Tämä erinomainen lenkkivaihtoehto jää multa väliin; su perhemeno ja siksi tänään Tornion - Ylitornio - Tornio -lenkille.
Printable View
Huominen 08-lenkki
Ajellaan huomenna laivakahveille Lumijoen Varjakkaan.
Menomatkalla Haapalehdosta Erkkolan sillan ja Kastellin kautta Maikkulaan, josta Kaakkurin Cittarin kautta vanhalle nelostielle. Kempeleen läpi Haarasillalle, josta Liminganportin edestä Liminkaan. Lumijoen läpi sitten laivakahveille.
Vauhti pidetään samalla tavalla rauhallisena kuin viime pyhänäkin. Eli keskaritavoite on päästä alle 30 km/h lukemiin.
Lähtö Haapalehdon Shelliltä aamukasilta.
08-Pyöräristeily Hailuoto-laivalle ja takaisin.
08-lenkki laivakahveilla Varjakassa
Tämän aamun 08-lenkki ajeltiin kesän parhaassa kelissä. Tuuliliivit ja irtohihat jäivät kotiin odottamaan kylmempiä kelejä. 08-letkan muonavahvuus oli laskujeni mukaan 27 ajajaa.
Alkumatkalla ajeltiin Erkkolan sillan kautta Kastelliin ja Maikkulaan. Kaakkurin kauppojen edestä kurvattiin vanhalle nelostielle ja keula käännettiin kohti Etelä-Suomea. Limingassa pysähdyttiin kastelemaan horsmia.
Limingasta paineltiin kohti Lumijokea mukavassa myötätuulessa. Letka ajeli tasaista vauhtia ja hidas telaketju pyöri mukavasti. Varjakan tiellä alkoikin jo meri tuoksua ja kohta oltiinkin jo rannassa. Oli aika astua laivaan.
Kunnianarvoisa Hailuoto-laiva on rakennettu vuonna 1920. Alus liikennoi vuosikymmenien ajan Oulun torin ja Hailuodon väliä. 1970-luvulla laiva nostettiin kahvilaksi Oulun torille. Vuosituhannen vaihteen tienoilla laiva siirrettiin Lumijoelle Varjakan rantaan, jossa se on toiminut kahvilana. Nyt tarjolla on myös majoitusta laivahytissä.
Laivakattaus koostui kahvista, pannarista, piirakasta ja voileivistä. Patiolla tarkeni oikein hyvin istuskella kahvikupin ääressä. Kahvilan pitäjä otti koko porukasta kuvan ennen lähtöä takaisin.
Kahvin jälkeen palailtiin omia jälkiä pitkin takaisin Lumijoen tielle. Limingan puolella tuli Lekatien letkakin vastaan. He olivat menossa luontokeskukseen kahville. On mukava huomata, että porukkaa riittää runsaasti jokaiselle yhteislenkille.
Rantakylässä käväistiin katsomassa uimarantaa, jossa olikin jo kovasti porukkaa pulikoimassa. Lopuksi ajeltiin Limingan ja Tupoksen läpi takaisin vanhalle nelostielle. Kempeleen ja Kaakkurin kautta ajeltiin loppuparlamenttiin Maikkulan Nesteelle.
Keskari taisi olla tänään noin 30km/h lukemissa. Mustan pyörän mittariin kertyi tänä aamuna 120 km. Kiitoksia kaikille oikein mukavasta lenkistä!
Ensi pyhänä on Oulussa Terva-etapit, jolloin 08-lenkkiä ei ajeta. Tulkaa kuitenkin katsomaan hyviä kisoja lauantaina Monttaan ja sunnuntaina Raatin ja Toivoniemen suunnalle. Talkooporukkaankin ovat kaikki halukkaat lämpimästi tervetulleita.
Kahden viikon päästä on vuorossa Rokuan lenkki, noin 180 km. Lähtö on Pyörä-Suvalan pihalta su 20.7. klo 8.00. Ajetaan vähän tavallista rauhallisemmin, eli keskari on noin 27-29 km/h. Jos porukkaa on runsaasti, voidaan jakautua kahteen tai kolmeen ryhmään.
Menomatkalla ajellaan Karjasillalta pyöräteitä pitkin Madekoskelle, josta siirtyminen sillan yli Sanginsuun puolelle. Montan voimalaitoksen kohdalta takaisin joen eteläpuolelle ja kahville Muhoksen Nesteelle. Kahvin jälkeen Kylmälänkylän kautta Rokuan kuntokeskukselle lounastauolle. Loppumatkalla joen pohjoispuolta pitkin Montan leirintäalueelle, jossa Pyörä-Suvala tarjoaa koko porukalle munkkikahvit. Loppumatka Montasta Ouluun on vapaavauhtinen taipale.
Ennakkotiedoista poiketen 09 oli paikalla vain 3 innokasta + joukko maastopyöräilijöitä. Käytiin sitten kolmestaan normi Ylikiimingin lenkki lähes täydellisessä kelissä. Porukka oli pieni ja keli hyvä niin keskari vähän karkas 37 seutuun.
Tiistain hitaat starttaavat ti 8.7 klo 18 Linnanmaan Prismalta. Rauhallisesti ajellaan parisen tuntia. Näyttäisi lyhyiden ajokeliltä, kun ennusteessa ti-illaksi on "24 astetta, tuntuu kuin 26 astetta".
Nyt siis on vastaus saatu viime tiistaina pohdittaneeseen kysymykseen, onko koskaan niin päin, että sää tuntuu Ilmatieteen laitoksen mielestä lämpimämmältä kuin se on. Yleisin säätyyppi tänä kesänähän on ollut "11 astetta, tuntuu kuin 6 astetta".
Itse olen pienellä lomareissulla enkä pääse hitaille mukaan tällä kertaa, mutta se ei varmaankaan starttia estä.
Joskus voi pyöräillessä tulla ahdasta kuten Tourin kuvassa..ihan näin paljoa ei vielä ole yleisöä ollut Päivärinteen nousussa.
http://www.iltalehti.fi/urheilu/2014070818472230_ur.shtml
Tiistain hitaita kokoontui ajamaan 14 polkijaa. Tällä kertaa ennen lenkkiä haettiin varjopaikkoja, mitä ei aikaisemmin ole tänä kesänä tapahtunut. Lenkki suuntautui yhdelle perinteiselle reitille; Alakylä-Takalontie-Purontie-Huttukyläntie-Koitelinkoskentie-Ylikiimingintie-vakiokierrokset Hönttämäki-Rusko loppuporinat Kiilletiellä. Lämpötila oli kesäinen 28-26°C ja se tuntui myös siltä. Kilometrejä kertyi ennakkoon tiedetyt 58 ja aikaa kului yhden kevennyspaussin kera muutama minuutti yli kahden tunnin.
Lenkin osanottajien ajossa ei tälläkään kertaa ollut palautteen aihetta, mitä ei voi sanoa kaikista muista tienkäyttäjistä. Muutama autoilija oli liikkeellä ilmastoimattomalla autolla tai muuten vain huonoilla hermoilla varustettuna. Alakylän tielläkin yksi bemarikuski ohitti letkan keltaisen sulkuviivan kohdalla kauhealla kiihdytyksellä kääntyäkseen sadan metrin päästä kotipihaan. Nyt kaikki kynnelle kykenevät pyöräilemään ja antamaan autoilijoille siedätyshoitoa.
Kiitos kanssapolkijoille, mahtava kesäinen lenkki.
Linnakankaantie on asfaltoitu
Nyt pääsee maantiepyörälläkin ajamaan Kaakkurin Metsokankaalta Kempeleen Linnakankaalle. Tuo uusi tie on nyt asfaltoitu koko matkalta. Tien vieressä kulkevalla pyörätiellä ja linja-autopysäkeillä näyttivät päällystystyöt olevan vielä vähän kesken.
Linnakankaantie on asfaltoitu
Nyt pääsee maantiepyörälläkin ajamaan Kaakkurin Metsokankaalta Kempeleen Linnakankaalle. Tuo uusi tie on nyt asfaltoitu koko matkalta. Tien vieressä kulkevalla pyörätiellä ja linja-autopysäkeillä näyttivät päällystystyöt olevan vielä vähän kesken.
Tiistain hitaat starttaavat ti 15.7 klo 18 Linnanmaan Prisman pohjoispäädystä. Rauhallinen parin tunnin ajelu olisi ohjelmassa. Tervetuloa mukaan!
Itse joudun jättämään tänäkin tiistaina lenkin väliin. En sano "valitettavasti", koska syy poisjäännille on se, että olen toisella paikkakunnalla, mutta kuitenkin pyöräilemässä.
Ellei vielä täällä mainittu, niin tiellä 827 on tietyöt meneillään siinä Tyrnävän molemmin puolin 17km matkalla. Tänään aamulla oli siinä 4-tien puolella jokunen km auki ennen Tyrnävän keskustaa ja taas Murrontien risteyksestä tietyö jatkui Muhoksen suunnalle. Näyttivät rouhivan pinnoitteen kokonaan poies ja tekevän uutta tilalle. Fillarilla kyllä pääsi mukavasti molempiin suuntiin, mutta kannattanee välttää ruuhka-aikoina, tai kovavauhtisella treenilenkillä.. :)
Tänään 14 pyöräilijää kokoontui Prisman pohjoispäätyyn, pääosa jo hyvissä ajoin ennen sovittua lähtöaikaa klo 18. Hitaiden lenkki suuntautui Virpiniemen kautta Haukiputaalle, siitä Kiiminkijokivartta pitkin Alakylään ja lenkin lopetus Kuovitien bussipysäkille. Alkutaipaleella koukkasimme Ritaharjun kautta, kun Ratamotien alkupäässä on tietöitä. Tämä aiheutti ongelmia, kun Ritaharjuntieltä Raitotielle tultaessa liikenneohjatut liikennevalot eivät noteeranneet pyöriämme liikennevälineiksi ja saimme odotella melko tovin, ennen kuin valot vaihtuivat vihreäksi. Teräsrunkoisia pyöriä pitäisi saada nykyistä enemmän letkaan, jos se korjaisi ongelman. Tuossa kohtaa voisi käyttää Ratamotielle kulkevaa pyörätietä.
Pääosan matkaa etenimme parijonossa ja vaihdot hitaalla telaketjulla. Liikenteen vuoksi osa matkaa ajettiin yhdessä jonossa.
Koko lenkin ajan oli sateenuhka, sitä oli ennustettu ja taivaalla oli synkkiä pilviä. Onnistuimme kuitenkin väistelemään sadekuurot ja koko lenkki saatiin ajaan ihanteellisessa säässä. Lämpötilakin taisi olla helteen puolella koko lenkin ajan. Tuulikaan ei pahemmin haitannut ja se oli pääosin myötäistä.
Tänään käytettiin tarkkaan aiottu aika, perillä Kuovitiellä oltiin tasan 20. Kilometerejä kertyi 55 ja ajoaikainen keskinopeus hieman rauhallista suurempi:) Vähäisiin reitillä oleviin ylämäkiin vauhtia pudotettiin ja kaikki pysyivät hyvin mukana. Muutamasta risteyksestä lähtiessä kärki meinasi karata, joten siinä olisi vielä vähän hiomista kun nopea lähtö aiheuttaa jonon perälle voimakkaan haitariliikkeen. Pääosin liikkeellelähdöt ja vetovuoron vaihdot kuitenkin sujuivat ongelmitta, harjoittelu on tuottanut tulosta.
Kiitos osanottajille lenkkiseurasta!
Rokuan lenkki
Huomenna on vuorossa Rokuan lenkki, vähän vajaa 200 km. Lähtö on Pyörä-Suvalan pihalta aamulla kello 8.00. Ajetaan vähän tavallista rauhallisemmin, eli keskari on noin 27-29 km/h.
Jos porukkaa on runsaasti, voidaan jakautua kahteen tai kolmeen ryhmään. Ajetaan tavalliseen tapaan hidastettua telaketjua. Huoltoautoa ei tietääkseni ole tulossa mukaan, joten kannetaan itse tavarat mukana.
Tässä vähän tarinaa reitistä:
Menomatkalla ajellaan Karjasillalta pyöräteitä pitkin Madekoskelle, josta siirtyminen sillan yli Sanginsuun puolelle. Joen pohjoispuolta pitkin Montan voimalaitokselle, josta paluu takaisin joen eteläpuolelle ja aamukahville Muhoksen Nesteelle.
Kahvin jälkeen palataan Pyhäkosken voimalaitoksen kohdalta Leppiniemestä takaisin joen pohjoispuolelle. Ajetaan pohjoispuolen tie ihan päähän asti ja käännytään oikealle Kainuuntielle. Palailla pari kilometriä Ouluun päin ja käännytään vasemmalle Rokualle.
Rokuan kuntokeskuksella pidetään lounastauko. Tarjolla on kahdentasoista lounaspuffettia. Täysi kattaus maksaa 18 e, jolloin saa syödä aivan kaikkea, mitä on tarjolla. Keittolounaspuffet maksaa 13 e, johon sisältyy alkusalaatit, leivät, keitto, jälkiruuat ja kahvit. Lisäksi eteisessä on kahvila, josta saa pienempää purtavaa.
Paluumatkalla ajellaan Kylmälänkylän kautta Muhokselle ja Leppiniemen kautta Montan leirintäalueelle, jossa Pyörä-Suvala tarjoaa koko porukalle munkkikahvit.
Suvalan pihalta Montan leirintäalueelle kertyy matkaa noin 160 km. Varsinainen yhteislenkki päättyy Monttaan.
Loppumatka Montasta Ouluun on vapaavauhtinen taipale, jonka jokainen saa ajaa itselleen sopivaa vauhtia.
Tänään Rokualla syömässä ja munkkikahveet juotiin välietapeilla mennen tullen. Virallisen lenkin päätöksen, 161 kilometrin kohdan, jälkeen sakkolenkki Haapalehdon Shellille. Tässä reitti.
Rokuan lenkki
Tänään ajeltiin Lekatien lenkin ja 08-lenkin yhteinen Rokuan lenkki. Matkaa saatiin taittaa hienossa hellekelissä. Lämpömittarit näyttivät noin +27 C astetta.
Pyörä-Suvalan pihalta Lekatieltä startattiin aamulla kello 8.00. Mukana oli 45 ajajaa, jotka jaettiin kahteen peräkkäiseen ryhmään. Hidastettu telaketju pyöri hienosti koko reissun ajan. Ajaminen sujui muutenkin hyvin eikä mitään kommelluksia sattunut. Menomatkalla yksi autoilija menetti hermonsa Lapinkankaan kohdalla, mutta muuten suomalaisilla autoilijoilla tuntui olevan ihan leppoisa asenne meitä kohtaan.
Menomatkalla ajeltiin pyöräteitä pitkin Madekoskelle, josta siirryttiin sillan yli Sanginsuun puolelle. Joen pohjoispuolta pitkin Montan voimalaitokselle, josta palattiin takaisin joen eteläpuolelle ja aamukahville Muhoksen Nesteelle.
Kahvin jälkeen palattiin takaisin joen pohjoispuolelle. Lämpimässä kelissä ajeltiin pohjoispuolen tie päähän asti. Kainuuntien kautta palailtiin pari kilometriä Ouluun päin ja käännytiin kohti Rokuaa. Taivaanrantaan kertyi pikkuhiljaa ukkospilviä, mutta onneksi keli pysyi aurinkoisena ja poutaisena loppuun asti.
Rokuan kuntokeskuksella pidettiin reilun mittainen lounastauko. Paikalle sattui myös Rokuan raketti, joka saapui paikalle tällä kertaa hiihtosuksien sijasta traktorilla.
Keittolounaspuffetin avulla jaksoi hyvin ajella Monttaan Pyörä-Suvalan tarjoamille munkkikahveille. Loppumatkalla saatiin nauttia mukavasta myötätuulesta. Varsinaiselle yhteislenkille kertyi matkaa noin 161 km.
Montasta Ouluun oli vapaavauhtinen taipale, jossa syntyi useita letkoja. Vuorovedolla matka taittui nopeasti ja Haapalehdon Shellillä pysähdyttiin vielä hetkeksi loppuparlamenttiin.
Mustaan pyörään kertyi tänään 209 km. Keskari taisi olla noin 29,4 km/h tienoilla. Kiitoksia kaikille oikein mukavasta päivästä!
Ensi pyhänä olisi vuorossa tavallinen nelituntinen 08-lenkki. Ennen sitä käväistään kuitenkin lapissa Maratonpyöräilyssä.
Taisi olla vapaataipaleen ajajia, jotka tulivat meitä vastaan Vaalantiellä. Tiukkaa rypistystä, enää numerolaput puuttui... :D
Tiistain hitaat starttaavat normitapaan ti 22.7 klo 18 Linnanmaan Prisman pohjoispäädystä. Parin tunnin lenkura ajetaan rauhallisella ajovauhdilla ja tasaisella teholla. Lyhyen ajoasun kelit näyttäisivät jatkuvan. Tervetuloa ajamaan!
Itselläni akilles otti vähän kipeää viime viikon brevettitouhuissa. Perjantaiaamusta lähtien on mennyt sitä lepuuttaessa enkä välttämättä kykene/uskalla vielä tiistaina useamman tunnin lenkkiä ajaa. Sen verran testilenkkiä kuitenkin on ajatus tehdä, että tulen ainakin lähtöpaikalle hengailemaan.
Kävin saattelemassa tiistain hitaiden 18 ajajan letkan kohti Alakylää. Letkan oli tarkoitus jatkaa sieltä Takalontien kautta Purontielle ja edelleen Huttukylän ja Ylikiimingintien kautta Ruskoon.
Itselläni tarkoitus oli vain tehdä lyhyt koelenkki ja katsoa, miten viime viikolla vaivannut akilles reagoi polkemiseen. Ei ainakaan heti tullut mitään ikäviä tuntemuksia. Varovaisuuden vuoksi hyppäsin kuitenkin pois letkasta Auranmajan kohdalla ja ajelin kuntoradan kautta kotiin. Mieli olisi tehnyt kyllä ajaa koko lenkki, kun ajokelikin oli mainio. No, saa riittää tuo 30 kilsaa näin alkuun.
Huominen 08-lenkki
Ajellaan aamulla perinteinen Ylikiimingin kierros. Lähtö Haapalehdon Shelliltä aamukasilta.
Vauhti rauhallinen, eli noin 30 km/h.
Sent from my RM-941_eu_finland_208 using Tapatalk
08-lenkki helteisessä Ylikiimingissä
Tämän aamun 08-lenkki ajeltiin jälleen kerran kesän parhaassa kelissä. Jo aamulla lämpömittarit näyttivät lähes hellelukemia. 08-letkan muonavahvuus oli tänään 17 ajajaa.
Alkumatkalla ajeltiin pohjoispuolen tietä pitkin Laukan sillan kulmalle. Sattuipa taas kohdalle yksi kiivaampi autoilija, joka ohitti meidät tuplakeltaisten viivojen kohdalla. Kun näkyvyys eteenpäin on mäen ja mutkan takia vaan noin 30 metriä, ei kannattaisi lähteä testaamaan tuuriaan. Onneksi ketään ei kuitenkaan tullut vastaan tällä kertaa. Tööttäys ja keskisormen näyttäminen paljasti aika paljon autoilijan aivotoiminnasta. Jos hän olisi malttanut odottaa noin 200m, olisi eteen auennut kilometrin pituinen suora.
Laukan sillan kulmilta renkaat käännettiin kohti Ylikiiminkiä. Vauhti oli rauhallista, mutta Ylikiimingin Seon kahvipaikalle saavuttiin kuitenkin ennen avaamisaikaa.
Kokki oli keitellyt hyvät kahvit ja paistanut lämpimiä tyttömunkkeja. Pari edellistä päivää menikin Maratonpyöräilyn taukopaikoilla suolakukkuja syödessä. Ylikiimingin patiolla virtasi hiki ja varjopaikat olivat kysyttyjä. Harvoin on pyörälenkin tauolla ollut näin kuumaa. Nautitaan nyt lämmöstä ennen syyssateita.
Kahvin jälkeen letka rullaili Huttukylän ja Puron tiellä. Kuuma tuuli puhalteli selän takaa ja työnteli letkan Alakylään. loppuparlamentti poristiin Kuovintorin pihalla Kuivasjärvellä.
Keskari taisi olla tänään noin 30km/h lukemissa. Mustan pyörän mittariin kertyi tänä aamuna 111 km. Kiitoksia kaikille oikein mukavasta lenkistä!
Ensi pyhänä ajellaan taas. Nyt uimaan.
Tässä tämän päivän nollakasireitti kuvana, Esalla on mustan pyörän kilometreissä mukana siirtymät.
Tiistain hitaat starttaavat totuttuun tapaan ti 29.7 klo 18 Linnanmaan Prisman pohjoispäädystä. Ohjelmassa on pari tuntia rauhallista ajoa. Toivottavasti Ilmatietaan laitoksen ennnuste, joka ennustaa sateiden menneen ohi klo 18 mennessä, on oikeassa. Tervetuloa mukaan ajamaan!
Tiistain hitaille polkaistiin tänään 14 ajajan voimin. Mikäpä nyt oli ajellessa, kun aurinko paistoi eikä ollut kylmä eikä kuuma, vaan just sopiva. Tuulta oli vähän yli oman tarpeen, mutta letka tuo siinä asiassa paljon helpotusta. Oikeiin mainio ajokeli siis.
Suunnattiin tavanomaiseen tapaan Alakylää kohti. Alakylässä ajeltiin Huruntien läpi Kiiminkijoen rantatörmällä. Muutamille ajajille tuo lyhyt, nätti tienpätkä taisi olla aiemmin ajamaton. Haukiputaan suuntaan jatkettiin Jokelantien kautta. Radanylityksen kohdalla pidettiin vakiintuneen tavan mukaan muutaman minuutin kevennystauko. Haukiputaan keskustasta ajeltiin Virpiniemen suuntaan. Ihan urheiluopistolle asti ei ruuhkien välttämisen vuoksi menty. Hyvällä säällä kun siinä parkkipaikalla, minkä läpi pitää ajaa, tapaa olla paljon muutakin liikennettä. Kellosta ajettiin normaalit kuviot Haukiputaantietä etelään ja Raitotien ympyrästä Ratamotien eteläpäätyyn loppupalaveriin. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Matka taittui mukavasti ja tasaisehkolla teholla. Vauhti meni speksin ylärajoille, kun kilometrejä kertyi 55 kappaletta ja matkalla viivyttiin pari minuuttia yli kahden tunnin.
Kiitoksia mukana olleille! Oli mukava päästä itsekin pitkästä aikaa ajamaan hitaita. Ensi viikolla ajetaan jälleen.
Huominen 08-lenkki
Ajellaan aamulla perinteinen yöpyöräilyn reitti. Menomatkalla Haapalehdosta Oulujoen pohjoispuolen tietä pitkin Leppiniemeen, josta siirrytään joen eteläpuolelle.
Muhoksen läpi ajellaan Korivaaran päälle, josta käännytään kohti Tyrnävää. Testataan uusi asfaltti, sillä tuolla suunnalla on tietyöt saatu valmiiksi. Alatemmeksen kautta Lännen tielle, josta sitten Katrinporttiin kahville.
Kahvin jälkeen Limingan kylän läpi Tupokseen ja vanhaa nelostietä Kempeleen läpi Kaakkuriin. Loppuparlamentti Maikkulan Nesteen pihalla.
Lähtö aamukasilta Haapalehdon Shelliltä. Vauhti on se perinteinen, eli keskaritavoite on piirun verran alle 30 km/h.
08-lenkki Liminganportin aurinkopatiolla
Tämän aamun 08-lenkki ajeltiin taas kerran kesän parhaassa kelissä. Jo aamulla oli lyhyen lahkeen keli ja keli lämpeni pikkuhiljaa hellelukemiin. 08-letkan muonavahvuus oli 30 ajajaa. Porukka jaettiin lähtiessä kahteen ryhmään, jotka ajelivat näköetäisyydellä toisistaan.
Alkumatkalla ajeltiin pienessä vastatuulessa pohjoispuolen tietä pitkin Muhokselle Leppiniemeen voimalaitokselle. Ennen joen ylitystä pidettiin pieni jaloittelu- ja niittykukkien kastelutauko. Muhoksen läpi ajeltiin pysähtymättä Kainuuntietä pitkin yhdessä jonossa.
Korivaarasta käännyttiin kohti Tyrnävää. Muutaman kilometrin päästä alkoi uusi ja sileä asfalttipinnoite. Muutamaan kohtaan oli kuitenkin harmillisesti jätetty kuoppaisia kohtia ikään kuin suojelukohteiksi. Sileää pintaa oli vedetty aina Alatemmekselle saakka. Nyt on taas mukava ajella lakeudella pottupeltojen välissä.
Lännen tiellä saatiin tuuli selän taakse ja matka taittui reippaasti kahvitauolle Katrinporttiin Liminkaan. Tarjolla oli hyvää kahvia ja lämpimiä tyttömunkkeja. Patiolla tarkeni hienosti istuskella auringonpaisteessa.
Kahvin jälkeen käväistiin Limingan kylällä, josta jatkettiin uudella asfaltilla kohti Tuposta. Lämmin myötätuuli työnteli letkan Kempeleen läpi Kaakkuriin. Loppuparlamentti poristiin Maikkulan Nesteellä.
Keskari taisi olla tänään noin 31km/h lukemissa. Syynä pieneen 08-ylinopeuteen lienee uusi ja sileä asfaltti lakeudella. Mustan pyörän mittariin kertyi tänä aamuna 122 km. Kiitoksia kaikille oikein mukavasta lenkistä!
Ensi pyhänä ajellaan taas. Nyt pitää lähteä jokeen uimaan.
Tiistain hitaita ajetaan jälleen ti 5.8 ja starttikin normaaliin tapaan Linnanmaan Prismalta klo 18. Lämpimät ajokelit näyttäisivät jatkuvan ja sillon on mukava ajella rauhallista lenkkiä. Tervetuloa mukaan!
Itse en taaskaan pääse mukaan enkä pääse koko elokuussa, kun lauantaina onnistuin lenkillä pysähtyessä töpeksimään lukkopolkimen kanssa aloittelijatyyliin sillä seurauksella, että kämmenluu murtui ja käsi on lähiviikot paketissa. Arimk lupasi sijaistaa hitaiden vetämisessä sairaslomani ajan. Ei siis kannata ihmetellä, jos lenkkikutsut ja loppuraportit tulevat eri nimimerkiltä kuin normaalisti.
Oikea yöpyöräily
Tiistain hitaita poljettiin tänään 13 ajajan voimin ja ajosää oli parasta, mitä suomalainen suvi voi tarjota. Ajoreitti suuntautui Alakylään siitä Takalon- ja Purontien kautta Huttukylään, josta Ylikiimingintietä vakioreittiä Ruskoon. Tarkoitus oli ajaa ensin vastatuuleen ja lopuksi lasketella myötätuuleen takaisin Oulun keskustan liepeille. Suunnitelma epäonnistui, kun vastatuulta ei ollut nimeksikään ja myötätuulikin jäi vähäiseksi tuulen tyynnyttyä. Ajonopeus oli rauhallinen, nautimme 57 km:n matkasta kymmenisen minuuttia yli kahden tunnin.
Ainoa ihmettelyn aihe oli jälleen muutaman autoilijan käyttäytyminen. Muutaman sekunnin ajansäästöllä vaarannetaan oma ja muiden henki, melkoista harakirihommaa. Kypäräkameralla saisi samanlaisia kauhuvideoita, kuin itäisestä naapurimaasta tulee jatkuvasti julkiseen levitykseen.
Kiitokset osanottajille!
Ensi tiistaina kierrellään jälleen rauhallisesti pari tuntia Oulun lähialueita, Linnanmaan Prismalla tavataan.
Huominen 08-lenkki
Ajellaan aamulla Joloksen kautta Ylikiiminkiin kahville. Menomatkalla Kuivasjärven ja Alakylän kautta Takalon tielle ja Kiiminkiin. Kuusamontien vartta Joloksen tielle, josta sitten Ylikiimingin Seolle kahville.
Paluumatkalla Ylikiimingistä Laukan sillan kulmille, josta sitten pohjoispuolen tietä pitkin takaisin Haapalehtoon.
Pidetään vauhti rauhallisena, eli noin 30 km/h.
Tänään 08-lenkki muodostui tällaiseksi ihanteellisessa säässä ja hyvässä seurassa:)
08-lenkki Joloksella
Tämän aamun 08-lenkki ajeltiin kosteassa kelissä. Hellekelit menivät jonnekin muualle ja käpäliin piti laittaa irtohihat. Lyhyellä lahkeella tarkeni kuitenkin vielä ajella. 08-letkan muonavahvuus oli tänä aamuna 8 ajajaa. Varsinaisesti ei satanut kovinkaan paljoa, mutta tie ja takapuoli olivat kuitenkin märkiä lähes koko lenkin ajan.
Alkumatkalla ajeltiin Kuivasjärven kautta Alakylään, jossa siirryttiin Kiiminkijoen taakse Takalontielle. Lähes autiolla Kuusamontiellä ajeltiin Joloksen tiehaaraan saakka yhdessä jonossa.
Joloksen tiellä nautittiin mäkimaisemista. Tämän aamun reitti on varmaankin se kaikkein mäkisin kierros Oulun seudulla. Letka rullasi Ylikiimingin Seon pihaan täsmällisesti avaamisaikaan, eli kello 10.00. Patiolla tarkeni oikein hienosti istuskella munkkikahvilla. Aurinkokin teki jo muutamia tiedustelukurkistuksia pilviverhon raosta.
Kahvin jälkeen matka jatkui kohti etelää. Vetomiehet lämpenivät taas laukkaamaan reippaasti kohti Laukan siltaa. Pekka jatkoi vielä yksin kohti Tyrnävää, mutta me muut käänsimme oikealle kohti Päivärinnettä.
Loppumatkalla Lapinkankaalla suomalaista autoilijaa taas koeteltiin, sillä liikkeellä oli pyöräilijöitä ajamassa tien reunassa. Ensimmäinen voorti ohitti letkan tuurilla mäennyppylän kohdalla Pikkaran lossin kohdalla. Näkyvyyttä oli 20 m ja vauhtia reilu 100 km/h. Jos ohitus olisi tehty noin 10 sek. myöhemmin, olisi vastaan tullut auto ja väistämistila loppunut ohittajalta. Joskus tuntuu, että suomalainen autoilija etenee pelkästään tuurilla.
Pilpakankaan kohdalla Teuvo maanteiden kuningas ohitti letkan tuurilla tuplakeltaisten viivojen kohdalla näkyvyyden ollessa taas noin 20 m. Tyytti ja käsimerkit näyttivät toimivan siellä ohjaamossa. Onneksi vastaan ei tullut ketään. Mikähän suomalaista autoilijaa vaivaa? Kiire ja piittaamattomuus pyöräilijöitä kohtaan ovat lisääntyneet tänä kesänä. Tylyimmät autoilijat ovat sattuneet kohdalle Haukiputaalla, jossa eilenkin yksi suhari ohitti minut noin 15 cm etäisyydeltä. Tuurilla mennään.
Loppuparlamentti poristiin tänään Haapalehdon Shellillä. Aurinkokin tuli sopivasti esiin lämmittämään märkiä miehiä. Keskari taisi olla noin 30,3 km/h lukemissa. Mustan pyörän mittariin kertyi tänä aamuna 122 km. Kiitoksia kaikille oikein mukavasta lenkistä!
Ensi pyhän lenkille voi lämmitellä Heben kanssa Oulu by night -yöpyöräilyllä. http://www.randonneurs.fi/kalenteri/
Sieltä ehtii vielä aamukasiksi Shellille ja 08-lenkille.
Suomalaisen Mikko Mäkipään ja monen muun nonstop-ajoa Lontoosta Istanbuliin voi seurata täältä:
http://www.transcontinentalrace.com/
Tiistain hitaiden porukka starttaa Linnanmaan Prisman pohjoispäästä jälleen 12.8. klo 18. Säätiedoituksen mukaan luvassa on kuiva ajokeli hieman totuttua viileämmässä ilmassa.
Reitti päätetään lähtöpaikalla ja ajellaan rauhalliseen tahtiin kaksi tuntia maantiellä. Mukana toki pysyy leveämmälläkin renkailla.
Tervetuloa ajamaan, kesäkelit eivät enää kauaa kestä.
Tervehdys 08-lenkille, tiistain ajoporukoille ja kaikille muillekin.
Perinteinen Sangin mestaruustempo ajetaan huomenna keskiviikkona 13.8.2014 klo 18.00 alkaen. Kyseessä kuntotapahtuma, kaikille avoin eikä maksa mitään. Hieno tilaisuus kokeilla omia rajoja, mitä menee 10 km matkan ajamiseen. Tässä linkissä on kaikki oleellinen tieto tapahtumaan liittyen. Huomaa, että linkkini vuodelta 2013, joten päivämäärä on nyt ke 13.8. ja aloitus tänä vuonna klo 18.00. Junnut aloittaa. Nyt siis keuhkoista karstat auki ja omien rajojen hakuun.
Tervetuloa joukolla mukaan.
Järjestäjänä OTC
Tiistain hitaille osallistui tänään seitsemän ajajaa. Tuuli puhalsi lounaasta aika navakasti ja suunnattiin reitti pääosin myötätuulessa Virpiniemen kautta Haukiputaalle, sieltä Alakylään ja loppusuora Alakylästä Ouluun olikin vastatuulta. Tällä kertaa tuuli ei hellittänyt reitin loppuosalla kuten muutaman edeltävänä tiistaina, niinpä vetovuorot vaihtuivat loppuosuudella tiuhaan tahtiin. Tuuli oli kuivattanut tiet, eikä iltapäivän vesisateesta ollut montakaan rapakkoa muistona. Aurinkokin näyttäytyi, mutta hellelukemiin ei päästy. Lyhyillä ajovaatteilla kuitenkin selvisi reissusta palelematta. Kilometrejä kertyi 54 ja kaksituntia saatiin käytettyä reissuun. Pitkästä aikaa saatiin harjoitella kertalleen sisärenkaan vaihtoa ja horsmat kasteltiin Puttaalla junaradan varressa, jotka verottimat muutamia minuutteja ajoajasta.
Jälleen pari autoilijaa kannusti matkantekoon torvea toitottaen ja muutamien autokuskien ohituksia tapahtui jälleen keltaista viivaa kunnioittamatta.
Yritetään itse olla parempihermoisia autoilijoita, silloin harvoin kun ehdimme pyöräilyltä ratin taakse. Kiitokset mukana olleille!
Muistutuksena, tulevana lauantai-iltana on tarjolla yöpyöräilyä.
Oliskohan oikea linkki tässä...
Mihin pistän hakaneulalla numerolapun jos tulen (itseäni) kiusaamaan nojapyörällä ?
Huominen 08-lenkki
Ajellaan aamulla yöpyöräilystä tuttu Muhos, Tyrnävä, Alatemmes, Liminka kierros. Vauhti rauhallinen ja kahvit Liminganportissa.
Lähtö aamukasilta Haapalehdon Shelliltä.
Katrinportti on suljettu! Yrittäjän vaihdos menossa.
Lekatien lenkillä yritettiin Liminganporttiin mutta olikin yllättäen kiinni. Matka jatkui Liminganlahden luontokeskukseen https://www.dropbox.com/sh/x3r3yxuqf...fIqydQTQkFFI6a
08-lenkki lakeudella
Tämän aamun 08-lenkki ajeltiin taas kosteassa kelissä. Marssivarustukseen kuului tuuliliivit, pitkät housut ja irtohihat. 08-letkan muonavahvuus oli tänä aamuna 6 ajajaa. Aamun sadealue ehti mennä ohitse, mutta tie oli kuitenkin märkä lähes koko lenkin ajan. Shellillä oli aamulla myös yöpyöräilijöitä aamupalalla. 5 miehen partio oli ajellut urhoollisesti läpi yön ja mittariin oli kertynyt yli 200 km. Yritettiin houkutella poikia jatkoille mukaan 08-lenkille, mutta suunta oli kuulemma jo kotiinpäin.
Alkumatkalla ajeltiin märkää tietä Leppiniemeen Muhokselle. Ponkilan kautta kurvattiin kahville Muhoksen Nesteelle. Alun perin oli tarkoitus ajella Liminkaan Katrinporttiin, mutta paikka on kuulemma kokonaan suljettu.
Kahvin jälkeen suunnattiin lakeudelle. Aurinkokin tuli esiin lämmittämään ja kuivattamaan tietä. Uutta sileää asfalttia pitkin ajeltiin Tyrnävän läpi Alatemmekselle. Lännen tiellä pysähdyttiin kastelemaan horsmia. Liminganportin pihalla käväistiin katsomassa tilannetta. Ovessa oli lappu, että paikka on suljettu. Uusi omistaja avaa paikan lähiaikoina. Toivottavasti munkkikahvikattaus on tarjolla myös uudella yrittäjällä.
Loppumatkalla ajeltiin Limingan kylän ja Tupoksen kautta Kempeleeseen. Kaakkurin kautta palailtiin takaisin Haapalehtoon. Loppumatkalla oli jo hieno kesäinen lyhyen lahkeen keli.
Loppuparlamentti poristiin tänään Haapalehdon Shellin kulmilla. Keskari taisi olla noin 29 km/h lukemissa. Musta pyörä rullasi tänä aamuna 116 km. Kiitoksia pojille oikein mukavasta lenkistä! Harjoitukset jatkuvat taas ensi pyhänä.