Onkohan henkilökuntaa vähennetty vai mikä, mutta viime aikoina on alkanut tökkiä pahoin. Asiakaspalvelu vastaa hitaasti, tavaroiden lähetys kestää päiviä jne.
Onkohan henkilökuntaa vähennetty vai mikä, mutta viime aikoina on alkanut tökkiä pahoin. Asiakaspalvelu vastaa hitaasti, tavaroiden lähetys kestää päiviä jne.
Lomakausi...?
Pitkästä aikaa tilasin R2:sta perjantaina. 15 minuuttia tilauksen tekemisestä tilaus oli käsitelty, ja 25 minuuttia tilauksesta se oli tilassa "shipped". Kun lisäksi UPS ilmoitti tunnin kuluessa tiedon arvioidusta toimituspäivästä (ensi keskiviikkona), kyllä starttasi homma käyntiin hyvin.
10k-kerhon jäsen
Vauhdista puheenollen, alle viikossa peruspaketti vaikka siirsin toimituksen postiin.
Nyt toimi hyvin. Ennen ysiä tehty tilaus oli ennen kahta lähetetty.
Taas positiivista toimintaa, mailiin vastattiin vuorokaudessa ja lupasivat tilata stemmin vaikkei kyseinen pituus edes heidän listalla.
Tilasin toissa viikolla, torstaina, ensimmäisen kerran pariin vuoteen R2:sta tavaraa. Lähetys lähti heti samana päivänä ja saapui viime perjantaina, mutta paketista puuttui viisi tuoteriviä 14:sta. Kirjoitin heti viestin heille ja kerroin että paketti oli täysin ehjä, kaikki teipit ehjiä, mutta tavaraa puuttui. Tänään sain vastauksen että paketin on täytynyt vahingoittua kuljetuksessa, että muuten tuo ei ole mahdollista ja pyysivät lähettämään kuvia paketista. Toista kolmea päivää en jaksa pidättää hengitystä. Oli tasan viimeinen tilaus heiltä.
^ Näköjään tarvii ottaa kuvat paketeista heti kun on saanut ne käsiinsä.
Minä olen availlut paketit heti kuin joulu olisi.
Muutama kuukausi sitten tilatut XTR-polkimien akselit ovat lähteneet tulemaan. Hetken kesti odotella, että saavat tavarantoimittajalta oikean polkimen akselin, vasen oli varastossa.
Uusi stemmi tuli alle viikossa, nallekarkit ja taas yksi juomapullo lisää, oli väri ja design muuttunut.
Hylkylistalla: Arvatkaa kuka...
Multakin puuttu bike24:lta iskarin laatikosta itse iskari. Sattuu näitä noiden noiden kauppojen tilausvolyymeillä.
Tarjoavat nykyään näköjään myös DHL Express toimitusta. Ei kyllä ihan halpa.
31 min tilausnapin painamisesta tavarat paketoitu ja paketti valmiina lähtöön. Ei paha.
Tilaus tänään 10.44 ja ilmoitus lähettämisestä 11.26... Lisäys, paketti noudettu 14.57 ja 02.28 on jo matkalla. Saa nähdä kuka kotimaan osuuden hoitaa.
nure muokkasi tätä : 06.02.2025 at 17.51
Hylkylistalla: Arvatkaa kuka...
Melko heikkoon happeen oli paketti murjottu ja teipilläkin korjattu. No tavarat onneksi tallella. Saksasta tilaamisen huonoja puolia.
Ensimmäinen kerta sattui itselle kun R2:sen tilauksessa on ongelmia. Tosin eipä tämäkään suoranaisesti R2:sen aiheuttama ole, mutta silti pääsen sinne ensimmäistä kertaa jotain palauttamaan. En tosin muista että olisin koskaan mitään verkkokauppaostosta muuallekaan joutunut palauttamaan.
Tilasin ohjaustangon ja toimitettu tanko on väärän värisillä logoilla. Tangossa olevissa valmistajan lapuissa tuotenumerot on itseasiassa aivan oikeat, mutta tanko vaan ei natsaa niihin numeroihin.
Eivätpä tuota ole osanneet R2:sen päässä huomata, tuotenumeroiden perusteellahan nuo toki varastosta pakataan ja lähetetään. Ilmoittivat että huomasivat nyt varastossa olevissa tuotteissa kaikissa olevan tuo sama virhe.
Tarjosivat joko 5€ voucheria, jos tuo mulle silti kelpaisi, tai sitten voin lähettää tangon takaisin. Olen nyt kranttu ja ei tuo väärän värinen mulla kelpaa.
Lupasivat koittaa saada valmistajalta oikeat tuotteet mahdollisimman pian, mutta voihan siinä toki joitain viikkoja kestää.
No onneksi tuolla ei ole kiire, pyörä mihin tuo tanko tulee saapuu arviolta vasta huhtikuussa, joten ehkä oikea tuote ehtii siihen mennessä saapua. Ja vaikka nyt ei saavukaan, niin ei se uusi pyörä sentään ilman tankoa tule, tuli nyt vaan tilattua kokeeksi toinenkin siihen.
Ilmoittivat myös, että mikäli haluan jotain muuta tilata, niin laittavat samaan pakettiin ilman postikuluja nekin tuotteet samalla, kun aikanaan tuon oikean tangon lähettävät. Porkkana toimii ja eiköhän sitä taas keksi tuolta vielä jotain lisääkin tilata...![]()
Oho, nyt alkaa vähän R2:sen kultareunukset rapisemaan. Tänään tuli tuon aiemmassa viestissä mainitseman väärän ohjaustangon tilalle uusi. Ja väärähän se tämäkin on... Ja sama homma, pakkauksessa oikean tangon tiedot, mutta väärä se nyt vaan edelleen on. Enää ei kyllä mene valmistajan piikkiin tämä, virheellisestä pakkauksesta kun on R2:sta kerran jo informoitu ja kertoivat huomanneensa kaikissa varaston tuotteissa saman virheen, niin ei nyt enää siinä vaiheessa pitäisi samaa väärää tuotetta tilalle lähettää![]()
^ Varaston tyypit tai robotti ei vaan ymmärrä.
Jos ovat itsekin huomanneet varastossa olevissa tuotteissa olevan kaikissa sama virhe, niin sehän nyt vaan on yksiselitteisesti aika tyhmästi tehty, jos on laitettu robotti keräämään se uudelleen...
Jos taas varaston tyypit ei nyt vaan ymmärrä, niin varmaan viimeistään tässä vaiheessa kannattaisi käydä jonkun sieltä toimistosta niille asia vääntämässä rautalangastaAion nimittäin tuonkin tangon lähettää takaisin ja katsotaan vieläkö ne lähettää saman tilalle.
Onhan se saattanut uusi tilaus lähteä ennen kuin virheeseen on keretty reagoida/huomattu laajuus. Omassa duunissa käy ihan samaa vähän väliä.
No ei se kyllä ehtinyt lähteä.
Siinä vaiheessa kun ilmoittivat huomanneensa, että kaikissa varastossa olevissa on sama virhe, tarjosivat vielä tuota 5€ voucheriakin, jos toimitettu tanko kelpaisi.
Eli kyllä se uusi tuote on lähtenyt vasta sen jälkeen, kun virhe on ollut jo tiedossa.
Iso firma, sattuuhan niitä ongelmia tiedonkulussakin, ei pikkuisista kannata masentua.
Hylkylistalla: Arvatkaa kuka...
No ei tässä masennus ole iskenytkään. Sattuuhan noita, eikä tuo nyt maailmaa kaada, varsinkaan kun pyöristä löytyy kyllä tangot tälläkin hetkellä.
Eivät tosin ole vieläkään vastanneet viimeisimpään rekkulaan mitään. Ehkä ne vielä juoksee varastomiesten perässä tai ajavat varastorobottiin uusia päivityksiä...
^ei liity tähän suoraan, mutta mulla oli yhden saksalaisen verkkokaupan kanssa vajaasta toimituksesta johtuva neuvonpito. Virhe ei kait ollut verkkokaupan, vaan ehkä valmistajan tai tavarantoimittajan. Selvittely oli aika hidasta ja mulle jäi epäselväksi mahtoivatko ymmärtää.
Vähän jäi sellainen kuva, että asiakaspalvelu on jotenkin erillinen ja varsinainen tilauksen keräys on tehokas liukuhihna, jossa ei paljoa ihmetellä.
Sakemannien kanssa homma vaan välillä on tälläistä.
Sent from my Takapalk
^Raus, Raus!
Hylkylistalla: Arvatkaa kuka...
Kirjanmerkit