Kelitkin on niin loistavat hakea rasti, että täytyy olla liian hankala, kun ei kukaan vielä ole hakenut, joten annetaan vihje jo nyt.
Taustalla olevassa rakennuksessa tarjoillaan mm. kehon ja sielun terapiaa, mihin nuo kauniit teoksetkin ehkä viittaa.
Pihlajistontien alittaa pihlajiston ala-asteen kentän päädystä. Aika vähällä käytöllä tuo on ollut ennen koulun remonttiakin mikä nyt estää tuolta minnekään pääsyn. Ennen remonttiakin rehotti rikkakasveja.
Jos en olisi laiskuuttani luopunut eilen suunnitelmasta hakea Sipoon kuvarasti, olisin ajanut tästä ohi. Niin oletettavasti suurin osa muistakin potentiaalisista rastinhakijoista.
Kiitos asiallisesta nostosta. Olen aivan unohtanut koko jutun.
Vihneenä kerron, että olen vaikka kuinka kauan halunnut viedä rastin (tiettyyn paikkaan) kauas itään. Jos joku ei taas siirrä reippaasti länteen, voi tavoitteeni toteutua.
Edellinen rasti oli Vuosaaressa, mutta enintään kymmenen kilometrin siirron sallivan säännön myötä en vieläkään saanut vietyä rastia sinne mihin halusin.
Tästäkin joskus tapeltiin eli saako rastin viedä paikkoihin, joista normaalille keskivertohakijalle ei käy mielessäkään hakea rastia...
Kyltit lukeva fillaristi ei ehkä tohdi eikä näe syytäkään ajaa tuota pitemmäksi, mutta kyllä tuosta (tai päinvastaisesta suunnasta, jossa sielläkin on kyltti) on syksyisillä ja talvisilla cyclocross-porukkalenkeillä joskus ajettu. Ei silkkaa röyhkeyttä vaan siksi ettai paikkaa ole kuitenkaan läpiajoreitin osalta koettu sillä tapaa yksityiseksi tai vielä pihapiiriin kuuluvaksi. Ja for what it´s worth, kukaan ei ole koskaan edes katsonut pahasti.
(Ylläolevaa ei pidä lukea kehotuksena vaan enempi sellaisena muistelona ajasta joka ei koskaan palaa.)
Enää mulla ei ole kanttia tulla selittämään, miten kuvarastiketjut on pidettävä elossa silloinkin tai ehkä etenkin silloin, kun ne tuntuvat jämähtäneet ja kun on helppo ajatella että joku sellainen, jolle paskassa kelissä tai kiinnostamattomaan tai muuten ikävään suuntaan muutenkin ajava varmasti hakee rastin. Mutta olisi kiva, jos hakijoita olisi muitakin kuin ne usual suspects sitten joskus, kun minäkin ehkä palailen kuvioihin!
Toisena muistelona ajasta, joka ei koskaan palaa (nyt kun reilun kuukauden jälkeen lamppu syttyi ja tajusin, missä rasti sijaitsee): Tuolla haisi aikoinaan sika(lalta). Autosta oli hyvä panna sisäilman kierto hyvissä ajoin päälle, sillä jos sen teki liian myöhään tulos ei ollut toivotunlainen.
Lupaan hakea rastin heti kun DT Swiss palauttaa kiekkoni.
Ajoin tästä tänään ohi myötätuulessa kotiin päin kulkiessani. Totesin, että rastipaikka näkyy ja on helposti tunnistettavissa päivänvalossa vilkkaalta kevyen liikenteen väylältä katsoen. Ei siis ole tarpeen poiketa kuin enintään nimeksi sinne, missä normaalisti ei ehkä ajeta.
Kirjanmerkit