Mitä sitä lukemaan, kun ensin kannattaa pahoittaa mielensä.
Mitä sitä lukemaan, kun ensin kannattaa pahoittaa mielensä.
Ihan hyvä juttu, noinhan se homma on isossa kuvassa mennyt.
Olisihan siinä voinut jotenkin mainita että on ollut myös muita pieniä harrastuspyöriin keskittyviä merkkejä kuten esim Finnpeak.
Mutta runkojen valmistuksen rinnalla aika moni pyöräkauppa kasasi omia pyöriään omalla pyörämerkillään. Silloin oli maakunnissa eri pyörämerkkejä valtavasti.
Varmaan tämäkin juttu menee jonkun neitokaisen tunteisiin, mutta menkööt!
Pyöräilyn mahtavat terveysvaikutukset – Mielikuvituskin voi lähteä lentoon!
https://www.iltalehti.fi/elintavat/a...3-7349947a2571
Lopez on asunut aiemmin Helsingissä ja harkitsee nyt muuttavansa kesän jälkeen sinne takaisin. Hän kertoo, että Helsingin Rajasaaressa koira sai olla vapaana. ”Kun valitukset alkoivat, aloin kaivata Rajasaarta, koska sillä saarella kaikki koirat ovat vapaita, eikä kukaan valita”, Lopez sanoo. Hänellä on myös paljon ystäviä Helsingissä.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009590522.html
XT-vaihtajia vuodesta -95.
^Rajasaari lienee joillekin koiranomistajille paratiisi, joillekin taas muuta:
"Vietiin tänään meidän kuuden kuukauden ikäinen pentu ekaa kertaa Rajasaareen ja käynti päättyi pieneen järkytykseen. Koiramme tutustui itsekseen veteen ja leikki rauhassa yksin, kun täysin yllättäen takaa hyökkäsi iso koira pentumme kimppuun ja raahasi veteen. Omistaja ei puuttunut tilanteeseen mitenkään, mutta onneksi puolisoni juoksi veteen ja nappasi nopeasti koiran ison koiran hampaista. Tilannetta ei edeltänyt leikki tai mikään muu tutustuminen, iso koira vaan yllättäen hyökkäsi. Koiran omistaja ei saanut sanottua muuta kuin "sori" ja poistui paikalta kytkemättä koiraa. Onneksi pentumme henki säästyi ja toivottavasti muut mukavat koirat auttoivat asiaan niin, ettei traumoja jää mieleen isoista koirista. Tällaisten arvaamattomien koirien ja välinpitämättömien omistajien pitäisi pysyä poissa koirapuistoista, jos ei pysty koiraansa hallitsemaan tai ei myöskään puutu koiriensa vihamieliseen toimintaan millään tavalla."
https://tassutkartalla.fi/palvelu/84
Öööh, taitaa olla ihan väärä ketju tälle
Joopa. Ilmeisesti remontti - ja näin ollen liikennejärjestelytkin - siirtyy... onko joku ajanut tuosta 15. päivän jälkeen?
Baanan sillan peruskorjaus jäihin Helsingissä
Helsingin luonnonsuojeluyhdistys esittää sillan suojelemista rakennusperintölailla.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009596217.html
^
Helsyn kiusantekoprseilyllä nyt ei ole mitään rajaa.
Tyypillisenä toimintatapana on alkaa esittämään suojelua siinä vaiheessa kun duunarit on jo paikalla hanskat kourassa valmiina aloittamaan työt.
Kuinkahan tuo desanttijengi suhtautuu Vanhankaupungin padon rajäyttämiseen? Ei tarvetta suojella?
Helsingin kaupungin tulisi välittömästi häätää tuo kermaperseporukka Talosaaren huvilastaan (vuokralla).
"MANNERHEIMINTIEN huonokuntoisen sillan uusimistyöt on keskeytetty. Asiasta tiedottaa Helsingin kaupunki.
Syynä on Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen esitys siitä, että silta pitää suojella rakennusperintölailla. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ely) on siksi määrännyt sillan purkutöille vaarantamiskiellon.
PYÖRÄBAANAN ylittävä Mannerheimintien silta on rakennettu 1800-luvun lopulla, ja se on kaupungin mukaan huonossa kunnossa.
Kaupungin tarkoituksena on uusia Mannerheimintien peruskorjauksen yhteydessä sillan huonokuntoinen betoniholvirakenne, jonka kantavuus ei vastaa nykyvaatimuksia.
NYKYISIÄ hyväkuntoisia kiviperustuksia tai holvin kivijulkisivua ei kuitenkaan aiota muuttaa, vaan ne ennallistetaan osana peruskorjausta, kaupungin tiedotteessa todetaan.
Uusi silta tukeutuu siis vanhoihin perustuksiin, ja alkuperäinen kivijulkisivu säilyy.
Uusi, rakennettava betoniholvirakenne on kaupungin mukaan vastaava kuin 1800-luvun lopulla rakennetussa sillassa sillä erotukselle, että se on raudoitettu ja kestää paremmin ajoneuvo- ja raitiotieliikenteen kuormitusta."
Kohta käy kuin Espoossa, sillä erotuksella että nyt putoovat autot ja sporat ja alle jäävät kävelijät ja pyöräilijät.
Eniten ihmetyttää, että kun korjauksen suunnitelmat on tehty yhteistyössä museoviraston kanssa, miksi esitys laukaisee toimenpidekiellon.
Pitääkö kaikki myöhässäkin tehdyt esitykset tutkia ja sillä aikaa ei mitään saa tehdä.
Ihmeellistä kiusantekoa kyllä.
Tätä itsekin ihmettelin. Miten lainsäädäntö voi olla niin huono että tässä vaiheessa voidaan työt vielä keskeyttää. Luulisi että tehdään suunnitelmat, laitetaan esille, valitusaika, kun valitukset on käsitelty niin sitten rakennetaan eikä valituksia voi enää tehdä.
Syy on lainsäädännössä eikä valittajassa, demokratiaan kuuluu olla eri mieltä viranomaisten kanssa.
Tämä on pelkkää kiusantekoa, joka kohdistuu koko Mannerheimintien remonttiin, muutamaan poistettavaan puuhun.
Tämän myöntää Helsyn tekoja puolustava tahokin:
Jukka Suomela: Hatunnosto Helsylle, että jaksavat taistella.
Mannerheimintien katurempan suunnittelu on kaupungilta niin anteeksiantamatonta typeryyttä, että on ihan oikein osoittaa mieltä sitä vastaan kaikin mahdollisin keinoin. Se ei välttämättä pelasta Manskun tilannetta, mutta saa ehkä kaupungin ajattelemaan ensi kerralla kahdesti ennen kuin vetää asfalttia puistoon."
https://www.facebook.com/groups/184085073617
Syy on puhtaasti siinä, että eivät ole saaneet läpi valituksiaan muualla, niin tekevät kaiken kiusan. "Mannerheimintien katuremontin alettua Helsy on hakenut toimenpidekieltoa ensin Uudenmaan Ely-keskukselta ja sittemmin Helsingin hallinto-oikeudelta sekä myös Etelä-Suomen aluehallintovirastolta."
https://www.sll.fi/…/helsingin-luonnonsuojeluyhdistys…/
Ettäs sitten tiedätte, kun ikää tulee tarpeeksi,,
Pyöräilyn edut ilmeiset, mutta niin ovat vaaratkin iäkkäille polkijoille
https://moottori.fi/liikenne/jutut/p...e-polkijoille/
^ onneks on vielä reilu 10 vuotta tuhon maagiseen rajaan
Tuossa tutkimuksessa tuskin on arvioitu liikenneympäristön (monimutkaisuuden) vaikutusta onnettomuusriskiin? Lonkalta väittäisin sen olevan pyöräilijöille paaaljon monimutkaisemman, kuin autolla ajaessa. Samoin vertailu pyöräilyn hyötyöjen vs. haittojen suhteeseen?
Esplanadien muuttaminen yksikaistaisiksi harmittaa varatuomaria kun päätöksestä valittaminen ei oikein onnistu.
https://www.helsinginuutiset.fi/paik...bcfb5ce955b251
Sähkökäyttöiset tulevat, halusimmepa, tai emme.
https://yle.fi/a/74-20033229
Pyöräilijää ammuttiin ilma-aseella Naantalissa, poliisi kaipaa havaintoja
https://www.ts.fi/uutiset/6005683
Takaisin satulaan
https://suomenkuvalehti.fi/kotimaa/a...kein-arsyttaa/
No niinpä näkyy. Itse avasin linkin Twitterin mobiilin kautta, jolloin linkki avautuu johonkin Twitterin omaan selaimeen (eikä puhelimen oletusselaimeen), jolloin nuo rajoitteet ei toimi ja pääsee lukemaan koko jutun
https://twitter.com/SalmariJalatera/status/1661819132432490503?s=20
Jotain positiivista:
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009612917.html
Roots, bloody roots
Ikävä tilanne naapurissa.
https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-155924
SLAVA UKRAINI! Oikeat päätökset eivät tunnu valinnoilta.
^no, jos ”me” otetaan laajasti ja tarkoitetaan ns. suurta yleisöä, niin kaipa ne faktat puhuvat puolestaan. Jos sähkäreitä ei haluttaisi, ei niitä ostettaisi. Etenkin kun ne ovat normipyöriä kalliimpia.
—-
Kaikki eivät ole yksiselitteisesti ihastuneita Espan asfaltointiin:
https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/...009614382.html
Eiväthän riittämättömiin tai virheellisiin tietoihin perustuvat uutisjutut eivätkä niiden otsikot tavattoman harvinaisia ole, mutta harmi että tämän piti nyt sattua juuri tämänkaltaisen uutisen kohdalla!
Niille, jotka eivät linkkejä avaa eivätkä ruotsia lue: ensin uutisoitiin autoilijan ajaneen 70 km/h 20 maantiepyöräilijän porukkaan, mutta osoittautui että (1) porukassa oli 9 ajajaa, (2) vastaantuleva autoilija oli ajanut aivan oikeassa reunassa ja lisäksi hidastanut ennen kohtaamishetkeä ja (3) onnettomuuden syynä oli routapomppuun ajaminen, jonka seurauksena yksi pyöräilijöistä ajautui vastaantulevan auton kylkeen ja kaatui ja kolme muuta kaatui rytäkässä, joka syntyi pompussa otteensa ohjaustangosta menettäneen takana.
Paikalle lähetettiin kuusi ambulanssia ja kaiken varalta helikopterikin, jonka ei kuitenkaan tarvinnut laskeutua. Kyseisellä 30 km/h-keskariryhmällä oli onnettomuushetkellä alamäen antamaa vauhtia 45 km/h, joten on ehkä pidettävä pienenä onnena että viidestä kaatuneesta vain kaksi - molemmilla solisluumurtuma ja toisella lisäksi kämmenmurtuma ja aivotärähdys - tarvitsi sairaalahoitoa.
Det hände med cyklisterna i Nora – egentligen
Kirjanmerkit