flying without leaving the planet.”
Tällaisella syntyperäisellä sählärillä arki ei aina suju niin kuin elokuvissa.
Viime viikolla päätin lähteä katsomaan uudelleen avatun pyöräliikkeen avajaisia. Vesikelin vaaterumban jälkeen jankkasin itselleni että muista laittaa pyörään valot ja ota lukko mukaan. Sitten pyörän kaivamista varastosta, vähän renkaiden pumppausta niin siinähän jo ajatukset hiukan häiriintyi.
No, matkaan päästiin niin vajaa 10 minsan kohdalla tajusin että lukko unohtui. Ei muuta kuin takaisin ja lukkoa hakemaan. Otin Abuksen vaijerilukon mitä sitten sähelsin ja pyörittelin ohjaustangon ympärille ja taas päästiin lähtemään.
Puolimatkassa huomasin että Fenixin lamppu oli pudonnut kun se lukko sähellys oli varmaan osunut siihen lampun irroitusvipuun.
Eli jos alunperin piti muistaa kolme asiaa; etuvalo, takavalo ja lukko. Niin lukko unohtui, etuvalo hukkui ja takavalo oli ainut joka meni maaliin niin kuin piti.
Niin tämä on aika hyvä esimerkki siitä mitä tarkoitan sanoilla pyöräharrastuksen pitäminen yksinkertaisena. Minulle olisi kauhistus jos tuon sähellyksen päälle pitäisi vielä muistaa latailla eri härveleitä. BT kuulokkeita, sähkövaihteita yms. Ikinä ei lenkille lähtö onnistu yhdellä oven avauksella, vaikka siihen kuinka koettaa keskittyä. Aina jää juomapullo, rukkaset yms johonkin eteiseen. Yleensä se on kolmas oven sulkeminen minkä jälkeen vasta pääsee oikeasti lähtemään.
Ps. Nyt ostin sitten molempiin pyöriin omat valot eteen ja taakse ettei niitä tarvitse siirtää pyörästä toiseen.
Talvipyöräilyssä niin monta muuttujaa verrattuna muihin vuodenaikoihin, täytyy miettia valoja, vaatetusta, kelejä ja lämpötiloja jne. Muina vuodenaikoina suurinpiirtein vain lähtee ajamaan.
^^ Dynamonapa ja -valo säännöllisimmin talviaikaan liikkuvassa pyörässä on yksinkertaistanut mun talvipyöräilyelämää oikeastaan enemmän kuin olisin uskonutkaan.
(Onkohan kenellekään tullut mieleen kytkeä sähkövaihteet dynamoon..?)
“Riding a good steel bike, I tell you, is the closest thing to flying without leaving the planet.”
^napadynamon kaveriksi kun lisää vaatimuksiin vaihteettomuuden, tai enintään napavaihteet, kiinteästi asennetun lukon, lokarit ja ehkä jopa jalkajarrun, niin asiointi pyörällä onnistuu nousemalla satulaan ja lähtemällä ajamaan.
(mulla oli joskus sellainen pyörä ja harkinnassa on sellaisen hankinta uudelleen)
Itseäni puolustaakseni osasyyksi pitää laittaa ahdas rivarikämppä, jota ei todellakaan ole suunniteltu ulkoiluharrastuksiin. Kylmässä varastossa ei voi pitää kuin pyöriä, joten kaikki lenkkivarusteet pitää kylvää pitkin siivouskomeroa ja eri kaappeja sinne tänne.
Olisihan se hienoa kun olisi tilaa pitää kaikki vaadittavat kamat selkeästi yhdessä paikassa.
XT-vaihtajia vuodesta -95.
Runkolukko, napadynamo, Rohloff-vaihdenapa, kiinteät lokasuojat, tavarateline, sivulaukut ja peräkärryvalmius pitävät pyöräilyn yksinkertaisena. Ei sitä oikeastaan edes muista, kuinka vaikeaa joskus oli. Viime kesänä oli hetken orpo olo, kun vaihdevaijerit olivat päässeet 5-10 vuodessa rispaantumaan ja vaihteiden vaihtaminen muuttui voimalajiksi. Jostain syystä Rohloff käyttää hieman tavallista ohuempia vaijereita. Säätöä ja jousia ei tarvita, kun rumpu pyörii molemmissa päissä samaan tahtiin. Onneksi Bikestation.fi toimitti uudet vaijerit nopeasti.
skela muokkasi tätä : 18.01.2023 at 10.37 Syy: UTF-8 muuttui kysymysmerkiksi
Kirjanmerkit