
Alkujaan tämän lähetti
El-Carpaso
Aika pitkälle menevän johtopäätöksen vedit tuosta, mutta ei. Toisaalta jos autoilija havaitsee vauhdilla suojatietä lähestyvän pyöräilijän (tai se on vaivatta ollut mahdollista), on autoilijan valmistauduttava siihen mahdollisuuteen, ettei pyöräilijä noudata väistämisvelvollisuuttaan. Aivan samalla tavoin kuin muissakin tilanteissa, missä toisen osapuolen käytös ja vauhti viittaavat siihen, ettei väistämisvelvollisuutta olla noudattamassa.
Luonnollisesti yksi merkittävä vaikuttava seikka on, kuinka kauan autoilijalla on aikaa varautua tilanteeseen. Jos pyöräilijä on näkyvissä sekuntikaupalla ja lähestyy suoraan sivulta, on vastuu valmistautua suurempi kuin silloin, jos pyöräilijä on näkyvissä vain hetken ennen suojatielle ajoa.
Näihin ei ihan oikeasti ole mitään noin yksinkertaista (tyhmää), "JOS NÄIN NIIN SITTEN VARMAAN AINA NÄIN JA JUST NÄIN!" -sääntöä, koska jokainen tapaus arvioidaan tapauskohtaisesti. Pohdittavana on paljon muuttujia. Tuo olisi voinut mennä myös toisin päin, mutta tuomioistuin päätyi nyt tällä kertaa tämän kaltaiseen tuomioon. Perusteita molempiin suuntiin on olemassa, eikä yhtä tarkkaa tulkintaa joka tilanteeseen voida antaa.
Miten tämä on jotenkin epäselvää?
Kirjanmerkit