Retkipyöräilijän Tahko 180 km
Ajattelin kirjoittaa alas tavallisen ihmisen fiilikset pitkästä Tahko-matkasta ennen kuin aika kultaa muistot.
Onko Tahko 180 km edes mahdollinen matka tavalliselle keski-ikäiselle perheenisälle ilman urheilutaustaa? Ilman että varsinaisesti edes treena kunnolla. Muutaman pyöräretken ja yhden Tahko 120 km-suorituksen perusteella se ei tuntunut täysin mahdottomalta ja minun pitikin kokeilla sitä viime vuonna. Silloin ei loppujen lopuksi järjestetty 180 km sarjaa, ja 240 km matka ei kai olekaan mahdollinen ei-urheilijalle. Ajoin viime vuonna 120 km (aika 7.49) ja arvelin että yksi kierros lisää olisi onnistunut järkevässä ajassa. Tänä vuonna vuorossa oli sitten 180 km ja tavoite-aika oli 13 h, mikä tuntui realistiselta.
Tahko-viikonloppu tuli ja helle myös. Helteen takia muutin tavoitetta ja tarkoitus oli ainoastaan päästä maaliin turvallisesti. Suhteellisen isokokoisena (192 cm / 99 kg) käytän kohtalaisen paljon tehoa kun pyöräilen ja korkea lämpötila on sen takia ihan konkreettinen ongelma.
Klo 4:00 kello soi. Huonosti nukutun yön jälkeen (oli aikamoinen sauna yläkerrassa) keitin kahvia ja söin pari voileipää. Ilma oli mukavan viileä ja starttipaikalla oli yllättävän paljon porukkaa. Taisi olla pitkän sarjan osallistujaennätys. Klo 5 lähdettiin pyöräilemään ja urheilijat menivät kovaa heti alusta. Oman ajo tuntui todella kankealta ja ensimmäinen osuus Kinahmi 1:lle oli raskas. Aika pian nousun jälkeen tuli paha olo ja uhrasin aamiaisen ja yhden geelin Kinahmin peikolle. Tämän tyhjennyksen jälkeen rupesi pikku hiljaa kulkemaan ja ensimmäinen kierros menikin leppoisan mukavasti ajassa 3.51, mikä mielestäni oli ihan ok, koska yritin vielä säästää voimia.
Toisen kierroksen alussa söin toisen geelin ja aika pian pahoinvointi alkoi taas. Hiekkatiepätkä oli taas raskas. Pitäisi varmasti kokeilla ja harjoitella geelien käyttö, kun en käytä niitä lainkaan muuten. Ainakin Dexal-geeli ei tuntunut hyvältä. Tästä lähtien energia tuli urheilujuomasta, ruisleivästä ja kekseistä. Yhden geelin kokeilin vielä myöhemmin, mutta sekään ei tuntunut hyvältä. Näistä en todennäköisesti saanut lainkaan riittävästi energiaa, ja vauhti kärsi.
Kinahmin päällä oli ajoa tiukassa jonossa, mikä ei lainkaan ollut energiataloudellista. Oma ajotekniikka on kuitenkin sen verran hyvä ja tehokas ettei tarvitse jarruttaa koko ajan, mutta jonossa piti koko ajan jarruttaa ja kiihdyttää. Lämpötila rupesi pikkua hiljaa vaivaamaan ja tästä lähtien pysähdyin jokaisessa huoltopisteessa kaatamaan vettä päälleni, jotta kropan lämpötila edes hiukan laskisi. Oli varmasti yli 30 astetta keskellä päivää. Urheilujuomaan pistin suolaa ja uskoakseni sain juotua nestettä suunnilleen sen verran mikä kroppa pystyi vastaanottamaan. Siitä huolimatta krampit rupesivat vaivaamaan jo toisen kierroksen lopussa ja tästä johtuen talutin aika monta mäkeä. Varsinaisilla poluilla kramppiongelma ei esiintynyt, ehkä koska käytetään kroppaa monipuolisemmin. Matti H:n neuvon mukaan suoritin säännöllisesti itsediagnostiikkaa laskemalla alas kymmenestä ykköseen saksaksi. Turvallisuus oli kuitenkin ensisijaisen tärkeä minulle. Yhdessä kohdassa minulla oli pieni näköhäiriö ja itsediagnostiikkamenetelmä paljasti ettei kaikki ollut kohdallaan. Hetken levon ja juomisen jälkeen taas tuntui hyvältä ja jatkoin matkaa. Kahden kierroksen väliaika oli 8:46, mikä ei ollut kovin loistava, mutta ei silti täysin mahdoton.
Eteneminen oli hidas energiapuutteen ja myös osittain kramppien takia, mutta en löytänyt syytä olla jatkamatta kolmannelle kierrokselle. Vaikka olin väsynyt ja voin hiukan huonosti, ajotekniikka ja pyörä toimivat täydellisesti. Teknisetkin paikat menivät sujuvasti, ja oli mielestäni täysin turvallista jatkaa. En sallinut itselleni mitään kyseenalaistamista ensimmäisten kahden kierroksen aikana, mutta kolmannen kierroksen alussa kysyin itseltäni jos nyt oli fiksu olo. Ei tullut vastausta. Hiekkatieosuus oli taas raskas ja hidas, mutta Kinahmi 1:sen nousun jälkeen oli taas nautinnollista ajaa polulla. Kinahmi 2:sen pystysuoralta tuntuva nousu oli todella raskas ja jouduin lepäämään puolivälissä. Polkupätkä meni taas mukavasti ja aika vauhdikkaasti. Loppupuolen tiepätkät menivät hitaasti kramppien merkeissä, mutta polkuosuuksistä pystyin vielä nauttimaan. Tuulivaaran huollon jälkeen ajo sujui taas mukavasti, todennäköisesti koska loppu oli niin lähellä. El Granden paarmat ja hyttyset olivat ilmeisen kiukkusia koska ei enää ollut porukkaa siellä ja kiusasivat sitten kaikki minua. Maaliin pääsin 19:20, eli loppuaika oli 14.20. Ei kovin hyvä aika, mutta pääsin maaliin turvallisesti, mihin näissä oloissa olen tyytyväinen.
Mitä tästä opimme? Jos pystyy kahteen kierrokseen, pystyy mielestäni myös kolmeen kierrokseen vaikka loppuaika ei ehkä ole niin fantastinen. Kahden kierroksen jälkeen mikään ei varsinaisesti muutu, se on lähinnä pääkopasta kiinni.
Veikkolaiset ja muut oikeat urheilijat kokevat varmasti asian ihan eri tavalla, mutta tässä oli nyt minun ajatukset.
Tänään aamulla oli 15 astetta. Olisi ollut optimaalinen lämpötila minulle.
Ja sain Buffinkin.
