08-lenkki Tyrnävän aroilla
08-lenkit jatkuivat tänään pilvisessä kelissä. Eilisen vesisateen jälkeen aamun ajokeli oli arvoitus. Ovatko tiet mustalla jäällä? Aamukuudelta herätessä lämpömittari näytti pyöreää nollaa eikä Kalevan hakureissullakaan tullut vedettyä lippoja. Tiet olivat juuri ja juuri sulia, joten maantiepyörällä saattoi lähteä liikkeelle. 08-lenkkien maantiekausi pääsi siis alkamaan ihan ajallaan tänäkin vuonna.
Tämän aamun lenkillä oli mukana 11 ajajaa. Alkumatkalla ajeltiin Erkkolan sillan kautta Kaakkuriin, josta sitten vanhalle nelostielle. Kempeleessä vastaan tuli kevään ensimmäinen harjakone, joka puhdisteli hiekoitussepeliä pyöräteiltä. Toivottavasti Oulussakin aletaan tänä vuonna ajoissa harjaamaan hiekkoja pois.
Vanhaa nelostietä pitkin ajeltiin Liminganporttiin kahville. Tyttömunkit olivat kasvaneet kokoa viime kesästä. Tuollaisen munkin kun vetäisee, niin eipä tarvi paljon muuta energiatankkausta lenkin aikana.
Kahvin jälkeen matka jatkui Lännen tiellä kohti Alatemmestä. Pellot olivat puhtaan valkoisessa talviasussa, eikä lintujakaan vielä näkynyt. Tie oli kuitenkin ihan sula, joten hyvä siellä oli ajella. Tyrnävän läpi ajeltiin kohti Muhosta. Korivaaran päältä käännyttiin vasemmalle Laukan sillalle. Oulujoki näytti olevan Laukan kohdalta sula, joten jäähiihtokausi taitaa olla ohi tältä talvelta.
Pohjoispuolen tietä ajeltiin Päivärinteen kautta takaisin Haapalehtoon. Loppuparlamentti poristiin Haapalehdon Shellin pihalla vähän puolenpäivän jälkeen. Ilmakin alkoi pikkuhiljaa kirkastua. Tästä se maantiekausi taas alkaa.
Kotona matkamittari näytti 103 km ajassa 3,59 h. Keskari oli jotain 25-26 km/h tienoilla. Hyvin pysyi porukka kasassa koko lenkin ajan.