Sivu 1 / 5 123 ... ViimeinenViimeinen
Näyttää tulokset 1 - 30 / 144

Aihe: Piffin kääntäjät

  1. #1
    Liittynyt
    04/2007
    Paikkakunta
    Vaihtelee
    Viestit
    112

    Piffin kääntäjät

    Laitan nyt sitten piffi topikinkin alulle, koska:
    - kunnon kokoisten piffien saanti on heikkoa
    - se paistokaan lopulta niin itsestäänselvyys ole

    Eli lihan leikkauksen ja valmistuksen ideat haussa.

    Alustukseksi:
    Sarkastisesti hymähdellen lueskelen noita tilastoja, joiden mukaan lihan kulutus on Suomessa laskussa.
    Ihmekös tuo nyt on, kun kauppaketjut ovat keksineet kutistaa piffin koon minimiin, sikamaisen kilohinnan häivyttämiseksi. Asiakkaathan lopulta arvioivat ostoksen lopulta sen valmiiksi pakatun pakkauksen yksikköhinnan mukaan. Lopputuloksena ovat siivumakkaraa lähentelevät ”paistovalmiit” lärpäkkeet.
    Sitten joku keksi vielä kaataa joukkoon loputtoman määrän sitä lientä, ”marinadia” ja saatiin pakkauksenkin painokin kohdilleen.

    Tämä lihojen lillutus on muuten sitten ainoastaan perisuomalainen erikoisuus, muualla maailmassa sitä ei ole. (Yli 20 maata reissanneena voin vakuuttaa väittämän paikkansa pitävyyden, missään muualla en ole noita lilluja nähnyt).

    Vaimo kantoi kotiin pari piffiä, pyysin tuomaan jos löytää kunnon kokoisia.
    Juu, paketissa luki jotain jätti (Jätte på svenska) tms. ja hintalapussa 2 kpl ja 240g, eli 120 g/kpl!!!
    Sellaisia perhnanan kengänpohjallisia!

    Kerrottakoon käsitykseni piffin oikeaksi kooksi 200…250 g. Texasissa se on paljonkin isompi.

    Ravintolakoko Suomessa piffille on 150g, miniatyyri siis sekin.

    Vink!
    Osta iso kimpale ja laikkaa itse. Hinta halvempi ja piffi komiampi.
    Mökkikaudella tapana ostella grilliin vajaan kilon kaslerpala ja leikata se neljään osaan.

    On muuten yllättävän hyvää popsia ihan vain suolalla ja pippurilla ryyditettyä lihaa ja nauttia siitä LIHAN mausta, marinadien asemesta! Moni on sen unohtanut ja nuoremmat ei ehkä koskaan edes maistaneet!

    Naudan kokonaisa fileitä en ole ostellut, eli ei kokemusta.
    Syytä kuitenkin varautua päissä oleviin jämiin, joista piffiä ei saa.
    Eli ostaessasi kiinnitä huomio siihen, että nämä jämät nipsastu vek, edullinen hinta voi perustua näihin jämiin.
    Jopo Juoppo muokkasi tätä : 19.02.2011 at 00.01
    Enään en ota... new life!

  2. #2
    Liittynyt
    05/2008
    Paikkakunta
    Rajamäki
    Viestit
    5.294
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Jopo Juoppo Katso viesti
    Naudan kokonaisa fileitä en ole ostellut, eli ei kokemusta.
    Syytä kuitenkin varautua päissä oleviin jämiin, joista piffiä ei saa.
    Eli ostaessasi kiinnitä huomio siihen, että nämä jämät nipsastu vek, edullinen hinta voi perustua näihin jämiin.
    En ole koskaan muita ostanutkaan kuin kokonaisia fileitä. Enemmän paukkua rahalla, sanoisi teksasilainen. Samalla hinnalla kuin saa pari postimerkin kokoista pihviä saa kokonaisen sisäfileen. Meidän kuusihenkinen joukkue tosin kiskaisee pienemmän fileen laakista. Isommasta saa pari kertaa pihviä jos laittaa pienimmille ne päätypalat (vinkki, vinkki). Tai jos niitä päätyjä ei muuten viitsi syödä, niin voihan ne antaa kissalle. Voi tosin miuku tulla vähän ronkeliksi, eikä enää purkkiruoka kelpaa jos kovinkin usein saa filettä popsia.
    In a world without fences and walls, who needs Gates and Windows?

  3. #3
    Liittynyt
    10/2008
    Paikkakunta
    VIERUMÄKI
    Viestit
    1.033
    Nää onkin enempi kesä harrasteita.
    Mut joo, välillä tulee pongattua hyviä tarjouksia kokonaisista MAUSTAMATTOMISTA fileistä(ei kandee maksaa mauttomasta liemestä lihan hintaa)
    Sit vaan terävää veistä poikkisyin leikaten sellaisia 5-6cm siivuja ja kevyt painelu paloille.
    Mä kyllä tykkään tehdä omat marinadiliemet.Aineet vaihtelee, mut ainaskin:öljyä,suolaa, pippuria, chilikastike, valkosipuli, ym, ym

    1-2vrk jääkaapissa muhien ja välillä käännellen. Jos ei huvita syödä kerralla paria kiloa lihaa, voi osan laittaa pakkaseen.

    Paisto kaasugrillissä kuumalla parilalla(joo pitäis olla hiiligrilli ja salainen puuseos),joku kolme minsaa per puoli.
    Lihan täytyy punoittaa sisältä, verisestä en kyllä tykkää.

    Nälkä tuli, lähden jääkaapille...
    www.korsonkaiku.fi/maastopyoraily
    korsonkaikumtb.sporttisaitti.com

  4. #4
    Liittynyt
    07/2007
    Paikkakunta
    Nivala
    Viestit
    616
    Onneksi lammasta saa ilman noita mauttomia litkuja ja kilohintakin on ihan hyvin kohdallaan, tosin on tuotu yleensä Uudesta-Seelannista. Nauta yleensä kokonaisena fileenä. Kolmas hyvä file on hirvi. Kavereita metsästää ja myyvät kohtuullisella hinnalla 10 kiloa filettä vuosittain. Taatusti luomua ja ilman litkumarinaadeja.

  5. #5
    Liittynyt
    05/2008
    Paikkakunta
    Rajamäki
    Viestit
    5.294
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti eskoaa Katso viesti
    Nää onkin enempi kesä harrasteita.
    Ai sulla ei ole paistinpannua eikä hellaa?

    Kesällä minäkin välillä litkutan ostamani lihat. Useimmiten tosin sikalihat, mutta joskus on tullut nautaakin marinoitua. Marinadin reseptiä en kerro, koska kaikki maistamaan päässeet ymmärtävät heti miksi se on tarkemmin varjeltu kuin valtion salaisuudet.
    In a world without fences and walls, who needs Gates and Windows?

  6. #6
    Liittynyt
    10/2008
    Paikkakunta
    VIERUMÄKI
    Viestit
    1.033
    Oikeesti mun bravuuri on Loimulohi pihalla puugrilissä
    Naapureiden kiusaksi... Siinähän mene parituntia helposti puoltoista kiloisen fileen kanssa

    Näitä ruoka juttuja, taas jääkaapille...ai uunikin on jo valmis, täytetyt patongit uuniin
    www.korsonkaiku.fi/maastopyoraily
    korsonkaikumtb.sporttisaitti.com

  7. #7
    Liittynyt
    12/2006
    Paikkakunta
    Helsinki
    Viestit
    477
    Maistakaahan MIEHET hevosta... sisäfileenäkään ei ole hinnalla pilattua. Leikkaa sellasia 2cm pihvejä ja kääräsee pekonia ympäri. Eka pekoni pyöräyttäen ruskeeks ja sitten kääntää "normipaistoon".. mausteeks suolaa ja pippuria. Aijaiii!

    Tänään päräytin kolme lampaan sisäfilettä yrttimaustettuina. Kyllä oli hyvää.

    Jos muuten jostain löydätte hyvää naudan marmorifilettä, niin pistäkää sitä. Jättäkää sisuri kauppaan. Parempaa halvemmalla sanon ma.

  8. #8
    Liittynyt
    10/2008
    Paikkakunta
    VIERUMÄKI
    Viestit
    1.033
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti lansive Katso viesti
    Ai sulla ei ole paistinpannua eikä hellaa?

    Kesällä minäkin välillä (kesällä) litkutan ostamani lihat. Useimmiten tosin sikalihat, mutta joskus on tullut nautaakin marinoitua. Marinadin reseptiä en kerro, koska kaikki maistamaan päässeet ymmärtävät heti miksi se on tarkemmin varjeltu kuin valtion salaisuudet.
    Ei oo tarpeeks isoo
    Kiertoilma Grilliä tulee käytettyä talvis aikaan.


    Siks minäkin mainitsin vaan perustat, lopullinen koostumus on valtiosalaisuus ja elämän tarkoitus
    eskoaa muokkasi tätä : 18.02.2011 at 23.51 Syy: selkeempi
    www.korsonkaiku.fi/maastopyoraily
    korsonkaikumtb.sporttisaitti.com

  9. #9
    Liittynyt
    02/2008
    Paikkakunta
    Seutula
    Viestit
    493
    PK-seudulla hyvä ostopaikka on Juvanmalmilla lihaexpertit. Saa vilettä sen kokosena kun tarttee, ainkin kun leikkaajat on töissä jollei tiskissä ole. Tänään just hain viikonlopun selviytymispaketin, strutsia maisitaisiks (oli hyvää, ostan kyllä ainakun on saatavilla), kasleri oli tarjouksessa 490 senttiä kilo ja vielä karitsan paahtopaisteja, tällä kertaa valmiiksi marinoituja, kun ovat hyviä. Ai niin ja Perniön palvia leivän päälle vielä. Mieli olis tehny vaikka mitä, mutt ens kerralla sitte.

  10. #10
    Liittynyt
    03/2010
    Viestit
    68
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti phebis Katso viesti
    Maistakaahan MIEHET hevosta... sisäfileenäkään ei ole hinnalla pilattua.
    Samaa mieltä. Jos on varaa valita niin ennemmin hevosta kuin nautaa. Poro (saksanhirvi ajaa melkein saman asian) myös erinomaisen makuista, ehkä vähän pienet pihvit tulee.

    Mielummin jätän lihan marinoimatta, suolaa ja pippuria pintaan, ja kastike sitten erikseen.

  11. #11
    Liittynyt
    04/2007
    Paikkakunta
    Vaihtelee
    Viestit
    112
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti eskoaa Katso viesti
    Nää onkin enempi kesä harrasteita.
    Mut joo, välillä tulee pongattua hyviä tarjouksia kokonaisista MAUSTAMATTOMISTA fileistä(ei kandee maksaa mauttomasta liemestä lihan hintaa)
    Sit vaan terävää veistä poikkisyin leikaten sellaisia 5-6cm siivuja ja kevyt painelu paloille.
    Mä kyllä tykkään tehdä omat marinadiliemet.Aineet vaihtelee, mut ainaskin:öljyä,suolaa, pippuria, chilikastike, valkosipuli, ym, ym

    1-2vrk jääkaapissa muhien ja välillä käännellen. Jos ei huvita syödä kerralla paria kiloa lihaa, voi osan laittaa pakkaseen.

    Paisto kaasugrillissä kuumalla parilalla(joo pitäis olla hiiligrilli ja salainen puuseos),joku kolme minsaa per puoli.
    Lihan täytyy punoittaa sisältä, verisestä en kyllä tykkää.

    Nälkä tuli, lähden jääkaapille...
    Asiaa!
    Kuten mainitsin, kokonaisia naudan fileitä en ole hankkinut. Pyysin aina, nykyisin jo lopettanutta lihakauppiastani, leikkaamaan tuhtit palat (tuhtiin hintaan!).
    Se oli aina sellainen pieni performanssi, jossa veitsi asetettiin fileen päälle ja ohjattiin sitten lukuisin pienin käsielein haluttuun kohtaan.

    Piffit sitten aina itse muotoillen, ei koskaan sen murskauskoneen läpi!.
    Aina vaan ei saanut LIHAKAUPASTA kunnon tavaraa, fileet oli sellaisia ohkaisia luiruja ja aina en suostunut niistä kauppoja tekemään. Kauppias vain valitti että, tarjonta huonoa, kunnon filettä nyt vaan saa.
    Samaan aikaan marketeissa kuitenkin hyllyt notkuen (mutta ohueksi pilattua).
    Olisikos tässä nyt keskusliikkeiden harjoittamaa kauppapolitiikka pientä erikoiskauppaa kohden??

    Sama kuin yritin taannoin kalakaupasta muikkua ostaa, kertovat, ettei ole ollut saatavilla kolmeen viikkoon. Samaan aikaan olin kuitenkin niitä torilta säännöllisesti ostellut??
    Enään en ota... new life!

  12. #12
    Liittynyt
    02/2005
    Paikkakunta
    Turku, Rinkeby
    Viestit
    13.143
    Ei kasler ole mikään pihvi, pihvi tulee ainoastaa fileestä ja koko on vähintään +250g, kun itse leikkaa saa mieleisensä tai sitten jättää nuo marketit väliin ja menee Lihakauppaan!

  13. #13
    Liittynyt
    10/2006
    Paikkakunta
    Nurmijärvi
    Viestit
    4.766
    Hyvän pihvin onnistuin laittamaan vasta kun ostin HYVÄN paistolämpömittarin. Suosittelen.
    "Kaikista seksuaalisista poikkeavuuksista siveys on kaikkein omituisin"
    Anatole France

  14. #14
    Liittynyt
    04/2007
    Paikkakunta
    Vaihtelee
    Viestit
    112
    Paras koskaan tekemäni pihvit syntyi lampaan sisäfileestä useampi vuosi takaperin.
    Lihat oli päivän tai pari jossain valkosipulista ja muusta kyhätyssä liemessä.
    Nopeassa paistossa lihat jäivät raa’aksi, ei siis reilusti rosee (tavoiteltu), vaan raaka.
    Mutta sen parempia pihvejä en ole koskaan saanut. Pehmeä ja murea rakenne ja loistava mehukkuus, jonka kruunasi täydellisesti onnistunut marinointi.

    Tavoitellusta poikennut raakuus johtui kaiketi pääsiäisen kylmistä keleistä ulkogrillauksessa, jota ei oltu kaiketi huomioitu riittävästi kaasugrillin arinoiden lämmityksessä. Tai muusta taitamattomuudesta.

    Pari kertaa olen myöhemmin yrittänyt toistaa tuota, mutta kauaksi jäänyt. En ole onnistunut sen mausteliemen kanssa ja mehukkuuskin on jäänyt puolitiehen.


    Olen myös joskus jättänyt porsaan sisäfileenkin sisältä raa'aksi ja hyvää on. Vaikka niin ei suoitellakkaan, oliskos sen yersinia bakteerin takia.
    Jopo Juoppo muokkasi tätä : 19.02.2011 at 12.12
    Enään en ota... new life!

  15. #15
    Liittynyt
    01/2001
    Paikkakunta
    Helsinki
    Viestit
    5.887
    Mun suosikki kyllä on entrecote, etenkin grilliin. Marinadiin oliiviöljy, vs, sitruuna ja timjami + suola ja pippuri.

    Ja minäkään en kerro possumarinadini reseptiä.
    Ich bin ein Berliner.
    - - - - - - - - - - - - -

  16. #16
    Liittynyt
    09/2003
    Paikkakunta
    Park City
    Viestit
    959
    Hyvä vinkki tuo lihaexpertit, testattavaksi menee... Nyt ensimmäistä kevättä omassa talossa odotellessa olen speksannut grilliä, taidan joutua hankkimaan kaasugrillin, mökillä sitten pelataan edelleenkin avotulella.

    Verkkokaupassa on euroopan halvin hinta tälle:


  17. #17
    Liittynyt
    12/2008
    Viestit
    295
    Itse hirvenmetsästäjänä tulee noita hirvipihvejä paistettua varsin usein. Joskus pitää ihan vaihtelun vuoksi ostaa jotain muuta lihaa, ettei ihan kokonaan hirvi(ö)ksi muutu. :-)
    Lammas varsinkin on mieleen, muttei possukaan pannassa ole. Kohtahan on taas pääsiäinen ja perinteinen syy ostaa lammasta.

    Muutama pääpointti jotka varmaankin useimmilla on jo tiedossa:

    1) paista pihvit aina huoneenlämpöisinä. Kylmä liha hermostuu kuumasta pannusta ja itkee ulos mehut, seurauksena kuivempi ja sitkeämpi pihvi.

    2) Mitä parempi liha, sen raaemmaksi sen voi paistaessa jättää. Sisäfileitä melkeinpä kieltäydyn paistamasta medium-rare:a kypsemmäksi.

  18. #18
    Liittynyt
    02/2005
    Paikkakunta
    Turku, Rinkeby
    Viestit
    13.143
    Porsasta ei jätetä raa'aksi trikiinien vuoksi, en tosiaan suosittele, voi tulla kuolo... Lammas on kyllä herkkua, samoin heppa...

  19. #19
    Liittynyt
    04/2007
    Paikkakunta
    Vaihtelee
    Viestit
    112
    Ihmetyttää minkä takia fileitäkin vedetään sen nuijakoneen läpi, joka rikkoo pintarakenteen ja liha kuivuu herkemmin paistettaessa.

    Pelkkä painelu rystysillä lihan muovaamiseksi riittää. Pihvit jätän aika paksuksi, jotta sisus kypsyy hitaammin ja mehut pysyy sisällä ja ehtii saada jonkinmoisen näköisen paistopinnan.

    Ihan vasta olen alkanut menetellä siten, että esille jäävän puolen paiston jälkeen siirrän pannun pois levyltä (heti tai hetken päästä) ja annan toisen puolen hautua kannen alla paksupohjaisen pannun jälkilämmöllä. Ensikokeilut ovat olleet varsin vakuuttavia.

    Entrecote & kasler meillä yleensä valinta grilliin.
    Enään en ota... new life!

  20. #20
    Liittynyt
    10/2006
    Paikkakunta
    Nurmijärvi
    Viestit
    4.766
    Nauta ja lammas on tämän talouden suosikit. Possu ei oikein uppoa mun naisiin, hepasta puhumattakaan. Harvoin on tarjolla poroa tai riistaa, mutta maistuu.

    edith. kauniin pinnan pihville viimeistelen tarvittaessa tolla
    myös créme brûlée onnistuu.
    "Kaikista seksuaalisista poikkeavuuksista siveys on kaikkein omituisin"
    Anatole France

  21. #21
    Liittynyt
    04/2007
    Paikkakunta
    Vaihtelee
    Viestit
    112
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti nure Katso viesti
    Porsasta ei jätetä raa'aksi trikiinien vuoksi, en tosiaan suosittele, voi tulla kuolo... Lammas on kyllä herkkua, samoin heppa...
    Eikös noi ötökät ole enempi nallen vitsauksia?
    Heppa on sen verran kaveri, vähän niin kuin tessu, joten en mielelläni syö (paitsi meetwurstissa, jossa sitä ainakin ennen oli)

    Edit: Kyllä se viihtyy nassikassakin
    Heh, löyty tuolta linkistä sellainenkin hauska tieto: Sika on erittäin nopea rotan pyytäjä
    Jopo Juoppo muokkasi tätä : 19.02.2011 at 12.19
    Enään en ota... new life!

  22. #22
    Liittynyt
    01/2008
    Viestit
    1.874
    Ihan mielenkiinnolla odotan Kiinan matkaa... millaisia biffejä siellä tulee maisteltua. Ehkä voi olla parempi, ettei aina tiedäkään mitä syö
    - pyörä kulkee, kun sitä polkee -

  23. #23
    Toivottavasti piffinpaistajilla on sentään valurautapaistinpannut, ettei millään muovilla pihviä harmauteta?
    Emmä nyt ainakaan sinne lähe

  24. #24
    Liittynyt
    01/2007
    Paikkakunta
    Tampere
    Viestit
    1.384
    Hyvä lähtökohta piffille on seuraava: lihatiskiskiltä tuoretta filettä. Leikataan paksuja pihvejä ja annetaan lämmetä hyvin huoneenlämmössä, rystysillä hieman painellaan pihviä. Kuumalle valurautapannulle tai valurautaparillapannulle voi-öljyseos ja piffi siihen. Paistetaan pari minuuttia puoleltaan ja rouhitaan molempiin pintoihin suolaa ja mustapippuria. Medium miinus - medium on sopiva kypsyysaste fileelle. Nautitaan sopivilla lisukkeilla.

    Hirvestä tulee toisinaan myös tehtyä makoisia pihvejä.

    Vakuumipakatut fileet on kehnompia ja ne kannattaa marinoida muutama tunti öljy, suola, pippuri, valkosipuli seoksella. Paistista tehtyjä pihvejä kannattaa marinoida pitempään, jotta liha hieman mureutuu. Valmiiksi marinoituja lihoja ei kannata ostaa, itse tulee parempia ja ei maksa turhasta.

    Joskus telkkarissa joku kokki sanoi, että possukin kannattaisi jättää hieman raa'aksi sisältä, jolloin siitä tulee mehukkaampi. Suomalaisessa possussa on kuulemma äärimmäisen harvoin trikiiniä, vaikka kammo täällä on kova.
    Loppukiri alkaa sadan kilometrin jälkeen.

  25. #25
    Liittynyt
    04/2006
    Paikkakunta
    Pori
    Viestit
    6.402
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti keppi Katso viesti
    Toivottavasti piffinpaistajilla on sentään valurautapaistinpannut, ettei millään muovilla pihviä harmauteta?
    Meillä ei oo mitään muita kuin valurautaisia...

    Hiukan aiheen viertä liipaten vois vähän kyseenalaistaa noita määriä. Amerikasta mallia pihveihin juu, siellähän kansa on vielä läskimpää kun täällä.
    Huvittaa, kun töissä on uunikalaa tarjolla, useimmiten silloin vaihtoehtona on leivitetty possunleike. Työkaveri ei koskaan ota sitä kalaa "kun sitä saa niin vähän". Niiden rasva/korppujauhokuorien välissä on takuulla vähemmän lihaa kuin siinä lohen palassa, joka on 100% täyttä tavaraa. Heillä ostetaan kyllä kirjolohta kotiin ja se kokonainen kala syödään kerralla (3 hlö). Pakki on sitten sen kokoinen, etten yhtään epäile.

    Vaikkei todellakaan olla mitään karppaajia, niin meillä syödään kala tai pihvi useimmiten siten, että lautasella ei ole sen lisäksi kuin pelkkää salaattia. Annos olisi muuten aivan liian raskas.

    Mutta kukin tyylillään, puoli kiloa lihaa naamaan ja sitten sohvalle puhaltelemaan.
    Kaar ittelles vaa

  26. #26
    Liittynyt
    07/2009
    Paikkakunta
    Kuu
    Viestit
    4.035
    Saisi edes ravintoloista kunnon pihvejä, Helsingistä olen löytänyt kolme joissa kehtaa käydä syömässä. Kotona valurautapannulla vaikka valitettavasti sähköliesi onkin käytössä.

  27. #27
    Liittynyt
    03/2010
    Viestit
    68
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti HiMa Katso viesti
    Ihan mielenkiinnolla odotan Kiinan matkaa... millaisia biffejä siellä tulee maisteltua. Ehkä voi olla parempi, ettei aina tiedäkään mitä syö
    Kiinalaiseen keittiöön ei kyllä pihvit oikein kuulu, tikuilla kun on vähän hankala leikata

  28. #28
    Liittynyt
    04/2005
    Paikkakunta
    Hki
    Viestit
    3.372
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti keppi Katso viesti
    Toivottavasti piffinpaistajilla on sentään valurautapaistinpannut, ettei millään muovilla pihviä harmauteta?
    Niin minäkin luulin. Meillä on ollut rungot ja pannut rautaa. Mutta vaimo toi Chez Mariuksen alesta löytämänsä ALUMIINISEN teflonpannun, jota ammattilaisten käyttämäksi kehuttiin. En uskonut ennenkuin kokeilin. Mutta se toimii oikeasti. Pihvin voi paistaa melkein ilman rasvaa, kevyt sively öljyllä riittää. Se ruskistuu todella kauniisti, kun ei kiehu rasvassa. Rungot on sentään rautaa edelleen .

    Fileen marinoiminen on lihan raiskaamista. Jos file on niin huonoa, että se pitää marinoida, kannattaa se jättää kauppaan. Kannattaa pyytää lihamestaria painamaan sormi sinne fileeseen. Siihen pitää jäädä monttu. Jos ei jää, niin ei ole liha kunnolla riippunutta, tai on eläin stressaantunut teuraaksi kuskatessa. Mä paistan pihvit hyvässä oliiviöljyssä, se ruskistaa paremmin kuin rypsi ym. öljyt. Joskus harvoin voilla paistettukin maistuu. File maustetaan paistamisen jälkeen pinnalta hyvällä, ei teollisella suolalla ja ehkä vastarouhitulla pippurilla ja annetaan vetäytyä muutama minuutti. Marinoitavaksi lihaksi löytyy halvempia ruhonosia, joissa on vahvempi maku, joka jaksaa kantaa marinadin alta.

    Edit: Valurautapannu muuten paranee sitä mukaa, mitä vanhempi ja rumempi siitä tulee. Meidän paras pannu tuli asuntokaupan mukana, kun lieden kätköistä löytyi 50-vuotias pannu, johon oli pinttynyt karsee kerros rasvaa. Vanhasta rasvasta pääsee eroon, kun pannun laittaa täyteen merisuolaa ja antaa olla tunnin levyllä miedolla lämmöllä. Eli jos kirpparilla tai mummulassa tulee vastaan epäilyttävän näköinen vanha pannu, ei kannata kävellä ohi..
    stenu muokkasi tätä : 19.02.2011 at 17.03
    “Riding a good steel bike, I tell you, is the closest thing to flying without leaving the planet.”

  29. #29
    Liittynyt
    05/2005
    Viestit
    3.091
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti kmw Katso viesti
    Nauta ja lammas on tämän talouden suosikit. Possu ei oikein uppoa mun naisiin, hepasta puhumattakaan. Harvoin on tarjolla poroa tai riistaa, mutta maistuu.

    edith. kauniin pinnan pihville viimeistelen tarvittaessa tolla
    myös créme brûlée onnistuu.
    Nuukana miehenä satsaan lihan laatuun ja pinnan värjään (silloin kun harvoin innostun oikein hifistelemään) riistokiinalaisella. Hyvin on toiminunnunna...

    http://www.dealextreme.com/c/jet-lighter-torches-809

    Jos pihvilihaa alkaa laittaa järjestykseen ja jättää erikoisuudet sekä siivekkäät pois, niin oma ranking on

    1. hevonen (hyvää vaan on julmetun vaikea löytää...)
    2. nauta
    3. hirvi
    4. sika

    Lansiven kanssa ihan samoilla linjoilla, että aina kannattaa ostaa file. Marinadissa lilluvaa ei osteta kuin hätätapauksessa, mutta totuuden nimissä sitä valmiiksi marinoituakin joskus kesällä tulee syötyä, kun on mukamas kiire. Sinänsä kaupan hinnoittelu on aika irvokasta, kun marinadin kanssa lihat on yleensä halvempia kuin ilman - mistäköhän mahtaa johtua

  30. #30
    Liittynyt
    11/2004
    Paikkakunta
    Espoo
    Viestit
    12.905
    Parasta on mökillä savustella ihan mitä tahansa. Kanan koivet oli yllätys, nahka suojaa kuivumiselta ja savun maku teki siitä hyvää. Halpaa ku mikä.

Kirjanmerkit

Viestin säännöt

  • Käyttäjä ei voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Käyttäjä ei voi vastata viesteihin
  • Käyttäjä ei voi liittää liitetiedostoja
  • Käyttäjä ei voi muokata viestejään
  •