Alkujaan tämän lähetti
Sivustakatsoja
Ja kun ikää tulee (mulla on vuosia kasassa 59) niin monipuolinen liikunta on itsellä tullut entistä tärkeämmäksi. Varsinaisen lihaskuntoharjoittelun lisäksi voi auton jättää kaupan parkkipaikalla kauimmaiseen nurkkaan ja kantaa painavat ostokset autolle, jos kauppa on lähellä niin sinne voi vaikka kävellä.
Itse otin maastopyöräilyn täysijäykällä ohjelmaan, lisäksi että on hauskaa, niin muutaman tunnin maastojumpan jälkeen tuntee urakoineensa. Sama koskee kävelyä: maastoon vain sauvat käsissä lenkkiä tekemään: niska ja hartiat saattavat kiittää.
Sama koskee ainakin itselläni ajoasentoa: sellanen asento, että tulee ajettua ja että on mukavaa: armahtaa itseään. Mulle on aivan viimeisinä aikoina hahmottunut, että vanhenen, että vuosia joina voin itse päättää mitä teen ja miten on vähenevästi jäljellä.
Näinpä juuri se taitaa olla. Tässä on taas viimeisen parin viikon aikana Mount Malminkartano ja Lekit tulleet tutuksi ehkä noin 40 kilometrin verran
Omaa syytä on varmastikin se, että ei ole ollut kesällä malttia a) levätä tarpeeksi b) käydä vaikka siellä saakelin mäellä hyvistä pyöräilykeleistä huolimatta. Syksyn sadekeleillä tulee käytyä säännöllisesti ja lumen tultua ylämäki-alamäkihiihtoa tulee harrastettua sen verran paljon, että automaattisesti muuttuu kestävyysliikkuminenkin monipuolisemmaksi. Viime syksyn lapakrempan jälkeen tuli xc-hiihtokin pitkästä aikaa vähän mukaan kuvioihin.
Vähän vaikea puolikuntoisena on arvioida ajoasentoja, mutta äkkiseltään sanoisin, että 0-asteinen stemmi Stigussa ei tuntunut yhtään 6 miinusasteista paremmalta. Mulla tietysti lisämaustetta koko kuvioon tuo ”ei niin pyöräilyideaali morfologia”. Jalkaa ja kättä voisi olla vähän pitemmälti ja selkää lyhyemmälti, niin olisi moni asia pyöräilyn suhteen helpompaa.
“Riding a good steel bike, I tell you, is the closest thing to flying without leaving the planet.”
Kirjanmerkit