^ Sen voi tehdä mielenkiintoisella tai sitten vähemmän kiinnostavalla tavalla. Tällä kertaa ensin mainitulla, ainakin minusta.
Muistelisin tai itse asiassa luulen muistavani hyvinkin tarkasti että kuulin hermotuksesta puhuttavan ensimmäisen kerran kun Virpi Kuitunen selitti odotettua heikompaa menestystään jonkun arvokisamatkan jälkeen sillä ettei hermotus pelannut tai toiminut,
Uskon etteivät urheilijat ja valmentajat ole ruvenneet puhumaan hermotuksesta vain siksi että se on kätevästi heitettävä selitys eli siinä on todella takana jokin tunnistettu ja eliittitasolla koettu asia. Mutta mistä siinä on fysiologisesti kyse? Tai mitä se mahtaa olla englanniksi? Mistä ruotsalaiset ja norjalaisetkin hiihtäjät puhuvat silloin kun heillä ei hermotus pelaa?
Joskus takavuosina kuntohiihtäjät puhuivat hiihtokauden alussa motoriikasta ja hiihtolihaksista eli siitä miten vaati jonkin verran kilometrejä (ja tietyn määrän pitkiä lenkkejä) ennen kuin motoriikka toimi kunnolla, hiihdosta tuli sujuvaa ja taloudellista ja vauhtia pystyi nostamaan ilman että siitä tuli riuhtovaa, Toisin sanoen hiihtolihakset olivat taas oppineet tai muistaneet oikeat liikeradat.
Kyllä silloin jo toki tiedettiin että lihakset saavat hermojen kautta impulssin, mutta sille tasolle ei puheissa tarvinnut mennäJoka tapauksessa kyseessä ei ollut ihan sama asia kuin huipputasolla, jossa hermotuksen pelaaminen tai pelaamattomuus merkitsee hyvän ja huonon päivän eroa.
Eikös tuo "hermotus ei toimi" -selitys/kommentti ole tullut silloin kun ei vaan kulje vaikka periaatteessa kaikki harjoittelu ja valmistautuminen on tehty oikein?
Se että termi on noussut pinnalle johtuu myös lajin muutoksista koska sprintin ja yhteislähtökisan vaatimukset kuormittavat eri tavalla kuin yhteislähdössä.
Onko mitään hajua ku tilaa luistelusuksia nuista alottelia-keskitaso-edistyny että mitä se käytännössä tarkottaa suksen valinnassa?
Pertsassa sen tajuaa että edistyneelle tulee jäykempää ku on enemmän potkuvoimaa
hcf muokkasi tätä : 11.11.2022 at 17.23
^En jaksa uskoa että tuolla jaolla myyvällä liikkeellä on kovin tarkka seula siitä mitä suksea kenellekin myydään. Jos ei sinne voi soittaa niin tai käydä paikalla niin tulee mitä sattuu.
Hermotus... Hermo-lihasjärjestelmä voi väsyä siinä missä lihaksetkin, ihan esim. väärällä (junnaavalla) harjoittelulla, (omiin rajoihin) liialla harjoittelulla, puutteellisella levolla jne. Silloin ei vaan käskyt lihaksiin kulje niin kuin pitää ja kone tuntuu jumittavan.
Mitä tulee siihen 70-lukuun, niin eiköhän tämä ollut jo silloin hyvinkin tiedossa. Niin hiihdossa kuin juoksussa on tehty iät ja ajat "Ruskoja" eli lyhyitä (~10s) maitohapottomia maksimivauhtisia vetoja, joiden tarkoitus on juurikin harjoittaa liikenopeutta, eli käytännössä juuri sitä hermotusta.
Nimi tulee Emeritusprofessori Heikki Ruskosta (s. 1943) joka tämän treenin aikanaan kehitti.
Veikkaan, että sormensa sirkkelihommissa teloneen yhden käden sormet riittää laskemaan ne, jotka Suomessa tietää urheilufysiologiasta enemmän kuin kyseinen heppu.
Hermotuksesta tulee mieleen grease the groove metodi painonnostopuolelta. Eli tehdään helppoja lyhyitä sarjoja esim. leuanvetoja pitkin päivää. Aina täysin levänneenä eikä väsymykseen asti. Lihas näin oppii toimimaan (tai aivot käskemään sitä) optimaalisemmin ja jaksaa pidempään väsymättä. Maksimitoistot siis kasvaa.
Ah tietty. Oli vaan niin selvää, että kyse luistimista. Pertsoilla tilanne olisi varmaan aika lailla toivoton. Ja saattaa olla, että se suksi oli pikkuisen löysä jo alkujaankin. Tai siis et harkittiin jäykän ja ei niin jäykän välillä. Lopulta otettiin se muutaman sentin lyhempi ja vähemmän jäykkä, muistaakseni.
No sitten näkee, miten menee. Vanhat sukset on onneksi ostettu lähempänä nykypainoa, mutta tylsä se olisi, että uudet toimis huonommin kuin ne vanhat.
Ei muka stadiumista saanu tarpeeks jäykkää suksea mulle. Xium skate 186 ja kiloja 75.
Vissii sitä on liian läski tai eivät halunneet myydä tarjoushinnalla
Minulla on tuossa jokusen vuoden vanhat XIUM WCS:t jotka ostin heräteostoksena loppukaudesta, suksen tarrojen mukaan oli muistaakseni 87-93kg. Toimii kohtuullisesti 64kg junnulla, itse tuossa haarukassa mutta ei nuo oikein luista millään kelillä, hiottunakaan.
Sitten on myös viimekeväiset Salomon Carbon Skatet, kilojen perusteella myös sopii tuohon haarukkaan. Hyvä luisto heti uutena, periaatteessa kantaa painon mutta tuntuu kuin kiertojäykkyyttä ei olisi riittävästi, ei edes tuolle junnullekaan.
Kummallekin parille yhteistä että ostettu ketjuliikkeistä (pohjoisesta) eikä ns. oikeasta hiihtokaupasta. Jos muistaisin jatkossa olla sortumatta tarjouksiin vaikka ei nuokaan olleet hyllyn viimeisiä pareja.
Itellä on loistavasti toimivat Xium Skatet.
Pääsääntöisesti Rossareista kuulee vain hyviä kommentteja, ehkä tässäkin poikkeus vahvistaa säännön.
Joops. Skiselector on hyvä laite. Sais joka kaupas olla se. Sillä tulee tarkasti oikeanlainen suksi ja profiilitaulukko mukana.
Piruku tullu vähä kiloja lisää niin pitäs vähä kalustoa uusia. Alkanu luikkarit tuntuun löysiltä
Mulla parit luistelusukset toiset xium ja toiset speedmax. Rossareissa on paljon korkeampi kaari kuin fishereissä. Fisherit on jollain lailla helpommat hiihtää tai ne tulee jalan alle nopeammin. Näin ollen ylämäessä kivemmat. Tosin rossarit luistaa paremmin ja tasamaalla paremmat. Mutta sukset on yksilöitä vaikka nämä samalle painolle ja saman mittaiset kapulat onkin.
Tuolla testattu suksia ja Rossareita kehutaan helpoksi hiihtää: Ylivoimaisesti helpoin hiihtää, hyvä valinta kuntoilijalle.
Siis mene ja tiedä
https://juoksija.fi/product_type/ext...neryhma=sukset
Mulla on myös Fisun RCS Skatet ja olen sen verran surkia hiihtelijä, että en kyllä hiihdettävyydessä osaa noiden välille eroa tehdä.
Mulla on aika iso nippu Xium Premiumeja ja oli 3 paria Speedmax 3D:tä, Fisut myin pois liukkaudesta huolimatta, Rossareilla on niin paljon hauskempi hiihtää ja ihan yhtä liukkaita pareja niistäkin löytyy. Tosin myin samalla myös 3 paria Rossareita pois, että saa vähän rotaatiota suksipakkaan eli tilaa uusille pareille. Ainakin itse arvostan suuresti Rossareiden "helppohiihtoisuutta". Vaikka eihän keski-ikäinen "massahiihtäjä" tarvitsisi kisapakkaa, mutta kivahan se on, kun löytyy toimiva kakkospari lenkille liki kelissä, kuin kelissä....
Onko kellään hajua näistä?
https://www.fischersports.com/fi_fi/...ium-922?c=1348
Fiscerillä ku on ihan vammaset nuo mallikoodit.
Reikästä en halua. Muistaakseni rcs oli ennen se reijätön aktiivihiihtäjän suksi mutta nykyää siinäki se
https://www.jarvisenpyora.fi/maastoh...sukset-20.html
Tuosta näkee miten ne sijoittuu hinnastoon mutta muuten en kyllä tiedä niistä mitään.
Joo toki jäykkyys sit valiutuu painon, tason,kelin ja alustan mukaan.
Mulla yhet kovan alustan sukset jo on
Toimiiko transparentti luikkari niin merkittävästi paremmin lauhemmalla / kosteammalla kelillä että sellaisia kannattaisi harrastajan harkita toiseksi pariksi ?
Huikee fiilis! Pääsi alottaan kauden etelässäkin... Taas iltaisin voitelua ja valmistautumista, mää tykkään
Njoo. Ite testailin uusia karvasuksia eilen. fischer twin skin race. Ohan se vähä tökkivää tuolla karkialla säilölumella. -1 siirto siteille jo helpotti kummasti.
Mutta ku ei tuntunu edes pahalta kiikkua mäkiä niin kait ne hyvin pelaa. Purkkisuksella ois tullu lipsuteltua nivuset kipiänä
Halvat perinteisen sukset ostin.
https://www.xxl.fi/rossignol-xc-set-...p/bp/1196233_b
Viime kevättalvella ostettu hinnakas luistelusatsi jäi harmittamaan siksi kun täällä mun nurkilla ei juurikaan löydy lusitelulatuja ja huomasin, että on se pirun raskasta touhua. Josko töpöttely pertsalla sopisi mulle paremmin.... saa nähdä.
^ Jos koki ettei luisteluhiihto sittenkään ollut oma laji, voisi kokeilla tasurihiihtoa. Siihenhän luistelusukset sopivat mainiosti!
Koska hiihdossa ei mielestäni ole mitään hienompaa tunnetta kuin se minkä hyvin sujuva vuorohiihto sopivalla rasituksella antaa, tapasin ajatella että semmoisen liki sataproenttisen tasatyönnön täytyy olla toivottoman tylsää, mutta niin vain jouduin luopumaan ennakkoluuloistani.
Tämä tosin sillä edellytyksellä että lähimaastot eivät ole kovin mäkisiä. Tai mikäs siinä, jos ei ole tyyppiä hintelä fillaristi kuten minä.
^ Kyllä noilla luisteluvehkeillä sinänsä pienen lumikerroksen peittämällä meren jäällä (varsinkin myötätuuleen) homma toimi kohtuullisesti. Mutta ylämäet on myrkkyä mun kunnolla. Perinteisillähän voi vaikka hätätilassa nolosti kävelyhiihtää.
Toisekseen, olen autoton ihminen ja tässä lähladuilla ei luistelubaanaa oikein ole.
Leppoisa retkeily ja ulkoilu on mielessä.
On kuulemma nykyään pakkaslumelle voitelu helppoa. Swixin valkoinen parafiini ja saman merkin merinovillarulla. Rulla porakoneeseen ja pyöritetään parafiinissa ja sitten suksenpohjaan. Ja hiihtämään. Norjalaisilla on kai uusi parafiini tuohon, mutta ei ilmeisesti vielä kaikkien saatavilla.
Katselin taannoin Levin Zero Pointin ökymallin täysautomaattista (laskettelu)suksenhuoltokonetta. Se vetää hinnan jälkeen luistot just tolleen rullalla jos asiakas tyytyy siihen perushuoltoon. Lisähintaan saa toki kuumavoitelunkin.
Kaipa tuo kone murtsikat hioo ja voitelee siinä missä laskettelusuksetkin, oletan.
Kirjanmerkit